Maalismasut perjantaina
Kommentit (36)
Toivottavasti zeldatar saa loma rahansa, itsekkin olen joskus joutunut työnantajalta kyselemään, että missäsä ne rahat on ja miehellä oli edellisessä työpaikassa todellista kädenvääntöä palkkojen kanssa. Ei mitenkään mukavaa kun katsoo tilille ja rahaa ei ole tullutkaan.
Jouhi: En mäkään tykännyt siitä Partasen miehen esittely tyylistä, yritti vähän liikaakin myydä niitä vaunuja :).
Kuumetta ei onneksi pojalla enää ole, välillä vähän lämpöä, eilen oli pojalla vähän ripuliakin, mutta näyttää jo alkavan rauhoittua.
Alavatsa,selkä ja lantiokivut vaivaa, varsinkin näin yön jälkeen kroppa on aivan jumissa, kylkiä kramppaa. Supistuksia tulee paljon, mutta ovat kivuttomia, kivuliaan supistuksen saa aikaan kovasti kävelemällä. Saa nähdä kauanko pärjään töissä.
möhkis ja tiitiäinen 25+0
Pikkasen parempi yö kuin edellinen. Vaan eipä tuo Panacod kaikkea särkyä viekkään, aina kääntyessä tuntui vihlaisu. Nyt selkä on sellanen puutuneen oloinen.
Z: Toivottavasti saat lomarahat pikaisesti, inhottaa kun joutuu itse huolehtimaan tollasista.
Eikös siellä Kuopiossa ole ne parhaat myyntitykit, eipä silti, en mäkään tykkää siitä " savolaisesta" pakkomyynnistä. Mun yks työnantaja on ollut savolainen ja samanlaista myyntitekniikkaa olis pitänyt käyttää.
Jotkut oli lähdössä pohjoiseen lomailemaan, toivottavasti saatte nauttia kunnon lumisesta joulusta, alkaa tuntua pikkusen epätoivoiselle täällä Helsingissä.
Jospa tästä sitten taas lepäilemään.
-m- ja Hippu rv 27+2
Tää on täällä silmät ristissä. En ymmärrä kun väsyttää vaan. Mielessä on paljon juttuja joita haluaisin tehdä -tulee niin hyvä mieli kun on ollut ahkera- mutta kun ei JAKSA! Nyt olis aikaakin, maanantaina pitää taas suunnistaa töihin.
Kurja ilma edelleen. Eikös se nyt luvannutkin mustan joulun? Toivottavasti se talvi kuitenkin vielä tulee ja kevät hurhataa nopeaan tahtiin. Kohta meidänkin perhettä on sitten se neljä :-)
Masuun ei mitään uutta. Kiristelee edelleen, etenkin iho. Massu on aika arka, napa varsinkin kipeänä! Iho venyy ja venyy. Löysin vanhan pullon jotain raskausajan öljyä ja öljysin sillä eilen koko mahan. Helpotti ehkä aavistuksen.
Jasso. Huomenna pitäisi yrittää kammeta jouluostoksille. Osa lahjoista onkin hankittu, osa tulee postin kautta, mutta jotain pientä täytyy silti vielä löytää. Onneksi veronpalautukset tulivat, niin ei tarvitse ihan koko aikaa pennosia laskea.
Telma nukuksissa + asukas 24+2
Pitkästä aikaa ehtii tänne kirjottamaan.En nyt lukaissut edellisiä kirjoituksianne,luen ne pikapuolin......suorastaan uutispimenossa ollut =).Ollut jos jonkinmoista menoa ja töissäkin käyty.....Kunnes nyt jouduin sairaslomalle. Töissä nostin huonossa asennossa ja alaselkä ihan jumissa,kipu säteilee toiseen jalkaan ja lääkäri totesi että voi olla jopa välilevypullistunut tai kyseessä tämä ns. lantion löystyminen,joka aiheuttaa kivun. Nyt sit ollaan joulun yli saikulla.=(.
Vauva voi ja potkii ihan kiitetttävästi,varsinkin kun menee nukkumaan,johan poika herää siinä vaiheessa.
Vaunut on tilattu.Emmaljungat,väriltään ferrarin punaiset......tulevat tammikuun loppupuolella. Itkuhälytin pitäisi ostaa.....niitä kun tuntuu olevan monen laisia,olisiko hyviä vaihtoehtoja?
Tänään ois pikkujoulut...ei kyllä huvita yhtään,toi selkä kun ei oikein tykkää istumisesta,mutta jospa käväisisi syömässä ja palais kotia.
Lueskelen noita teidän kirjoituksia.....ja palajan taas myöhemmin asiaan,terkkuja kaikille!!
Lunta sataa täällä :) Kivaa!
Eve: Meillä on Philipsin itkuhälytin ja se on ollut hyvä, ei mulla muista ole kyllä kokemusta mutta tuo ollut ainakin hyvä.
(.) Viime yön nukuin huonosti, noinko tosiaan vaikutti heti tuo eilinen lasten kanssa asioilla käyminen, siis lapsen neuvolassa käytiin, että yönkin sitten oli hankalaa ja joka paikka kipeä ja supisteli, tänään vielä supistellut välillä mutta ei jatkuvasti.
Mua närästää taas niin että illalla pakko ottaa vähän " parempia" närästyslääkkeitä, viime raskaudessa söin niitäkin ihan koko loppuajan. Kurkku ihan kipeä ja yskittää, pelottaa aivan jos limakalvot korventuu ihan rikki..kait ne on jo..
Masuasukki on ollut nyt eilisen ja tämän päivän yllättävän rauhallinen.
Lapsukaiset ruokaa vailla, ei kait auta kuin lähteä sitä heille valmistamaan :)
Sinna rv27 ..taas ne poksuu, hui!
itse istun tässä,välillä kotitöitä tehden.Ruoka valmistuu uunissa.
Laittelen vähän galluppia taas jos tulis eloa pinoon=)
1.Oletko jo miettinyt vauvan tarvikkeita kotiin tuloa ajatellen?
Tarvitaanko maaliskuun vauvalle pientä toppapukua vielä?Ym talvista?
2.Missä vaiheessa on tarvikehankinnat?Vaunut,sängyt?
3.Milloin seuraava neuvola,ultra tms?
4.Koska jäät äitiyslomalle?
5.Pitääkö miehesi isyysvapaan?Osittain,täytenä?
Ja omia mietintöjä:
1.Taitaa olla samaan luokaan kun ennenkin.alusvaatteet,villainen välipuku ja villa päälipuku.Toppapukua en nyt ajatellut hankkia,pientä siis.
Mun vanha(31v)villainen ,huoullinen ja hihallinen vauva" pussi" on ja sitä ajattelin ensi viikot käyttää pääli pukuna.
2.Kaikki on jo kunnossa ja vauvan honekkin sisustettu(hätäinen tiedän)
Kaukalon saan lainaksi,rattaat ostin 2kk sitten ja kaikki muu onkin jo valmiina odottamassa,varastosta vain kaivoin esiin.
3.Seuraava neuvola on 2.1.07 ja ultra ensi keskiviikkona.
4.Jaa-a.ei tietoa.Kun en oo töissä niin en tiedä päivämääriä kun ei oo kelan päätöksetkään vielä tulleet.
5.Mies on aina pitänyt ja pitää nytkin kokomääräisen vapaan.Synnytyksen ajaksi on saanut erikoisvapaan töistä ja aloittanut 3 viikon isyysloman siitä kun olen tullut laitokselta kotiin.Sitten on myöhemmin käyttänyt loput vapaat.
Tulkaahan nyt pinoon!
L
1.Oletko jo miettinyt vauvan tarvikkeita kotiin tuloa ajatellen?
-Body, puolipotkarit, villapuku, toppapuku tai paksu fleecepuku..myssyt
ja muut :)
2.Missä vaiheessa on tarvikehankinnat?Vaunut,sängyt?
-Kaikki oikeestaan on jo valmiina.. Kaukalo on lainassa, haluaisin
uuden mut ei taida kannattaa hankkia.. Kantoliinaa mietiskelen..
3.Milloin seuraava neuvola,ultra tms?
-Neuvola 12.12 ja ultraa ei ole näillä näkymin
4.Koska jäät äitiyslomalle?
-Nyt siis saikulla ja äippäloman eka päivä on 2.2.07
5.Pitääkö miehesi isyysvapaan?Osittain,täytenä?
-Jotain pitää kyllä, ei vielä olla oikein sitä sunniteltu..
Sinna
P.S Onko jollain kokemuksia kantoliinoista? Mitä suosittelet? Tuleeko sitä sitten käytettyä? Kannattaisko ostaa käytettynä?
Trikoinen Pikkuruu kantoliina oli mulla viimeksi.Ja olin tyytyväinen.Käytin aluksi paljonkin ja myöhemmin jonninverran.Myös isompaa lasta sain sillä(esm kun oltiin ulkomailla)kannettua lanteilla tosi hyvin.Selkäkään ei väsynyt vaikka poika oli yli 3v
Löytyy muistaakseni www.pikkuruu.fi
L
1.Oletko jo miettinyt vauvan tarvikkeita kotiin tuloa ajatellen?
Tarvitaanko maaliskuun vauvalle pientä toppapukua vielä?Ym talvista?
2.Missä vaiheessa on tarvikehankinnat?Vaunut,sängyt?
3.Milloin seuraava neuvola,ultra tms?
4.Koska jäät äitiyslomalle?
5.Pitääkö miehesi isyysvapaan?Osittain,täytenä?
1. Esikoinen sai lahjaksi tosi lämpimän kevyttoppapuvun kokoa 56cm, sinne alle villapukua, eiköhän noilla pärjää vaikka olisi kylmempikin tai sitten kaapista löytyy toppapuku kokoa 62cm, jossa esikko tuotiin kotiin. Kotiin tulo vaatteet ajattelin kyllä ostaa, pitäähän äidin saada jotain uutta ostaa :).
2. Oikeastaan kaikki löytyy, kun lapsille tulee ikäeroa 2v3kk, sänkyyn pitää ostaa uudet ruuvit, pinnasänky on mun vanha, joten hieman ruuvit kuluneet ja yksi hävisi. Kaveri toi viime viikolla turvakaukalon lainaan, joten taitaa kaikki löytyä.
3. 12.12 on äitipoli siellä varmaan otetaan käyrät, ultrataan ja lääkärikin katsoo.
4. Työsopimus loppuu 24.12 ja näillä näkymin en uutta tee, kun on supisteluja ilmaantunut, virallisesti kai tuo loma alkaa 15.2, en ole vielä saanut kelan papereita postiin...
5. Luulen että mies pitää vapaan täytenä, niin kuin viimeksikin ja aloittaa tuon loman kun vauva syntyy. Olen jättänyt asian miehen päätettäväksi miten haluaa tehdä ja pitääkö talvilomankin siinä...
Joo taita pikkasen masentaa. Itseä mietityttää, että näinkö tää loppuaika menee selkää kärvistellen ja taas masentaa entistä enemmän. Huominen jalkahoito pitää perua (en kestä istua 2 tuntia), samoin peruttiin meno pikkujouluihin (eipä sitä lääkkeiden voimalla huvita riekkua).
1.Oletko jo miettinyt vauvan tarvikkeita kotiin tuloa ajatellen?
Tarvitaanko maaliskuun vauvalle pientä toppapukua vielä?Ym talvista?
Mietitty on, mitään ei ole laitettu kaappeihin. Vaatteita en hanki, joku vanhoista saa kelvata, vaikka oliskin poika. Ostelen sit myöhemmin.
2.Missä vaiheessa on tarvikehankinnat?Vaunut,sängyt?
Vaunut ostetaan käytettyinä. Muut on varastossa/lainassa.
3.Milloin seuraava neuvola,ultra tms?
21.12.
4.Koska jäät äitiyslomalle?
Virallisesti 31.1.07 taitaa vaan saikku paukkua ennen tota.
5.Pitääkö miehesi isyysvapaan?Osittain,täytenä?
Toivottavasti.
-m-
Pojat taas unilla, nukahtivat kuin tukit kun oltiin jo heti aamusta pari tuntia ulkona. Sää oli kyllä kurja :( vettä tihuti ja tuulee aika kylmästi...
Kylläpä eilen sitten koki pinna taas sensortin venytystä, että meinas ihan tosissaan tää äiti räjähtää!!! Esikoinen ei sitte käynytkään ihan helpolla päikkäreille.. rupesin kuulostelemaan että mitähän herra puuhaa tuolla meidän makkarissa (nukkuu meidän sängyssä päikkärit, jottei herätä pikkuveikaa koska nukkuuvat eri ajan...) No... meillä runkopatja sänky... ja siihen 2 paksua petaria... oli poika sitte myllänny lakana pois ja hokassu sen vetoketjun.. ja sieltähän löytyy sitten se superlon patja. Oli sitte menny repimään ison palasen superlonia patjasta ja " pesi sillä ikkunoita" (niin ainakin selitti tapahtunutta. Kyllä sieppas!! No, nyt jo vähän leppyneempi itsekkin ja ei auta kun mennä ettimään uus superloni sinne pertariin :(
sitten galluppia:
1.Oletko jo miettinyt vauvan tarvikkeita kotiin tuloa ajatellen?
Tarvitaanko maaliskuun vauvalle pientä toppapukua vielä?Ym talvista?
- meinasin paidan, potkupuvun, pienen toppapuvun (56cm, tosi paksu!) tumput ja kypärämyssy+hattu ottaa mukaan kotiutumis varusteiksi. Autolla kuljetaan, joten jos lauhaa en villapukua pakkaa mukaan...
2.Missä vaiheessa on tarvikehankinnat?Vaunut,sängyt?
-kaikki taitaa löytyä ennesään. Vaatteita hankin sitten sukupuolen selvittyä ja vauvan synnyttyä jos tarvitsee.
3.Milloin seuraava neuvola,ultra tms?
-seuraava neuvola 21.12 muistaakseni ja n. viikolla 38 taitaa olla se synnytystapa-arvio... siellä sitten ultrataan :)
4.Koska jäät äitiyslomalle?
-kotosalla hoitovapaalla olen ollut tässä kokoajan... mutta virallisesti tuo eka äitiyslomapv on 31.1. ja aloitan siis 30pv ennen la.
5.Pitääkö miehesi isyysvapaan?Osittain,täytenä?
-sen 3vk:a pitää meillä mies isyysvapaata.
Mutta nyt rupes ramasemaan ulkoilun ja ruoan päälle niin mahottomasti, että on kyllä pitkäkseen käytävä. Viikonloppuja kaikille!
t. K@tju ja mahanasukki rv: 27+2
piti vielä kysyä, kun eilen makasin Kättärillä käyrillä. Niiden kone näytti kokoajan sykettä yli 150 (max168) ja nlan dopplerista saa lukemat 140-150. Onkohan noilla laitteilla suurikin ero vai mistä moinen?
-m-
Sykehän riippuu vauvan vireystilasta ja yleensäkkin syke sattaa vaihdella paljon. Itselläni kun makasin käyrillä, niin ensin vauva oli rauhallinen syke 135-140, sitten vilkastu ja rupes potkimaan syke 150-170
1.Oletko jo miettinyt vauvan tarvikkeita kotiin tuloa ajatellen?
Pakkailen jotain pientä vaatetta sitten mukaan, en ole ostanut mitään vaan pärjätään äitiyspakkauksen vaatteita. Kahdesta aikaisemmastakin on tallella vaatetta.
Tarvitaanko maaliskuun vauvalle pientä toppapukua vielä?Ym talvista?
En hommaa talvipukua kevättä kohden, minulla on yksi lämpimämpi vanupuku ja villaa alle jos on kylmä.
2.Missä vaiheessa on tarvikehankinnat?Vaunut,sängyt?
Sängyn sain n. kuukausi sitten, kasataan lähempänä. Vaunut saan maaliskuulla. Turvakaukalo, amme yms. on valmiina.
3.Milloin seuraava neuvola,ultra tms?
Neuvola on keskiviikkona, sokerirasitus torstaina. Lääkäriaikaa en vielä tiedä.
4.Koska jäät äitiyslomalle?
Jään varhennetulle 11.1.06, sitä ennen olen sairaslomalla ja vuosilomalla.
5.Pitääkö miehesi isyysvapaan?Osittain,täytenä?
Pitää :) Kaksi viikkoa varmaankin aluksi ja loppu jää syksyyn.
Zeldatar 26+6
M: tiedän että vireystila vaikuttaa, mutta olen ollut nlassa jo niin monta kertaa ja aina noi sykkeet on olleet samaa luokkaa, vaikka vauva välillä juossut koko vehjettä karkuun ja välillä ollut kiltisti paikallaan. Siksi rupes ihmetyttämään.
-m-
1.Oletko jo miettinyt vauvan tarvikkeita kotiin tuloa ajatellen?
Olen miettinyt. Mutta vain miettinyt ;-). Paljon on valmiina esikoiselta jääneenä. Valmiiksi en ole kaivellut vielä.
-Tarvitaanko maaliskuun vauvalle pientä toppapukua vielä?Ym talvista?
Minä luulen että tarvitaan. Etenkin kun talven tulo nyt kestää ja kestää.
2.Missä vaiheessa on tarvikehankinnat?Vaunut,sängyt?
Turvakaukalo on, samoin sänky. Vaunuja pitää vielä miettiä, ostetaanko uudet/käytetyt vai menisiko nuo edelliset. Kantoliinan aion hankkia kuitenkin.
3.Milloin seuraava neuvola,ultra tms?
Neuvola on reilun viikon päästä. Ultrataan ilmeisesti n.vkolla 37 eli synnytystapa-arvioon olen menossa.
4.Koska jäät äitiyslomalle?
Ilmeisesti helmikuun puolivälissä (ensin viikon talviloma ja sitten virallinen äitiysloma)
5.Pitääkö miehesi isyysvapaan?Osittain,täytenä?
Toivottavasti edes jonkun verran pitää vapaata. On yrittäjä ja tiedän että sieltä on vaikea irrottautua, mutta toivottavasti edes vähän irtaantuu...
On muuten pirteämpi olo kun nukuin kuin tukki pari tuntia! Jäi kaikki hommat tekemättä mutta ei väliä. Nyt käyn ruokkimassa hepat ja haen tytön hoidosta. Jos vaikka kirjastossa käytäisiin kun kerrankin olis aikaa ja voimia.
...mutta muutaman rivin yritän jaksaa kirjoittaa.
Kiitos myös Jouhi ja Möhköfantti mielipiteistänne vaunuasiaan! Juuri erilaisia ja puolueettomia näkemyksiä asiaan kaipailinkin!! Vauvan kulkupelit ovat kuitenkin niin iso ja merkittävä hankinta, ettei ainakaan mitään hätiköityä haluaisi tehdä. Toi Partasen " myyntitykin" asennekkin jäi vähän mietityttämään... mutta katsellaan.
Meillä kahdella lapsella oli aikanaan Emmaljungan rattaat pehmeällä kantokopalla ja tykkäsin niistä kyllä tosi paljon. Kestivät tosi hyvin lähes jokapäiväistä 5-7km:n lenkkeilyä kolme vuotta yhteen putkeen. Niitä vähän olen havitellut nytkin....
Kuulisin mielelläni vielä lisääkin kokemuksia.
Ja sitten sujuvasti galluppiin.
1. En ole miettinyt vielä sen pidemmälle kuin että jotain lämmintä päällepantavaa maaliskuussa vielä on varattava eli ainakin alusasu, päällysasu, villa-asu, alushattu, pipo, tumput ja töppöset sekä toppa/kevyttoppapuku. Täytyy sitten lähempänä vielä seurata säätiedotuksia :)
2. Vaunuja ja turvakaukaloa juuri kuumeisesti pohdimme, millaiset olisi hyvät, mutta suht edulliset? Sänky on kunnostuksen alla (n. 40 v. vanha perintösänky), Lakanoita, reunasuojuksen yms petivaatejuttuja olen jo ommellut ja muutamia vaatteita ostanut. Äippäpakkauskin on jo tullut hypisteltäväksi ;) Yläkerran kylpyhuoneeseen olen kaavaillut jonkinlaista hoitopöytää (esim. elfa koreineen, taiteltava tms) ja alakerran khh:een työtasolle tulee hoitoalusta+ korit vauvan tarvikkeita varten. Mitäs muuta? siinä kai tärkeimmät...
3. Seuraava neuvola on ensi viikolla ja lääkäri+ ultra seuraavalla viikolla eli rv 28.
4. Helmikuun alusta (vasta) paitsi että saikulle saatan jäädä jo ennen sitä.
5. Ilmeisesti mies pitää isuusvapaan täytenä
Kappas, nythän sitä piristyi kummasti kun vaan ryhtyi tuumasta toimeen ja alkoi kirjoittamaan....
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Minnis rv 26+2
Nyt ihan ekaksi vastailen galluppiin...
1) Me varaamme kotiintulomatkalle 62 senttisen toppapuvun, villahaalarin, lapaset, hatun ja töppöset. Nämä kaikki ovat jääneet esikoiselta. Ostin sitten ihan uutena pienokaiselle todella söpöt vaatteet, jotka ajattelin laittaa siine toppapuvun alle kun lähdemme kotiin. Mulla on nyt kaksi vaihtoehtoa, riippuu vaan siitä kumpi tulee... :) Ainiin, jätän villahaalarin pois jos on kauhean lämmintä!
2) Hankinnat ovat kaikki hyvällä mallilla. Kaikki on nimittäin säästetty esikoiselta, kun ikäeroksi tulee vain 1 v ja n. 1kk.
Ainoiat asiat joita pitää hankkia on toinen pinnasänky ja patja ja sitten toinen vanna... Ne vielä ehtii! :)
3) Seuraava neuvola on ensi viikon tiistaina, 12 päivä ja ultra on sitten 19. päivä... Niitä innolla odottaen! :)
4) Äitiyslomalle jään helmikuun puolen välin tienoilla, siihen saakka olen hoitovapaalla.
5) Isäntä pitää täydet isyysvapaat. Lapsen synnyttyä ainakin sen viikon ja loput joskus myöhemmin, vaikka juuri ennen kesälomaa...
Mut nyt mun pitää mennä. On paljon hommia, jotka pitäis tehdä ennen kuin poika herää...
Kirjoittelen illalla sitten lisää!
Hanna
Siis juuri äitipolilta tulin ja tuomio oli seuraava: kohdunkaulankanava lyhyt, lääkärin mukaan pelivaraa ei enää ole. Kädellä kokeillessa sanoi että myös kädelle tuntuu todella lyhyeltä ja hyvin pehmeältä. Häpyluu oli TOSI arka ja siitäkin sanoi että se kertoo paikkojen pehmentymisestä ja synnytyksen lähestymisestä.
Määräsi minut kotiin lepoon ja kielsi lähes kaiken. Jos supistuksia tulee (niitähän tulee) eivätkä meinaa rauhoittua levossa (supistuksia tulee juuri levossa sekä tietenkin myös liikkeellä ollessa) niin pitää mennä vaan suoraan äitipolille. Sanoi että siinä tapauksessa se tarkoittaa että sinne on jäätävä osastolle. Kahden viikon päästä on kontrolli aika jos kanava on vielä silloin lyhentynyt yhtään niin jään suoraan sairaalaan.
Minulla on ollut tulehduksia joita on hoidettu antibiooteilla. Tulehdukset ovat mitä luultavimmin supistusten aiheuttaja. Supistukset eivät vaan lopu vaikka antibiootteja olenkin syönyt.
Nyt itkettää ja ahdistaa. Mitään en saisi tehdä. En edes ajaa autoa saatikka istua kyydissä. En imuroida en kantaa maitopurkkia :( Saan maata ja käydä omien tuntemusten mukaan ulkona hiljaa ja rauhallisesti kävelemässä lyhyitä matkoja. Pelottaa että jos se tästä rupeaa syntymään niin mitäs sitten...
Mietin sitäkin että mikä on se yhtään, kun lääkäri sanoi että jos 2 viikon päästä kaula on lyhentynyt yhtään niin jään sairaalaan. Tarkoittaako se vaikka puolta senttiä vai milliä. Takaraivossa kummittelee ajatus että 20 päivä joulukuuta siirryn sairaalaan joulua vastaan ottamaan :(
Jokaista supistusta pelkää ja odottaa ja supistuksen aikana miettii että nyt se taas lyhenee ja joudun sairaalaan ja entä jos vauva syntyy jne... Pelottaa :' (
Kiitos jos joku jaksoi lukea!
Jouhi 23+6
Minulla meni pitkästä aikaa yö niin, etten herännyt. Normaalisti olen konkkoillut hereillä yöllä ja ihmetellyt kun uni ei tule. Olo on oikein levännyt.
Tosin takapakkia tuli rajusti kun katsoin tiliäni, olen jäämässä maanantaina 4 viikon lomalle eikä lomapalkkaa tullutkaan??? Olen turhaan yrittänyt soittaa työnantajalle, ei vastaa. Täytyy varmaan lähteä ajamaan töihin ja kysymään missä lomapalkkani on. Ei kai kukaan ole lomalla ilman palkkaa? Voi että suututtaa. Loma-asia on sovittu jo syksyllä mutta tässä ollaan. Minulle ole maksettu ainoastaan sairasloman omavastuuajan palkka 10 päivää.
Verenpaineet nousi kattoon!!
Yritän nyt saada työnantajan jotenkin kiinni jotta asia selviäisi.
Anteeksi vuodatus mutta helpotti vähän kun sai kirjoittaa.
Zeldatar 26+6