Eläinlääkärit ovat pöyristyneitä
Eläinlääkärit ovat pahoittaneet mielensä kun Iltalehdessä kirjoitettiin hoitovirheen tehneestä eläinlääkäristä. Eläinlääkäriä ei mainittu jutussa nimeltä. Eläinlääkäreiden mielestä on normaalia, että he diagnosoivat väärin eläinten sairauksia. Iltalehden tapauksessa koiran omistaja vei onneksi koiransa toiselle eläinkääkärille ja koiraa ei lopetettu, kuten ensimmäinen eläinlääkäri oli suositellut.
Jotkut eläinlääkärit syyttävät Iltalehteä maalittamisesta, kun Iltalehti pyytää lukijoiltaan kertomuksia eläinten hoitovirheistä. He ovat suorastaan järkyttynieät asiasta. Nuo samat eläinlääkärit maalittivat pari päivää aiemmin erään koiranäyttelyiden ulkomuototuomarin, kun hänen arvionsa koirasta oli heidän mielestään väärä. Somessa jotkut eläinlääkärit maalittivat ulkomuototuomarin oikein nimen kanssa. Ulkomuototuomarin maalittaminen on siis ok, mutta eläinlääkärin virheistä ei saa puhua!!
Eläinlääkärit tekevät kovaa bisnestä eläinten terveydellä. Mitään vastuuta hoidosta ei kuitenkaan oteta. Eläinlääkärit usein moittivat myös Suomen kennelliittoa ja unohtavat, että aika iso osa heidän tuloistaan tulee Kennelliiton määräämistä terveystutkimuksista. Ahneita ovat he.
Kommentit (21)
Eläinlääkärit ovat aina oikeassa kun kun suosittelevat koiran lopettamista. Saisivat alentaa kynnystä nykyisestä, koiria on jo ihan liikaa.
Hyvä koira = döööööd
Onko linkkiä myös siihen eläinlääkäreiden pöyristymiseen ja ulkomuototuomarin maalittamiseen?
Varman diagnoosin tekeminen on varmasti hyvin vaikeaa kun eläinlääkärien potilaat eivät voi itse kertoa oireistaan, joten sinällään ymmärrän että virheitä tapahtuu.
Toisaalta olen sitä mieltä, että eläimen omistaja tuntee eläimensä parhaiten ja eläinlääkärin olisi syytä kuunnella tarkkaan myös omistajan mielipidettä ja huomioita eläimestään. Omistaja on yleensä aina oikeassa. Mulla olisi montakin kertomusta täysin vääristä diagnooseista.
Minun lemmikeilleni on myös tehty vääriä diagnooseja.
On se kumma miten tämä ammattikunta voi olla niin ylimielistä, että kaikki munaukset pitäisi salata. Hyvä että IL uutisoi asiasta.
Minä arvostan nykyään valtamedioista eniten Iltalehteä.
Eläinlääkärit ovat ylityöllistettyjä nykyisellä lemmikkimäärällä, joten ei heillä ole mitään tarvetta toivoa lisää perinnöllisiä sairauksia koirille ja kissoille, että bisnes pyörisi. Tapaukseen en ota kantaa, mutta en kyllä kadehdi ko. ammattikuntaa, sen verran saavat julkisesti lokaa niskaan lemmikkien omistajilta, oli syytä tai ei.
Eläinlääkärillä ei ole vastuuta hoitotuloksesta. Jos tulee värä diagnoosi, niin eivät he edes korjaa virhettään ilmaiseksi, vaan eläimen omistaja maksaa aina uudestaan.
Mikä se tuomarin maalittaminen oli? Se, että kritisoi sairaaksi jalostetun koiran palkitsemista näyttelyissä ei ole maalittamista, vaan systemaattiseen eläinrääkkäykseen puuttumista.
Mulla ei ole facebook-tunnuksia, voiko joku referoida mitä siellä sanotaan? Onko siis jossain näyttelyssä valittu joku ranskanbulldoggi tms bis-koiraksi?
Vierailija kirjoitti:
Mikä se tuomarin maalittaminen oli? Se, että kritisoi sairaaksi jalostetun koiran palkitsemista näyttelyissä ei ole maalittamista, vaan systemaattiseen eläinrääkkäykseen puuttumista.
Luin tuon jutun erään eläinlääkärin FB:sta. Siinä hyökättiin sitä tuomaria vastaan, vaikka eihän se tuomari ole rotumääritelmiä tehnyt, eikä syyllistynyt eläinrääkkäykseen. Tuomarin tehtävä on arvostella rotumääritelmän mukaan. Tässä mainittiin tuomari jopa nimeltä. Samat eläinlääkärit ahdistuivat ja syyttivät Iltalehteä maalittamisesta, kun Iltalehti pyysi lukijoilta kertomuksia eläinlääkäreiden hoitovirheistä.
Siis mikä koira on palkittu ja missä näyttelyssä?
Eläimet on kuitenkin eläimiä, täytyy olla varakas että jos koira vaatii leikkauksen sydän jne, en tiedä leikataanko ja miten vakuutus. Tehkää lapsia ja hellikää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Eläimet on kuitenkin eläimiä, täytyy olla varakas että jos koira vaatii leikkauksen sydän jne, en tiedä leikataanko ja miten vakuutus. Tehkää lapsia ja hellikää niitä.
Tässäpä päivän paras neuvo, jos ei ole varaa koiraan niin tee lapsi. Yhteiskunta kyllä huolehtii varattomankin lapsista.
Aina kannattaa pyytää toisesta firmasta jos ecvidensiakehottaa jotain isoa tekemään. esim leikaus tai lopetus.
Mun koiralta löytyi heidän mukaan tod näk kasvain pernasta joka voi räjähtää ja koira kuolee sisäiseen verenvuotoon ym pelottelua että perna on poistetava. Hölmönä suostuin leikkaukseen peloissani ja siellä mitään ollut.
Tyypillinen lääkärin asenne:" minä tiedän kaiken, ei tarvitse toista mielipidettä". Eivät koskaan ole väärässä vaikka potilas kuoli tai lopetettiin terveenä.
Haastattelisivat niitä eläinlääkäreitä jotka korjaavat evidensian virheitä.
Ärsyttävää tuollainen kaksinaismoraali. Kovasti tuomitaan muita, mutta kun se sattuukin omaan nilkkaan, niin se on pöyristyttävää ja uhriudutaan välittömästi. Eläinlääkäreitä pitäisi tuoda Suomeen EU-alueen ulkopuolelta,ja paljon, saataisiin hinnat alas.
Kyseinen sydänlääkäri on Elisa Välimäki, ketä teki väärän diagnoosin Nimo-koiralle.
Linkki ois kiva ylläri.