Ensimmäistä kertaa pidemmän aikaa mökillä kun uudella miesystävällä on perhemökki. On tämä mökkeily aina tällaista? Haluan kotiin
Ei mitään tekemistä, TV ei toimi, netti pätkii. Miesystävän sukulaisia tulee käymään, miehet avaavat kello 11 ensimmäisen oluen ja sitten vain odotellaan, että koska on sopiva aika grillata. Ei innosta kyllä yhtään tämä mökkeily.
Kommentit (172)
Vanhempien huvila valmistui 1969 ja pieni maakellari ensin. Merkillisesti maidot ja ruoat säilyi viileänä vaikkei hienosti tehty ollutkaan. Lämmitystä hoiti takka ja öljykamina. Leppeää lämpöä. Kaasujääkaappi ja -hella muutaman vuosikymmenen ennen sähköjen vetämistä sinne.
Vedet haettiin kahden kissan päästä kylältä samalla kaupassa käyden. Kauppias oli bisneshenkinen ja tarjosi lähdeveden ulkokraanasta ilmaiseksi mökkiläisille. Jonoa riitti ja asiakkaita ;)
Kylän toripäivänä ihanaa savusiikaa, ai ai. Muitakin kyläläisten tuotteita. Tuoretta ja hyvää. Nyt savusiikaa ei enää saa. Kaikki kuulemma myydään Etelä-Suomeen, joten ostan sitten kodin läheltä kaupasta.
Ei sentään noin lyhyt matka ollut kaupalle, kahden kissan piti olla tietty kilsan :DDDD
Vierailija kirjoitti:
Meepäs kalaan.
Kalaan vai "kalaan"? Palstan mukaan kalastaminen on pettämistä pahimmasta päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öisin nautin tähtitaivaasta , jopa huusireissu on hieno tähtien ja kuun valossa. (lainaus)
Huussissa on omissa ajatuksissaan ja pikkuötököitä seinissä voi ihmetellä. Tuokin on mukavaa ja siistiä puuhaa mökillä. Vesivessaa en sinne kaipaa.
Huussi on aika hankala silloin kun on kuukautiset. Kuukuppi pitäisi saada pestyä ja alapesu sekä käsienpesu tietysti. Käsienpesuun onkin usein joku hanallinen tonkka huussin ulkopuolella. Alapesua ja kuukupin pesua voi suorittaa siihen tarkoitetuilla kosteuspyyhkeillä, mutta niitä menee sitten iso pinkka ja jotenkin tuntuu ettei tule puhdasta. No, muutenkin mökillä peseytyminen on hyvin hankalaa, jos ei ole juoksevaa lämmintä vettä.
Voihan kuukuppi. Mitä jos käyttäisit mökkioloissa jotain muita vaihtoehtoja, jotka siellä toimisivat helpommin?
Se on totta, että jotkin asiat ovat eri tavoin mökillä, mutta voiko ihmiset olla niin joustamattomia ja tai avuttomia, etteivät kykene mukautumaan erilaisiin oloihin?
Itse rakastan olla mökillä. Eri vuodenaikoina. Teen vähän jotain hommia kuten haravointia, ja hyvät ruuat, ja huilaan.
Tuosta väheksymisestä päätellen et ole kärsinyt runsaista kuukautisista. Esimerkiksi itse vuodan kuin seula kaksi ensimmäistä päivää. Veri ja ripulip*ska vain roiskuu. Pidä siinä sitten hygieniasta huolta jossain puuvessassa! Ei kiitos!
Minuakin ärsyttää miehen tapa mökkeillä vain ryyppäämällä. Itse tykkään tehdä jotain, joka vaatii edes vähän itsensä liikuttamista paikasta A paikkaan B. Tykkään käydä metsässä samoilemassa, lämmittää saunaa, pelata pihapelejä, uida, grillata ja sellaista. Illalla voi sitten ottaa juomaa ruokailun, korttipelien ja istuskelun yhteydessä.
Mökillä voi jumpata,tehdä lihaskuntoa,pestä mattoja, maalata,piirtää,lukea,pelata. Lintujen bongailu tai onkiminen on myös kivaa. Kaupungissa kerkeää taas juosta kaupoissa,kauppakeskuksissa,ruuhkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistimiehestä kannattaakin hankkoutua eroon.
Tämä. Oluen avaaminen klo 11 on selvä alkoholistin merkki. Itse en koskaan korkkaa ennen klo 12, en nauti väkeviä ennen klo 18 enkä alkoholia ensinkään puolenyön jälkeen.
Näillä ohjeilla mökillä voi olla hyvässä simassa pitkiä aikoja sairastamatta ensimmäistäkään krapulaa tai olematta ilmiselvästi alkoholisti. 😉
Voi toki, jos se itselle sopii. Voi myös olla mökillä tai muulla lomalla pitkiäkin aikoja juomatta ollenkaan alkoholia.
Aina yllätyn, kun luen näitä ihmisten lomajuttuja, kuinka koko loma tissutellaan, odotetaan, koska voidaan avata ensimmäinen juoma. Tai kun palataan töihin, pitää valkaista nenää, kädet tärisevät ja olo kaikkea muuta kuin levännyt. Sitten kun lähdetään ihan lentämällä jonnekin, on klo 7-8 edessä lonkero tai kuohari. Eikö olis vaan parasta jäädä kotiin dokaamaan?
Porukka ajattelee, että kun on loma niin on jotenkin ansainnut juoda kunnolla päivittäin. Ei mitään järkeä. Jos ottaa päivittäin, sen pitää olla joku 2 annosta. Eli joko juot sivistyneesti, taikka enemmän mutta sopivan harvoin. Kukaan jaksa katsella päivittäistä liikakäyttöä. Masentavaa, jos elämässä ei ole muuta sisältöä ja tuhlaa lomansa pelkkään ryyppäämiseen.
Joskus olen harkinnut vuokramökkiä/huvilaa kahdeksi viikoksi mukavuuksilla ihan vertailun vuoksi. Ne pitää vissiin ajoissa talvella varata? Uskaltaako nainen yksin olla siellä?
Minä olen kasvanut maalla, päässyt siis elämää sellaista rentoa mökkielämää 20 vuotta. Järvi-Suomessa oli järviäkin joka nurkalla, jonne mennä uimaan milloin vaan. Keskellä metsää tähtitaivas ja luonto on ihanaa ympäri vuoden.
Ja silti, en tosiaankaan mökkeile. Enkä halua mökille. Voisin mennä, jos se on enemmän vapaa-ajan huvila ja siellä ollaan tyyliin yksi yö. Jos ja kun haluan rentoutua, rentoudun parhaiten kaupungin menoissa, vaikka museossa kuin mökillä käyskennellessä tai uimapatjassa lilluen.
Joku täällä sanoikin tuossa hetki sitten hyvin, että kaupungissa kotonakin voi katsoa telkkaria, juoda aamukahvit auringon noustessa, lukea kirjaa jne.
Ymmärrettävästi halusin jo lapsena pois maalta ja kun muutin kotoa, muutin kaupunkiin enkä ole asunut maalla sen jälkeen :D
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen harkinnut vuokramökkiä/huvilaa kahdeksi viikoksi mukavuuksilla ihan vertailun vuoksi. Ne pitää vissiin ajoissa talvella varata? Uskaltaako nainen yksin olla siellä?
No uskaltaa, mutta hirveän kauas korpeen jossa ei olis naapureita,en ehkä yksin ainakaan uskaltais :). Jos vastarannalla ja naapureissa näkyis mökkejä,niin sitten.
Eihän sulla mitään ongelmaa pitäisi olla kun oluetkin avataan vasta klo 11 eli huomenna aamupäivällä.
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen harkinnut vuokramökkiä/huvilaa kahdeksi viikoksi mukavuuksilla ihan vertailun vuoksi. Ne pitää vissiin ajoissa talvella varata? Uskaltaako nainen yksin olla siellä?
Eiköhän, kunhan muistat pitää ovet lukossa öisin ja ikkunat kiinni. Jotain kättä pidempää yöpöydälle. Vaikka vasara.
Juu ei minunkaan tee mieli turvota alkoholin takia lomalla. Palatessa raitis tai kohtuukäyttäjä on rauhallinen, seestynyt, kiinteytynyt ja ehkä hieman laihtunut. Vaikka syödään tavallaan paljon, mutta usein ja kohtuullisesti niin ei väsytä kuin nukkumaan mennessä.
Ulkona olo ja liikkuminen on se juttu. Uiminen huippua. Koko päivä bikineissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen harkinnut vuokramökkiä/huvilaa kahdeksi viikoksi mukavuuksilla ihan vertailun vuoksi. Ne pitää vissiin ajoissa talvella varata? Uskaltaako nainen yksin olla siellä?
Eiköhän, kunhan muistat pitää ovet lukossa öisin ja ikkunat kiinni. Jotain kättä pidempää yöpöydälle. Vaikka vasara.
Ok, kiitos! Painan mieleen neuvosi. Saksanpaimenkoiraa ei tällä hetkellä ole. Se olis paras turva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öisin nautin tähtitaivaasta , jopa huusireissu on hieno tähtien ja kuun valossa. (lainaus)
Huussissa on omissa ajatuksissaan ja pikkuötököitä seinissä voi ihmetellä. Tuokin on mukavaa ja siistiä puuhaa mökillä. Vesivessaa en sinne kaipaa.
Huussi on aika hankala silloin kun on kuukautiset. Kuukuppi pitäisi saada pestyä ja alapesu sekä käsienpesu tietysti. Käsienpesuun onkin usein joku hanallinen tonkka huussin ulkopuolella. Alapesua ja kuukupin pesua voi suorittaa siihen tarkoitetuilla kosteuspyyhkeillä, mutta niitä menee sitten iso pinkka ja jotenkin tuntuu ettei tule puhdasta. No, muutenkin mökillä peseytyminen on hyvin hankalaa, jos ei ole juoksevaa lämmintä vettä.
Voihan kuukuppi. Mitä jos käyttäisit mökkioloissa jotain muita vaihtoehtoja, jotka siellä toimisivat helpommin?
Se on totta, että jotkin asiat ovat eri tavoin mökillä, mutta voiko ihmiset olla niin joustamattomia ja tai avuttomia, etteivät kykene mukautumaan erilaisiin oloihin?
Itse rakastan olla mökillä. Eri vuodenaikoina. Teen vähän jotain hommia kuten haravointia, ja hyvät ruuat, ja huilaan.
Ei tamponit tai siteet vie alapesun tarvetta pois, siteethän vielä lisää sotkua. Niistä tulee myös paljon enemmän roskaa. Toki roskaa tulee myös savettipyyhkeistä, mutta kuukupista ei.
Käyn suihkussa joka päivä, viimeistään joka toinen päivä. Pesen jalat, alapään, kainalot ja kasvot joka aamu ja ilta, ellei suihku satu juuri siihen hetkeen. Mihinkään kylmiin järvi- tai merivesiin en mene uimaan tai peseytymään.
Mökillä pitää sitten lämmittää paljon pesuvettä, koska sitä menee, ja se on rasittavaa. Joo, en pidä mökkeilystä juurikin mökkiolojen takia, kun normaalista peseytymisestäkin tulee niin hankalaa. Joku mökki mukavuuksilla voisi mennä, niin voi keskittyä siihen huilaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä siellä meille valitat? Tilaa taksi ja mene kotiisi! Minä kyllä viihdyn täällä mökillä peräkammarinpojan ominaisuudessa täydessä vapaudessa. Ei tarvitse keneltäkään kysellä, mitä nyt tehdään. Syön tuossa vähän kalaa ja sitten lämmitän hissukseen saunan ja kylven pitkälle yöhön nauttien saunajuomana muutaman lonkeron. Eikä ketään ole paikalla kitisemässä pitkästymistään.
Uuuh! Jos sinne tulisi joku neito pelkkään saunavihtaan verhoutuneena, niin ottaisitko hänet rajusti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen harkinnut vuokramökkiä/huvilaa kahdeksi viikoksi mukavuuksilla ihan vertailun vuoksi. Ne pitää vissiin ajoissa talvella varata? Uskaltaako nainen yksin olla siellä?
Eiköhän, kunhan muistat pitää ovet lukossa öisin ja ikkunat kiinni. Jotain kättä pidempää yöpöydälle. Vaikka vasara.
Ok, kiitos! Painan mieleen neuvosi. Saksanpaimenkoiraa ei tällä hetkellä ole. Se olis paras turva.
Kieltämättä. Jonkun kaverin koira lainaan, jos löytyy. :)
Vierailija kirjoitti:
Miten muka ei ole tekemistä, varsinkin jos vieraitakin käy. Mökillä aika kuluu yleensä näin: Aamupala pitkän kaavan mukaan. Veden lämmitys ja tiskaus. Aloitetaan lounaan valmistelu. Tehdään lounas. Syödään pitkän kaavan mukaan. Tiskaus. Hetki aikaa lukea lehteä. Kahvit. Aloitetaan päivällisen valmistus. Tehdään päivällinen ja syödään. Sauna ja vesi lämpiämään samalla. Joku tiskaa, eka porukka saunaan ja uimaan. Toka porukka saunaan ja uimaan. Jutustelua viinin voimin. Nukkumaan.
Koko ajan on tekemistä. Tykkään.
Tylsältä kuulostaa. Inhoan ruoanlaittoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen harkinnut vuokramökkiä/huvilaa kahdeksi viikoksi mukavuuksilla ihan vertailun vuoksi. Ne pitää vissiin ajoissa talvella varata? Uskaltaako nainen yksin olla siellä?
No uskaltaa, mutta hirveän kauas korpeen jossa ei olis naapureita,en ehkä yksin ainakaan uskaltais :). Jos vastarannalla ja naapureissa näkyis mökkejä,niin sitten.
En kyllä minäkään, hui niitä ääniä yöllä! Kuulee vaikka mitä vaikkei olisikaan kuin hirvi. Kauheasti ei varmaan kannata mainostaa olevansa yksin vaikka naapureita olisikin. Muuten saattaa tulla humaltunut uros visiitille ja vaimo pitää huutaa apuun. Vaikka voihan vaimo olla jo nukkumassa eikä kuule. On tämä vaarallista olla nainen ja elää yksin.