Miten toimisitte tässä tilanteessa?
Yksi lapsistani oli teatterikurssilla ja kurssin vetäjä jäi tämän vuoden päätteeksi eläkkeelle. Muiden vanhempien kanssa pistettiin pystyyn rahankeräys, jonka tuotolla oli tarkoituksena ostaa opelle teatteriliput ja muuta sälää, jos rahaa jäisi yli.
Mun lapsi soitti sitten hädissään viimeiseltä tunnilta, että "äiti, sun pitää tulla tuomaan joku pieni lahja lisäksi, kun kaikilla muillakin on." Vähän ihmettelin ja ostin sitten hädissäni jonkun teepaketin ja vein lisälahjaksi.
Tuntia seuraavana päivänä lahjan ostanut äiti lähetti WhatsAppissa viestin, mitä kaikke oli opettajalle ostanut: teatteriliput, kirjoja, mukin ja jotain kasvien siemeniä. Kiva juttu! Ongelma on vaan se, että hänen lapsensa, joka lahjan opettajalle antoi, kertoi (läsnä olleen oman lapseni mukaan) että teatteriliput olivat yhteinen lahja, kirjat hänen perheeltään ja siemenet tältä ko. lapselta ja hänen kaveriltaan.
Minua ihan suoraan sanoen v-ttaa. Ensinnäkin siksi, että tämä lapsi valehteli eikä hänen vanhempansa koskaan saa sitä tietää, ja toiseksi siksi, että laitoin ihan kohtuu ison summan yhteiseen lahjaan ja jouduin sitten ostamaan vielä lisälahjankin.
Tunnen tämän lapsen vanhemmat, ollaan etäisesti kavereita. Haluaisin heidän tietävän asiasta, mutta en todellakaan tiedä, miten ottaa se puheeksi ilman, että tuloksena olisi välien katkeaminen.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis itse asiassa asia ei ollut ollenkaan monimutkainen, vaan meni yksinkertaisuudessaan näin: kaikki vanhemmat antoivat rahaa, jolla ostettiin useita lahjoja. Sen sijaan, että lahjat antanut lapsi olisi antanut kaikki lahjat yhteisinä, hän antoi osan omissa nimissään. Minusta tuo on varastamista ja valehtelemista, eikä ole kenellekään oikein, että hänen vanhempansa eivät koskaan saa asiasta tietää.
Olette oikeassa, menin liikaa yksityiskohtiin.
Ap
Antoi rahaa kenelle?
Kop kop, kuka siellä?
Ke-nel-le ap fyy-si-ses-ti an-toi sen ra-han?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mitä siis tapahtui?
Luulen vähän niin, että tässä on annettu liian pienelle lapselle liikaa vastuuta. Hänen olisi pitänyt kertoa, että x lahja on kaikilta, x lahja hänen perheeltään ja x lahja yhdessä jonkun kaverin kanssa hankittuna. Häntä jännitti tilanne ja hän sekoili sanoissaan ja tuli väärin ymmärrys. Kaikki tietää rikkinäinen puhelinleikin? Ap lapsi kertoi äidille mitä oli tapahtunut...
Ra-ha ke-rät-tiin In-ter-ne-tis-sä. Yk-si äi-deis-tä os-ti lah-jat. Hä-nen 12-vuo-ti-as lap-sen-sa an-toi lah-jat o-pet-ta-jal-le.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mitä siis tapahtui?
Luulen vähän niin, että tässä on annettu liian pienelle lapselle liikaa vastuuta. Hänen olisi pitänyt kertoa, että x lahja on kaikilta, x lahja hänen perheeltään ja x lahja yhdessä jonkun kaverin kanssa hankittuna. Häntä jännitti tilanne ja hän sekoili sanoissaan ja tuli väärin ymmärrys. Kaikki tietää rikkinäinen puhelinleikin? Ap lapsi kertoi äidille mitä oli tapahtunut...
Ei, vaan hänen piti antaa kaikki lahjat kaikkien nimissä. Lapsi on 12-vuotias, ei mikään pikkulapsi.

Edes 14 vuotias ei muista kaikkia hänelle annettuja esim turvaohjeita.

Hetkinen nyt..."Mun lapsi soitti sitten hädissään viimeiseltä tunnilta, että "äiti, sun pitää tulla tuomaan joku pieni lahja lisäksi, kun kaikilla muillakin on."
Mutta tällä yhdellä ei ollut kuin se yhteinen lahja?

No minulla on varmaan sitten jotain superlapsia, kun osaavat kyllä antaa yhteisen lahjan yhteisenä lahjana. Ei ole vaikeaa edes 6-vuotiaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mitä siis tapahtui?
Luulen vähän niin, että tässä on annettu liian pienelle lapselle liikaa vastuuta. Hänen olisi pitänyt kertoa, että x lahja on kaikilta, x lahja hänen perheeltään ja x lahja yhdessä jonkun kaverin kanssa hankittuna. Häntä jännitti tilanne ja hän sekoili sanoissaan ja tuli väärin ymmärrys. Kaikki tietää rikkinäinen puhelinleikin? Ap lapsi kertoi äidille mitä oli tapahtunut...
Ei, vaan hänen piti antaa kaikki lahjat kaikkien nimissä. Lapsi on 12-vuotias, ei mikään pikkulapsi.
Hetkinen nyt..."Mun lapsi soitti sitten hädissään viimeiseltä tunnilta, että "äiti, sun pitää tulla tuomaan joku pieni lahja lisäksi, kun kaikilla muillakin on."
Mutta tällä yhdellä ei ollut kuin se yhteinen lahja?
Aivan, koska muut olivat omineet osan yhteistä lahjaa omiin nimiinsä.

Siis ketkä muut?
Aluksi sen yhteisen lahjan (tai siis osan siitä) oli ominut yksi lapsi, nyt ilmeisesti luokan kaikki muut paitsi sinun lapsesi? Miksi siis lapsesi soitti hädissään? Miksi kaikilla muilla oli omatkin lahjat, mutta sinun lapsesi ei tiennyt asiasta mitään?
Ymmärrän hyvin, että harmittaa lasten sekoilut ja asioiden sekoittamiset ja tekisi mieli korjata aina kaikki vääryydet ja väärinkäsitykset. Olen itsekin samanlainen. Mutta usko pois, elämässä on tärkeä taito sekä äidille että lapselle oppia katsomaan joskus sormien välistä.
Tässä tapauksessa ulkopuolisen silmin on kaksi vaihtoehtoa;
1) nostat tilanteesta mekkalan (ihan sama millä tavalla sen teet, mikään keino ei ole hyvä eikä saa sinua ja lastasi näyttämään hyvältä, vaan keinosta huolimatta tulelle näyttämään ylireagoivilta hörhöiltä) ja ehkä saat oikeutta niistä muutamista euroista, jotka teiltä varastettiin tuon väärin lahjoitetun kirjan ja kukansiementen edestä
2) puhiset kotona, kiroat mielessäsi, ajattelet, että oma lapsesi ei ikinä tekisi tuollaista mokaa, juot lasin viiniä auringossa istuen, hengität syvään ja unohdat koko asian.
Joko ap rauhoittui ja pystyy selkeästi kertomaan, mitä tapahtui ja miksi tämä häntä vaivaa näin kovasti?
Kuinka suuresta summasta nyt siis on kyse? Eikö opettajien lahjoihin yleensä kerätä jotain max 15€/lapsi..?
Omaa pöljyyttäsi se oli, että vielä menit lisälahjan ostamaan. Virhe tuli siinä, että valittiin lapsi antamaan lahjaa eikä joku vastuullisista aikuisista. Ei lapsi välttämättä edes "valehdellut" vaan ehkä hän oli ymmärtänyt asian toisin.
On se kaunista tuo antamisen ilo.
Vierailija kirjoitti:
Omaa pöljyyttäsi se oli, että vielä menit lisälahjan ostamaan. Virhe tuli siinä, että valittiin lapsi antamaan lahjaa eikä joku vastuullisista aikuisista. Ei lapsi välttämättä edes "valehdellut" vaan ehkä hän oli ymmärtänyt asian toisin.
Samaa mieltä, myös jonkun aikuisen olisi pitänyt olla paikalla kiittämässä myös vanhempien puolesta.
Laita lapsen vanhemmalle viestiä, että kuulemma näin on tapahtunut. Asia voidaan selventää tuolle teatteriopettajalle ja mikä tärkeintä, vanhempi saa käsiteltyä lapsensa kanssa valehtelun.
Näin toimin itse, jos on jotain epäselvyyksiä lapsen kaverisuhteissa. Aina vanhemmat ovat kiittäneet tiedosta ja pahoitelleet lapsensa toimintaa. Olen itse myös saanut tietää, että lapseni on tehnyt asioita, joita on jopa vaarallista tehdä. Olen kiitollinen, että olen saanut tietää niistä ja mahdollisuuden käsitellä ne lapseni kanssa.
1. Yhteisesti kerätyt rahat oli tarkoitus käyttää opettajan lahjoihin. Toteutui.
2. Teidän oli tarkoitus kiittää opettajaa lahjalla. Se toteutui.
Mikä apn mielestä asiassa on pahasti väärin?
- lahjan antanut lapsi ei osannut/halunnut sanoa ihan oikein mikä lahja oli keneltäkin?
- oletko ap varma että yhteislahjan rahat riittivät muuhunkin kuin teatterilipuihin eli entä jos lapsi puhuikin ihan totta?
- sinä et saanut niin isoa kunniaa asiasta kuin olisit halunnut
Ehkä pääsisit helpoimmalla kun toteaisin että jatkossa tuon porukan kanssa et kerää yhteislahjaa vaan suosista lahjat yksin miten haluat. Ja unohdat tämän tapahtuneen.
Ja tulevaisuutta varten tuollaiseen yhteislahjaan kunnolla paketti jossa kaikki yhteen paketoituna ja kortti mukaan keneltä se on. Ja mielellään vielä aikuinen luovuttamaan se. Jos siis joudut yhteislahjoihin vielä sekaantumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mitä siis tapahtui?
Luulen vähän niin, että tässä on annettu liian pienelle lapselle liikaa vastuuta. Hänen olisi pitänyt kertoa, että x lahja on kaikilta, x lahja hänen perheeltään ja x lahja yhdessä jonkun kaverin kanssa hankittuna. Häntä jännitti tilanne ja hän sekoili sanoissaan ja tuli väärin ymmärrys. Kaikki tietää rikkinäinen puhelinleikin? Ap lapsi kertoi äidille mitä oli tapahtunut...
Ei, vaan hänen piti antaa kaikki lahjat kaikkien nimissä. Lapsi on 12-vuotias, ei mikään pikkulapsi.
Hetkinen nyt..."Mun lapsi soitti sitten hädissään viimeiseltä tunnilta, että "äiti, sun pitää tulla tuomaan joku pieni lahja lisäksi, kun kaikilla muillakin on."
Mutta tällä yhdellä ei ollut kuin se yhteinen lahja?
Aivan, koska muut olivat omineet osan yhteistä lahjaa omiin nimiinsä.
Ap
"Muut"? Siis tuon yhteisen lahjanhan oli ominut vain yksi lapsi? Ei kenelläkään muullakaan ollut erillistä pientä lahjaa, joten miksi lapsesi soitti sinulle hädissään?
Kenelle vanhemmat antoi rahaa? Jollekin aikuiselle? Lapselleen?