Varasin exältä lahjoitettavan huonekalun, jota ei päästä katsomaan
Exäni ilmoitti lahjoitettavan huonekalun, josta sanoin, että voisin olla kiinnostunut, koska olin juuri ajatellut hakea samanlaisen kaupasta. Melkein otin sen sellaisenaan, mutta exä sanoi että siinä on kaikenmaailman vikoja, että se kannattaa tsekata ennen ostoa. Lupasin sitten, että tulen sitten katsomaan sitä ja että ilmoittaa miten hänelle sopii. Ei vastausta. Ehdotin vielä että kun kuljen seuraavana päivänä niillä main, niin voisin tulla katsomaan sitä. Ei vastausta. Lopulta sanoin, että en nyt omin lupineni sinne änkeä yhden huonekalun takia ja ilmoittaa kun passaa, niin vastasi vaan että on tehnyt pitkää päivää projektinsa parissa. Sanoin että ei sillä nyt mikään kiire ole ja että kunhan ilmoittaa kun hänelle käy, niin katsotaan käykö minulle. Ei mitään vastausta ja viikko mennyt.
Erottiin aikamoisessa konfliktissa, mutta selvitimme asian ja olemme olleet kavereita sen jälkeen ja olemme pari kertaa nähtykin. Kommentoimme toistemme ig-tarinoihin monta kertaa viikossa, mutta nyt exä vaan katsoo ne tämän huonekaluhomman jälkeen.
Miksi ihmeessä nyt jotenkin jäätyi? Eikö halua vaan nähdä minua? Loukkaa tuo tympeä ja töykeä käytös.