Onko muita joiden sisarus syntynyt onnellisten tähtien alla kun itse kamppailee elämässä?

Joo. Minulla on 2 vuotta nuorempi veli, joka on komea, pidetty, huippuälykäs, menestynyt urallaan tutkijana, kaikin puolin järkevä ihminen joka elää hyvää elämää. Hänellä on kaunis vaimo ja 3 kaunista lasta. Ei isoja vastoinkäymisiä elämässä. Sitten olen minä. Naisihminen, joka ollut lapsesta asti ruma, ja lisäksi epämiellyttävä luonne, joudun helposti joka paikassa kiusatuksi tai syrjityksi. Minulla on ADD, mikä tekee kaikista asioista vaikeita, ja autismipiirteitä. En saanut mitään tutkintoa lopulta tehtyä, kun ei keskittymiskyky riitä. Olen sitten ollut paskatöissä tässä kohta 20 vuotta, ja köyhäähän se niillä on elämä. Puolisoa ei ole eikä lapsia, ja alkaa olla ajat jolloin olisi edes mahdollista niitä tehdä ohi (ikää 44). Pari kertaa sain sentään nuorena kännisiltä seksiä, joten ei tarvitse neitsyenä mennä hautaan. Nyt olen taas saanut töistä kirjallisen varoituksen, kun ADD:ni takia olen jättänyt asioita huomiotta. Olen lisäksi sairaalloisen lihava, liittyen lähinnä stressiin joka syntyy siitä kun pitää yrittää ADD:stä huolimatta pärjätä töissä, jotka kaikki tuntuvat olevan minulle ylivoimaisia. 

Äitini oli minulle koko lapsuuden kusinen ja kenkku koska oli hänen mukaansa "väärää sukupuolta" koska äitini olisi halunnut tytön mutta pettyi ja katkeroitui siitä että saikin esikoisensa pojan. Myöhemmin kun sain pikkusiskon, niin tämä oli äitini suosikki ja silmäterä ja äitimme piti tahalleen meidän sisarusten välillä kilpailuasetelmaa. Oli helpotus kun peruskoulu päättyi ja pääsin muuttamaan opiskelujen perässä pois kotoa.

Olen myös heikommin pärjännyt kuin sisarukseni. Vastoinkäymiset ovat olleet kohtuuttomiakin ja liian monta epäonnistumista työelämässä sekä yrittäjänä, että saa ihmetella miten ihmeessä onnistun törmäilemään niin urakalla. Nyt yksin leskenä ja sisaruksilla kukoistaa perhe-elämä. hyvät ammatit, elintasoa jne.

Tajusin kuitenkin kiskaista itseni pois lapsuudenkotini tietyistä arvoista, työelämän tavoitteista ja poimia sieltä vain sen hyvän, mitä sain. Opin etenkin isältäni oikeudenmukaisuutta, hyvät keskustelutaidot, muiden huomaavaisen kohtelun ja puutarhanhoidon. Minulla ei ole varaa omaan puutarhaan, mutta autan muita ja teen ns ihmeitä heidän pihoillaan. Sisarukseni eivät kykene samaan elämäntapaan kuin minä ja väitän, että jos he kokisivat sen kaiken kuin minä eivät he olisi niin vahvasti elämässä kiinni kuin minä nyt. 

Ei kannata vertailla sisaruksiin., Sinussa puhuu silloin vanhempasi ja esivanhempasi kuin sinä itse. Jotkut meistä joutuvat joskus katkaisemaan suvun perinteitä ja tuomaan uutta tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli minulle koko lapsuuden kusinen ja kenkku koska oli hänen mukaansa "väärää sukupuolta" koska äitini olisi halunnut tytön mutta pettyi ja katkeroitui siitä että saikin esikoisensa pojan. Myöhemmin kun sain pikkusiskon, niin tämä oli äitini suosikki ja silmäterä ja äitimme piti tahalleen meidän sisarusten välillä kilpailuasetelmaa. Oli helpotus kun peruskoulu päättyi ja pääsin muuttamaan opiskelujen perässä pois kotoa.

Lol. Hanki itsellesi elämä, aikuistu ja lopeta tuo naisviha ja mieslapsena itkeminen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän samasta perheestä tulevillakin voi olla erilaiset lähtökohdat. Esimerkiksi toinen sisarus voinolla luokalla, missä on oppimiseen kannustava ja innostava opettaja. Ja toinen sisarus puolestaan luokalla, missä opettaja on pessimistinen ja tympeä ja hokee oppilaalle, että ei susta tule koskaan mitään.

Samoin perhetausta voi vaikuttaa erilailla. Esimerkiksi meidän perheessä toisella vanhemmalla oli mt- ja päihdeongelmia koko minun lapsuusaikani. Minä olin se joka joutui kuuntelemaan tämän raivareita ja itsemurhauhkailuja. Opin olemaan kokonajan varuillasi ja kävelemään varpaillani. Olin 11v. kun tämä vanhempi kuoli. Sisarukseni olivat silloin 2v. ja 5v., eikä he muista tämän vanhemman ongelmia ja kodin ilmapiiriä sellaisena kuin minä muistan. He eivät joutuneet oppimaan kävelemään lapsuuttaan varpaillaan ja olemaan varuillaan. He ovat saaneet elää tasaisessa ja turvallisessa ympäristössä koko sen ajan mitä muistavat.

Minäkin vanhimpana olin vanhemman olkapää. Vein 14-vuotiaana soittamaan yleisöpuhelimesta lääkärille puoliväkisin, kun oli taas saanut turpaansa. Murehdin ja huolehdin, kun lääkäri löi luurin korvaan itkevälle vanhemmalle.

Kuuntelin öisin tappeluja ja toivoin eroa, jotta jaksaisin koulussa, olin ysin oppilas ja yritin tehdä parhaani jotten saisi haukkuja kotona, kuten 9- koetuloksesta tuli. "Miten sää oot näin tyhmä että tämmöisen virheen teit" huusi amisvanhempi. Ympäri kyliä kehuttiin lapsen toikkareilla, kai siitäkin tuli jo pelko että jos en enää saakaan niin hyviä todistuksia, löin hanskat tiskiin yläasteen jälkeen vaikka lukioon käytiin kosiskelemassa rehtorin puolesta, luvattiin ilmaiset kirjat ja ties mitä, kiusattuna pelkäsin myös vastata tunneilla, joten luvattiin ettei edes esitelmiä tarvitsisi luokan edessä pitää.

Sain kuulla lapsesta asti kuinka olisi halunnut abortin, eli minä olen syypää pakkoavioliittoon.

Seisoin joskus lyömäaseen kanssa oven takana kun äiti oli tullut pakoon lastenhuoneeseen, että jos se tästä tulee niin lyön tajun kankaalle. Olin siis yläasteikäinen tyttö. Joskus pikkuveljen uhkasi heittää ikkunalasin läpi ulos.

Olen käynytkin isään käsiksi joskus näissä tilanteissa, ja olen tullut pahoinpidellyksi, mm päätä hakattu vessan seinään.

Varmaan nuorimmat sisarukset eivät näitä muista, seuraavaksi vanhin varmaan, mutta hän on pärjännyt kyllä. Nuoremmatkin ovat eläneet alkoholistin kanssa, ja yritin heille tarjota normaalia elämää itse kotoa lähdettyäni, eli hain paljon luokseni ettei tarvitsisi olla siellä.

Eli tasainen ja turvallinen ympäristö meillä ei ole ollut kellään. Minä olen ainoa niin heikko että sairastuin.

Myöhemmin kun sain mm. masennusdiagnoosin, tajusin että olin sitä jo 15-vuotiaana kun toivoin kuolemaa. Että sitten ehkä joku kaipaisi ja katuisi. Eikä minun tarvitsisi enää kärsiä.

Perheen tervepäisin on yleensä se, joka reagoi vääryyksiin ja sairastuu. Se vaikuttaa myöhemmin elintasoon. T. Psykologi

Sisarukseni on minua 10 vuotta vanhempi. Hänen elämänsä ajoitukset on osuneet minua paremmin.

Kun hän valmistui, tarjottiin virkoja ovista ja ikkunoista.

Kun minä valmistuin (sama koulutus) puhuttiin vain pätkätöistä.

Hän osti ensiasunnon juuri oikeaan aikaan - asunnon arvo on moninkertaistunut.

Kun minä ostin ensiasunnon, lähti asuntojen arvot laskemaan.

Kun hänen lapset olivat pieniä, ei ollut sosiaalista mediaa ja älykännyköitä jokaisen taskussa.

Minun lasteni aikana esim. kiusaaminen piiloutuu juuri tuohon näkymättömään maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Oletko opiskellut?

Oon opiskellut enemmän kuin sisarus. Mihin tää liittyy? Huono onni ei katso sitä mitä on opiskellut!

AP

  Oletko kaunis ja älykäs. Oletko kuopus vai vanhin lapsista, sillä on perheessä iso merkitys.

Vierailija kirjoitti:

Ne on vain fiksumpia ja ahkerampia.

Et näytä ymmärtävän sanan vertaistuki merkitystä. Takaisin kouluun!!

Tämä ketju saa minut kyllä provosoitumaan pahasti.

Olen tosiaan itse se, jota syytetään aina siitä, että pääsin helpommalla ja siksi "menestyn."

En todella päässyt. Ainut ero oli se, ettei äitini hakannut minua, kuin sisaruksiani, mutta maksaisin mitä vain, että olisin saanut olla se hakattava, enkä katsova osapuoli. En myöskään ollut nuoresta asti mielisairaaloissa, vaan suoritin elämääni, en pysähtynyt hetkeksikään. Unohtuupa myös se, että opiskelussa äitini kannusti muita, eikä minua, sillä äidille minä olin tyhmä. Kumpikaan sisaruksistani ei ole ottanut huomioon sitä myöskään, että kuinka raskasta oli nuorena jatkuvasti pelätä, että milloin he onnistuvat itsensä tappamaan. Piilotella lääkkeitä sekä veitsiä.

Ihan oikeasti, näistä osasta kirjoituksista huomaa, että kaadatte sisarustenne päälle aivan kohtuutonta vihaa. Ette voi tietää mitä se "kultalapsi" on oikeasti kokenut, jo ette edes yritä asettua hänen asemaan.

Jos vanhemmat ovat epäpäteviä, kaikki lapset kärsivät, kukin tavallaan!

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju saa minut kyllä provosoitumaan pahasti.

Olen tosiaan itse se, jota syytetään aina siitä, että pääsin helpommalla ja siksi "menestyn."

En todella päässyt. Ainut ero oli se, ettei äitini hakannut minua, kuin sisaruksiani, mutta maksaisin mitä vain, että olisin saanut olla se hakattava, enkä katsova osapuoli. En myöskään ollut nuoresta asti mielisairaaloissa, vaan suoritin elämääni, en pysähtynyt hetkeksikään. Unohtuupa myös se, että opiskelussa äitini kannusti muita, eikä minua, sillä äidille minä olin tyhmä. Kumpikaan sisaruksistani ei ole ottanut huomioon sitä myöskään, että kuinka raskasta oli nuorena jatkuvasti pelätä, että milloin he onnistuvat itsensä tappamaan. Piilotella lääkkeitä sekä veitsiä.

Ihan oikeasti, näistä osasta kirjoituksista huomaa, että kaadatte sisarustenne päälle aivan kohtuutonta vihaa. Ette voi tietää mitä se "kultalapsi" on oikeasti kokenut, jo ette edes yritä asettua hänen asemaan.

Jos vanhemmat ovat epäpäteviä, kaikki lapset kärsivät, kukin tavallaan!

Mistä näistä? Tässä on kai lähinnä ap:n ja minun, ja hänenkin viesteistä kuultaa huono itsetunto ja häpeä, kun ei menestynytkään kuten muut.

Ja sitä "onnellisten tähtien alla" syntymistä on myös se parempi itsetunto, se ettei sairastu masennukseen jne.

Minun se seuraavaksi nuorempi sisarukseni ainakin on luonteeltaan kova. Hänellä riittää sitä itseluottamusta ja ylpeyttä. No niin kai nuoremmillakin, he ovat onnekkaita.

Toisaalta en ole ihan varma että valitsisinko kuitenkin tämän herkkyyden, ja sen että minulla riittää myötätuntoa niille maahan langeillekin, jos saisin valita. Vaikka itsellä onkin elämä perseestä enkä ole kyennyt porskuttelemaan jopa muita haukkuen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju saa minut kyllä provosoitumaan pahasti.

Olen tosiaan itse se, jota syytetään aina siitä, että pääsin helpommalla ja siksi "menestyn."

En todella päässyt. Ainut ero oli se, ettei äitini hakannut minua, kuin sisaruksiani, mutta maksaisin mitä vain, että olisin saanut olla se hakattava, enkä katsova osapuoli. En myöskään ollut nuoresta asti mielisairaaloissa, vaan suoritin elämääni, en pysähtynyt hetkeksikään. Unohtuupa myös se, että opiskelussa äitini kannusti muita, eikä minua, sillä äidille minä olin tyhmä. Kumpikaan sisaruksistani ei ole ottanut huomioon sitä myöskään, että kuinka raskasta oli nuorena jatkuvasti pelätä, että milloin he onnistuvat itsensä tappamaan. Piilotella lääkkeitä sekä veitsiä.

Ihan oikeasti, näistä osasta kirjoituksista huomaa, että kaadatte sisarustenne päälle aivan kohtuutonta vihaa. Ette voi tietää mitä se "kultalapsi" on oikeasti kokenut, jo ette edes yritä asettua hänen asemaan.

Jos vanhemmat ovat epäpäteviä, kaikki lapset kärsivät, kukin tavallaan!

Mistä näistä? Tässä on kai lähinnä ap:n ja minun, ja hänenkin viesteistä kuultaa huono itsetunto ja häpeä, kun ei menestynytkään kuten muut.

Ja sitä "onnellisten tähtien alla" syntymistä on myös se parempi itsetunto, se ettei sairastu masennukseen jne.

Minun se seuraavaksi nuorempi sisarukseni ainakin on luonteeltaan kova. Hänellä riittää sitä itseluottamusta ja ylpeyttä. No niin kai nuoremmillakin, he ovat onnekkaita.

Toisaalta en ole ihan varma että valitsisinko kuitenkin tämän herkkyyden, ja sen että minulla riittää myötätuntoa niille maahan langeillekin, jos saisin valita. Vaikka itsellä onkin elämä perseestä enkä ole kyennyt porskuttelemaan jopa muita haukkuen.

Tarkoittamatta mitenkään nyt pahalla, mutta kyllä minä ajattelen sen niin, että jos on kova ja paha suustaan, niin se on todella voimakas oire niille lapsuuden kokemuksille. Ikään kuin kuori, samoin kuin se "itsetunto", jos se näyttäytyy kovuutena ja tylyytenä. Ei sellainen ihminen ole aidosti terveen itsetuntoinen! Muiden haukkuminen on aina oire heikosta itsetunnosta. En näe siis sisaruksistasi hyvin pärjääviä ihmisiä.

Herkkyys on taas super ihana voima. Olet onnekas, ettei sinun ole tarvinnut kovettaa itseäsi selvitäkseni kokemuksistasi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju saa minut kyllä provosoitumaan pahasti.

Olen tosiaan itse se, jota syytetään aina siitä, että pääsin helpommalla ja siksi "menestyn."

En todella päässyt. Ainut ero oli se, ettei äitini hakannut minua, kuin sisaruksiani, mutta maksaisin mitä vain, että olisin saanut olla se hakattava, enkä katsova osapuoli. En myöskään ollut nuoresta asti mielisairaaloissa, vaan suoritin elämääni, en pysähtynyt hetkeksikään. Unohtuupa myös se, että opiskelussa äitini kannusti muita, eikä minua, sillä äidille minä olin tyhmä. Kumpikaan sisaruksistani ei ole ottanut huomioon sitä myöskään, että kuinka raskasta oli nuorena jatkuvasti pelätä, että milloin he onnistuvat itsensä tappamaan. Piilotella lääkkeitä sekä veitsiä.

Ihan oikeasti, näistä osasta kirjoituksista huomaa, että kaadatte sisarustenne päälle aivan kohtuutonta vihaa. Ette voi tietää mitä se "kultalapsi" on oikeasti kokenut, jo ette edes yritä asettua hänen asemaan.

Jos vanhemmat ovat epäpäteviä, kaikki lapset kärsivät, kukin tavallaan!

Etkä sinä voi tietää, mitä ne muut sisarukset on kokeneet.

Se mikä näyttäytyy sinulle esimerkiksi opiskelussa kannustamisena, on voinut todellisuudessa olla jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju saa minut kyllä provosoitumaan pahasti.

Olen tosiaan itse se, jota syytetään aina siitä, että pääsin helpommalla ja siksi "menestyn."

En todella päässyt. Ainut ero oli se, ettei äitini hakannut minua, kuin sisaruksiani, mutta maksaisin mitä vain, että olisin saanut olla se hakattava, enkä katsova osapuoli. En myöskään ollut nuoresta asti mielisairaaloissa, vaan suoritin elämääni, en pysähtynyt hetkeksikään. Unohtuupa myös se, että opiskelussa äitini kannusti muita, eikä minua, sillä äidille minä olin tyhmä. Kumpikaan sisaruksistani ei ole ottanut huomioon sitä myöskään, että kuinka raskasta oli nuorena jatkuvasti pelätä, että milloin he onnistuvat itsensä tappamaan. Piilotella lääkkeitä sekä veitsiä.

Ihan oikeasti, näistä osasta kirjoituksista huomaa, että kaadatte sisarustenne päälle aivan kohtuutonta vihaa. Ette voi tietää mitä se "kultalapsi" on oikeasti kokenut, jo ette edes yritä asettua hänen asemaan.

Jos vanhemmat ovat epäpäteviä, kaikki lapset kärsivät, kukin tavallaan!

Etkä sinä voi tietää, mitä ne muut sisarukset on kokeneet.

Se mikä näyttäytyy sinulle esimerkiksi opiskelussa kannustamisena, on voinut todellisuudessa olla jotain ihan muuta.

Viimeinkin joku tavoitti mun pointista osan.

En todella veikkaan väittää, että kannusti, se on vain minun kokemus, joka voi olla sisaresta aivan toinen! Sama pätee koko ketjun jankkauksiin. Me emme voi olettaa tietävämme miten toiset ovat asiat kokeneet tai millaiset seuraamukset siitä on ihmiselle tullut. Katkeruus ja vertailu pois.

Ja jos vihaa tuntee, niin tuntisi oikeaan paikkaan eli vanhemmilleen. Kukaan ei voi itse valita kuinka vanhemmat itseään kohtelee!!!

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju saa minut kyllä provosoitumaan pahasti.

Olen tosiaan itse se, jota syytetään aina siitä, että pääsin helpommalla ja siksi "menestyn."

En todella päässyt. Ainut ero oli se, ettei äitini hakannut minua, kuin sisaruksiani, mutta maksaisin mitä vain, että olisin saanut olla se hakattava, enkä katsova osapuoli. En myöskään ollut nuoresta asti mielisairaaloissa, vaan suoritin elämääni, en pysähtynyt hetkeksikään. Unohtuupa myös se, että opiskelussa äitini kannusti muita, eikä minua, sillä äidille minä olin tyhmä. Kumpikaan sisaruksistani ei ole ottanut huomioon sitä myöskään, että kuinka raskasta oli nuorena jatkuvasti pelätä, että milloin he onnistuvat itsensä tappamaan. Piilotella lääkkeitä sekä veitsiä.

Ihan oikeasti, näistä osasta kirjoituksista huomaa, että kaadatte sisarustenne päälle aivan kohtuutonta vihaa. Ette voi tietää mitä se "kultalapsi" on oikeasti kokenut, jo ette edes yritä asettua hänen asemaan.

Jos vanhemmat ovat epäpäteviä, kaikki lapset kärsivät, kukin tavallaan!

Selvää on, että mitenkään helppoa tai normaalia muistuttavaakaan ei teistä ole ollut kenelläkään. Mutta projisoit kyllä tuossa "kohtuuttoman vihan päälle kaatamisen" kohdalla, ei sellaista ole tässä ketjussa, eivätkä muiden perhetilanteet ole samanlaisia kuin sinun.

Pistää myös silmään tuo, että sisaruksesi ovat olleet mielisairaaloissa samalla kun sinä suoritit elämääsi. Jo yksistään tuo tilanne antaa kyllä sinulle massiivista etulyöntiasemaa ja paremmat kortit muihin nähden. Se mielisairaalassa olo usein vain traumatisoi entisestään. Mutta tietenkään mitenkään helppoa ei teistä silti ole ollut kenelläkään. Traumaattiset kasvuolot voivat monestakin syystä pilata sisarusvälit lopullisesti. Toisen kokemuksen ymmärtäminen voi olla monille mahdotontakin. Ehkä paras ratkaisu on antaa asian olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli minulle koko lapsuuden kusinen ja kenkku koska oli hänen mukaansa "väärää sukupuolta" koska äitini olisi halunnut tytön mutta pettyi ja katkeroitui siitä että saikin esikoisensa pojan. Myöhemmin kun sain pikkusiskon, niin tämä oli äitini suosikki ja silmäterä ja äitimme piti tahalleen meidän sisarusten välillä kilpailuasetelmaa. Oli helpotus kun peruskoulu päättyi ja pääsin muuttamaan opiskelujen perässä pois kotoa.

Lol. Hanki itsellesi elämä, aikuistu ja lopeta tuo naisviha ja mieslapsena itkeminen.

Tämä kommenttihan on täysin kohtuuton ja ei yhtään parempi kuin mistä hän toista syyttää.

Mikä saa aikuisen ihmisen käyttäytymään näin?