Taitaa Rammsteinin taru olla kohta taputeltu
Eihän tuossa ole enää vaihtoehtona kun bändin alasajo.
Kommentit (2249)
Miksi muuten olisi yhtäkkiä fakta, että Lindemann panisi sarjatyylillä nuoria naisia? Eikö tuo väite liity kiinteästi median väitteisiin huumaamisesta juhlissa? Onko muita pantuja naisia edes tullut julkisuuteen kuin näitä itsensä huumatuksi kokeneita, jotka eivät kuitenkaan hakeutuneet huumetestiin?
Onko väite läjäpäin pannuista nuorista naisista samaa sarjaa kuin muutkin median faktoina uutisoimat huhut? Onko todellisuudessa tapahtunut mitään muuta kuin että juhliin on kutsuttu nuoria faninaisia? Onko yhtään mikään lööpeistä edes totta?
Kannattaa muistaa että kohu alkoi tällä hetkellä kesken olevan kiertueen ensimmäisen konsertin jälkeen. Miksi kohu ei alkanut edellisen kiertueen aikana, jos väitetyistä huumaamisista muut paitsi Lynnin tapaus olisivat tapahtuneet jollakin aiemmalla kiertueella? Milloin väitetyt huumaamiset ovat väitetysti tapahtuneet?
Rocktähdet panevat nuoria naisia. Näin on aina ollut ja todennäköisesti tulee aina olemaankin. Ja niitä nuoria naisia on jonoksi asti vapaaehtoisia. Näin myös suomalaisilla bändeillä, joten kotimaista kohua odotellessa.
Vierailija kirjoitti:

Hmm, en muista että missään olisi mainittu milloin nämä huumaukset olisi tapahtuneet. Kai kumminkin 5 vuoden sisään?
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki miettii "Hui kamalaa jos nuori mutta aikuinen tyttäreni haluaa paneskella isosisänsä vanhan opiskelukaverin kanssa!" Mutta entäs jos se isoisän kaveri onkin viriili ja nuorekas rocktähti? Mikä siinä edes on uutta?
Pedofilian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä koska naiset ovat aikuisia ja oletettavasti ns. oikeustoimikelpoisia. Onhan se vähän outoa jos osa naisista on ollut vauvoja kun Mutter ilmestyi, mutta jos se ei heitä itseään haittaa, niin mitä se muille kuuluu. Sama juttu se on muillakin staroilla, että tyttöystävät on paljon nuorempia kuin debyyttialbumi tai näyttelijän ensimmäinen roolisuoritus.
No onhan se nyt perverssiä jos seksikumppania on oman isoisän ikäinen ja toisinpäin. En myöskään ymmärrä sitä jos naisella on kymmeniä vuosia nuorempi mies. Mutta kaikki perversiot, pedo filiaa lukuunottamatta, tuntuvat olevan ok nykyään. Tiesit kai senkin, että aivojen kehitys jatkuu 25-vuotiaaksi asti? Eli se 18v vaikka on lain mukaan aikuinen niin ei välttämättä henkisesti ole vielä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki miettii "Hui kamalaa jos nuori mutta aikuinen tyttäreni haluaa paneskella isosisänsä vanhan opiskelukaverin kanssa!" Mutta entäs jos se isoisän kaveri onkin viriili ja nuorekas rocktähti? Mikä siinä edes on uutta?
Pedofilian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä koska naiset ovat aikuisia ja oletettavasti ns. oikeustoimikelpoisia. Onhan se vähän outoa jos osa naisista on ollut vauvoja kun Mutter ilmestyi, mutta jos se ei heitä itseään haittaa, niin mitä se muille kuuluu. Sama juttu se on muillakin staroilla, että tyttöystävät on paljon nuorempia kuin debyyttialbumi tai näyttelijän ensimmäinen roolisuoritus.
Se on tasan yhtä normaalia kuin se, että 19-vuotias nuori mies paneskelee 60-vuotiaan isoäidin kanssa.
Ei ole tasan yhtä normaalia. Biologia ohjaa miehiä olemaan kiinnostuneita nuorista, lisääntymisikäisistä naisista. Se on fakta ja se on normaalia. Ja ei, se ei tarkoita sitä että kaikki miehet olisivat kiinnostuneita nuoremmista naisista ja kyllä, nuoret miehet voivat olla kiinnostuneita vanhemmista naisista. Mutta fakta on kuitenkin se, että vanha mies voi lisääntyä nuoren naisen kanssa, mutta ei päinvastoin. Se on vain biologiaa, ei naisvihaa tms.
Höpölöpö. Soopaa, jolla miehet edelleen oikeuttavat vaikka alaikäisiltä vonkaamisen. Kasvakaa oikeesti aikuisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Rocktähdet panevat nuoria naisia. Näin on aina ollut ja todennäköisesti tulee aina olemaankin. Ja niitä nuoria naisia on jonoksi asti vapaaehtoisia. Näin myös suomalaisilla bändeillä, joten kotimaista kohua odotellessa.
Niin. Vapaaehtoinen seksi on pikkuisen eri asia kuin huumatuksi joutuminen tai painostuksen alaisena aktiin ryhtyminen

Tunnutaan iloisesti sekoittavan tässä keissistä. Huumaamisista ei kai edelleenkään ole todisteita.

Ellei tämä musiikkimaailman #metoo hyökkää päälle mitä nyt ennustetaan. Voi olla ettei tämä bändäritoiminta tule elämään pitkään. Koska miksi kukaan haluaa ottaa tällaista riskiä että joku nainen ryhtyykin heittämään syytöksiä ilman todisteita ja bändi tai artisti saa siitä ikuisen leiman otsaansa. Tässäkin näkee ettei todisteilla tai sen puutteilla ole juuri mitään väliä kun ihmiset ovat jo tuominneet ja nielevät ihan kaiken mitä ns. Uhrit väittävät.
Jos paljastuu ettå syytökset on perättömiä, Rammsteinin imago on jo tahrattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki miettii "Hui kamalaa jos nuori mutta aikuinen tyttäreni haluaa paneskella isosisänsä vanhan opiskelukaverin kanssa!" Mutta entäs jos se isoisän kaveri onkin viriili ja nuorekas rocktähti? Mikä siinä edes on uutta?
Pedofilian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä koska naiset ovat aikuisia ja oletettavasti ns. oikeustoimikelpoisia. Onhan se vähän outoa jos osa naisista on ollut vauvoja kun Mutter ilmestyi, mutta jos se ei heitä itseään haittaa, niin mitä se muille kuuluu. Sama juttu se on muillakin staroilla, että tyttöystävät on paljon nuorempia kuin debyyttialbumi tai näyttelijän ensimmäinen roolisuoritus.
Se on tasan yhtä normaalia kuin se, että 19-vuotias nuori mies paneskelee 60-vuotiaan isoäidin kanssa.
Tämä. Varmaan olisivat poikien isät järkyttyneitä jos paljastuisi että heidän uusi seksi/seurusteukumppaninsa olisi joku 60-v Pirjoliisa :D
Omat vanhempani btw järkyttyivät, kun selvisi että veljelläni joka on viisikymppinen, on suunnilleen 5 vuotta vanhempi naisystävä :D
Joo, rokkisetä on suorastaan kuiviin imetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki miettii "Hui kamalaa jos nuori mutta aikuinen tyttäreni haluaa paneskella isosisänsä vanhan opiskelukaverin kanssa!" Mutta entäs jos se isoisän kaveri onkin viriili ja nuorekas rocktähti? Mikä siinä edes on uutta?
Pedofilian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä koska naiset ovat aikuisia ja oletettavasti ns. oikeustoimikelpoisia. Onhan se vähän outoa jos osa naisista on ollut vauvoja kun Mutter ilmestyi, mutta jos se ei heitä itseään haittaa, niin mitä se muille kuuluu. Sama juttu se on muillakin staroilla, että tyttöystävät on paljon nuorempia kuin debyyttialbumi tai näyttelijän ensimmäinen roolisuoritus.
Se on tasan yhtä normaalia kuin se, että 19-vuotias nuori mies paneskelee 60-vuotiaan isoäidin kanssa.
Ei ole tasan yhtä normaalia. Biologia ohjaa miehiä olemaan kiinnostuneita nuorista, lisääntymisikäisistä naisista. Se on fakta ja se on normaalia. Ja ei, se ei tarkoita sitä että kaikki miehet olisivat kiinnostuneita nuoremmista naisista ja kyllä, nuoret miehet voivat olla kiinnostuneita vanhemmista naisista. Mutta fakta on kuitenkin se, että vanha mies voi lisääntyä nuoren naisen kanssa, mutta ei päinvastoin. Se on vain biologiaa, ei naisvihaa tms.
Höpölöpö. Soopaa, jolla miehet edelleen oikeuttavat vaikka alaikäisiltä vonkaamisen. Kasvakaa oikeesti aikuisiksi.
Höpölöpö ja soopaa, loistavaa vasta-argumentointia. Aplodit. Olisi oikeasti mielenkiintoista kuulla perusteita miksi asia ei olisi kuten yllä on esitetty? Niin se on ollut koko ihmiskunnan historian, mutta nyt ilmeisesti on tapahtunut jotain, joka on tämän koodauksen muuttanut? Ja nyt ei puhuta siitä onko se soveliasta. Ja älä vedä alaikäisiä tähän mukaan, kyse on täysi-ikäisistä naisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rocktähdet panevat nuoria naisia. Näin on aina ollut ja todennäköisesti tulee aina olemaankin. Ja niitä nuoria naisia on jonoksi asti vapaaehtoisia. Näin myös suomalaisilla bändeillä, joten kotimaista kohua odotellessa.
Niin. Vapaaehtoinen seksi on pikkuisen eri asia kuin huumatuksi joutuminen tai painostuksen alaisena aktiin ryhtyminen
Tunnutaan iloisesti sekoittavan tässä keissistä. Huumaamisista ei kai edelleenkään ole todisteita.
Ei voida myöskään todistaa etteikö huumaamisia olisi tapahtunut

Joo, eli heitetään periaate syytön kunnes toisin todistetaan romukoppaan. Hyvä idea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki miettii "Hui kamalaa jos nuori mutta aikuinen tyttäreni haluaa paneskella isosisänsä vanhan opiskelukaverin kanssa!" Mutta entäs jos se isoisän kaveri onkin viriili ja nuorekas rocktähti? Mikä siinä edes on uutta?
Pedofilian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä koska naiset ovat aikuisia ja oletettavasti ns. oikeustoimikelpoisia. Onhan se vähän outoa jos osa naisista on ollut vauvoja kun Mutter ilmestyi, mutta jos se ei heitä itseään haittaa, niin mitä se muille kuuluu. Sama juttu se on muillakin staroilla, että tyttöystävät on paljon nuorempia kuin debyyttialbumi tai näyttelijän ensimmäinen roolisuoritus.
Se on tasan yhtä normaalia kuin se, että 19-vuotias nuori mies paneskelee 60-vuotiaan isoäidin kanssa.
Ei ole tasan yhtä normaalia. Biologia ohjaa miehiä olemaan kiinnostuneita nuorista, lisääntymisikäisistä naisista. Se on fakta ja se on normaalia. Ja ei, se ei tarkoita sitä että kaikki miehet olisivat kiinnostuneita nuoremmista naisista ja kyllä, nuoret miehet voivat olla kiinnostuneita vanhemmista naisista. Mutta fakta on kuitenkin se, että vanha mies voi lisääntyä nuoren naisen kanssa, mutta ei päinvastoin. Se on vain biologiaa, ei naisvihaa tms.
Höpölöpö. Soopaa, jolla miehet edelleen oikeuttavat vaikka alaikäisiltä vonkaamisen. Kasvakaa oikeesti aikuisiksi.
Höpölöpö ja soopaa, loistavaa vasta-argumentointia. Aplodit. Olisi oikeasti mielenkiintoista kuulla perusteita miksi asia ei olisi kuten yllä on esitetty? Niin se on ollut koko ihmiskunnan historian, mutta nyt ilmeisesti on tapahtunut jotain, joka on tämän koodauksen muuttanut? Ja nyt ei puhuta siitä onko se soveliasta. Ja älä vedä alaikäisiä tähän mukaan, kyse on täysi-ikäisistä naisista.
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/12-15-v/nuoren-a…
Nuoren aivojen kehitys
Nuoruusiässäaivot kehittyvät voimakkaasti. Lopullisen rakenteensa ja toimintakykynsä ne saavuttavat noin 25-vuotiaana.
Eli 18v vs 60 v on eroa paitsi iässä niin myös aivojen kypsyydessä. Eli 60v on valta-asemassa siihen 18-v nähden

Tästäkään asiasta ei voi puhua faktapohjaisestitai biologiaan perustuen kuten ei niin monesta muustakaan asiasta. Tunteet vaan pöytään ja niillä voidaan mitätöidä faktat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki miettii "Hui kamalaa jos nuori mutta aikuinen tyttäreni haluaa paneskella isosisänsä vanhan opiskelukaverin kanssa!" Mutta entäs jos se isoisän kaveri onkin viriili ja nuorekas rocktähti? Mikä siinä edes on uutta?
Pedofilian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä koska naiset ovat aikuisia ja oletettavasti ns. oikeustoimikelpoisia. Onhan se vähän outoa jos osa naisista on ollut vauvoja kun Mutter ilmestyi, mutta jos se ei heitä itseään haittaa, niin mitä se muille kuuluu. Sama juttu se on muillakin staroilla, että tyttöystävät on paljon nuorempia kuin debyyttialbumi tai näyttelijän ensimmäinen roolisuoritus.
Se on tasan yhtä normaalia kuin se, että 19-vuotias nuori mies paneskelee 60-vuotiaan isoäidin kanssa.
Ei ole tasan yhtä normaalia. Biologia ohjaa miehiä olemaan kiinnostuneita nuorista, lisääntymisikäisistä naisista. Se on fakta ja se on normaalia. Ja ei, se ei tarkoita sitä että kaikki miehet olisivat kiinnostuneita nuoremmista naisista ja kyllä, nuoret miehet voivat olla kiinnostuneita vanhemmista naisista. Mutta fakta on kuitenkin se, että vanha mies voi lisääntyä nuoren naisen kanssa, mutta ei päinvastoin. Se on vain biologiaa, ei naisvihaa tms.
Ja tämän kirjoitti nainen.
Lol. Nainen joka ei ainakaan ole biologi. Luonto ei kuule toimi noin yksinkertaisesti, sori vaan. Se ei ole evoluution kannalta suotuisaa vanhalla miehellä siittää vanhoilla sukusoluillaan täynnä geenivirheitä olevia lapsia. Vanhojen miesten pitäisi myös tämä tajuta, ellei päässä ole jotain vikaa. Ennen modernia aikaa monet perheet elivät yhdessä useamman sukupolven voimalla. Ihmisille ja myös valaille on etu näistä vanhemmista jo lapset tehneistä naisista yhteisössä. Jos se olisi väittämääsi vain biologiaa, eikä tahdonalaista käytöstä, silloinhan se kumoaa tuon aikaisemman lauseesi, ettei kaikki miehet ole kiinnostuneita nuorista naisista. Joten se on tahdonalaista käytöstä vanhoilla miehillä pörrätä nuorien naisten ympärillä ja toisinpäin. Luonnollisesti vanhoilla miehillä ei oikein seiso, paitsi nykyaikana pillerien voimalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki miettii "Hui kamalaa jos nuori mutta aikuinen tyttäreni haluaa paneskella isosisänsä vanhan opiskelukaverin kanssa!" Mutta entäs jos se isoisän kaveri onkin viriili ja nuorekas rocktähti? Mikä siinä edes on uutta?
Pedofilian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä koska naiset ovat aikuisia ja oletettavasti ns. oikeustoimikelpoisia. Onhan se vähän outoa jos osa naisista on ollut vauvoja kun Mutter ilmestyi, mutta jos se ei heitä itseään haittaa, niin mitä se muille kuuluu. Sama juttu se on muillakin staroilla, että tyttöystävät on paljon nuorempia kuin debyyttialbumi tai näyttelijän ensimmäinen roolisuoritus.
Se on tasan yhtä normaalia kuin se, että 19-vuotias nuori mies paneskelee 60-vuotiaan isoäidin kanssa.
Ei ole tasan yhtä normaalia. Biologia ohjaa miehiä olemaan kiinnostuneita nuorista, lisääntymisikäisistä naisista. Se on fakta ja se on normaalia. Ja ei, se ei tarkoita sitä että kaikki miehet olisivat kiinnostuneita nuoremmista naisista ja kyllä, nuoret miehet voivat olla kiinnostuneita vanhemmista naisista. Mutta fakta on kuitenkin se, että vanha mies voi lisääntyä nuoren naisen kanssa, mutta ei päinvastoin. Se on vain biologiaa, ei naisvihaa tms.
Höpölöpö. Soopaa, jolla miehet edelleen oikeuttavat vaikka alaikäisiltä vonkaamisen. Kasvakaa oikeesti aikuisiksi.
Höpölöpö ja soopaa, loistavaa vasta-argumentointia. Aplodit. Olisi oikeasti mielenkiintoista kuulla perusteita miksi asia ei olisi kuten yllä on esitetty? Niin se on ollut koko ihmiskunnan historian, mutta nyt ilmeisesti on tapahtunut jotain, joka on tämän koodauksen muuttanut? Ja nyt ei puhuta siitä onko se soveliasta. Ja älä vedä alaikäisiä tähän mukaan, kyse on täysi-ikäisistä naisista.
Itse kuule puhuit lisääntymisikäisistä etkä suinkaan täysikäisistä. Että siitä sibä ihan itse lähdit liikkeelle.
Setämiehet puolustelevat Tilliä ja ovat kateellisia kun haluaisivat itse olla hänen paikalla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki miettii "Hui kamalaa jos nuori mutta aikuinen tyttäreni haluaa paneskella isosisänsä vanhan opiskelukaverin kanssa!" Mutta entäs jos se isoisän kaveri onkin viriili ja nuorekas rocktähti? Mikä siinä edes on uutta?
Pedofilian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä koska naiset ovat aikuisia ja oletettavasti ns. oikeustoimikelpoisia. Onhan se vähän outoa jos osa naisista on ollut vauvoja kun Mutter ilmestyi, mutta jos se ei heitä itseään haittaa, niin mitä se muille kuuluu. Sama juttu se on muillakin staroilla, että tyttöystävät on paljon nuorempia kuin debyyttialbumi tai näyttelijän ensimmäinen roolisuoritus.
Se on tasan yhtä normaalia kuin se, että 19-vuotias nuori mies paneskelee 60-vuotiaan isoäidin kanssa.
Ei ole tasan yhtä normaalia. Biologia ohjaa miehiä olemaan kiinnostuneita nuorista, lisääntymisikäisistä naisista. Se on fakta ja se on normaalia. Ja ei, se ei tarkoita sitä että kaikki miehet olisivat kiinnostuneita nuoremmista naisista ja kyllä, nuoret miehet voivat olla kiinnostuneita vanhemmista naisista. Mutta fakta on kuitenkin se, että vanha mies voi lisääntyä nuoren naisen kanssa, mutta ei päinvastoin. Se on vain biologiaa, ei naisvihaa tms.
Höpölöpö. Soopaa, jolla miehet edelleen oikeuttavat vaikka alaikäisiltä vonkaamisen. Kasvakaa oikeesti aikuisiksi.
Höpölöpö ja soopaa, loistavaa vasta-argumentointia. Aplodit. Olisi oikeasti mielenkiintoista kuulla perusteita miksi asia ei olisi kuten yllä on esitetty? Niin se on ollut koko ihmiskunnan historian, mutta nyt ilmeisesti on tapahtunut jotain, joka on tämän koodauksen muuttanut? Ja nyt ei puhuta siitä onko se soveliasta. Ja älä vedä alaikäisiä tähän mukaan, kyse on täysi-ikäisistä naisista.
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/12-15-v/nuoren-a…
Nuoren aivojen kehitys
Nuoruusiässäaivot kehittyvät voimakkaasti. Lopullisen rakenteensa ja toimintakykynsä ne saavuttavat noin 25-vuotiaana.
Eli 18v vs 60 v on eroa paitsi iässä niin myös aivojen kypsyydessä. Eli 60v on valta-asemassa siihen 18-v nähden
Täysi-ikäisyyden raja tulisi siis nostaa 25-vuoteen, eikö? Jos 18-vuotias ei ole valmis tekemään itsenäisiä päätöksiä, hänen ei tule voida valita seksikumppaniaan, ei ostaa alkoholia, ei ajaa autoa, ei joutua vastuuseen rikoksista eikä äänestää. Mutta nyt kun se raja kuitenkin on 18 vuotta niin tuon ikäinen tekee omat valintansa ja kantaa vastuun niistä. Se on sitten eri asia onko järkevää nussia ihailemansa, isoisänsä ikäisen rock-tähden kanssa on eri asia.
En todellakaan ajattele niin, saa ja pitää kritisoida. Minun pointti oli, It takes two to tango. Ja näiden naisten käytöstäkö saa, vai ei saa arvostella? En minä sitä äijää puolusta tai välitä koko bändistä. Mutta on hiukan yksipuolista uutisointia ja tutkimusta? Jos kalu on väkisin sinun suussa, mikset puraise ja lujaa?