Kaveri ei enää jaa elämästään juuri mitään
Moi! Onko normaalia, että ystävä ei enää jaa elämästään? Olemme tunteneet vuosia eikä meillä ole oikeastaan koskaan ollut mitään riitoja. Keskustellaan niitä näitä lähes päivittäin ja itse ainakin jaan hänelle tietoa, jos jotain on tapahtunut omassa elämässä tai on tapahtumassa. Ennen hänkin teki näin, muttei enää. Huomaan kyllä, että tavatessa hän on vielä vuosi pari sitten jakanut asioita, mutta nyt nekin ovat vähentyneet. Saan tietää asioista muuta kautta (kuten some) kuin hänen omasta suustaan. Oon aina pyrkinyt kuuntelemaan ja olemaan läsnä, jos hänellä on jotain kerrottavaa. Ekoja kertoja, kun huomasin ettei hän enää kaikesta kerro, saatoin udella lisää, mutta sekään ei auttanut enkä ole tätä tehnyt enää, koska haluan kunnioittaa hänen yksityisyyttään. Itseäni vain harmittaa, että kuulumisista keskusteleminen väkisin painottuu minun kontilleni kun aidosti haluaisin kuulla, mitä toiselle kuuluu ja mitä suunnitelmia hänellä on tulevaisuudessa. Toki on ollut painavempiakin asioita, joista hän ei ole kertonut, mutta yksi lähes toistuva asia on matkustaminen ulkomaille. Ennen hän kertoi innoissaan tulevasta ulkomaanmatkasta, mutta nytkin sain tietää somen kautta ettei hän ole täällä Suomessa. Olin pari viikkoa sitten itse kertonut lähteväni kesälomalla ulkomaille, mutta hän ei siinä kohtaa maininnut itse mitään. Tämä on pieni juttu, mutta yksi esimerkki. Isompiakin juttuja on ollut ja yhden aika merkittävänkin asian sain tietää toisen henkilön kautta sanomalehdestä
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä. Tuo siis jonka kavereissa oli näitä parisuhde kriisejä. Vaikka he selvisivät kriiseistä, ystävyys ei jatkunut samanlaisena. Se oli jotenkin surullista.
Oli vietetty minun häät ja sen jälkeen vähitellen molemmat erkaantuivat elämästäni. Jälkikäteen jäi sellainen fiilis, että mun onneni oli toisilta pois, vaikka olisin halunnut olla edelleen hyvä ystävä. En hehkuttanut elämääni, en elä kulissia.
Sitten toinen ystävä on sellainen, että vuosi jo ollut parisudekriisiä tosiaan. Olen koittanut olla tukena, mutta ystävä sulkeutuu vain omaan kuoreensa. Olen toivoton. Kun tapaamme, hän ei avaa mitään omasta elämästään. Välillä tuntuu, kuin en enää tietäisi kuka hän on. Haastavia juttuja
Nää on kyl kurjia hetkiä :( Kyl mä ite sen ymmärrän, jos paljon kiireitä ja elämät jotenkin niin erilaiset ja sit aletaan hieman erkaantua ja tätä on munkin kaveripiirissä tapahtunut väistämättä, mutta se et ne hetket ku jutellaan tai tavataan eikä saa muista mitään oikein irti. Senkin ymmärrän, jos ei vaan elämässä tapahdu mitään sen kummempaa, on mullakin ollu niitä hetkiä ja kaikilla varmasti on, mutta sit tapaamisten ulkopuolella yhtäkkiä eletäänki paljon vilkkaampaa elämää ja kaikkea sattuu tapahtuu, muttei niistä kerrota. Ehkä some kans vaikuttaa tähän et siellä jaetaan samaan aikaan kaikille, en tiiä. Mut joo vähän sama fiilis ettei enää omia läheisimpiäkään kavereita enää oikein tunne.
Masennus voi selittää, mutta tietysti sekin jos vaikka jakaminen on tosi yksipuolista tai kaveri on jakanut iloja ja suruja ja sinä vain iloja. Eli tavallaan jos se ystävyys ei ole ollut yhtä läheistä molemmille.
Mä olen aika avoin omasta elämästä ystäville ja en odota ihan samanlaista avoimuutta, mutta jos tuntuu, että saan vain kiiltokuvaa toiselta niin sitten tuntuu oudolta jakaa omasta elämästä avoimesti asioita enää. Haluan kuitenkin, että läheiseni ovat ihmisiä, jotka itse koen läheisiksi ja mieltävät minut läheiseksi.
Itselleni on elämään mahtunut monta, erityislapsen vanhemmuus, puolison syöpä jne. Varsinkin oman lapsen arkea ja tuen tarvetta olen ihan rehellisesti puhunut ystäville. Pari ystävyyttä on hiipunut ihan sen vuoksi, että kuuntelen vain sellaista hyvänpäivän tuttujen juttuja sitten toiselta ja yksi ystävyys ehkä siksikin, että ystävä peittelee oman lapsen erityisyyttä (sellaiset kehitysviiveet että näkyy päälle päin) ja varmasti on ehdotettu jo moneltakin taholta tutkimuksia niin sitten nämä kyselyt omasta lapsesta ja hänen erityisyydestä ovat tuntuneet ikäviltä, kun toinen vain selittää kuinka oma lapsi on fiksu ja taitava kaikessa ja selvästi peittelee niitä oman lapsen haasteita. Se on ymmärrettävää, mutta ei sitä mitä itse haen ystävyydeltä. Sellainen on minun mielestä sitten hyvän päivän tuttavuutta ja sekin on ok.
Toki ystävälläsi tuo saattaa johtua ihan mistä tahansa. Tässä kuitenkin tällainen näkökulma, joka varmaan nyt tuli aika epäselvästi kirjoitettua.
Surkuteltavia ovat ne, jotka kokoajan somessa kertoilevat itsestään ja tekemisistään, eikö ne tunne elävänsä muuten kuin toisten huomion kautta.
Vierailija kirjoitti:
Moi. Mulla oli tällainen tilanne muutamankin ystävän kanssa. Molemmilta paljastui sitten myöhemmin parisuhde kriisit taustalta. Ystävä oli ollut kateellinen minun elämästä,vaikka se ei olekaan ollut ruusuilla tanssimista.
Sanoiko olleensa kateellinen? Erotessani minä en vaan jaksanut setviä sitä asiaa kenenkään kanssa, mutta en minä kateellinen kelleen ollut.
Minä lopetin asioiden tarkemman jakamisen kaverille kun aina sain vaan neuvoja ja kehotuksia miten kannattaisia toimia tai ratkaista asia jne kun kerroin jotakin negatiivista elämästäni tai olostani tmv. Kaveri alkoi muistuttaa liikaa psykologia ja toisteli itsestäänselvyyksiä, jotka itse olin kyllä jo ajatellut tai tajunnut, kertaakaan en saanut "neuvoistaan" mitään ahaa elämyksiä. Minä taas olisin kaivannut enemmän ymmärrystä tai empatiaa tai vertaistukea, mitä minä mielestäni annoin hänelle. Sitten alkoi myös käydä tuota että yhtäkkiä huomaan instagramista hänen olevan reissussa. Tai sitten joskus myöhemmin kertonut tyyliin että sai uuuden työn ja se alkaa ensi viikolla, sitten kertonut ongelmista vanhalla työpaikalla. Siitäkin olin jotenkin pettynyt että miksei voinut kertoa niistä ongelmista silloin kun ne oli "päällä". Nykyisin sanon vaan että ihan hyvää kuuluu ja ehkä jonkun pikku jutun että mitä olen puuhannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi. Mulla oli tällainen tilanne muutamankin ystävän kanssa. Molemmilta paljastui sitten myöhemmin parisuhde kriisit taustalta. Ystävä oli ollut kateellinen minun elämästä,vaikka se ei olekaan ollut ruusuilla tanssimista.
Sanoiko olleensa kateellinen? Erotessani minä en vaan jaksanut setviä sitä asiaa kenenkään kanssa, mutta en minä kateellinen kelleen ollut.
Myönsi kyllä suoraan. Oli ollut kateellinen. Itkien kertoi. Minä sitten korjasin asian kyllä, että ei se omakaan parisuhde elämä aina ole niin hehkeää. Tosiaan siltikin väleihin jäi pieni rako.
Usein ihminen saattaa ajatella todella kummallisia asioita. Vaikka kysyisit ystävältä mikä vaivaa, ei hän ehkä sano suoraan
Voisiko olla, että kaverisi mielestä olette kasvaneet erillenne, mutta hän ei itsekään tiedä miten toimia ja siksi on tuollaisessa välitilassa? Että toisaalta ollaan kuin hyvät ystävät ja toisaalta sitten taas haluaa pitää etäisyyttä.
Minä oon vähentänyt omien asioiden kertomista yhdelle kaverille siitä syystä että hän ei vaikuta kiinnostuneelta mun asioista. Puhuu omistaan ja jos kerron jotain, hän siirtää keskustelun itseensä. Kysyy kyllä mitä kuuluu jne. mutta ei reagoi kertomiini juuri mitenkään. Vastailen sitten ympäripyöreitä pinnallisia vastauksia ja kuuntelen hänen asiansa. Olen tietenkin myös vähentänyt yhteydenpitoa.
Jättäkää nyt hyvänen aika ihmisille itselle vapaus päättää, mistä avautuu. Nyt on somessa opeteltu siihen, että jokainen pyllynreikäkin pitää laittaa jakoon koko maailmalle.
Ongelma on nyt ap:llä jos ei hyväksy ystäväänsä, jos hän muuttuu.
Käytä kappalejakoa. Puhutko livenä putkeen samalla tavalla? Sinun pitää antaa ihmisille hengähdystaukoja.
Hän on lukenut täältä ohjeita miten pikkuhiljaa jätetään joku. Joku mukaviallinen pitää valita nyt jätettäväksi että on samanlainen toisten kanssa.
Voitaisiin koko mielenterveyshoito ulkoistaa vauvapalstalle- täältä kyllä diagnooseja annetaan vaikka kysyjän koko sosiaaliselle verkostolle.
En minäkään ihan joka kaverilleni, edes läheisille, kerro kaikkia asioitani. Ei se ole sitä, että tarkoituksella jättäisin toisen ulkopuolelle. En vaan jaksa moneen kertaan toistaa samaa asiaa ja jotkut jutut eivät vain ole enää akuutteja puhua ääneen. Tykkään myös kuunnella ja ottaa etäisyyttä omiin asioihini keskittymällä kaverin asiaan.
Joskus voi auttaa, että olet jonkun aikaa ottamatta yhteyttä. Seuraat ottaako hän enää ylipäätään kuinka innolla yhteyttä. Sekin kertoo väleistänne tämän hetken arvuuttelin sijaan
Onhan niitä syitä, jokaisella omansa. Erään kaverin lapsi sairastui mt-häiriöön, eikä kaveri enää halunnut jakaa kanssani mitään, kun oma lapseni oli selvinnyt lopulta hienosti vaikeasta murkkuiästään(ei mt-juttuja). Tuntui itseltä nololta että olin tuolle kaverille puhunut jonkinverran(en mitenkään liian paljon) lapseni ongelmista, ja kun hänen lapselleen tuli ongelmia niin minulta leikattiin kuulumiset pois. Siis muutkin kuin hänen lapseensa liittyvät.
Puolisollani oli "hyvä" kaveri, joka kertoi ja itki kyllä öitä myöten kaikki parisuhdeongelmansa puolisolleni, mutta ei kertonut mistään reissuista esim, vaikka olisi ollut itkuntuhruisen viestittely-yön jälkeen sinne lähdössä. Myöskään mikään suunniteltu ei puolisoni kanssa toteutunut, eikä oikein voinut tehdä edes suunnitelmia, sillä perhe ja lapset, mutta some oli täynnä ajan viettoa pois perheen ja lasten luota.
Itse en kerro enää kuulumisiani vanhemmilleni, sillä tuntuu pahalta kun he joko ivailevat, tai eivät välitä.(tästä tuskin kohdallasi kyse)
Yhdelle kaverille en kerro enää siksi koska kaikki on hänelle kilpailua, ja joko kateuden tai riemun aihe. Eli jos joudumme tekemään ison remontin, kaveri ei voi peitellä iloaan kun epäonni kohtasi minua. Vastaavasti jos saan vaikka perinnön ja ostan sillä veneen, kaveri keksii miljoona syytä miksi hän ei ikinä ottaisi venettä vaikka saisi miljoonaveneen ilmaiseksi!
Tuollainen on ärsyttävää, eikä innosta kertomaan enää yhtään mitään.
Syy olla kertomatta on myös se ettei olel enää niin läheisiä. Eli jos kavereilla on aikaa minulle joka 3. kk tunnin verran, niin ei maksa vaivaa kertoa mitään kuulumisia, kun ei niitä ehditä käymään läpi edes. Kuka tekee jotain jollain listalla johon on vain listattu tekemiset ja kuulumiset.
Mulla esim. on muutama kaveri, joilla keskustelut perustuvat ns. 'kehumiseen' eli kehuskellaan ulkomaanmatkoilla, tekemisillä jne. Vaikka itse olisin reissuun menossa, en sitä heille välttämättä kerro, koska en halua kuulostaa samalta kuin he. Siinä on vissi ero miten omia asioitaan kertoo.
En jaksanut lukea pitkää aloitustasi. Ystäväsi on fiksu.Kel onni on sen kätkeköön.
Ihmissuhteet muuttuvat ja ihmiset ja heidän tärkeysjärjestyksensä muuttuvat.
Ystäviä useimmiten yhdistää samankaltainen elämäntilanne tai yhteiset harrastukset. Kun näihin kuvioihin tulee muutoksia, ne helposti vaikuttavat suhteisiin. Etäännytään ns. luonnollisesti, luonnollisista syistä.
Ystäyys todennäköisesti myös koetaan puolin ja toisin eri tavalla. Toinen ajattelee, että olemme sydänystäviä, kun toiselle suhde ei ole yhtä syvä. - Itse kokisin pidemmän päälle aika rasittavana tuollaisen kaikesta henkilökohtaisesta raportoinnin kovin monelle ihmiselle.
Ap, ystäväsi on mennyt elämässään eteenpäin. Liiku sinäkin.
Jos hän on huomannut, että juoruilet asioita eteenpäin. Itse en enää kerro asioistani henkilöille, jotka pistävät kaikki jutut jakoon.
Ajattelin että voisi olla sama kuin minulla, mutta tuo ulkomailla matkustelu ei oikein sovi kuvaan. Mulla on siis viime vuosien aikana tullut pahoja rahaongelmia, jotka rajoittaa elämää aika paljon ja hävettääkin itseäni. En ole pitänyt enää niin aktiivisesti yhteyttä kavereihin kun heillä (olemme keski-ikäisiä) on ihan hyvät rahatilanteet ainakin tietääkseni, osalla asuntolainatkin ym maksettu niin pystyvät nyt elämään paljon mukavammin kuin minä. Tiedän että jos ehdotan tapaamisia, niin niihin liittyy aina jotenkin rahanmenoa. Mennään ravintolaan syömään, teatteriin, keikalle, matkoille ym. Mulla ei vaan ole noihin oikein varaa, ainakaan muutaman vuoteen. Enkä kehtaa sitä kavereille tunnustaa. Pari läheisintä kaveria tietää jotain, mutta ei ihan koko kuvaa. Teillä ei siis ehkä ole tällainen tilanne, mutta jollain muulla saattaa olla ja tällaista ei välttämättä tule ajatelleeksi. Korostan vielä että tämä "ongelma" on todennäköisesti eniten omassa päässäni, mutta rajoittaa elämää silti.