40 v ja tuntuu että elämä on ohi

Asun pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntee kaikki. Olen eronnut yli 10 v sitten puolisostani ja lasteni isästä ja viimeiset 5 v ollut yksin. En kelpaa kellekään. Lapset ovat teinejä, joilla on paljon haasteita. Molemmat erityislapsia, vanhempi aspenger ja sosiaalisesti kömpelö, ei juurikaan kavereita ja nuoremmalla laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Kaverisuhteissa paljon ongelmia. Yleensä molemmat ovat vain yksin kotona, kun ei niitä kavereita oikein ole.

Olen työpaikassa, jossa minua ei arvosteta. Työ on erittäin paineistettua ja kiireistä. En juurikaan pidä työstäni. Palkka on kuitenkin hyvä. Juuri tuon palkan takia hankala hakea muita töitä, yleensä muualla vähintään 500 e pienempi palkka.

Olen hakenut kolmena vuotena opiskelemaan, en ole päässyt.

Tuntuu epätoivoiselta. Muutto ei onnistu vielä vuosiin kun lapset kotona. Täällä pikkukylässä oon, vaikka täällä ei ole juuri mitään, vähiten tulevaisuudennäkymiä. Olen tehnyt jo pitkään sen eteen työtä, että voisin hyväksyä tilanteeni, tässä ollaan, ei mitään kivaa tiedossa. Todennäköisyyksien mukaan vielä ainakin 20 hyvää vuotta ja senkö kulutan katkeroitumalla sohvalla? Miten elämänmuutos toteutetaan? Ainakin minulle se tuntuu olevan hirveän vaikeaa ja näinä yksinolovuosina ihmiset ympärilläni ovat eronneet, avioituneet uudelleen, joillain on pieniä lapsia (eli ovat ns toisella kierroksella jo) rakentavat taloja, opiskelevat tai ylenevät työssään. Mitähän teen itse väärin kun mikään ei etene, kaikki junnaa vain tyhjänä paikoillaan