G: Oliko isovanhempanne kansalaissodassa punaisten vai valkoisten puolella?
Kommentit (32)
Tonne toiseen ketjuun kirjoitinkn jo etten tiedä (siis isovanhempani tai isoisovanhempani). Toinen puoli sukua on todennäköisesti ollut valkoisia, mutta ei sodassa mitenkään, kun sota oli kaukana. Yksi osa ei ollut Suomessa ollenkaan. Lopuista ei mitään käsitystä.
Mummini veli ja sisko kuolivat vankileirillä.
Täällä Sydän-Kymenlaaksossa melkein kaikki on.
kun eivät olleet syntyneetkään vielä.
Punaisten puolella tuskin kukaan on ollut, en tiedä ovatko olleet varsinaisesti kummallakaan puolella, uskonnollisista syistä. Meidän seurakuntaan kuuluvat on yleensä melko epäpoliittisia ihmisiä. Valkoisia arvoja kuitenkin on pidetty oikeina et sillä puolella vissiin jos jollain.
isän puolelta valkoista ja äidin puolelta punaista!
valkoisten. Mummoni setä lahdattiin, mummon isä taas sai Mannerheimilta jonkun kunniamerkin, joka on heidän olkkarissa kehystettynä. Allekirjoituksena KUSTAA Mannerheim, ei C. G.
.. mitäs " kalkkiksia" täällä on taas liikkeellä...?
rintamalinjaa ei juuri siinä vaiheessa perheissä ollut, niin pitivät vain matalaa profiilia kotipaikkakunnalla. Kukaan sukulaiseni ei edes joutunut lahdatuksi, vaikka isoäidin isän kanssa läheltä taisi käyttääkin. Tavaraa, ruokaa ja elukoita heiltä kyllä pakko-otettiin punaisille.
paitsi toinen isoisäni oli n. 1-2 v.
Miehellä on iäkkäämmät isovanhemmat, myös he punaisia. Mieheni mummo oli 33-vuotias, kun valokoiset tuli ja ampuivat perheen isän kotipihaan lasten ja vaimon silmien edessä.
mummi1-valkoisten puoli
mummi2-valkoisten puoli
taata-punaisten puoli
tuffa-valkoisten puoli
oli kuulemma hieman kohinaa suvuissa kun taata ja mummi menivät yhteen. Heidän sukunsa kun olivat " eri arvoisia" . Minusta suorastaan romeoo ja juliaa sellainen.. ;)
mutta ne isovanhemmat eivät itse olleet syntyneetkään vielä 1918.
Kauan näyttää kumminkin menneen sekoittumiseen. Isän suvussa punaisten kansssa näyttää kuitenkin sekoittuneen valkoisia evakoita sodan jälkeen. Liekö kodittomuus tehnyt heistä suvaitstvaisempia vai saanut identifioitumaan niihin joilta kaikki oli viety - vai onko se entistä suurempi ihme, kun neukut veivät kodinkin, että rakastui punasukuun. Mene ja tiedä...
Tosin ei kuulemma pää kestänyt olla vartijana kun punakaartilaisia näännytettiin nälkään leirillä joten karkasi.
Äidin vanhemmat ovat syntyneet vasta 20-luvulla.
en tiedä. Mummin setä tapettiin punaisten leirillä. Onneksi ovat nuo ajat ohitse ja voidaan olla suht. yhtenäinen kansa.
Toisella puolella talollisia, kai sitten valkoisia. Ilmeisesti eivät missään kahakoissa erityisemmin olleet mukana. Kaikki maalla asujia.
Olen luullut, että suuri osa suomalaisista oli enemmän tai vähemmän puolueettomia. Omat isovanhempani ovat kaikki kyllä olleet ihan pikkulapsia sodan aikaan.
Isäni isänisä oli poliisi ja ikään kuin " viran puolesta" valkoisten puolella. Isäni äidin puolelta olivat puolueettomia, mutta hyvin toimeentulevina talollisina avustivat köyhiä punaisia sodan jälkeen.
Äitini vanhemmat olivat molemmat puolueettomista manviljelijäperheistä.
siksi ällöttääkin asua täällä kommunistisessa Lapissa, jossa joka toinen on punainen..