Vaari muutti hoivakotiin mutta elättää kotiin jäänyttä vaimoa

Minä ainakin toivon, että äitini ja hänen nykyinen puolisonsa saavat elää hyvän loppuelämän omilla ja yhteisillä rahoillaan. En minä siihen puutu tai kadehdi. Jos toinen sairastuu tai toimintakyky laskee, ettei pärjää kotona, niin toivon, että se toinen osapuoli saa elää turvattua ja hyvää elämää.

Jos tilanne olisi toisin päin, että sinun isäsi olisi se "saava" osapuoli ja vaimon lapset alkaisi kiukutella perinnön toivossa, niin mitä ajattelisit?

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin toivon, että äitini ja hänen nykyinen puolisonsa saavat elää hyvän loppuelämän omilla ja yhteisillä rahoillaan. En minä siihen puutu tai kadehdi. Jos toinen sairastuu tai toimintakyky laskee, ettei pärjää kotona, niin toivon, että se toinen osapuoli saa elää turvattua ja hyvää elämää.

Jos tilanne olisi toisin päin, että sinun isäsi olisi se "saava" osapuoli ja vaimon lapset alkaisi kiukutella perinnön toivossa, niin mitä ajattelisit?

Ap

Vaarini olisi siis saava osapuoli, ja hänen vaimonsa lapset alkaisivat ihmetellä että miten vaari hassaa hoivakotiin joutuneen vaimonsa omaisuuden?

Istuisin alas koko porukan kesken ja katsoisin mihin vaarin eläke riittää ja että hänellä olisi kaikki hyvin. Loput varat katsoisin kuuluvan vaimolle, hänen mahdollisiin hoitokuluihin ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin toivon, että äitini ja hänen nykyinen puolisonsa saavat elää hyvän loppuelämän omilla ja yhteisillä rahoillaan. En minä siihen puutu tai kadehdi. Jos toinen sairastuu tai toimintakyky laskee, ettei pärjää kotona, niin toivon, että se toinen osapuoli saa elää turvattua ja hyvää elämää.

Jos tilanne olisi toisin päin, että sinun isäsi olisi se "saava" osapuoli ja vaimon lapset alkaisi kiukutella perinnön toivossa, niin mitä ajattelisit?

Ap

Vaarini olisi siis saava osapuoli, ja hänen vaimonsa lapset alkaisivat ihmetellä että miten vaari hassaa hoivakotiin joutuneen vaimonsa omaisuuden?

Istuisin alas koko porukan kesken ja katsoisin mihin vaarin eläke riittää ja että hänellä olisi kaikki hyvin. Loput varat katsoisin kuuluvan vaimolle, hänen mahdollisiin hoitokuluihin ym.

Siis onko se sun mummopuoli nyt käynyt välillä ulkomailla ja joskus ostanut jotain omille lapsilleen/lapsenlapsilleen (mikä on ihan normaalia) vai onko hän nyt sitten hassanut koko miljoonaomaisuuden?

Vierailija kirjoitti:

Ap Vaarin puoliso ei tosiaan osaa autoa edes tankata eikä pitää siistinä, ja isä epäilee ettei vaarin sinänsä hyvä eläke riitä kaikkiin kuluihin, vaan on alettava käyttämään vaarin säästöjä, jotka taas ovat peräisin vaarin vanhemmilta saamasta perinnöstä.

Vaarilla ja vaimollaan on testamentti, jonka ovat yhdessä laatineet. Siinä sanotaan että jos vaari kuolee ensin, vaarin lapsille (isäni ja hänen veljensä) tulee ensin antaa pesän varoista 200 000 e ja tämän jälkeen vasta normaali pesänjako. Tässä vaimokin siis tunnusti että ei ole oikeutettu koko omaisuuteen.

Isäni on harmissaan että hänen isovanhempiensa jättämä perintö menee tämän vieraan ihmisen ja hänen lastensa elättämiseen, mutta tottahan se, että tämä oli vaarin oma valinta.

Vaikka omat lapset olivat vaarille läheisiä, tärkeämpää oli pitää vaimo tyytyväisenä.

Tässä kaikille uusperheellisille vinkkejä, että miten ei kannata hoitaa raha-asioita.

Ei mitkään kovin lämpimät välit ole olleet bonuslapsiin.

Oletteko varmat, ettei tuota 200 000:tta ole suljettu avio-oikeuden ulkopuolelle avioehdolla?

Vierailija kirjoitti:

No voi kun vaarisi on avioliitossa velvollinen takaamaan saman elintason puolisolleen kuin itselläänkin on. Eli jos autoa käyttelisi niin käyttää vaimokin.

Tuota - mistä tämän keksit? Ei ainakaan avioliittolaki moista edellytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin toivon, että äitini ja hänen nykyinen puolisonsa saavat elää hyvän loppuelämän omilla ja yhteisillä rahoillaan. En minä siihen puutu tai kadehdi. Jos toinen sairastuu tai toimintakyky laskee, ettei pärjää kotona, niin toivon, että se toinen osapuoli saa elää turvattua ja hyvää elämää.

Jos tilanne olisi toisin päin, että sinun isäsi olisi se "saava" osapuoli ja vaimon lapset alkaisi kiukutella perinnön toivossa, niin mitä ajattelisit?

Ap

Vaarini olisi siis saava osapuoli, ja hänen vaimonsa lapset alkaisivat ihmetellä että miten vaari hassaa hoivakotiin joutuneen vaimonsa omaisuuden?

Istuisin alas koko porukan kesken ja katsoisin mihin vaarin eläke riittää ja että hänellä olisi kaikki hyvin. Loput varat katsoisin kuuluvan vaimolle, hänen mahdollisiin hoitokuluihin ym.

Siis onko se sun mummopuoli nyt käynyt välillä ulkomailla ja joskus ostanut jotain omille lapsilleen/lapsenlapsilleen (mikä on ihan normaalia) vai onko hän nyt sitten hassanut koko miljoonaomaisuuden?[/quote/

Ap Tää on ehkä vähän vaikea selittää mutta ovat siis olleet 16v yhdessä

Ja pikku hiljaa on kaikki päätösvalta siirtynyt tälle mummopuolelle, ensin hän päätti missä kaupungissa ja millaisessa talossa asutaan. Muuttoja oli lopulta useampi, aina puolison mielen mukaan. Vaari hövelinä makseli ja oli myös kova tekemään kotitöitä, laittoi ruuat ja siivosi,, juu kyllä -hänen oma valinta.

Sitten yksi mummopuolen lapsista muutti jenkkilään ja perusti perheen, aluksi vaarikin jaksoi käydä mummon kanssa siellä jenkkilässä, vaikka vähän valitteli ettei tule niitten sukulaisten kanssa siellä toimeen. Sitten mummopuolen matkailu alkoi suuntautua Jenkkilän lisäksi Eurooppaan.

Tässä kohtaa vaari olikin sitten enää kotivahtina ja koirien hoitajana. Jokainen käsittää että työttömänä mummopuolella ei ikinä olisi ollut varaa noihin reissuihin, mutta isä ja suku olivat hiljaa, koska vaari ei koskaan valittanut

kunnes muistisairaus iski, sitten alkoi riidat vaarin ja mummopuolen kesken.

Siihenkään isäni ei halunnut puuttua vaan kävi auttelemassa parhaansa mukaan. Ja mummopuoli päätti myös että nyt pitää taas muuttaa kun vaari ei enää pysty isoa taloa hoitamaan.

No jaa -turhaa näitä isän ja vaarin juttuja enää murehtia. Isän kanssa täytyy nyt vaan nostaa kädet pystyyn, käydään vaaria katsomassa ja toivotaan että hoitoon vielä rahat löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin toivon, että äitini ja hänen nykyinen puolisonsa saavat elää hyvän loppuelämän omilla ja yhteisillä rahoillaan. En minä siihen puutu tai kadehdi. Jos toinen sairastuu tai toimintakyky laskee, ettei pärjää kotona, niin toivon, että se toinen osapuoli saa elää turvattua ja hyvää elämää.

Jos tilanne olisi toisin päin, että sinun isäsi olisi se "saava" osapuoli ja vaimon lapset alkaisi kiukutella perinnön toivossa, niin mitä ajattelisit?

Ap

Vaarini olisi siis saava osapuoli, ja hänen vaimonsa lapset alkaisivat ihmetellä että miten vaari hassaa hoivakotiin joutuneen vaimonsa omaisuuden?

Istuisin alas koko porukan kesken ja katsoisin mihin vaarin eläke riittää ja että hänellä olisi kaikki hyvin. Loput varat katsoisin kuuluvan vaimolle, hänen mahdollisiin hoitokuluihin ym.

Niin, että mikä on se kaikki hyvin? Että just ja just pärjää vai, että saa elää ihan kohtuullisen mukavan elämän ja tehdä välillä jotain mukavaa ja pitää auton, jota joskus vaikka joku mummopuolen omainen voi käyttää mummopuolen kuljettamiseen, jos hän ei itse enää aja tai omista ajokorttia321. Vai oliko tää vene-case nyt se ongelma? Siis onko Mummo puoli nyt myymässä venettä ja aikoo siirtää rahat omalle jälkikasvulleen?

Melko jörkyttävää että mummopuoli joutuisi vielä mieron tielle kun puolisonsa juuri joutui hoivakotiin. Kylmiä ja kamalia ihmisiä olette.

Ap kyse ei ole siitä että mummopuoli joutuisi mierontielle, vaan siitä että tuntuu väärältä, että hän elelee vaarin rahoilla leveästi kun vaarin omilla lapsilla (isälläni ja varsinkin hänen veljellään) taas on todella tiukkaa taloudellisesti.

Tuntuisi reilulta että hän saisi normaalitoimeentulon, mutta että vaarin omaisuutta olisi tallessa myös hänen hoitokuluihinsa ja mahdollisesti myös hänen omille lapsilleen jäisi perintöä.

Olen myös itse uusperheellinen ja vaikka mieheni lapsi on vasta 6-v niin näen hänet kyllä mieheni pääasiallisena perijänä, jos mieheni vaikka vammaantuisi, joutuisi hoivakotiin, ei minulle tulisi mieleenkään realisoida hänen omaisuuttaan, ja elellä sen turvin (meillä ei ole yhteisiä lapsia).

Pakko olisi muuttaa pienempään kotiin.

Vaarin omaisuutta pitäisi siis päästä realisoimaan vaikka vaari on vielä hengissä. Törkeän ahnetta touhua tuommoinen.

Täytyy kyllä näin sairaanhoitajana paljon näitä elämäntilanteita kohdanneen sanoa, että se on hyvin raskasta, kun puoliso joutuu palveluasumiseen ja itse pitäisi jotenkin yrittää jatkaa elämää. Minusta on ihan tervettä, jos pystyy jatkamaan sitä omaa elämää.

On olemassa ihmisiä, jotka vain elää sille palveluasumisessa asuvalle puolisolle ja koko oma loppuelämä menee siinä, että käy joka päivä katsomassa sitä omaa rakasta puolisoa, joka ei enää edes välttämättä edes muista omaa puolisoaan, on jopa aggressiivinen tätä kohtaan ja tätä voi jatkua jopa vuosikymmenen.

Ihanaa, jos joku pystyy jatkamaan omaa elämää ja nauttimaan niistä omista läheisistä, ettei se oma loppuelämä pyöri vain sen sairaan puolison ympärillä.

Jotain inhimillisyyttäkin ehkä toivoisi. Vaimo on varmaan hoitanut arkea pitkään ennen vaarin siirtymistä palveluasumiseen. Harvoin ne tilanteet on sellaisia yhden yön aikana tapahtuvia asioita, vaan toisen toimintakyky hiipuu hiljalleen.

Raskasta se on luopua omasta rakkaasta, vaikka ei niin sukulaisten kanssa toimeen tulisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap kyse ei ole siitä että mummopuoli joutuisi mierontielle, vaan siitä että tuntuu väärältä, että hän elelee vaarin rahoilla leveästi kun vaarin omilla lapsilla (isälläni ja varsinkin hänen veljellään) taas on todella tiukkaa taloudellisesti.

Tuntuisi reilulta että hän saisi normaalitoimeentulon, mutta että vaarin omaisuutta olisi tallessa myös hänen hoitokuluihinsa ja mahdollisesti myös hänen omille lapsilleen jäisi perintöä.

Olen myös itse uusperheellinen ja vaikka mieheni lapsi on vasta 6-v niin näen hänet kyllä mieheni pääasiallisena perijänä, jos mieheni vaikka vammaantuisi, joutuisi hoivakotiin, ei minulle tulisi mieleenkään realisoida hänen omaisuuttaan, ja elellä sen turvin (meillä ei ole yhteisiä lapsia).

Pakko olisi muuttaa pienempään kotiin.

Mä taas en yhtään tajua ajatusta, että mulla olisi jokin oikeus vanhempieni rahoihin.

Tästä keskustelusta tulee mieleen mieheni suvun touhut.

Olemme miehen kanssa samalla alalla ja kummallakin oli hyvä urakehitys suhteemme alussa. Teimme kuitenkin sellaisen päätöksen, että minä keskityn enemmän kotiin ja lapsiin ja tuen miestä urallaan. Minä olen hoitanut kotia ja lapsia ja nauttinut samasta elintasosta kuin mies ja koko perhe.

Miehen suku päätti nähdä tämän siten, että minä käytän miestä hyväkseni ja elän hänen rahoillaan. Se onkin totta että hänen tuloillaan elämämme on maksettu, mutta omat uhraukseni ovat olleet erittäin suuret.

Tämä suku on tehnyt kaikenlaisia tempauksia saadakseen minut ulkopuoliseksi omassa perheessäni. Kilteimmästä päästä ovat olleet teatraaliset ilmoitukset siitä kuinka minut on ihan erikseen suljettu kaikkien suvun perintöjen ulkopuolelle. Yksityiskohtiin en viitsi tässä mennä.

Sellaisessa ei tietenkään ole mitään erikoista, mutta siinä tavassa jolla se on kerrottu on paljonkin erikoista. Omakin sukuni on sulkenut lasten puolisot perintöjen ulkopuolelle, mutta ei sitä ole kenenkään kasvoihin hierottu.

APn vaarilla on ollut pitkä suhde vaimonsa kanssa, ja nyt he elävät vaikeaa elämänvaihetta. Kuulostaa siltä, että tämä "uusi" vaimo ei ole suvun mieleen ja siksi suku nyt pyrkii puolustamaan vaarin omaisuutta.

Jokaisella on kuitenkin oikeus käyttää omaisuutensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Eikä kenelläkään ole velvollisuutta kysyä perillisiltä mitä saavat omaisuudellaan tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kyllä näin sairaanhoitajana paljon näitä elämäntilanteita kohdanneen sanoa, että se on hyvin raskasta, kun puoliso joutuu palveluasumiseen ja itse pitäisi jotenkin yrittää jatkaa elämää. Minusta on ihan tervettä, jos pystyy jatkamaan sitä omaa elämää.

On olemassa ihmisiä, jotka vain elää sille palveluasumisessa asuvalle puolisolle ja koko oma loppuelämä menee siinä, että käy joka päivä katsomassa sitä omaa rakasta puolisoa, joka ei enää edes välttämättä edes muista omaa puolisoaan, on jopa aggressiivinen tätä kohtaan ja tätä voi jatkua jopa vuosikymmenen.

Ihanaa, jos joku pystyy jatkamaan omaa elämää ja nauttimaan niistä omista läheisistä, ettei se oma loppuelämä pyöri vain sen sairaan puolison ympärillä.

Jotain inhimillisyyttäkin ehkä toivoisi. Vaimo on varmaan hoitanut arkea pitkään ennen vaarin siirtymistä palveluasumiseen. Harvoin ne tilanteet on sellaisia yhden yön aikana tapahtuvia asioita, vaan toisen toimintakyky hiipuu hiljalleen.

Raskasta se on luopua omasta rakkaasta, vaikka ei niin sukulaisten kanssa toimeen tulisikaan.

Kaikista ihanimpia kohtaamisia uralla on ne tilanteet, kun siellä vanhuksella on sitä perhettä ja jopa ussioperhettä, jotka puhaltaa yhteen hiileen. Ja autetaan ja muistetaan myös sitä vanhenevaa kotiin yksin jäänyttä puolisoa. Herkästi myös tunnistaa ne omaiset, jotka tulevat käymään vasta viimeisinä hetkinä, jos edes silloin tulevat. Toki näissä tilanteissa ymmärtää, jos on pitkät välimatkat.

Välillä täytyy hoitajana kuunnella hyvinkin järkyttäviä suku- ja perheriitoja perintöön liittyen ennen kuin kyseinen on edes vielä lähelläkään kuolemaa.

Pienituloisten vanhusten kohdalla ei tätä ongelmaa yleensä ole. Siellä omaiset ovat samalla viivalla ja aidosti kiinnostuneita oman läheisen hyvinvoinnista. Toki on myös yksinäisiä vanhuksia, joilla ei lähisukulaisia ole tai ne välit on rikottu jo aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vaari on mennyt naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Minä kunnioittaisin kahden ihmisen välistä avioliittoa. Ja tietenkin he ovat kohdelleet myös bonuslapsia hyvin. Niin kuuluukin. He ovat osa perhettä. 

Mutta onko se nainen rakastanut vaaria?

Jos vaimo myy vaarin omaisuutta ja maksaa rahoilla omaa elämäänsä, syyllistyy vaimo rikokseen. Mutta vaimo voi kyllä täysin laillisesti maksaa vaarin eläkkeestä jäävillä rahoilla omia elinkustannuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Tästä keskustelusta tulee mieleen mieheni suvun touhut.

Olemme miehen kanssa samalla alalla ja kummallakin oli hyvä urakehitys suhteemme alussa. Teimme kuitenkin sellaisen päätöksen, että minä keskityn enemmän kotiin ja lapsiin ja tuen miestä urallaan. Minä olen hoitanut kotia ja lapsia ja nauttinut samasta elintasosta kuin mies ja koko perhe.

Miehen suku päätti nähdä tämän siten, että minä käytän miestä hyväkseni ja elän hänen rahoillaan. Se onkin totta että hänen tuloillaan elämämme on maksettu, mutta omat uhraukseni ovat olleet erittäin suuret.

Tämä suku on tehnyt kaikenlaisia tempauksia saadakseen minut ulkopuoliseksi omassa perheessäni. Kilteimmästä päästä ovat olleet teatraaliset ilmoitukset siitä kuinka minut on ihan erikseen suljettu kaikkien suvun perintöjen ulkopuolelle. Yksityiskohtiin en viitsi tässä mennä.

Sellaisessa ei tietenkään ole mitään erikoista, mutta siinä tavassa jolla se on kerrottu on paljonkin erikoista. Omakin sukuni on sulkenut lasten puolisot perintöjen ulkopuolelle, mutta ei sitä ole kenenkään kasvoihin hierottu.

APn vaarilla on ollut pitkä suhde vaimonsa kanssa, ja nyt he elävät vaikeaa elämänvaihetta. Kuulostaa siltä, että tämä "uusi" vaimo ei ole suvun mieleen ja siksi suku nyt pyrkii puolustamaan vaarin omaisuutta.

Jokaisella on kuitenkin oikeus käyttää omaisuutensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Eikä kenelläkään ole velvollisuutta kysyä perillisiltä mitä saavat omaisuudellaan tehdä.

Ja täyttyy muistaa, että vaikka tämä kyseinen pariskunta on avioitunut kypsemmällä iällä, niin varmasti siihen mummopuolen eläkkeeseen vaikuttaa se, että hän on ollut omien lapsiensa vuoksi poissa työelämästä jonkin aikaa, on ollut mahdollisesti ollut työssä matalapalkka-alalla eikä se oma eläke ole kertynyt siinä suhteessa.

Naiset ovat monesti, varsinkin ehkä tässä ikäpolvessa, jota tämä aloitus koskee, ovat tehneet kyllä hitokseen töitä. Mutta se koulutus ja urakehitys ei ole ollut niin itsestäänselvyys silloin heidän aikaan, kuin mihin me nykyajan ihmiset olemme tottuneet.

Tasa-arvo tulotasossa (tai lähes tasa-arvo) on aika tuore asia.

Eli kyse on nyt siitä, että vaarin vaimo ei ole luonteeltaan ja kyvyiltään ap:,n mieleinen.

Sellaista se on, olemme kaikki yksilöitä ja joku voi silti rakastaa meitä.

Ymmärrettävä kyllä, mutta pitäisi tämän av-oikeudenkäynnin vuoksi kuulla myös toista osapuolta.

Ap minulle ulkopuolelta seuranneena jäi sellainen kuva, että vaari oli se enemmän rakastanut osapuoli,

ja puolisolle vaari kelpasi, niin kauan kuin hänestä oli hyötyä.

Toisaalta uskon että vaimo myös teki parhaansa niillä eväillä joita hänellä oli. Ei tahallaan ollut ilkeä oli vaan niin loppu, kun vaarille joutui loppuaikoina kotona ollessa kaiken selittämään sataan kertaan, eikä siitä enää ollut ruuanlaittajaksi tai koiranhoitajaksi.

Mutta en tosiaan osaa varmaksi sanoa, emme ole olleet niin läheisiä. Isän kautta vaan kuullut näitä asioita. Vaaria kun olen käynyt katsomassa, ei

hän enää muista edes puolison nimeä.

Eikä minunkaan, isän vielä muistaa. Koko persoona muuttunut.

Ap se vielä unohtui, että kun vaari joutui hoivakotiin niin pari vaarin lapsuudenystävää soitti isälle, että he ovat valmiita menemään oikeuteen todistamaan että vaimo on surutta kuluttanut vaarin omaisuuden.

Isä vaan harmitteli että nyt on vähän myöhäistä tehdä mitään. Eikä nyt kuitenkaan ole kyse mistään miljoonista.