Mikä lapsiperhearjessa on kamalinta
Kommentit (15)
Keskeytykset. Et voi keskittyä vain yhteen asiaan, kun olet lasten kanssa. Myös tylsä kotityöt lisääntyy ja rutiinit. Et voi elää ex tempore elämää, kun muutokset arjessa saa lapset kiukkuamaan, sotkee unirytmit jne.
Ei oikein mikään enää, kun ainoa lapsi on 10v. On kavereiden kanssa ja harrastuksissa paljon. Ja muuten tuon ikäisen kanssa on leppoisaa. Auttaa kotitöissä ja voidaan tehdä paljon yhdessä. Teini-iän riemuja odotellessa, hah.
Aiemmin oli: valvominen, päiväkotiin ja pois roudaaminen, aikatauluttaminen, kun lasta ei voinut yhtään jättää yksin ja lähteä vaikka lenkille, lapsesta ei ollut yhtään apua kotitöissä. Opetin toki koko ajan niitä, mutta pientä lasta silti pitää vahtia ja neuvoa aika paljon, kun tyhjentää vaikka tiskikonetta. Vuorokaudessa ei muutenkaan ennen riittänyt tunnit, kun halusi joskus omaa aikaa.
T. Äiti, jonka mies tekee reissutyötä ja on puolet ajasta pois.
Alussa kai se kaiken keskeytyminen, omaa lausettaan ei ehtinyt ajatella loppuun. Muutamassa kuukaudessa sopeuduin ja kaikki helpottui. Sittemmin olen vain nauttinut, lapsi nyt 2,5v.
Vierailija kirjoitti:
Ei oikein mikään enää, kun ainoa lapsi on 10v. On kavereiden kanssa ja harrastuksissa paljon. Ja muuten tuon ikäisen kanssa on leppoisaa. Auttaa kotitöissä ja voidaan tehdä paljon yhdessä. Teini-iän riemuja odotellessa, hah.
Aiemmin oli: valvominen, päiväkotiin ja pois roudaaminen, aikatauluttaminen, kun lasta ei voinut yhtään jättää yksin ja lähteä vaikka lenkille, lapsesta ei ollut yhtään apua kotitöissä. Opetin toki koko ajan niitä, mutta pientä lasta silti pitää vahtia ja neuvoa aika paljon, kun tyhjentää vaikka tiskikonetta. Vuorokaudessa ei muutenkaan ennen riittänyt tunnit, kun halusi joskus omaa aikaa.
T. Äiti, jonka mies tekee reissutyötä ja on puolet ajasta pois.
Millä lailla auttaa kotitöissä?
No koliikkivauvan kans valvominen oli melko rankkaa mutta vahvasti plussan puolella ollaan kyllä, ala-asteiköisestä lapsesta ei ole juuri mitään vaivaa ja tosi paljon iloa! Pari vanhinta on jo teinejä ja ei se teini-ikäkään AINA ole niin paha, suosittelen suhtautumaan siihen tietyllä huumorilla.
Pakko arkirutiinit. Ei ole mitään elämää hosua joka aamu ja ilta paikasta toiseen sitä samaa pskaa. Ei mitään vapaata extemp. Kun työaika on jo aikataulutettu alkaa ottaa pannuun kun koko päivä samaa settiä.
Oman ajan vähyys. En sano puute, koska me ollaan aina järjestetty omaa aikaa molemmille vanhemmille, mutta kyllä minä kaipasin omaa aikaa paljon enemmän, mitä sain, kun olin vielä lasten kanssa kotona.
Pakkotahtisuus. Ikuinen, loputon ruuan laitto ja siivoaminen. Väsymys, ei omaa tilaa, ei rauhaa, lapsen koulun, sairauksien , terapioiden, kuntoutusten ehdolla eläminen ja jatkuva aikataulusta ja koululle selittely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikein mikään enää, kun ainoa lapsi on 10v. On kavereiden kanssa ja harrastuksissa paljon. Ja muuten tuon ikäisen kanssa on leppoisaa. Auttaa kotitöissä ja voidaan tehdä paljon yhdessä. Teini-iän riemuja odotellessa, hah.
Aiemmin oli: valvominen, päiväkotiin ja pois roudaaminen, aikatauluttaminen, kun lasta ei voinut yhtään jättää yksin ja lähteä vaikka lenkille, lapsesta ei ollut yhtään apua kotitöissä. Opetin toki koko ajan niitä, mutta pientä lasta silti pitää vahtia ja neuvoa aika paljon, kun tyhjentää vaikka tiskikonetta. Vuorokaudessa ei muutenkaan ennen riittänyt tunnit, kun halusi joskus omaa aikaa.
T. Äiti, jonka mies tekee reissutyötä ja on puolet ajasta pois.
Millä lailla auttaa kotitöissä?
En ole tuo jolta kysyit mutte meillä lapset tyhjentää ja tai täyttää tiskikonetta, kerää tavaroita (lelujaan) lattioilta, imuroi, vie roskia, pesee pyykkiä ja muuta yleistä järjestelyä.
Ei päivittäin eikä osaa noista edes viikoittain mutta pyydettäessä auttavat noissa kaikissa ikätasonsa mukaan. Lapset 5, 13, 15 ja 18.
Ja huoneensa siivoavat pääsääntöisesti itse. Minäkin välillä niitä tosin siivoan eli jos imuroin yläkerrassa niin imuroin samalla vaivalla lasten huoneetkin tai pyyhin tasot tms.
Ei stressata kotitöistä ja kaikki tekee vähän kaikkea.
Lapset

Tyhjentää/täydentää tiskikonetta, vie roskia, laittaa pyykkikonetta pyörimään, laittaa ruokaa, siivoaa(esim. siistii lattialta kaiken pois, että robotti-imurin voi laittaa pyörimään), vie koiraa ulos. Ei kaikkea joka päivä, mutta päivittäin jotain.
Ei mikään, kaipaan niitä aikoja, olin yksinhuoltaja, tein kaiken yksin ja joka päivä muistelen miten ihanaa oli, pienokaiset on jo yli 40 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikein mikään enää, kun ainoa lapsi on 10v. On kavereiden kanssa ja harrastuksissa paljon. Ja muuten tuon ikäisen kanssa on leppoisaa. Auttaa kotitöissä ja voidaan tehdä paljon yhdessä. Teini-iän riemuja odotellessa, hah.
Aiemmin oli: valvominen, päiväkotiin ja pois roudaaminen, aikatauluttaminen, kun lasta ei voinut yhtään jättää yksin ja lähteä vaikka lenkille, lapsesta ei ollut yhtään apua kotitöissä. Opetin toki koko ajan niitä, mutta pientä lasta silti pitää vahtia ja neuvoa aika paljon, kun tyhjentää vaikka tiskikonetta. Vuorokaudessa ei muutenkaan ennen riittänyt tunnit, kun halusi joskus omaa aikaa.
T. Äiti, jonka mies tekee reissutyötä ja on puolet ajasta pois.
Millä lailla auttaa kotitöissä?
En ole tuo jolta kysyit mutte meillä lapset tyhjentää ja tai täyttää tiskikonetta, kerää tavaroita (lelujaan) lattioilta, imuroi, vie roskia, pesee pyykkiä ja muuta yleistä järjestelyä.
Ei päivittäin eikä osaa noista edes viikoittain mutta pyydettäessä auttavat noissa kaikissa ikätasonsa mukaan. Lapset 5, 13, 15 ja 18.
Ja huoneensa siivoavat pääsääntöisesti itse. Minäkin välillä niitä tosin siivoan eli jos imuroin yläkerrassa niin imuroin samalla vaivalla lasten huoneetkin tai pyyhin tasot tms.
Ei stressata kotitöistä ja kaikki tekee vähän kaikkea.
Lapset
Meillä näiden lisäksi vaihtavat myös petivaatteensa. Eli pyydän, et viekää lakanat pesuun, itse imuroivat sängyt. Muuten petaavat itse, mutta autan pussilakanan kanssa. Tämän ovat tehneet noin 7-8 v alkaen.
Kaksi vanhinta siivoavat myös itse vaatekaappinsa. Kaikki pois, hyllyjen pyyhintä. Samalla keräävät vaatteista pienet pois ennen kuin viikkaavat takaisin hyllyyn. Noin 11-12 v iästä ovat tehneet itse tämän.
Itselleni ainostaan se väsymys. Tunnit ei tahdo vuorokaudessa riittää!