Suomalainen kotiruoka/arkiruoka/juhlaruoka pahaa
Suomessa perus ruuat ovat maultaan...no maistuvat siltä mitä ne ovat. Salaatti maistuu salaatinlehdiltä ja siltä mitä siihen on mukaan heitetty. Peruna maistuu perunalta ja liha lihalta ja hieman voi erottaa ruolan ja pippurin makua. Suomalainen ruoka on siis sellaista että raaka-aineet keitetään tai paistetaan ja syödään sellaisenaan.
Monissa maissa ruoka maustetaan taidokkaasti ja ruuanlaittoon käytetään useita eri ruoka-aineita. Esimerkiksi aasialaiset ruuat ovat aivan uskomattoman hyviä. Toki sielläkin voi olla ruokia mistä en tykkäisi, en vain ole vielä sellaista maistanut vaikka olen asunut töiden vuoksi useissa eri maissa (aasiassa).
Toki on maita joissa ruoka ihan yhtä kuraa kuin Suomessakin. Esim Ruotsi, Norja, Venäjä, Iso-Britannia, koko pohjois-amerikka...
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan ruuan voi maustaa hyväksi, asuu sitten Suomessa tai Kiinassa. Mutta siinä olen samaa mieltä että suomessa laitosruoka ja kouluruoka on mautonta ja no...pahaa.
Tässä maassa katsos mennään niiden herkimpien ja makuja kestämättömimpien ihmisten mukaan. Ruokaa ei uskalleta maustaa, kun muuten joku itkee, että oivoi kun on mausteista/suolaista/tulista ei pysty syömään. Välillä mietin, että jotkut nössöt eivät varmaan uskalla edes matkustella, etteivät vaan joutuisi syömään liian tulista ja mausteista ruokaa.
Kotonahan ruuan voi maustaa hyväksi, asuu sitten Suomessa tai Kiinassa. Mutta siinä olen samaa mieltä että suomessa laitosruoka ja kouluruoka on mautonta ja no...pahaa.