Minulla ei ole ystäviä :(
Olen surullinen siitä ettei minulla ole ketään joka todella olisi kiinnostunut asioistani ja murheistani. Silloin, kun tarvitsevat apua tai hauskaa iloista seuraa kelpaan. Heitä ei kuitenkaan vastavuoroisesti kiinnosta olla kanssani silloin, kun on vaikeita aikoja.
Kommentit (25)
Vaikeinta on juuri tuo ero ja sen puiminen. Lapset 3- ja 5-vuotiaat. Ymmärtävät jo erostakin jotain, ainakin vanhempi muksu. Selittäminen lapsille on vaikeaa. Tekisi välillä mieli huutaa, että en tiedä miksi isänne on kusipää ja jätti meidät. Totuushan oin etten tiedä mitään järkevää syytä hänen lähtöönsä ja haluunsa erota.
Hän ei suostu puhumaan kanssani :(
ap
Minkä ikäiset lapset sinulla on? Jos haluat virtuaaliystävän joka asuu keskellä Suomea niin täällä yksi vapaaehtoinen, voit purkaa vaikka mailissa tunteitasi!
Voisin lähettää lapsillesi jotakin? Itsellenikin taitaa ero tulla, on kaksi pientä lasta eikä juuri ystäviä.
Punaista kartonkia ja silkkipaperia tiimarista parilla eurolla = lumitähdet ja tontut ikkunoihin. Kirpparit ovat erinomaisia lahjapaikkoja ja kierrätyskeskus myös.
onko heillä myynnissä vanhoja lastenkirjoja, joita poistavat ' valikoimistaan' . Ne on usein kirjastoissa paljon halvempia kuin esim. kirppiksillä. Niitä sitten jouluksi pakettiin lapsille.
T. toinen yksinäinen äiti
Poimintoja Helsingin joulutapahtumista ja jouluisista verkkosivuista:
2.-3.12. Suomenlinnan joulutapahtuma
Monenlaisia tapahtumia merilinnoituksessa koko perheelle.
Lisätietoja Suomenlinnan verkkosivuilta
2.-6.12. Naisten joulumessut Wanhassa Satamassa
Avoinna joka päivä klo 10-18, itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 10-17. Liput 3/1 euroa.
Lisätietoja tapahtuman verkkosivuilta
3.12. Joulu tulee kaupunginmuseoon
Helsingin kaupunginmuseo elävöittää kaupungin vanhimpia kortteleita avaamalla jälleen Sofiankadun historiallisen joulukadun klo 12-15. Ohjelmaan kuuluu mm. vanhanajan Joulupukki, joululauluja, tiernapojat ja askartelua. Katumuseon jouluvalot valaisevat katua 6.1. asti. Vanhanajan jouluun voi myös uppoutua Kristianinkadulla Kruununhaassa Ruiskumestarin talossa, joka avautuu jouluisassa asussaan samana päivänä. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Lisätietoja kaupunginmuseon verkkosivuilta
6.12.-7.1. Tallitontun reitti Korkeasaaren eläintarhassa
Tutustu tonttujen ja eläinten elämään Korkeasaaressa. Tonttujen viitoittamalla eläinpolulla voi omatoimisesti tutustua eläinten lisäksi myös Wanhassa Hirvitallissa asuvan Tallitontun kotiin, pajaan ja saunaan. Avoinna joka päivä 10-16 (suljettu jouluaattona). Liput 5/3 euroa, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.
Lisätietoja Korkeasaaren eläintarhan verkkosivuilta
7.-20.12. Tuomaan markkinat
Vuosittain järjestettävä joulutapahtuma Esplanadin puistossa. Puiston yli sadasta kojusta voi ostaa mm. käsitöitä, säilykkeitä ja leivonnaisia jouluksi kotiin. Paikalla voi seurata myös seppien työnäytöksiä. Joulupukki vierailee avajaispäivänä ja viikonloppuisin jakamassa makeisia lapsille.
Avoinna ma-pe 11-18, la-su 10-17. Vapaa pääsy.
8.-10.12. Ornamon perinteiset joulumyyjäiset Design Forumin tiloissa
Ornamolaisten taiteilijoiden, käsityöläisten ja muotoilijoiden perinteiset joulumyyjäiset. Osoite: Erottajankatu 7. Avoinna pe 10-19, la 10-18 ja su 12-18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lisätietoja Ornamon verkkosivuilta
9.12. Sinisen verstaan joulumyyjäiset
Cafe Luculluksessa on tarjolla herkullisia possuja ja pipareita, ateljee Rotondon painokankaita ja pellavia, ateljee Sartorian tunikoita ja pussukoita sekä Comico Piccolon teatterielämyksiä. Osoite: Annankatu 19. Avoinna klo 12-15. Vapaa pääsy.
Lisätietoja opetusviraston verkkosivuilta
9.12. Annantalon joulu
Ohjelmassa mm. joulupihan avaus, erilaisia työpajoja kaikenikäisille ja glögin ja pipareiden tarjoilua. Osoite: Annankatu 30. Avoinna klo 13-17. Ei ennakkoilmoittautumista. Vapaa pääsy.
Lisätietoja Annantalon taidekeskuksen verkkosivuilta
9.12. ja 16.12. Jouluisa Talonpojantori Töölöntorilla
Talonpojantori TPT ry järjestää Talonpojantori-tapahtuman Töölöntorilla kahtena lauantaina klo 8-15. Yhdistys järjestää Talonpojantori-nimisiä tapahtumia eli herkkutoreja, missä on tarjolla elintarvikkeita ja niiden oheistuotteita. Talonpojantorilla ruoka saa kasvot, kun itse tuottaja on myymässä tuotteitaan. Tervetuloa!
10.12. Gardenian joulumarkkinat
Myynnissä mm. lahjatavaroita, koristeita, tekstiilejä ja syötävää kotiin vietäväksi ja pukin konttiin.
Osoite: Koetilantie 1, 00790 Helsinki. Avoinna klo 11-15. Vapaa pääsy.
Lisätietoja Gardenian verkkosivuilta
11., 13. ja 14.12. Joulupaja nuorisotiedotuskeskus Kompassissa
Kompassin joulupaja toimii maanantaina 11.12., keskiviikkona 13.12. ja torstaina 14.12. klo 16-19. Pajalla tehdään persoonallisia ja egologisen ajattelun mukaisia lahjoja ja kortteja ystäville ja perheenjäsenille. Osoite: Mannerheimintie 22-24 (Lasipalatsi).
Lisätietoja Helsingin nuorisoasiankeskuksen verkkosivuilta
13.12. Lucia-kulkue
Läpi keskustan kulkeva Lucia-kulkue alkaa Senaatintorilta klo 18. Ennen kulkuetta Lucia-neito valitaan kymmenen ehdokkaan joukosta ja hänet kruunataan kynttiläkruunulla Tuomiokirkossa klo 17.
14.12-23.12. Vanhan joulumyyjäiset
Ammattimaiset pienkäsityöläiset myyvät tuotteitaan. Osoite: Mannerheimintie 3.
Lisätietoja Vanhan Ylioppilastalon verkkosivuilta
14.12. Yhteislauluilta Koulumuseossa
Tämän syksyn viimeisessä yhteislauluillassa kertaillaan perinteisiä joulun koululauluja klo 18-20. Aitoon vanhanajan tunnelmaan on helppo päästä, sillä laulut lauletaan perinteiseen tapaan urkuharmonin säestyksellä. Illan aikana yleisö saa esittää omia laulutoiveitaan ja koulumuseon näyttelyynkin voi tutustua väliajalla. Osoite: Kalevankatu 39-41. Pääsymaksu 4/2 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Lisätietoja Helsingin koulumuseon verkkosivuilta
14.12. saakka Joululahjaverstas 7-17-vuotiaille Kumpulan nuorten toimintatalossa
Joululahjaverstas toimii tiistaina, keskiviikkona ja torstaina kello 17¿20, ei kuitenkaan itsenäisyyspäivänä 6.12. Pajan toimintaan voi osallistua nuorisoasiainkeskuksen jäsenkortilla, joka on voimassa kalenterivuoden ja maksaa 5 euroa. Materiaalista ei peritä maksua. Verstaaseen ei ole ennakkoilmoittautumista. Osoite: Isonniitynkatu 7 N.
Lisätietoja Helsingin nuorisoasiainkeskuksen verkkosivuilta
17.12. Seurasaaren joulupolku
Lapsille ja lapsiperheille tarkoitettu ilmainen joulunalustapahtuma, jossa voi tutustua sadun maailmaan ja vanhanajan joulunviettoon unohtamatta joulun perussanomaa. Ohjelmassa mm. joulumusiikkia, leikkiä, joulunäytelmä, temppurata ja tietenkin itse Joulupukki muoreineen. Avoinna klo 13-17.
Lisätietoja tapahtuman verkkosivuilta
17.12. Joulusirkus Gardeniassa
Iloista ja vauhdikasta sirkusohjelmaa koko perheelle, mm. yksipyöräisiä ja akrobatiaa. Osoite: Koetilantie 1, 00790 Helsinki. Ohjelma alkaa klo 14. Liput 5/3 euroa.
Lisätietoja Gardenian verkkosivuilta
31.12. Uudenvuodenjuhla oopperassa
Ohjelmassa Ooppera Big Bandin konsertti, jonka jälkeen halukkaille maksullinen juhlaillallinen. Konserttiliput 60/40/30 euroa ja uuden vuoden menu 85 euroa. Pöytävaraus välttämätön.
Lisätietoja Suomen kansallisoopperan verkkosivuilta
31.12. Senaatintorin uusivuosi
Ohjelmaa lapsille n. klo 16-18 ja nuorille n. klo 20-21.30. Vuosi vaihtuu Senaatintorilla klo 23-0.15, jolloin ohjelmassa on musiikkia, sirkusesityksiä, yhteislaulua ja ylipormestari Jussi Pajusen ja tuomiorovasti Matti Poutiaisen tervehdykset. Vuodenvaihteen kruunaa mahtava ilotulitus. Illan aikana Helsingin Työttömät ry ja Helsingin Sotilaskotiyhdistys myyvät torilla kuumaa mehua, pientä suolaista ja munkkeja. Lisäksi Kiseleffin kauppiaiden kojuista voi hankkia matkamuistoja ja käsityöläistuotteita. Ilotulitteiden käyttäminen ja ampuminen Senaatintorilla on ehdottomasti kielletty.
7.1. saakka - Joulun tunnelmaa Talvipuutarhassa
Helsingin kaupungin Talvipuutarha on jälleen virittäytynyt joulutunnelmaan. Esillä on erilaisia kukka-asetelmia, joissa on käytetty mm. joulutähtiä, atsaleoita ja amarylliksiä. Kukka-asetelmista tehdään joka joulu hieman erilaisia ja niissä käytetään myös uusia lajikkeita. Talvipuutarhan osoite on Hammarskjöldintie 1. Vapaa pääsy.