Vertaa omaa lapsuuttasi ja lastesi lapsuutta. Mitä eroja?

Minä olen vm-79 ja omat lapset syntyneet 2005-2011. Perhe-elämä aika samanlaista kuin lapsuudenkodissani. Varoittelun sijaan yritän kannustaa. Ruokailujen suhteen lapseni joutuvat huolehtimaan asiasta enemmän kuin minä aikoinaan, kun ei ollut edes mikroa. Omat vanhempani ovat vahvasti mukana lasteni elämässä joten peruskaava on hyvin sama.

Mun lapsella on aivan mieletön isä ja laaja kaveripiiri. Mulla oli sisarus, serkut ja yksi hyvä kaveri pihassa. Opin paremmin johtamaan leikkiä pienempien kanssa kuin tulemaan toimeen vertaisten kanssa. Lapsella on paljon paremmat kaveritaidot ja siitä olen mielettömän ylpeä. Tehdään paljon lapsen kanssa ja mietitään perheen yhteiset menot niin, että se on myös lapselle mielekästä. Liikaakin ehkä viihdytetään, lapsi on sellainen silmäterä. Joskus tekee hyvää tylsistyä. Tavaraakin sillä on valtavasti ja oma huone 3-vuotiaasta asti. Itse sain oman huoneen 16-vuotiaana.

Mulla oli tavalliset, ihan hyvät kasarivanhemmat. Tunnetaidot kyllä heillä ihan hakusessa ja jopa ruumiillista kuritusta oli. Mutta pääasiassa mulla oli ihan hyvä lapsuus. Kuljettiin paljon heidän mukana erilaisissa kulttuuririennoissa ja pippaloissa ja sukulaisissa eikä siinä paljoa kysytty kiinnostiko meitä. Tämän päivän mittapuulla saatiin kulkea ulkona tosi vapaasti, lähes heitteillä. Ajattelen joskus vähän kaihoisasti että mun lapsi ei koskaan saa niin laajaa omaa reviiriä ja vapautta. Mutta vapaudessa voi tapahtua myös pahoja asioita mitä lapsella ei ole kykyä itse käsitellä. Kasarilla ja ysärillä oli oikeasti tosi järkyttäviä juttuja välillä.

Vierailija kirjoitti:

11 jatkaa: lähinnä minulle opetettiin, että maailma on vaarallinen paikka, kaikkea pahaa voi tapahtua. Omille lapsilleni olen pyrkinyt opettamaan, että siivet kantavat ja elämä kannattelee, sisaruksista ja perheistä on turvaa. Toki hyvä koulutus on tärkeää. Kaikesta voi ja pitää puhua.

Äitini ja isäni ovat nyt kuolleita, ehkä hyvä niin, ei tarvitse enää miettiä, hyväksyisivätkö minut ja tekoni. Kelpaanko heille?

Minulle opetettiin samaa, kaikessa oli kauheasti vaaroja. Ja sitten kun pelkäsi vähän kaikkea, niin nämä tuntemukset oli höpöhöpöä ja "ei kaikesta kannata välittää".

Vm -81

Itse taisin lapsena kulkea liian pienissä kengissä, koska varpaani ovat kasvaneet aivan liian sumppuun ja päällekkäin. Omalta lapseltani uusin kenkiä jopa 2 kuukauden välein eli huolehdin sopivan kokoisista kengistä, että ei aikuisena näytä varpaat samalta kuin omani.

Onhan noita aika paljon.

- ensimmäinen puhelin joku Erickson, jolla ei pystynyt tekemään mitään muuta kuin soittamaan ja tekstaamaan. Muksuilla puhelimet joilla pelataa, selataan nettiä, katsotaan videoita jne.

- ensimmäinen tietokone maksoi maltaita. Ei ollut nettiä. Ei oikein voinut pelata. En tiedä mitä sillä edes teimme. Muksulla tietokone, jolla voi pelata, voi selata nettiä, voi tehdä melkein mitä vain. Ja vaikka hajoaisi, niin kaupasta voi käydä hakemassa uuden ilman että kulutat siihen puolen vuoden palkkaasi.

- kasvatus oli ennen tosi tiukkaa kurin pitämistä, eikä naapureita kiinnostanut vaikka muksu juoksisi hädissään ulos piiloon. Nykyään sanot 1 väärän sanan, sossu tulee oven taakse koputtelemaan välittömästi. Ei  siis ole mitenkään huono asia, mutta olisin kyllä itsekkin kaivannut tällaista huolehtimista silloin joskus...

Ei pysty kaikkea edes luettelemaan, tuskin kukaan jaksaisi lukea koko sivun mittaista paasausta.

Tavaraa ja kaikkea muuta oli paljon vähemmän, mutta oltiin paljon tyytyväisempiä.

Minun ja lasteni lapsuus on ollut hyvin erilainen. Elin itse rauhallisella maaseudulla kotieläinten ympäröimänä. Kukaan ei vahtinut millään tavalla, kouluasioihin ei puutettu, lukemaan ei kannustettu, mutta tykkäsin lukea. Harrastuksina yksi instrumentti ja kesäisin uimakoulut. Kesäisin uin ja pyöräilin, talvella hiihdin. Emme matkustelleet.

Omat lapseni asuvat suomalaisittain isossa kaupungissa, ovat harrastaneet paljon liikuntaa, tieteitä ja taiteita. Olen tukenut heitä paljon koulupolulla. Olemme matkustaneet paljon ympäri maailmaa. Lapset ovat tottuneet isoissa kouluissa erilaisiin lapsiin, muualta muuttaneisiin lapsiin ym. He ovat hyvin suvaitsevaisia, sosiaalisia ja heillä on paljon kavereita.

Myös tietokoneet, pelit ja kännykät ovat vieneet paljon aikaa, nämä puuttuivat omasta lapsuudestani.

Oma lapsuuteni oli rauhallinen luonnon helmassa, jopa tylsyyteen asti erityisesti nuorena. Olisin kaivannut enemmän menoa.

Minä en ole tehnyt lapsia ollenkaan ja häpeän koko sukuani. Kaikki rikollisia ja velat jätetty kokonaan veronmaksajien maksettaviksi. Tämän enempää en voi paljastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole omia lapsia, mutta miesystävälläni on kaksi alakouluikäistä lasta. Monesti olemme puhuneet siitä kuinka emme antaisi lasten mennä ja touhuta ikinä samaan malliin mitä itse lapsuudessamme saimme tehdä. Pyöräiltiin ilman kypäriä, pyörittiin leikkimässä ja tutkimassa paikkoja minne lapsilla ei olisi ikinä ollut mitään asiaa jne. Ylipäätään hirvittäisi laskea lapset useiksi tunneiksi ulos pelkällä rannekellolla ja kotiintuloajalla varustettuina.

Minä olen syntynyt -87 ja mies -84.

Olette hysteerikkoja (no, pyöräilykypärän käyttäminen on tietysti järkevää, mutta lapsilla on sellaista hengailupyöräilyä usein, ettei pyöräillä lujaa, vaan pyöriskellään niillä pyörillä hitaasti jossain piha-alueella, eli jos kaatuisikin niin ei tapahtuisi mitään)

AIka itsenäinen lapsuus stadissa, ihan pienenä päiväkodissa ja mummolla hoidossa serkkujen kanssa mutta heti koulun alettua yksin kotona kunnes vanhemmat tulivat töistä. Pitkä kesäloma maalla mummon ja vanhempien kanssa. Vaatimatonta mutta onnellista, isäni oli hyvin läheinen minulle ja sen ikäluokan miehistä poiketen vietti paljon aikaa kanssani. Teki myös kotitöitä paljon. Äiti oli vähän jäyhä ja varautunut, lapsuutensa oli vaikea. 

Omien lasten lapsuus oli samanlaista, köyhää mutta suht mukavaa mummin ja vaarin ja meidän vanhempien kanssa. Oli mökinröttelö missä vietettiin aikaa yhdessä. 90 luvulla aloimme matkustella lomat ulkomailla. Perustimme uusperheen kun lapset olivat 6-15v ja myöhemmin saimme vielä yhteisen. Välillä oli tosin monta vuotta ettei ollut varaa minkäänlaisiin lomiin kun rakensimme okt perheelle. Maksullisia harrastuksiakaan ei ollut. Perheemme oli tiivis ja meillä oli paljon samanlaisia ystäväperheitä joiden kanssa vietettiin aikaa. Kuria oli ja esimerkillä opetettiin

Tuo perheyhteys ja läheisten ystävien piiri on säilynyt lapsillamme myös heidän omassa elämässään lastenlapsille, kaikilla vielä lapsuuden- tai koulukaverien kanssa läheiset välit vaikka ovat jo 30-40v. Ovat toistensa lasten kummeja ja tapaavat monta kertaa vuodessa, reissaavat yhdessä jne. Lomia vietetään edelleenkin mökeillä (Suomessa ja ulkomailla) ja matkustavat paljon 

Muistan lapsuudestani sen ettei vanhemmat ihmiset edes yrittäneet kertoa jotain asiaa mulle vaikka kyselinkin. Ihan vaan jostain perusasioista tai maailmanmenosta tai mitä nyt ikinä olikaan. Aikuiset kyllä keskenään puhuivat, mutta mitään eivät lapsille kertoneet. Ihme asioiden salailua ja aivan kuin lapsi menisi rikki, kun hänelle kerrottaisiin lapsen tasoisesti asioista. Itse pyrin aina keskustelemaan lapsieni kanssa asioista mitä kyselevät ja kerron muutenkin avoimesti asioista. Äitini välillä yrittää kierrellen kaarrellen lasteni kanssa puhua ja yrittää kiertää jotakin asioita. Tai satuilee hölynpölyä. Ärsyttävää. Lapsuudessani myös peloteltiin vaikka millä tyhmillä asioilla esim. Näkillä. Itse en lapsilleni noin tyhmää kertomusta kertoisi vaan kerron, ettei tiettyihin paikkoihin saa mennä uimaan, koska virtaus on kova ja voi hukkua. Tai ihmisten erilaisuudesta ei puhuttu vaan sitä vaan sanottiin ettei saa tuijottaa, mutta ei kuitenkaa yhtään aukastu asiaa.

Olen elänyt 50 luvun lapsuutta ilman äitiä. Lapsuuteni oli erittäin köyhää, elämä oli traagista, lapsuus oli onnetonta ja turvatonta. Päättynyt maailman sota toi varjoja elämään, oli Kuuban kriisit ym, joita pelkäsi.

Omat lapset 70 - 80 luvun lapsia. Halusin antaa kaiken sen mikä minulta puuttui. Teimme matkoja, mökkeilyä, yhteisiä retkiä ja olin aina heille läsnä. Olin kaikessa mukana heidän kanssaan. Perheemme oli ja on absolutisti-täysin raitis.  Lapsuuden varjot on leimanneet minua varjon lailla ja ehkä myös isäänsä. Jälkeenpäin ajatellen olisin halunnut antaa heille paremman lapsuuden. Ovat  jo aikuisia keski-iän kriiseissä eläviä ihmisiä, jossa kaiken ongelman syynä pitävät huonoa lapsuuttaan.