Vertaa omaa lapsuuttasi ja lastesi lapsuutta. Mitä eroja?

Höh, eikö kukaan halua osallistua? Ap

Minulla ei ole omia lapsia, mutta miesystävälläni on kaksi alakouluikäistä lasta. Monesti olemme puhuneet siitä kuinka emme antaisi lasten mennä ja touhuta ikinä samaan malliin mitä itse lapsuudessamme saimme tehdä. Pyöräiltiin ilman kypäriä, pyörittiin leikkimässä ja tutkimassa paikkoja minne lapsilla ei olisi ikinä ollut mitään asiaa jne. Ylipäätään hirvittäisi laskea lapset useiksi tunneiksi ulos pelkällä rannekellolla ja kotiintuloajalla varustettuina.

Minä olen syntynyt -87 ja mies -84.

Lapsellani on koko ajan ollut oma huone toisin, kun minulla. Minä sain oman huoneen vasta, kun lapsi oli noin 3 vuotias.

Ainakin omalla on tavaraa niin maan perkeleesti. Tekemistä ei tarvitse vääntää käpylehmästä, kun on jos jonkinlaista kilkutinta. Lapsellani on vanhempi, joka pyytää anteeksi ollessaan väärässä, kertoo välittävänsä jne. Lapsuudessani kasarilla ei saanut kuin huutoa ja kritiikkiä.

Minä olin lapsuuteni kesät päivähoidossa ja pikkukoululaisena rakkaiden isovanhempien luona, sekä leireillä, lapseni samoin. Vanhempieni lomien alettua vietimme tiiviisti aikaa perheenä, samoin minä lapseni kanssa. 

Minä käytin ajelin ilman kypärää, lapseni käytti kypärää. Minä en kaivannut lapsena harrastuksia ( paitsi lukemisen ja kirjoittamisen, vanhempani kyllä veivät kokeilemaan erilaisia juttuja), lastani kuskasin harrastukseen tiiviisti, sillä harrasti jääkiekkoa ja olin ainoa vanhempi puolisoni kuoltua. 

Minua vietiin lapsena paljon konsertteihin, teatteriesityksiin, uimahalliin jne. Lastani olen vienyt myös, mutta vähän vähemmän, koska tuo jääkiekko täytti aikataulumme tiiviisti. 

Me vietimme paljon aikaa myös sukulaisten kanssa, kun olin lapsi, tapasin  serkkujani , jotka ovat yhä tärkeitä, samoin lapsellani. 

80-luvulla oli lapsi, lapseni synti -99

Aika samanlaista kuin ap:lla. Lisäksi mun lapset eivät joudu katselemaan humalaisia aikuisia edes juhannuksena.

Periaatteessa oma lapsuuteni ja lasteni lapsuus on ollut hyvin samanlaista, eli hyvä ja rakastava. Asumme kotikylässäni ja lähellä on samat isot metsät, luonto ja jopa osa samoista naapureista. Meillä on siisti ja tilava omakotitalo, jossa on tilaa ja samoin oli itselläni ja siskollanikin. Kavereita on lähellä, koulu on lähellä, on turvallista ja mukavaa.

Ainoa parempi asia on se, että lasteni mummolat ovat lähellä ja mummolaan saattoi mennä koska vaan. Oma mummolani oli toisella puolella Suomea ja mummostani ei tullut minulle kovin läheinen koskaan. Nyt sekä minun vanhemmilla, että mieheni vanhemmilla on lapsiimme todella hyvä läheinen suhde, joka pysyy varmasti loppuun saakka. Isovanhemmat ovat noin 80 vuotiaita hyväkuntoisia ihmisiä.

Lapsistani nuorin on jo lukiossa ja itse olen syntynyt 1974.

Omilla lapsilla taloudellisesti vauraampaa, vaikken ole mitään erityistä luokkanousua tehnyt. Tämä näkyy ruuassa, asumisessa, leluissa, harrastuksissa, vaatteissa, perheen matkustamisessa.

Lähinnä tekniikka on se mikä on kehittynyt näiden vuosikymmenten aikana. Lapseni katsovat telkkarin lisäksi tai sijasta ohjelmia tabletilla tai muulta laitteilta. Nykyään on helpompaa löytää hyviä lastenohjelmia. Omassa lapsuudessa se tarjolla oleva oli se mitä kanavilta sattui tulemaan tai videot.

Some. Omassa lapsuudessani somea oli lehtien ystäväpalstat ja alkeelliset keskustelupalstat ja chatit. Olen syntynyt -90. Itse en noita tosin käyttänyt kuin vasta vuosituhannen vaihteessa. Somen suhteen omaa ja lasten yksityisyyttä joutuu miettimään enemmän kuin omassa lapsuudessani. Toki meillekin opetettiin, että netissä ei saa kertoa itsestään tiettyjä asioita, mutta somessa yksityisyyttä pitää miettiä ihan eri tasolla.

Olin jo alle kouluikäisenä ns. avainkaulalapsi, lapsuudessani vanhempien oli pakko käydä töissä.

Lappu oli pöydällä, mitä ruokaa jääkaapista oli tarkoitettu päivällä syötäväksi ja joskus kauppalista ja rahat, kun piti käydä pienessä lähikaupassa.

Jos avain unohtui kotiin, ei unohtanut montaa kertaa, koska tiesi että olisi päivän ulkona, tai rappukäytävässä talvella. Kuitenkaan ei koskaan ollut sellainen tunne etteikö pidettäisi huolta.

Ei ollut tietokoneita tai kännyköitä, tv:ssä kaksi kanavaa.

Kavereita käytiin hakemassa ulos leikkimään ja varsinkin kesäisin ulkona oltiin paljon, tekemistä riitti.

Jos vaatteisiin tuli reikä, se paikattiin, ei käyty ostamassa uusia vaatteita, vaatteita muutenkin ostettiin aika harkitusti.

Kuri oli kai melkein kaikilla lapsilla ihan erilainen kuin nykypäivänä, toisaalta lapsuus oli kaikin puolin hyvin viatonta aikaa, aikuisten maailma oli jossain kaukana, eikä se tullut tietoisuuteen somen kautta kuten nykypäivänä.

70-luvulla oma lapsuus,, teini-ikä 80-luvulla. Äiti ja isä aina töissä, ei koskaan lomia perheenä. Minua hoiti kotiapulainen, joka asui meillä yötä päivää ja laittoi myös ruuat. Eskari-iässä kotiapulaista ei enää ollut eli olin tosi paljon yksin, myös iltoja, vanhemmat töissä. Aina. Rahaa meillä paljon (tosin vanhemmat aika pihejä) oli ja teini-iässä matkustelin paljon äidin kanssa. Alakouluaikoina pelotti olla yksin kotona iltamyöhällä - olin ainoa lapsi (äiti teki abortin, kun tuli toisen kerran raskaaksi, koska TYÖ, olin kai minäkin vahinko). Pelkäsin vanhempieni sairastuvan ja jääväni yksin. Heillä olikin muutama vakava sairauskohtaus. Työ oli kaikista tärkeintä ja koulutus. Yöllä isä kyttäsi minua, jopa sitä, jos kävin yöllä vessasssa. Olin koulussa ns. kympin tyttö, älläirivin kirjoitin ja pääsin pääsykokeella lukematta lääkikseen parhailla pisteillä. Tuntui, ettei vanhemmilleni kelpaa/riitä mikään ja ammatinkin valitsivat puolestani - ylempi korkeakoulututkinto kyseessä. Inhosin ko. alaa.

Omat lapset: neljä lasta .... halusin, että lapsilla on sisaruksia, eivät ole ainokaisia. Olin koko lasten lapsuusajan kotiäitinä akateemisesta koulutuksestani huolimatta. Lapset ovat nyt yliopistossa, mutta ovat saaneet itse valita alansa - välit lapsiin todella lämpimät. Puhumme kaikesta (vertaa äiti ei uskaltanut puhua minulle edes kuukautisista). Nuorin lapsi lopettelee peruskoulua. Minulla työ on vain välttämätön paha ja teen sitä niin vähän kuin mahdollista, perhe on ykkönen. Tuntuu, etteivät vanhempani hyväksyneet valintaani: neljää lasta, perhettä, koiraa ja sitä että perhe on ykkönen.  Olisi vaan pitänyt tienata ja tienata ja tulla heti 3 kk äitiysloman jälkeen takaisin töihin. 

11 jatkaa: lähinnä minulle opetettiin, että maailma on vaarallinen paikka, kaikkea pahaa voi tapahtua. Omille lapsilleni olen pyrkinyt opettamaan, että siivet kantavat ja elämä kannattelee, sisaruksista ja perheistä on turvaa. Toki hyvä koulutus on tärkeää. Kaikesta voi ja pitää puhua.

Äitini ja isäni ovat nyt kuolleita, ehkä hyvä niin, ei tarvitse enää miettiä, hyväksyisivätkö minut ja tekoni. Kelpaanko heille?

Mun lasten ei tartte elää pelossa ja köyhyydessä.

Minun lasteni ei tarvinnut oppia pelkäämään väkivaltaista alkoholisti-isää.

Minä olin lapsena paljon yksin tai kavereilla ja hoidin harrastukset yksin. Meillä lapsia hoidetaan ja heidän kanssa vietetään aikaa sekä viedään/osallistutaan harrastuksiin. Yritän myös nykyaikaisesti tunnekasvattaa, vaikka minua itseäni on rankaistu tunteista ja kiusattu kotona. Olen käynyt muutamaan otteeseen terapiassa lyhyemmin ja pidempään, niin sieltä sitten saanut eväitä elämään, mitä en lapsena saanut.

Oma lapsuus sujui rauhallisessa maalaisympäristössä. Isäni ja veljeni hoitivat minua kotona, välillä olin kyläkoulun opettaja äitini mukana koulussa päivän. Leluja oli niukasti. Sitäkin rikkaampi mielikuvitus ja monenmoisia leikkejä minulla oli. Harrastuksia ei ollut ja kavereitakin vähän, mutta paljon ulkoiltiin, pyöräiltiin ilman kypärää, veneiltiin ilman liivejä, uitiin ilman valvojaa, kuljettiin koko kesä paljasjaloin... Telkkaria katsoin tosi paljon, lukemaan opin 4- vuotiaana, musiikkia nauhoittelin c - kasetille.

Omilla lapsilla leluja ja materiaa paljon enemmän. Harrastuksia on ollut kaikilla, niihin on aina kuljetettu ja oltu mukana esim pelireissuilla. Teknisiä vempaimia löytyy lapsilta joka lähtöön, älylaitteet, pelikoneet ja suoratoistopalvelut vievät ison osan ajasta ja varsinainen leikkiaika on vähentynyt. Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin enemmän lasteni elämässä mukana kuin omat vanhemmat. Olen hoitanut heidät kotona, harrastanut heidän kanssaan. Tällä hetkellä lasten ollessa jo vanhempia, teemme edellen paljon yhdessä: käymme pelireissuilla jalkapallon tiimoilta, pelataan futista, säbää, retkeillään, heitetään fribaa, käydään keikoilla, matkustellaan jne. Omat vanhemmat eivät juurikaan leikkineet tai puuhastelleet kanssani. Lähinnä olin mukana kodin töissä, leipomassa, poimimassa marjoja, kitkemässä rikkaruohoja tai soutamassa kalareissuilla. Tänä päivänä ei myöskään uskaltaisi päästää lapsia valvomatta uimaan tai pitää autossa ilman turvaistuimia.

Olin 80- luvun lapsi ja omat lapset 2000 ja 2010- luvulla pieniä.

Kierreltiin suomea lomilla kun olin lapsi, nykyisin ei juurikaan matkailla.

Sain valvoa kesällä vaikka koko yön jos halusin, oman lapseni en anna.

Sain pelata videopelejä ja katsoa telkkaria niin paljon kuin halusin, omalla lapsellani on ruutuaika.

Sain katsoa kauhuelokuvia yms elokuvia joita lapsille ei ole tarkoitettu, oman lapseni en anna vaikka itse en mitään traumoja ja pelkoja saanutkaan. Sama pelien kanssa, sain pelata ihan mitä pelejä vain, oman lapseni en anna. 

Römysin kavereiden kanssa metsissä ja seikkailtiin siellä sun täällä ilman että vanhemmat tiesivät missä olemme, oman lapseni pitää ilmoittaa mihin menee ja olla tavoitettavissa kännykällä.

Koulun jälkeen olin kotona yksin koska molemmat vanhemmat olivat töissä, mieheni on kotona koska on työtön.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta tuossa nyt muutama.

Olimme kesät mökillä, jossa oli oma hiekkaranta ja serkkujen perhe seurana. Kaksi koiraa. Välillä pääsin isin purjeveneellä kyytiin.

Mun lapset viettävät kesät kotona, toinen vanhemmista on tosin koti-isä. Jos käydään jossain, se on autoreissu sukulaisten luo. Toki huvipuisto tai eläintarhareissu on tehty joka kesä, mutta niin myös omassa lapsuudessani. 

Matkustin mummini ja serkkuni kanssa lapsena Kolmårdeniin, käytiin siellä toisen lapsen kanssa viime kesänä (toinen halusi jäädä kotiin ja sai äitini seurakseen). 

Lapsena mulla oli aina pihalla leikkikavereita ja leikimme siellä päivät pitkät kaikenlaisia pihaleikkejä. Mun lapsista toinen viihtyy paljon yksikseen ja toisella on 2-4 parasta kaveria. Ovat lähinnä trampalla.

Mun lapsuudessa oli sentään jonkinlaisia perhejuhlia ja kyläilyjä. Me käymme todella harvoin missään. Ehkä 3-4 kertaa vuodessa max.

Mun lapsuudessa mummini näytteli isoa osaa elämässäni niin henkisesti kuin taloudellisessa hyvässä. Meidän lapsillamme ei ole mitään siitä. Tapaavat äitiäni silloin tällöin, mutta äitini ei ole samalla lailla reipas, aloitteellinen ja aktiivinen, kuin oma mummini oli.

Meillä oli parikin kesämökkiä (mökki vaihtui noin ollessani 13-v.) kun olin lapsi.  Meillä on nolla.

Lapsena ja nuorena harrastin paljon ja elämäni oli aktiivista, mun lapset ovat pääasiassa laitteilla, jos eivät kavereiden kanssa tai piirrä. Nuorempi on tosin käynyt monta vuotta kuvataidekoulua. 

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että oma elämäni oli paljon rikkaampaa, aktiivisempaa, paremmin elämään valmistavaa ja monimuotoisempaa, mutta näillä mennään.

Mulla oli haittana ankara ja minulle vihaisesti raivoava äiti, jota lapsillani ei ole. Minut myös pakotettiin olemaan aktiivinen, se ei tavallaan ollut oma valinta. Toki se on ollut hyväksi aikanaan elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Kierreltiin suomea lomilla kun olin lapsi, nykyisin ei juurikaan matkailla.

Sain valvoa kesällä vaikka koko yön jos halusin, oman lapseni en anna.

Sain pelata videopelejä ja katsoa telkkaria niin paljon kuin halusin, omalla lapsellani on ruutuaika.

Sain katsoa kauhuelokuvia yms elokuvia joita lapsille ei ole tarkoitettu, oman lapseni en anna vaikka itse en mitään traumoja ja pelkoja saanutkaan. Sama pelien kanssa, sain pelata ihan mitä pelejä vain, oman lapseni en anna. 

Römysin kavereiden kanssa metsissä ja seikkailtiin siellä sun täällä ilman että vanhemmat tiesivät missä olemme, oman lapseni pitää ilmoittaa mihin menee ja olla tavoitettavissa kännykällä.

Koulun jälkeen olin kotona yksin koska molemmat vanhemmat olivat töissä, mieheni on kotona koska on työtön.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta tuossa nyt muutama.

Unohdin vuosikymmenen, olin lapsi 90 ja 2000 luvuilla.

Mun lapsilla on molemmat vanhemmat kotona ja osallistuu tasapuolisesti arkeen, oma isäni asui viikot muualla (työn takia), joten äiti hoiti meidät aika yksin. Menivät myös hoitoon vanhempina ja lyhyemmiksi päiviksi kuin mitä itse aikanaan, tosin olin perhepäivähoidossa ja siitä tulikin kuin toinen koti. Mun lapset kasvaa lähiössä, jossa kaverit, koulut ja palvelut ym on lähellä ja pyörällä/autolla/jalan on helppo liikkua. Oman lapsuuteni vietin maalla jossa kaikkialle oli mentävä autolla. Toisaalta koulukin oli pieni kyläkoulu (kunnes se lakkautettiin) vs omien lasteni iso koulu.

Sinänsä kasvatuksessa ei ole suurta eroa. Mun äiti oli moderni ja huolehtivainen kasvattaja, verrattuna moniin muihin kasari-ysärivanhempiin.