Ystäväni eivät uskoneet että näköni on ns. täydellinen, enkä tarvitse silmälaseja
Olen 30-vuotias nainen. Lähiaikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, että suurimmalla osalla saman ikäluokan ystävistäni on silmälasit, tai vähintään lukulasit. Osalla tietysti ollut jo vuosia.
Silmälasien vahvuudet tulivat porukassa puheeksi ja yksi ystävistäni kysyi minkä vahvuisia lukulaseja käytän. Vastasin ettei minulla ole laseja lainkaan, ja siitäkös kohu syntyi. On kuulemma hyvin epätodennäköistä että näköni olisi oikeasti niin hyvä etteivätkö lasit sitä parantaisi. Yksi yritti lainata omia lasejaan kokeiltavaksi, josko uusi maailma aukeaisi. :D
Onko huononäköisyys ollut ennen näin yleistä, vai yleistynyt lähivuosina jostain syystä? Onko oikeasti joku ihme ettei 30 v ihminen tarvitse mitään laseja?
Myös siihen olen kiinnittänyt huomiota, että pienillä lapsilla näkyy laseja huomattavasti enemmän kuin sanotaan vaikka 15 vuotta sitten. Onko diagnosointi parantunut, vai lasten näkö huonontunut? Onko jollain tietoa tai samanlaisia havaintoja?
Kommentit (33)
Erikoisia kavereita AP:lla, kun olettavat, että jokainen 3-kymppinen tarvitsee rillejä. Vaikka mulla on ollut rillit nyt jo yli 35 vuotta, ymmärrän, että joillain ihmisillä on hyvä näkö. Suurimmalla osalla lähinäkö heikkenee vanhetessa, mutta ei välttämättä vielä 3-kymppisenä.
Voi ap, on sinulla huolet.
Jos et tarvitse laseja, niin et tarvitse ja sen tiedon pitää riittää muille. Olen 50 vuotias ja en tarvitse laseja, asia on vasta testattu ja toki sen tiesin ilmankin. Eikä minulle ole kukaan koskaan tyrkyttänyt edes sellaisia, miksi ihmeessä olisi?
Yritähän nyt aikuistua ja opi jämäkkyyttä, sitä tarvitaan aina ja joka paikassa.
Mieheni 46v. Ei ole vielä tähän päivään mennessä tarvinnut laseja. Itsellä ollut kaukonäkö aina heikko, lukea näen hyvin ilman laseja ja ikää on 48v.
30 vuotias ja monitehoja työnnetään?
Mä aattelisin, että onpa erikoista jos n. kolmekymppisenä tarvii jo lukulasit? Mulla oli aikoinaan silmälasit, vahvuudeltaan - 6, eli tosi huono näkö. Korjattiin laserleikkauksella v. -98 ja sen jälkeen en ole laseja tarvinut, olen nyt 56 v.
Ja tuo, että lähes "väkisin" tyrkytetään laseja, jos näkee omilla silmillä hyvin. Joo, monella lasit vois vielä parantaa näköä, mutta ei tarvi olla "röntgen"- näkö. Ihan normaali riittää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 6-kymppinen, eivätkä ihmiset usko, että olen ihan silmälääkäriltä saanut virallisen tiedon siitä, että en tarvitse moniteholaseja. Lukulasit tarvitsen, mutta kaukonäkö on edelleen hyvä ilman laseja.
Minulle silmälääkäri suositteli kaksia erillisiä laseja, kun ovat miinuksilla molemmat ja silmien dioptereissa reilu ero. Monitehoilla olisin liemessä ruututyöskentelyssä. Systeemi tulee myös edullisemmaksi, voi hyödyntää pakettitarjouksia. Monitehot menisivät pakettitarjoushiontojen yli.
Itsekin kiinnittänyt huomiota että tosi monilla, varmasti heittämällä suurimmalla osalla oman ikäluokkani (~30v) ihmisistä on lasit. Jos olenkin ajatellut että ei ole, sitten paljastuu että kyseisellä ihmisellä on piilarit.
Itsekin kuulun siihen onnelliseen porukkaan jolla on näön suhteen hyvät geenit eikä tarvetta laseille. Toki iän myötä voi tarvetta tullakin, mutta toistaiseksi näkö on ihan yhtä hyvä kuin on ollut aina.
Yleensä lähinäkö alkaa heikentyä nelikymppisenä, eli jos lähipiirissäsi "kaikilla" on lukulasit kolmikymppisinä, niin he ovat poikkeuksellisen aikaisin saaneet ne lasit. Miten vanhempasi, onko heillä lukulasit, koska he saivat ne? Kaikki eivät koskaan tarvitse lukulaseja, ja jotkut eivät tarvitse koskaan mitään laseja.
Minä näin nelikymppisenä vielä täydellisesti lähelle ja kauas. Nelivitosena jouduin jo suurentamaan näytöllä fonttikokoa ja kaupoissa tuoteselosteiden luku rasitti silmiä. Hain lukulasit ihan suosiolla siinä vaiheessa. Kaksitehot mulla on sitä varten, ettei tarvitsisi koko ajan ottaa laseja pois päästä esimerkiksi marjastaessa/sienestäessä, mutta totesin, että helpommalla edelleen pääsen ilman laseja, tai laittamalla lukulasit päähän tatteja putsatessa. Sukua katsoessani on hyvin mahdollista, että ysikymppisenä olen kaihin takia sokea.
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, on sinulla huolet.
Jos et tarvitse laseja, niin et tarvitse ja sen tiedon pitää riittää muille. Olen 50 vuotias ja en tarvitse laseja, asia on vasta testattu ja toki sen tiesin ilmankin. Eikä minulle ole kukaan koskaan tyrkyttänyt edes sellaisia, miksi ihmeessä olisi?
Yritähän nyt aikuistua ja opi jämäkkyyttä, sitä tarvitaan aina ja joka paikassa.
Mitä kummaa nyt? :D Ei tämä ole huoli ollenkaan, mistä sait sellaisen käsityksen? Ei minulle kukaan väkivallalla niitä laseja tyrkyttänyt. Mielenkiintoinen ilmiö vain mielestäni, että laseja pidetään ns. oletuksena.
Ap
Mä en tiedä ainuttakaan kolmekymppistä jolla olis lukulasit. Palataan asiaan kun ap on reilu nelikymppinen.
Käyttäjä42056 kirjoitti:
Mä aattelisin, että onpa erikoista jos n. kolmekymppisenä tarvii jo lukulasit? Mulla oli aikoinaan silmälasit, vahvuudeltaan - 6, eli tosi huono näkö. Korjattiin laserleikkauksella v. -98 ja sen jälkeen en ole laseja tarvinut, olen nyt 56 v.
Ja tuo, että lähes "väkisin" tyrkytetään laseja, jos näkee omilla silmillä hyvin. Joo, monella lasit vois vielä parantaa näköä, mutta ei tarvi olla "röntgen"- näkö. Ihan normaali riittää.
Ei näkö laseilla parane ellei siinä ole vikaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 6-kymppinen, eivätkä ihmiset usko, että olen ihan silmälääkäriltä saanut virallisen tiedon siitä, että en tarvitse moniteholaseja. Lukulasit tarvitsen, mutta kaukonäkö on edelleen hyvä ilman laseja.
Ei kai nyt kukaan luule, että kaukonäkö huononee ikääntyessä? Se voi jopa parantua.
Olisiko näyttöjen lisääntyneellä katselulla osuutta, ennen oli lasit käytössä vasta vanhemmalla porukalla, alle viisikymppisillä tosi harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä lähinäkö alkaa heikentyä nelikymppisenä, eli jos lähipiirissäsi "kaikilla" on lukulasit kolmikymppisinä, niin he ovat poikkeuksellisen aikaisin saaneet ne lasit. Miten vanhempasi, onko heillä lukulasit, koska he saivat ne? Kaikki eivät koskaan tarvitse lukulaseja, ja jotkut eivät tarvitse koskaan mitään laseja.
Minä näin nelikymppisenä vielä täydellisesti lähelle ja kauas. Nelivitosena jouduin jo suurentamaan näytöllä fonttikokoa ja kaupoissa tuoteselosteiden luku rasitti silmiä. Hain lukulasit ihan suosiolla siinä vaiheessa. Kaksitehot mulla on sitä varten, ettei tarvitsisi koko ajan ottaa laseja pois päästä esimerkiksi marjastaessa/sienestäessä, mutta totesin, että helpommalla edelleen pääsen ilman laseja, tai laittamalla lukulasit päähän tatteja putsatessa. Sukua katsoessani on hyvin mahdollista, että ysikymppisenä olen kaihin takia sokea.
Muistaakseni äidillä ja isällä molemmilla ikänäkö alkoi haitata 35-40-vuotiaana. Minulla siis varmaankin sama edessä. Kumpikaan ei käytä vieläkään laseja jatkuvasti (ovat viittä vaille 70-vuotiaita), mutta lukulasit on molemmilla.
Ap
Aika outoa että tuossa iässä sitä ihmetellään. Itsestäni ymmärrän, kun olen 49 enkä tarvitse edes lukulaseja. Mä olin lievästi likinäköinen nuorena, sen verran lievästi että laseja en siihenkään koskaan tarvinnut, mutta sitten 40 jälkeen on vaan mennyt vähän kaukonäköisyyden suuntaan, mutta kuitenkaan en tarvitse vielä lähinäköönkään minkään sortin laseja. En enää näe suunnilleen sormenmitan päähän tarkasti kuin nuorena, mutta 15-20 cm kyllä ja se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin kiinnittänyt huomiota että tosi monilla, varmasti heittämällä suurimmalla osalla oman ikäluokkani (~30v) ihmisistä on lasit. Jos olenkin ajatellut että ei ole, sitten paljastuu että kyseisellä ihmisellä on piilarit.
Itsekin kuulun siihen onnelliseen porukkaan jolla on näön suhteen hyvät geenit eikä tarvetta laseille. Toki iän myötä voi tarvetta tullakin, mutta toistaiseksi näkö on ihan yhtä hyvä kuin on ollut aina.
Tätä juuri tarkoitan. Saunailloissa on useammin kuin kerran joku kaverin kaveri muistuttanut että piilarit pitää ottaa pois, ja ihmetellyt sitten kun niitä piilareitakaan ei ole.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olisiko näyttöjen lisääntyneellä katselulla osuutta, ennen oli lasit käytössä vasta vanhemmalla porukalla, alle viisikymppisillä tosi harvoin.
Hyvin mahdollista, uskoisin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, on sinulla huolet.
Jos et tarvitse laseja, niin et tarvitse ja sen tiedon pitää riittää muille. Olen 50 vuotias ja en tarvitse laseja, asia on vasta testattu ja toki sen tiesin ilmankin. Eikä minulle ole kukaan koskaan tyrkyttänyt edes sellaisia, miksi ihmeessä olisi?
Yritähän nyt aikuistua ja opi jämäkkyyttä, sitä tarvitaan aina ja joka paikassa.
Mitä kummaa nyt? :D Ei tämä ole huoli ollenkaan, mistä sait sellaisen käsityksen? Ei minulle kukaan väkivallalla niitä laseja tyrkyttänyt. Mielenkiintoinen ilmiö vain mielestäni, että laseja pidetään ns. oletuksena.
Ap
Ihan nauratti tuo väkivalloin tyrkyttäminen. Ajattele joku tulee kyllä sä tarvitset lasit vaikka väkisin unohdetaan nyt onko tarvetta ja minkä verran, mutta eikö ajatuksena hieman huvittava. Aletaan mätkimään kunnes hankit ne. Tikulla silmään! Ajattele, jotkut on sokeita!
Kas kun ei pakkohoitoon. No, jos on lähes sokea niin ehkä sitten, paitsi enpä tiedä täytyykö silloinkaan kriteerit.
Epämukavaahan se on, jos ei näe terävästi, mutta kyllä mä vähän hullumpiakin asioita tiedän kun näön korjaamattomia teräväksi, vaikka olisi jotain diopteri lukemia. Ja maksaahan ne.
Vähän sama kun pakotettaisiin kuntosalille, elämänlaadun parantamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin kiinnittänyt huomiota että tosi monilla, varmasti heittämällä suurimmalla osalla oman ikäluokkani (~30v) ihmisistä on lasit. Jos olenkin ajatellut että ei ole, sitten paljastuu että kyseisellä ihmisellä on piilarit.
Itsekin kuulun siihen onnelliseen porukkaan jolla on näön suhteen hyvät geenit eikä tarvetta laseille. Toki iän myötä voi tarvetta tullakin, mutta toistaiseksi näkö on ihan yhtä hyvä kuin on ollut aina.
Tätä juuri tarkoitan. Saunailloissa on useammin kuin kerran joku kaverin kaveri muistuttanut että piilarit pitää ottaa pois, ja ihmetellyt sitten kun niitä piilareitakaan ei ole.
Ap
Niin jos on vaikka hullu eli ei piilareita tai laseja vaikka on miinusta tai plussaa. Tuo on kyllä maailman luokan kysymys.