HUS: 93 prosenttia vaikeasti autistisista lapsipotilaista tulee maamutaustaisista perheistä
Maah anmuuttajataustaisilla lapsilla on Suomessa kohonnut autismiriski, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Uuden lastensairaalan autismiyksikön vaikeasti autistisista potilaista suuri osa on maah anmuuttajataustaisia, Helsingin yliopistollinen sairaala (Hus) kertoo tiedotteessaan.
Husin mukaan Uuden lastensairaalan Päiväkeskus Vuorella vaikeasti autistisista potilaista vain seitsemällä prosentilla molemmat vanhemmat olivat syntyneet Suomessa. Itse potilaista 90 prosenttia on kuitenkin syntynyt Suomessa.
Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla. Heidän riskinsä saada vaikea autismikirjon häiriö on tutkimuksen mukaan noin 50-kertainen verrattuna kantasuomalaisten äitien lapsiin.
Kommentit (545)
Britanniassa on aiemmin mm. pakistanilaistaustaisista raportoitu serkusavioliittojen aiheuttamista ongelmista.
Autistihan on mitä sopivin autonkuljettajaksi Bernerin taksiuudistuksen jälkeiseen apokalypsiin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä se tutkimus oli, missä todettiin, että sotatraumat periytyvät?
Kuinka paljon Suomessa syntyi autistisia lapsia sodan aikana ja jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Pikagooglailun perusteella D-vitamiinin puutteella ja autismilla saattaa olla yhteys. Itse kun kävin neuvolassa omien lasten kanssa, ulkomaalaistaustaisilla naisilla oli yleensä mies mukana tulkkina. Naiset itse eivät puhuneet juurikaan suomea.
D-vitamiinista ainakin minulle jauhettiin liiankin kanssa, joten voisin kuvitella, että neuvolasta annetaan kyllä ohjeita. Mutta saavatko äidit tästä tiedon, ymmärtävätkö he, miten tärkeästä asiasta on kyse? Mikä osuus on perinteillä? Kun aina on omassa maassa tehty tietyllä tavalla, niin osataanko muuttaa tapoja uudessa kulttuurissa? Vaatetusta ei ainakaan ole muutettu, vaikka ilmasto on ihan erilainen. Samoin järkyttävistä ympärileikkauksista on pidetty kiinni.
Lisäksi on valitettavasti niin, että osassa perheistä miehet saavat parempaa ruokaa kuin naiset. Odottajan ruokavalio voi olla hyvin köyhä. Maitotuotteita ei ehkä käytetä lainkaan.
Oliko se tässä ketjussa vai muualla, jossa oli linkki Nature Asiaan (siis Aasian-painokseen arvostetusta tiedelehdestä)? Linkin jutussa selviteltiin serkusavioliittojen ja autismin yhteyttä tietyissä arabisuvuissa.
Mielestäni tällaisista voi puhua ihan ääneen ja syytä olisikin. Säkkihuutelut vievät keskustelua sivuraiteille, ja se ei hyödytä ketään.
Autismi on ilmeisesti yleisempää pojilla kuin tytöillä. Pojat ovat kromosomistoltaan XY, tytöt XX, joten tytöt ehkä kantavat autismiin johtavaa geeniä, mutta ovat perineet terveen geenin toiselta vanhemmaltaan. Näin ollen voisi ajatella, että jos autismi on yleisempää perheissä, joissa nimenomaan äiti on ulkomaalaistaustainen, tuo virheellinen geeni olisi peräisin häneltä.
Ainakin täällä on tutkimus sukulaisavioliittojen ja autismin yhteydestä: https://www.iiste.org/Journals/index.php/RHSS/article/viewFile/23434/24….
No eihän ne sitä dvitamiinia saa jos istuvat sisällä ja sen kerran kun ulos pääsevät niin se pukeutuminen + tumma iho. Ei ainakaan pääse melanooma iskemään. Ei o ihme että jos on jotain puutoksia.
Kannattaisko näillä matameita valistaa asiasta, ettei näin pääsis käymään.
Ei me olla mitenkään syystä vaalea ihoisia täällä pohjoisessa. Son se evoluutio.
Asiaan täytyy vaikuttaa auringonvalon vaikutuksesta muodostuva D-vitamiini. Valtaosa noista äideistä kulkee täysin vaatetettuina ympäri vuoden, eikä heidän ihonsa saa täten auringonvaloa.
Lottovoitto erityisopettajille, kohta ei enää muita tarvitakaan 🎉
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huippuosaajia, todellakin... Aika suuri rasite yhteiskunnalle ja jo ennestään kuormittuneelle terveydenhoidolle sekä koululaitokselle. 93% vaikeasti autistisia, se on todella paljon.
Ja näistä autistisista lapsista olisi voitu 90% pelastaa sairastumasta, jos suomalainen terveydenhoitojärjestelmä olisi toiminut järjen, eikä suositusten kanssa.
Suomalaiselle d-vitaminoitua ruokaa syövälle riittävä d-vitamiiniannos, ei missään tapauksessa riitä jos oleskellaan sisällä, iho on suojattu pigmentillä ja vaatteilla ja eikä syödä maitotuotteita.
Eihän se suositusannos riitä meille kantasuomalaisillekaan. Itse vedän 100 mikrog päivässä vuoden ympäri ja arvot ei ole mitenkään korkeat (mittautan säännöllisesti). Se 20 mikrog päivässä on aivan vitsi.
Se vanhuksille ympäri vuoden suositeltu 20mikrog päivässä riittää ainakin heille mainiosti pitämään pitoisuudet hyvinä. Toki aina löytyy muutama poikkeus . Suomalaisten D-vitamiinipitoisuudet ovat ainakin Euroopan tasolla nykyisillä suosituksilla hyvää tasoa (parempia kuin esim espanjalaisilla). Yhtenä syynä ruokiin lisätty D-vitamiini.
Vierailija kirjoitti:
Neekerristä tulee autisti kun se ei saa tarpeeksi valoa?
No miksi neekerristä tulee herkemmin autisti valon puutteen takia kuin suomalaisesta?
nimim. 50 kiloinen blondi söpöliini
Järkyttävän kalliiksi tulee, mutta tokk lapsen ja perheen kannalta lottovoitto että syntynyt Suomessa.
Evoluutio karsisi tummat pois pohjolasta vähitellen. Tumma iho ei synnyttä Dvitamiinia näillä leveysasteilla.
He elävät siellä yhteydessä luontoon (oletan), täällä asfalttiviidakossa. Lisäksi saavat lapsuusiän piikit neuvolassa (joita varmasti vähemmän kuin omassa maassaan, josko ollenkaan, en tiedä).
Piikkien vaikutusta ei taideta uskaltaa tutkia...
Hyvä esimerkki "hyvinvointiyhteiskunnan" merkityksestä. Se on pahoinvointiyhteiskunta.
Ei riitä mihinkään. Kyllä se 100 pitää olla. Arvo Ylpön aikoihin se vielä tiedettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huippuosaajia, todellakin... Aika suuri rasite yhteiskunnalle ja jo ennestään kuormittuneelle terveydenhoidolle sekä koululaitokselle. 93% vaikeasti autistisia, se on todella paljon.
Ja näistä autistisista lapsista olisi voitu 90% pelastaa sairastumasta, jos suomalainen terveydenhoitojärjestelmä olisi toiminut järjen, eikä suositusten kanssa.
Suomalaiselle d-vitaminoitua ruokaa syövälle riittävä d-vitamiiniannos, ei missään tapauksessa riitä jos oleskellaan sisällä, iho on suojattu pigmentillä ja vaatteilla ja eikä syödä maitotuotteita.
Väärä leveysaste siihen että suostutaan/halutaan liikkua ulkona vain toukokuusta elo-syyskuulle. Poislukien kouluikäiset ja wolt-lähetit.
Se ei riitä, vaikka olisi ulkona koko ajan. Tumanihoinen tarvitsee aina lisää d-vitamiinia purkista.
Tummatukkaiset evakkojen lapset on geeneiltään venäläisiä?
Jonkunlainen ihmiskoe menossa. Monella tavalla tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
He elävät siellä yhteydessä luontoon (oletan), täällä asfalttiviidakossa. Lisäksi saavat lapsuusiän piikit neuvolassa (joita varmasti vähemmän kuin omassa maassaan, josko ollenkaan, en tiedä).
Piikkien vaikutusta ei taideta uskaltaa tutkia...
Hyvä esimerkki "hyvinvointiyhteiskunnan" merkityksestä. Se on pahoinvointiyhteiskunta.
Eivät elä. Suuri, en sano suurin, osa näistä muslimitaustaisten autistien äideistä elää lähtömaissaankin sisätiloissa kiireestä kantapäähän verhottuna, jauhoa ja sokeria syöden. Siihen kun vielä on valittu serkku lasten isäksi, niin eihän se hyvään johda.
Vierailija kirjoitti:
Pikagooglailun perusteella D-vitamiinin puutteella ja autismilla saattaa olla yhteys. Itse kun kävin neuvolassa omien lasten kanssa, ulkomaalaistaustaisilla naisilla oli yleensä mies mukana tulkkina. Naiset itse eivät puhuneet juurikaan suomea.
D-vitamiinista ainakin minulle jauhettiin liiankin kanssa, joten voisin kuvitella, että neuvolasta annetaan kyllä ohjeita. Mutta saavatko äidit tästä tiedon, ymmärtävätkö he, miten tärkeästä asiasta on kyse? Mikä osuus on perinteillä? Kun aina on omassa maassa tehty tietyllä tavalla, niin osataanko muuttaa tapoja uudessa kulttuurissa? Vaatetusta ei ainakaan ole muutettu, vaikka ilmasto on ihan erilainen. Samoin järkyttävistä ympärileikkauksista on pidetty kiinni.
Lisäksi on valitettavasti niin, että osassa perheistä miehet saavat parempaa ruokaa kuin naiset. Odottajan ruokavalio voi olla hyvin köyhä. Maitotuotteita ei ehkä käytetä lainkaan.
Itse en muista D- vitamiineista mitää jauhantaa. Odottava ja synnyttänyt äiti on monessa kulttuurissa arvostettu ja huolehdittu. Laitetaan kaikkien edelle.
Järkyttävää.