Vieläkin harmittaa pääsiäinen, törkeä alkoholistivieras
Meillä oli nyt pääsiäisenä vieraita joista yksi pariskunta oli miehen pitkän matkan tuttuja. Tunsin heidät itsekin, tosin lähivuosina emme ole olleet hirveästi tekemisissä.
Pariskunnan rouva oli aika hurja tapaus. Alun kohteliaisuuksien jälkeen huomasin, että kun me muut joimme ehkä ensimmäistä tai toista lasillista, osan ollessa autolla selvinpäin, rouvalla oli kumottuna jo puolikas viinipullo. Mitä enemmän rouva tuli humalaan, sitä enemmän hän alkoi puhua erityisesti minulle hyvin alentuvaan sävyyn. Hän alkoi ikäänkuin vetää iltaa ja sivuutti minut illan emäntänä. Hän meni koko ajan vain ikävämpään suuntaan ja juomisen tahti vain yltyi. Kiltti puoliso ei sanonut asiasta yhtään mitään ja esitti kuin mitään ei olisikaan. Rouva komenteli ja piikitteli niin etten meinannut uskoa todeksi.
Lopulta rouva nuokkui ja sammalsi niin pahasti ettemme saaneet hänestä enää selvää, joten soitimme hänelle vastusteluista huolimatta taksin johon talutimme hänet. Ei varmaan tarvitse sanoa ettei kutsua enää tule. Harmi, sillä miehet tulivat loistavasti toimeen.
Kommentit (85)
No ei tämä asia täällä selviä. Ota yhteyttä kyseiseen henkilöön ja kerro, että haluat keskustella pääsiäisestä. Voi olla, ettei hän muista illasta mitään, eikä tiedä sinua loukanneensa. Itse kyllä jättäisin tuollaiset kännisen kommentit omaan arvoonsa. En sitten vaan ehkä kutsuisi uudelleen.
Vierailija kirjoitti:

Sulla ei taida olla kokemusta miten käy kun otat juovan alkoholistin käytöksen suoraan puheeksi? :D

Sellaisesta seuraa sota
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no tähän ei voi sanoa, kuin että alkoholismi on sairaus. Lue vielä uudestaan, mikäli et ymmärtänyt. Siis sairaus. Ei ole pahantahtoisuutta, ei vittupäisyyttä, ei ilkeilyä, vaan sairaus. Tätä ei yleensä moni pysty ymmärtämään. Et sä vittuile sillekään joka ei voi kävellä ja menee pyörätuolissa. Mutta alkoholismin näet "omana vikana" kuten tavataan.
Hassua, että tähän sairauteen sairastuvat OVAT ilkeitä vittupäitä. Aina heillä on toki jokin syy, miksi juovat ja aika usein se on siinä kun ihan kaikki ihmiset eivät olekaan palvoneet heitä.
Tämä on totta. Tietenkin säälittää kun kyse on sairaudesta, mutta onhan ne jumaliste ärsyttävää porukkaa. Itse hissukseen vähentänyt kontaktia vanhempaan ja lopuille voikin sanoa suoraan että hej på dig.
Samat sanat sulle move on!!