NBC news: kannabis aiheuttaa haittojen lisäksi räjähdyksiä
Kommentit (110)
Ok. Itse olen törmännyt vain alkoholisteihin, jotka ovat kuolleet alkoholin aiheuttamiin sairauksiin tai kännissä törmäilleet ja saneet esimerkiksi juuri vakavan aivovaurion, johon ovat lopulta kuolleet. Tunnen paljon myös erittäin vakavasti alkoholin takia sairastuneisiin, jotka eivät ole vielä kuolleet. Kannabisongelmiin en ole törmännyt.
Kannabiksen kasvatuksen nykyiset ongelmat johtuvat siitä, että se on laitonta. Niinpä kasvatus tehdään salassa, eikä sitä tehdä esimerkiksi järkevästi kasvihuoneissa tai kasvatukseen soveltuvissa, kosteutta kestävissä tiloissa. Siksi myös tapahtuu onnettomuksia, kun lämmitys esimerkiksi aiheuttaa tulipaloriskin.
Lisäksi kannabiksen laittomuus johtaa siihen, että sitä ostetaan tietenkin laittomasta - ja laiton kauppahan ei koskaan milloinkaan johda väärinkäytöksiin ja lisärikollisuuteen? Eihän?
Kannabis on alkoholiin ja tupakkaan verrattuna aika mieto ja aika turvallinen (en lainkaan väitä, etteikö sillä olisi haittavaikutuksia ja ikäviä johdannaisvaikutuksia), miksi SE on kielletty ja alkoholi ja tupakka sallittuja, on minulle edelleen mysteeri, maataloustuotehan kannabiskin on, ja sen viljelyssä olisi muutakin kuin vain se viihde- ja lääkekäyttö: hamppukuitu on erinomaista moneen tarkoitukseen, esimerkiksi betonituotteissa, ja hampun kasvatus toimii etenkin savimailla maanparannuskeinona, koska sen pitkä paalujuuri tunkeutuu syvälle maahan. Myös hampun siemenet ovat hyvä proteiininlähde, ja kasviproteiinien lähteitä olisi hyvä saada Suomessakin viljelyyn muitakin kuin härkäpapu, herne ja kvinoa.
Tupakalla EI ole mitään muuta positiivista kuin sen tuottama tupakkavero. Maissa, joissa tupakkaa viljellään, se aiheuttaa merkittäviä terveysriskejä viljelyn vaatimien kastelun, kasvinsuojeluaineiden käytön ja kuivaukseen vaaditun polttopuun takia. Ja tupakan poltto... No jaa. Tunnen aika monta keuhkosyöpään kuollutta tupakoitsijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaahan se kotikasvatus kosteusvahinkoja ja hometta. Kiva juttu naapureille kun home leviää eikä vakuutus korvaa.
Miten niin? Samanlaisia huonekasveja on kukatkin. Ei kannabis sen kummempi huonekasvi ole.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaista-tuhoa-voivat-aiheuttaa-as…
Nykyään kannattaa käyttää kasvatuksessa ledivaloja. Ne eivät kuumene kuten suurpainenatriumvalot, jolloin mitään tulipaloriskiä ei ole.
Ne ei lämmitä.
Oletko kannabiksen kasvatuksen asiantuntija?
Aaasintuntija joka kasvattaa lämpölampuilla. Sen tietää mitä siitä tulee. Psykoosi vaikkei kannabista näkisikään. Pelkkä siitä keskustelu laukaisee oireet herkimmillä.
Kannabis on tuhat kertaa vaarallisempaa kuin alkoholi
Ei ole mutta alkoholi on sata kertaa haitallisempi päihde kuin kannabis. Oli mittarina kuolemat, psykoosit, väkivalta, kulut terveydenhuotoon tai ihan vain vaikutukset päähän ja kroppaan.

Juuri näin

Annoin pete kettulan vetää hanuriin 42-vuotiaana ilmaiseksi. Tajusin asian vasta 45-vuotiaana terapiassa. Toki olin joskus miettinyt, että "ei se ehkä ihan normaalia ollut", mutta vasta terapiassa sain vahvistuksen asialle. Siinä sitä onkin riittänyt pureskelemista.
Meillä siis oli ihan hyvä koti, väkivaltaa, päihteitä, vanhemmat pidätettyjä ja vangittuja narkkareita. Jostakin syystä minusta vain tuli kaappihomo ja annoin hanuria ilman korvausta
Nyt 47-vuotiaana elämä alkaa jälleen hymyilemään. hanuria on myyty hyvällä hinnallaja terapia auttaa pääsemään yli siitä että olen todella ollut ilmainen

Auttaako tuohon enää lääkkeetkään? Hitto mitä tekstiä. Onneksi ei ollut vielä kahvi valmista. Tuollaista kun lukee on vaarana että kahvit on näytöllä ja näppäimistöllä. Pärskesuojako tässä pitää hankkia av juttujen takia?

Ei auta lääkkeet. Valitettavasti kannabispsykoosiin ei ole parannuskeinoa, vaan se jää aina krooniseksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on tutkimusten mukaan yli 1000 kertaa vaarallisempi myrkky kuin alkoholi
Kyllä: kannabis aiheuttaa todella usein psykoosin ja valtaosa niistä johtaa skitsofreniaan
Ja pää pehmenee
Niin? Kyllä nykyaikana ihmisillä on jo valmiiksi päät aika pehmeitä niin mitä haittaa tötsyt aiheuttaisivat? Kaiken maailman pääkopan vikaakin on joka toisella niin senkään suhteen asiat eivät voi mennä huonompaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaahan se kotikasvatus kosteusvahinkoja ja hometta. Kiva juttu naapureille kun home leviää eikä vakuutus korvaa.
Miten niin? Samanlaisia huonekasveja on kukatkin. Ei kannabis sen kummempi huonekasvi ole.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaista-tuhoa-voivat-aiheuttaa-as…
Nykyään kannattaa käyttää kasvatuksessa ledivaloja. Ne eivät kuumene kuten suurpainenatriumvalot, jolloin mitään tulipaloriskiä ei ole.
Ne ei lämmitä.
Oletko kannabiksen kasvatuksen asiantuntija?
Aaasintuntija joka kasvattaa lämpölampuilla. Sen tietää mitä siitä tulee. Psykoosi vaikkei kannabista näkisikään. Pelkkä siitä keskustelu laukaisee oireet herkimmillä.
Kannabis on tuhat kertaa vaarallisempaa kuin alkoholi
Ei ole mutta alkoholi on sata kertaa haitallisempi päihde kuin kannabis. Oli mittarina kuolemat, psykoosit, väkivalta, kulut terveydenhuotoon tai ihan vain vaikutukset päähän ja kroppaan.
Annoin pete kettulan vetää hanuriin 42-vuotiaana ilmaiseksi. Tajusin asian vasta 45-vuotiaana terapiassa. Toki olin joskus miettinyt, että "ei se ehkä ihan normaalia ollut", mutta vasta terapiassa sain vahvistuksen asialle. Siinä sitä onkin riittänyt pureskelemista.
Meillä siis oli ihan hyvä koti, väkivaltaa, päihteitä, vanhemmat pidätettyjä ja vangittuja narkkareita. Jostakin syystä minusta vain tuli kaappihomo ja annoin hanuria ilman korvausta
Nyt 47-vuotiaana elämä alkaa jälleen hymyilemään. hanuria on myyty hyvällä hinnallaja terapia auttaa pääsemään yli siitä että olen todella ollut ilmainen
Auttaako tuohon enää lääkkeetkään? Hitto mitä tekstiä. Onneksi ei ollut vielä kahvi valmista. Tuollaista kun lukee on vaarana että kahvit on näytöllä ja näppäimistöllä. Pärskesuojako tässä pitää hankkia av juttujen takia?
Ei auta lääkkeet. Valitettavasti kannabispsykoosiin ei ole parannuskeinoa, vaan se jää aina krooniseksi
Kaikilla päihteillä on haittansa ja päihdepsykoosin riski on pienin kannabiksella alkoholiin ja koviin huumeisiin verrattuna. Ei se riski kasva vaikka kuinka keksisit tarinoita. Käyttäjistä hyvin harva on nähnyt kannabispsykoosin. Siksi ne liioittelut ei mene läpi. Käyttö on niin yleistä että vaikkei itse käytä niin tuntee jonkun joka käyttää. Saat selittää niin paljon kuin haluat mutta valehtelu ei mene enää läpi.

Usein jo yksikin kannabiskokeilu johtaa psykoosiin ja näistä valtaosa sairastuu skitsofreniaan.
NBC - luotettavauus samaa luokkaa kuin 7-lehdellä...

Tuota tapahtuu vain sinun mielikuvituksessa ei todellisuudessa. Hieno homma kun vähiten haitallinen päihde tulee jatkuvasti sallitummaksi ja laillistetuksi pitkin maailmaa. Lopulta joskus suomessakin.

IL: Pelkästään Husin alueella kymmeniä kannabispsykoosiin joutuneita joka viikko hurjia seurauksia
Kannabis on hirvittävä huume. Se tuhoaa miljoonien ihmisten elämän joka vuosi.

Nehän oli kaikki kovien huumeiden sekakäytön ja alkoholin aiheuttamis psykooseja. Se tosiaan olisi uutinen jos husin alueella olisi 20 kertaa enemmän kannabispsykooseja kuin missään muualla koko maailmassa. Kannabis on yleisin laiton huume ja se aiheuttaa vähiten haittoja kaikista päihteistä.
Minullekkin on tullut pommin varmoja juttuja kannabiksesta ja usein ne pommit syntynyvät pommin varmoista asioista, ikävä kyllä sanoa, mutta, hiekkaimperiumista
Kun jonakin kauniina päivänä loppuu suomessa kannabiksen käytöstä rankaiseminen niin pamahtaakohan näille kannabiksen vastustajille psykoosit samantien? Vähän näyttää jo nyt olevan oireita. Aivan sama en ala odottamaan koska lakeja saadaan muutettua järkevämmiksi.
"– Myös traumat altistavat psykooseille, ja kannabiksen käyttö on yleisintä nimenomaan niiden nuorten keskuudessa, joilla menee huonosti tai jotka käyttävät päihteitä unohtaakseen traumojaan."
Millä tavalla rankaiseminen auttaa näitä nuoria, joilla on mielenterveysongelmia vaikkapa perheväkivallan takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaahan se kotikasvatus kosteusvahinkoja ja hometta. Kiva juttu naapureille kun home leviää eikä vakuutus korvaa.
Miten niin? Samanlaisia huonekasveja on kukatkin. Ei kannabis sen kummempi huonekasvi ole.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaista-tuhoa-voivat-aiheuttaa-as…
Nykyään kannattaa käyttää kasvatuksessa ledivaloja. Ne eivät kuumene kuten suurpainenatriumvalot, jolloin mitään tulipaloriskiä ei ole.
Ne ei lämmitä.
Oletko kannabiksen kasvatuksen asiantuntija?
Aaasintuntija joka kasvattaa lämpölampuilla. Sen tietää mitä siitä tulee. Psykoosi vaikkei kannabista näkisikään. Pelkkä siitä keskustelu laukaisee oireet herkimmillä.
Kannabis on tuhat kertaa vaarallisempaa kuin alkoholi
Ei ole mutta alkoholi on sata kertaa haitallisempi päihde kuin kannabis. Oli mittarina kuolemat, psykoosit, väkivalta, kulut terveydenhuotoon tai ihan vain vaikutukset päähän ja kroppaan.
Annoin pete kettulan vetää hanuriin 42-vuotiaana ilmaiseksi. Tajusin asian vasta 45-vuotiaana terapiassa. Toki olin joskus miettinyt, että "ei se ehkä ihan normaalia ollut", mutta vasta terapiassa sain vahvistuksen asialle. Siinä sitä onkin riittänyt pureskelemista.
Meillä siis oli ihan hyvä koti, väkivaltaa, päihteitä, vanhemmat pidätettyjä ja vangittuja narkkareita. Jostakin syystä minusta vain tuli kaappihomo ja annoin hanuria ilman korvausta
Nyt 47-vuotiaana elämä alkaa jälleen hymyilemään. hanuria on myyty hyvällä hinnallaja terapia auttaa pääsemään yli siitä että olen todella ollut ilmainen
Auttaako tuohon enää lääkkeetkään? Hitto mitä tekstiä. Onneksi ei ollut vielä kahvi valmista. Tuollaista kun lukee on vaarana että kahvit on näytöllä ja näppäimistöllä. Pärskesuojako tässä pitää hankkia av juttujen takia?
Ei auta lääkkeet. Valitettavasti kannabispsykoosiin ei ole parannuskeinoa, vaan se jää aina krooniseksi
Kaikilla päihteillä on haittansa ja päihdepsykoosin riski on pienin kannabiksella alkoholiin ja koviin huumeisiin verrattuna. Ei se riski kasva vaikka kuinka keksisit tarinoita. Käyttäjistä hyvin harva on nähnyt kannabispsykoosin. Siksi ne liioittelut ei mene läpi. Käyttö on niin yleistä että vaikkei itse käytä niin tuntee jonkun joka käyttää. Saat selittää niin paljon kuin haluat mutta valehtelu ei mene enää läpi.
Usein jo yksikin kannabiskokeilu johtaa psykoosiin ja näistä valtaosa sairastuu skitsofreniaan.
Tuota tapahtuu vain sinun mielikuvituksessa ei todellisuudessa. Hieno homma kun vähiten haitallinen päihde tulee jatkuvasti sallitummaksi ja laillistetuksi pitkin maailmaa. Lopulta joskus suomessakin.
IL: Pelkästään Husin alueella kymmeniä kannabispsykoosiin joutuneita joka viikko hurjia seurauksia
Kannabis on hirvittävä huume. Se tuhoaa miljoonien ihmisten elämän joka vuosi.
Alkoholi tappaa Suomessa noin kuusi ihmistä päivässä ja tupakka noin viisitoista. Kamalia huumeita kumpikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttaahan se kotikasvatus kosteusvahinkoja ja hometta. Kiva juttu naapureille kun home leviää eikä vakuutus korvaa.
Miten niin? Samanlaisia huonekasveja on kukatkin. Ei kannabis sen kummempi huonekasvi ole.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaista-tuhoa-voivat-aiheuttaa-as…
Nykyään kannattaa käyttää kasvatuksessa ledivaloja. Ne eivät kuumene kuten suurpainenatriumvalot, jolloin mitään tulipaloriskiä ei ole.
Ne ei lämmitä.
Oletko kannabiksen kasvatuksen asiantuntija?
Aaasintuntija joka kasvattaa lämpölampuilla. Sen tietää mitä siitä tulee. Psykoosi vaikkei kannabista näkisikään. Pelkkä siitä keskustelu laukaisee oireet herkimmillä.
Kannabis on tuhat kertaa vaarallisempaa kuin alkoholi
Ei ole mutta alkoholi on sata kertaa haitallisempi päihde kuin kannabis. Oli mittarina kuolemat, psykoosit, väkivalta, kulut terveydenhuotoon tai ihan vain vaikutukset päähän ja kroppaan.
Annoin pete kettulan vetää hanuriin 42-vuotiaana ilmaiseksi. Tajusin asian vasta 45-vuotiaana terapiassa. Toki olin joskus miettinyt, että "ei se ehkä ihan normaalia ollut", mutta vasta terapiassa sain vahvistuksen asialle. Siinä sitä onkin riittänyt pureskelemista.
Meillä siis oli ihan hyvä koti, väkivaltaa, päihteitä, vanhemmat pidätettyjä ja vangittuja narkkareita. Jostakin syystä minusta vain tuli kaappihomo ja annoin hanuria ilman korvausta
Nyt 47-vuotiaana elämä alkaa jälleen hymyilemään. hanuria on myyty hyvällä hinnallaja terapia auttaa pääsemään yli siitä että olen todella ollut ilmainen
Auttaako tuohon enää lääkkeetkään? Hitto mitä tekstiä. Onneksi ei ollut vielä kahvi valmista. Tuollaista kun lukee on vaarana että kahvit on näytöllä ja näppäimistöllä. Pärskesuojako tässä pitää hankkia av juttujen takia?
Ei auta lääkkeet. Valitettavasti kannabispsykoosiin ei ole parannuskeinoa, vaan se jää aina krooniseksi
Kaikilla päihteillä on haittansa ja päihdepsykoosin riski on pienin kannabiksella alkoholiin ja koviin huumeisiin verrattuna. Ei se riski kasva vaikka kuinka keksisit tarinoita. Käyttäjistä hyvin harva on nähnyt kannabispsykoosin. Siksi ne liioittelut ei mene läpi. Käyttö on niin yleistä että vaikkei itse käytä niin tuntee jonkun joka käyttää. Saat selittää niin paljon kuin haluat mutta valehtelu ei mene enää läpi.
Usein jo yksikin kannabiskokeilu johtaa psykoosiin ja näistä valtaosa sairastuu skitsofreniaan.
Miksi suurin osa kannabiksen vastustajista valehtelee ihan koko ajan?
Vierailija kirjoitti:
"– Myös traumat altistavat psykooseille, ja kannabiksen käyttö on yleisintä nimenomaan niiden nuorten keskuudessa, joilla menee huonosti tai jotka käyttävät päihteitä unohtaakseen traumojaan."
Millä tavalla rankaiseminen auttaa näitä nuoria, joilla on mielenterveysongelmia vaikkapa perheväkivallan takia?
Jos nämä perheväkivallan takia traumatisoituneet nuoret käyttäisivät vain alkoholia ja alkoholisoituisivat ja alkoholiin kuolisivat, niin asia ei kiinnostaisi ketään.