Kannattaako työkokeilu koskaan?
Luultavasti minulle tullaan ehdottelemaan näitä, mutta onko kukaan kokemut sitä mielekkääksi?
Kommentit (31)
Työkokeilun kautta kyseisessä paikassa sijaisuuden. Olin samalla hakeutumassa alan opintoihin, joten työkokemuksesta oli hyötyä. Myöhemmin opintojen aikana sain lisää sijaisuuksia melko helposti, sillä oli jo sitä kokemusta. Nyt olen jo valmistunut ja samalla alalla vakituisesti töissä, haastavammissa tehtävissä toki. Eli kannattaa, jos ala kiinnostaa
9 euron kulukorvaus hyödytti kyllä taloudellisesti siinä taloudellisessa tilanteessa, mutta muuten meni kyllä miinuksen puolelle hyödyttömänä ja ajan tuhlauksena muilta asioilta, jotka olisivat paremmin edistäneet työllistymistä.
Ainakin meillä sote-ala on säännöllisesti työllistettyjä eikä ensimmäistäkään ole palkattu jakson loputtua!
Hetken päästä otetaan taas uusi taloon.
Jokainen tajuaa ihan varmasti, että työllistämisen tarkoitus on saada vaan ilmainen tekijä talolle tekemään asioita mitä palkatut eivät ehdi tekemään. Tämä on sitä työttömien aktivointia.
Itse kritisoin tätä vahvasti. Tämä on työttömien hyväksikäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meillä sote-ala on säännöllisesti työllistettyjä eikä ensimmäistäkään ole palkattu jakson loputtua!
Hetken päästä otetaan taas uusi taloon.Jokainen tajuaa ihan varmasti, että työllistämisen tarkoitus on saada vaan ilmainen tekijä talolle tekemään asioita mitä palkatut eivät ehdi tekemään. Tämä on sitä työttömien aktivointia.
Itse kritisoin tätä vahvasti. Tämä on työttömien hyväksikäyttöä.
Vääristää myös työmarkkinoita mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Työkokeilun jälkeen ei palkata ketään palkkatyöhön vaikka se kai se idea olisi että ihminen työllistyi.
Uusi orja otetaan tilalle kun edellinen kokeilu päättyy.
Näin se vaan menee.
Niin menee. Olin tossa talvilomalla kuukaus sitten ja palasin töihin, niin oli 3 duunaria vaihtunut 3 uuteen duunariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella, että työkokeilusta on hyötyä nuorille, jotka hakevat omaa alaansa. Sitä varten se on kai alunperin luotukin.
Voisiko olla vähän noloa nelikymppisenä?
Ei kai se noloa ole, jos itsellä on halua ja kiinnostusta työkokeiluun.
Minä työllistyin alalle, jossa tein työkokeilun. Nyt kaksi vuotta kokeilun jälkeen olen jo vakityössä. Tein pätevöittävät opinnot töiden ohessa.
Työkokeilu kannattaa aina, terveisin porvari.
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella, että työkokeilusta on hyötyä nuorille, jotka hakevat omaa alaansa. Sitä varten se on kai alunperin luotukin.
Kai alanvaihtajakin tai osatyökykyinen voi kokeilla uutta alaa?
Eli ET oikeasti töitä VAAN veronmaksajien rahoilla työtä määräajaksi Verorahatuilla
FIRMAT KUNNAT SÄÄTIÖT ym saa VERONMAKSAJIEN RAHAA jotta palkkatukia saavia voi kierrättää puuhamaan pelletempputyössä
Aina uutta jonossa - palkkatukea ei saa samalle jatkumona Säätiöt ym EI saa tuottaa voittoa eikä liitot ym jotka on kierrätyksessä mukana ja vievät PIENTEN FIRMOJEN työt mm siivous jne aloilta Kuten kaupunkien eri työt Firmat saa ilmaista työvoimaa alihankkijat jne Sos. pajoissa nämä samat Sdp ORJATYÖ MARKKINAT
FIRMAT kunnat säätiöt liitot ym puuhastelujen hyötyjät saa siis VALTIOLTA= VERONMAKSAJILTA tukia työttömistä Firmat saa yritystukia muutenkin
Sain työkokeilu paikastani palkkatukityön .