Mennyt äitienpäivä

Äitini käyttäytyi ikävästi, kun vein hänelle äitienpäiväruusun. Moitti kun en auta häntä tarpeeksi, kun vain kukkia tuon. Ohitin moitteen ja aloin puhua siitä mitä apua hän kohta taas saa. Hän unohti pahan mielensä ja muisti ehkä, että tosiaan, saa hän apuakin.

Tänään käynkin hoitamassa hänen asioitaan. Mutta juu, on minulla omakin elämä ja vasta "hetki sitten" oli ruuhkavuodet, jolloin hän ei auttanut minua, vakka pyysin. En ole kuitenkaan niin pikkumainen, että nostaisin tämän enää esille, enkä tunne katkeruutta enää.

Teen mitä itse parhaaksi näen ja minkä huomaan olevan hänelle tarpeellista ja se saa todellakin riittää. Tiedän missä mennään. Hän vanhenee kunnes kuolee ja sitä ennen voi olla vaikeampi minua kohtaan, jos annan olla. Hänhän on hyvässä asemassa, kun hänestä huolehditaan, mutta silti valittaa!