Ymmärrän niitä jotka ajaa päin kalliota tai jotain, että tuska loppuisi

Jos olet tuossa tilanteessa, soita 112. Jos et ole, älä trollaa.

Aika auttaa. Sure, puhu jonkun kanssa.

En minä sitä tee. Mutta olen kyllä auton ratissa ollessani miettinyt että sitten loppuisi tämä.

Tämä on ihan hirveää. Miten ihminen ikinä pääsee yli siitä että menettää liikaa, ja tulee niin syvästi vuosien ajan petetyksi että haava ei ole vaan syvä, vaan se on lävistänyt minut.

En kaipaa sitä petturimiestä. Mutta kaipaan aivan valtavasti mun lasta.

Miksi ihminen joka rikkoi kaiken vie multa vielä lapsenkin?

Mä vaan haluan tämän tuskan pois mun sisältä.

Joo joo. Ihme lässytystä, en ihmettele että mies otti ja lähti. Lapsellakin varmaan helpompaa kun ei tarvitse katsella tuollaista marttyyria päivästä toiseen.

Niin. En minäkään ihmettele, että lapsikin lähti. Ymmärrän minä, että sillä on paljon parempi isänsä luona.

Ei se mun surua ikävää ja tuskaa vähennä yhtään. Oma epäonnistuminen elämän tärkeimmässä tehtävässä sattuu.

Kun aikaa kuluu, tunteet haituvat, mielentilat vaihtuvat. Uuden astian saa. Bussillakin pääsee muutaman matkan, jos ei ole autoa. Vaikka tottakai on hankaluuksissa jos pyykinpesukone hajoaa ja muut. Joskus joku voi auttaa tai aika ehkä.

Ajattelin joskus noin. Olin jo autolla liikkeellä, mutta en tehnyt sitä. Siitä on jo vuosia ja elämä on nyt täysin toisenlaista, tosin aivan tavallista, mutta rauhallista. Kyllä tuska loppuu.

Onhan näitä mietitty, mutta kallioleikkaukset on suojattu niin että ei niitä päin pysty ajamaan. Ja autotkin ovat nykyisin niin turvallisia että korkeintaan ravistelisit hetken itseäsi pöllämystyneenä kun nousisit tärskyn jälkeen autosta.