Masennus ja ystävät

Hei, vastaan kysymykseesi millaisia kokemuksia.

Olen päätellyt, etten ilmeisesti osaa pyytää apua. Avun pyytäminen tavallisten mutta itselle raskaiden tehtävien tekemiseen ei tunnu helpolta. Tulee usein tunne, että pitäisihän minun tähän pystyä itsekin.

Puolisokin on joskus sanonut, että jos sinusta tuntuu, että tuo asia on hoidettava, niin sitten menet ja hoidat sen. Mutta se voi olla hyvin vaikeaa yksin ja toisinaan ylivoimaista.

Voi olla ehkä niinkin päin, että osasyy masennukseen on kyvyttömyys hakea riittävästi apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sua masentaa?

Lapsuuden perhehelvetti, myöhemmin jatkuva mukautuminen ja sopeutuminen ihmissuhteissa (ollut henkistä väkivaltaa jokaisessa parisuhteessa ja ystäviä, jotka ottavat enemmän kuin antavat), jatkuvasta stressistä johtuvia sairauksia, jatkuva sinnittely työelämässä (ulkopuolisin silmin olen edennyt urallani heittämällä ja minulle on aina tarjottu enemmän kuin olen edes tavoitellut), menetykset, yksinäisyys ja tuen ja läheisten puute. Siinä kai se jotakuinkin on. 

Ap

Tartun nyt vain tuohon yhteen kohtaan ja esitän sulle kysymyksen: Voisiko yksinäisyys ja kokemus läheisten tuen puuttumisesta johtua osittain myös siitä, että et näytä itseäsi lähisuhteissa? Sinä koet olevasi hyväksytty vain jaksavana ja siksi esität itsestäsi vain sen puolen.

Se on täysin ok tietyissä määrin, esim töissä ja ns. muodollisissa tilanteissa, mutta läheiset ihmissuhteet voivat muodostua vain päästämällä ihmiset lähelle.

Tiedän, koska kamppailen asian kanssa itse ja asia vaatii jatkuvaa ponnistelua. On myös riski, että jaat itsestäsi myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole luottamuksen arvoisia. Osa kuitenkin on ja niiden ihmisten luokse voit löytää vain yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Hei, vastaan kysymykseesi millaisia kokemuksia.

Olen päätellyt, etten ilmeisesti osaa pyytää apua. Avun pyytäminen tavallisten mutta itselle raskaiden tehtävien tekemiseen ei tunnu helpolta. Tulee usein tunne, että pitäisihän minun tähän pystyä itsekin.

Puolisokin on joskus sanonut, että jos sinusta tuntuu, että tuo asia on hoidettava, niin sitten menet ja hoidat sen. Mutta se voi olla hyvin vaikeaa yksin ja toisinaan ylivoimaista.

Voi olla ehkä niinkin päin, että osasyy masennukseen on kyvyttömyys hakea riittävästi apua.

Fiksuja sanoja. Lapsuudessa minun tarpeita ei otettu huomioon ja kasvoin siihen, että minun tulee olla toisten ongelmien tukena, mutta minua ei ikään kuin ole. Sitten aikuisena olen kuvitellut muutamaa ihmissuhdetta vastavuoroiseksi niin, että minullakin olisi tilaa tarvita joskus jotain, mutta todellisuus on tullut aina vastaan. Minua pidetään jotenkin niin vahvana ja pärjäävänä, että aina muiden tarpeet ikään kuin menevät ohi. Tai siis ihan konkreettisesti on mennyt. Kaipaisin sitä, että joskus olisi minunkin vuoroni olla tukijan ja auttajan lisäksi se, joka saa tukea ja apua. 

Tuossa joku kirjoitti, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka osaavat tukea ja auttaa. Jotenkin en vaan ole löytänyt heitä. Minulla on muutama ystävä, jotka olisivat varmasti muuten tukena, mutta heidän oma tilanteensa on sellainen, että resurssit ovat todella rajalliset. Olen opetellut näkemään, ketkä ovat vain ottamassa ja jättämään heidät taakseni. Se on ihan oikeaa työtä, kun oma tutka on rikottu jo lapsuudessa. 

Ap

Kaikki aloituksessa sanomasi on sellaista minkä voisit ihan hyvin sanoa lähimmille ystävillesi jotta he ymmärtäisivät tilanteen paremmin. Itse pitkään masennusta sairastaneena ja myös masentuneita tunteneena kannustan ehdottomasti rehellisyyteen. Ei tarvitse vuodattaa kaikkia tuntojaan mutta on ihan ok sanoa että on tällä hetkellä masentunut ja voimat ovat vähissä. Tuohon voi lisätä ettet halua enempää asiasta juuri nyt puhua jos et kerran halua. Se jos vaivihkaa vain eristäytyy kertomatta mitään syytä voi hyvinkin johtaa ystävyyksien hiipumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sua masentaa?

Lapsuuden perhehelvetti, myöhemmin jatkuva mukautuminen ja sopeutuminen ihmissuhteissa (ollut henkistä väkivaltaa jokaisessa parisuhteessa ja ystäviä, jotka ottavat enemmän kuin antavat), jatkuvasta stressistä johtuvia sairauksia, jatkuva sinnittely työelämässä (ulkopuolisin silmin olen edennyt urallani heittämällä ja minulle on aina tarjottu enemmän kuin olen edes tavoitellut), menetykset, yksinäisyys ja tuen ja läheisten puute. Siinä kai se jotakuinkin on. 

Ap

Tartun nyt vain tuohon yhteen kohtaan ja esitän sulle kysymyksen: Voisiko yksinäisyys ja kokemus läheisten tuen puuttumisesta johtua osittain myös siitä, että et näytä itseäsi lähisuhteissa? Sinä koet olevasi hyväksytty vain jaksavana ja siksi esität itsestäsi vain sen puolen.

Se on täysin ok tietyissä määrin, esim töissä ja ns. muodollisissa tilanteissa, mutta läheiset ihmissuhteet voivat muodostua vain päästämällä ihmiset lähelle.

Tiedän, koska kamppailen asian kanssa itse ja asia vaatii jatkuvaa ponnistelua. On myös riski, että jaat itsestäsi myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole luottamuksen arvoisia. Osa kuitenkin on ja niiden ihmisten luokse voit löytää vain yrityksen ja erehdyksen kautta.

Hyvin nähty. Olen ihan lapsenkengissä mitä ihmissuhteisiin tulee. Olen keskittynyt lähinnä olemaan itse reilu ja hyvä ihminen muille. Sitten, kun olen näyttänyt sitä tarvitsevaa puoltani, ihmissuhteet ovat kaatuneet. Luonnollisesti kai, kun ne on solmittu väärien ihmisten kanssa. Pitäisi vaan löytää niitä oikeita ihmisiä ja osata olla niiden kanssa oikein. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sua masentaa?

Lapsuuden perhehelvetti, myöhemmin jatkuva mukautuminen ja sopeutuminen ihmissuhteissa (ollut henkistä väkivaltaa jokaisessa parisuhteessa ja ystäviä, jotka ottavat enemmän kuin antavat), jatkuvasta stressistä johtuvia sairauksia, jatkuva sinnittely työelämässä (ulkopuolisin silmin olen edennyt urallani heittämällä ja minulle on aina tarjottu enemmän kuin olen edes tavoitellut), menetykset, yksinäisyys ja tuen ja läheisten puute. Siinä kai se jotakuinkin on. 

Ap

Kuulostaa kyllä isolta kivireeltä tosiaan.

Voimaa ja rakkautta, jotta pääsisit alkuun.

Musertunut ihminen ei kaipaa neuvoja miten kivireki vedetään, vaan että toinen ottaa pari kiveä pois reestä ja ottaa kiinni toisesta kahvasta.

Muista laittaa terveytesi etusijalle.

Kiitos. Ihan herkistyin tätä lukiessani ja se on hyvä asia, kun tunteet ovat olleet varmaan vuoden aika kateissa enkä ole osannut edes itkeä, vaikka olisi ollut aihettakin. 

Juuri tuota kaipaisin, että joku tulisi kaveriksi ja auttaisi edes muutaman pikkukiven poisottamisessa. Tulisi tunne, että joku on vierellä ja välittää. Olen itse tehnyt sitä niin monelle, silloinkin kun itsellä on ollut todella vaikeaa. 

Ap

Tarvisit ison halauksen. Läheisistä ei aina löydy sellaista apua mitä tarvisi, vaikka he kovasti hyvää toivoisivatkin.

Nykyään tuntuu että ihmisillä on pakonomainen tarve poistaa pikaisesti kaikki ikävät tunteet tai kieltää ne kokonaan. Se ei tunnu toimivalta ratkaisulta. Eikä niitä silloin pysty kunnolla edes kohtaamaan eikä käsittelemään.

Masennus käsitetäänkin varmaan monesti ikävissä tunteissa vellomisena, mutta oikeastaan se voi olla täysin päinvastainainen reaktio; yrittää paniikinomaisesti tuntea olonsa hyväksi, mutta se ei onnistukaan ja tuntee hallitsematonta pahaa oloa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään tuntuu että ihmisillä on pakonomainen tarve poistaa pikaisesti kaikki ikävät tunteet tai kieltää ne kokonaan. Se ei tunnu toimivalta ratkaisulta. Eikä niitä silloin pysty kunnolla edes kohtaamaan eikä käsittelemään.

Masennus käsitetäänkin varmaan monesti ikävissä tunteissa vellomisena, mutta oikeastaan se voi olla täysin päinvastainainen reaktio; yrittää paniikinomaisesti tuntea olonsa hyväksi, mutta se ei onnistukaan ja tuntee hallitsematonta pahaa oloa.

Vaikea ehkä nähdä selvästi omaa tilannetta, mutta minusta tuntuu, että olen oppinut siihen, että ne vaikeudet ja vaillejääminen ja pärjääminen yli voimien (silloin ei oikeasti jaksa, kun tippuu kuolleena maahan, siihen asti on puskettava) ovat normaalia elämää ja sitä on osannut ottaa ilonsa siitä, että aurinko paistaa kauniiseen maisemaan tai lautasella on hyvää ruokaa eli rima on ollut todella, todella alhaalla. 

Nyt haluaisin tilaa ja aikaa käydä läpi ne vaikeat tunteet, joita ei ole ollut mahdollista tuntea. Samalla haluan kasvaa ja kehittyä kuten olisi pitänyt tapahtua jo läpi lapsuuden ja nuoruuden. Opetella pitämään puoliaan ja näkemään, että minäkin olen normaalin elämän arvoinen ja ylipäätään näkyvä ja olemassa. Olen ottanut ensimmäisiä askelia aitoon itsensä rakastamiseen, joka ei ole muilta pois tai se toinen ei itse ole terve. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sua masentaa?

Lapsuuden perhehelvetti, myöhemmin jatkuva mukautuminen ja sopeutuminen ihmissuhteissa (ollut henkistä väkivaltaa jokaisessa parisuhteessa ja ystäviä, jotka ottavat enemmän kuin antavat), jatkuvasta stressistä johtuvia sairauksia, jatkuva sinnittely työelämässä (ulkopuolisin silmin olen edennyt urallani heittämällä ja minulle on aina tarjottu enemmän kuin olen edes tavoitellut), menetykset, yksinäisyys ja tuen ja läheisten puute. Siinä kai se jotakuinkin on. 

Ap

Kuulostaa kyllä isolta kivireeltä tosiaan.

Voimaa ja rakkautta, jotta pääsisit alkuun.

Musertunut ihminen ei kaipaa neuvoja miten kivireki vedetään, vaan että toinen ottaa pari kiveä pois reestä ja ottaa kiinni toisesta kahvasta.

Muista laittaa terveytesi etusijalle.

Kiitos. Ihan herkistyin tätä lukiessani ja se on hyvä asia, kun tunteet ovat olleet varmaan vuoden aika kateissa enkä ole osannut edes itkeä, vaikka olisi ollut aihettakin. 

Juuri tuota kaipaisin, että joku tulisi kaveriksi ja auttaisi edes muutaman pikkukiven poisottamisessa. Tulisi tunne, että joku on vierellä ja välittää. Olen itse tehnyt sitä niin monelle, silloinkin kun itsellä on ollut todella vaikeaa. 

Ap

Tarvisit ison halauksen. Läheisistä ei aina löydy sellaista apua mitä tarvisi, vaikka he kovasti hyvää toivoisivatkin.

<3 

Ap