Isä ei käy katsomassa!
Ei olla ikinä seurusteltu lapsen isän kanssa, tulin yhdenillan jutusta raskaaksi, mutta musta on ihan perseestä suorastaan ettei se jätkä voi omaa lastaan käydä katsomassa!!
Tyttö on nyt kohta 2v ja nähny isäänsä alle 10krt. Pari kertaa se on käyny meillä, tyttöystävänsä kanssa ja kerran tyttö oli niillä pari tuntia. Siinä se.
Lupaillut on tulla katsomaan yms mutta ei tule, ja on sanonut että lapsi on pahimpia virheitä elämässään!
Pitääkö minun vielä yrittää ja yrittää vai antaa vaan olla?
Isän äitiä me tavataan kuitenkin välillä onneks, ja tällä jätkällä on toinenkin lapsi joka on nuorempi kun meidän, hänestä se pitää huolta ja on elämässä mukana vahvasti! Epäreilua mun tyttöä kohtaan :( Ihan yhtälailla sekin on miehen lapsi kuin se toinen!
Ehkä hieman katkeraa puhetta, itsehän tein päätöksen pitää lapsen yksin mut silti.. X-(
Kommentit (2)
Kerroit tulleesi raskaaksi yhdenillan jutusta. Miehellä ei siis ollut mitään siteitä sinuun eikä aikomustakaan hankkia lasta kanssasi, joten on varmaan sellainen olokin että ei halua olla tekemisissä. Ei siitä mitään hyvää seuraa jos pakotat pitämään yhteyttä.
Isä varmasti kokee tämän toisen lapsen läheimemmäksi. On ehkä ollut tarkoituksella sitä tekemässä. Onneksi kuitenkin isänäiti haluaa tavata, niin säilyy siteitä isänkin sukuun.
Minunkin lapseni näkee isäänsä tosi harvoin, mutta ei tulisi mieleenkään pakottaa tapaamaan useammin kuin isä itse sitä haluaa.
Sinuna antaisin olla. Hänellä on ollut kaksi vuotta aikaa näyttää, että rakastaa, mutta kun ei niin ei se väkisin tule.
Mulla on aikalailla samanlainen tilanne. Yritin aluksi kovasti, ja ihan siksi että isä sanoi haluavansa olla lapsen elämässä. Aluksi raportoin vähän kaikesta, neuvolakäynneistä, siitä mitä lapsi kulloinkin oppi uutta, laitoin kuvia meiliin jne jne. Jossain vaiheessa huomasin, että tämähän on ihan yksisuuntainen kaista. Tekstareihin sain lyhyen vastauksen jos ylipäätään sain, kuviin en koskaan mitään kommenttia. Hän ei koskaan sanonut pahasti, esim ettei rakastaisi tyttöä tai haluaisi olla tämän elämässä, mutta ei tehnyt mitään sen eteen että olisi tullut tunne, että oikeasti rakasti ja halusi. Laskin kalenerista kuinka monta kertaa oli käynyt meillä ja kuinka monta kertaa me hänellä. Olin pökertyä kun tajusin, että hän oli laittanut minut useammin tulemaan luokseen pienen lapsen kanssa (vaunuilla julkisissa kulkuvälineissä) kuin mitä itse oli meillä käynyt. Sitten myös tajusin, miten paljon hän puhui ITSESTÄÄN aina kun tavattiin, hän oli lapsesta kiinnostunut vain retorisesti (ja minä olisin joka kerta kelvannut vaakamamboon).
Sitten päätin olla ottamatta mitään yhteyttä, laittamatta mitään kuvaa, katsoa miten kauan olemme tietämättä toisistamme ilman että minä teen aloitteen. No kuukausiahan siinä meni. Silloin päätin jättää tämän narsistisen ihmisen elämästämme. Hän ei ole meitä kaivannut, eikä perään ruikutellut. Onneksi en ole koskaan häneen ollut rakastunut ettei tässä tarvitse vielä sydänsuruja kokea. Myös lasta pitää suojella. Minusta on parempi, että emme ole ollenkaan tekemisissä kuin tuottaa pienelle mielipahaa ja sydänsuruja, "isi ei nyt tullutkaan" "ei äiti tiedä miksi" "kyllä isi varmaan rakastaa" jne jne, kauheata selitystähän tollasen ihmisen kanssa olisi koko ajan ja lapsella hämmentynyt mieli. Aion sanoa lapselleni, että hänellä on isä kuten muillakin, mutta äiti ja isä eivät asu yhdessä eivätkä näe koska eivät tykkää toisistaan, isällä on elämä muualla ja meillä on tässä. Jos lapsi vanhempana haluaa yrittää ottaa isään kontaktin, en estele, mutta yritän jotenkin lempeästi varoittaa, ettei isällä välttämättä ole aikaa nähdä.
Toista ihmistä ei voi pakottaa rakastamaan. Rakastetaan me lapsiamme ilman katkeruutta. Isät ovat ne, jotka menettävät äärettömän paljon, mutta emme voi heitä muuttaa jos muutos ei lähde heistä itsestään.
Voimia!