Voiko sappi oireilla hiljalleen pitkän ajan kuluessa vai tuleeko aina kamala kohtaus?
Minulla on ajoittain mahakipua, joka kuulostaa kaikkien kuvausten mukaan ihan sappikivulta, paitsi että kipu kestää jopa viikkoja eikä ole hirveän kovaa. Näitä kipukausia on ollut viimeisten melkein 20 vuoden aikana 5-10. Yleensä ne liittyvät kyllä stressiin tai suruun, mikä ei kai viittaisi sappeen?
Kommentit (6)
Nyt pistää kyllä myös muualle mahaan, eli saattaa tietenkin olla suolistoperäistä. Ihmettelen vain, miksi tämä liittyy minulla aina stressiin tai huoliin.
ap
Ultralla kuitenkin selvisi, etä vaivat johtuvat sappikivistä. En halua leikkaukseen, koska pärjään kipujen kanssa. Tuttavalle tuli uusia sappikiviä, vaikka sappirakko on poistettu.
Kertokaapa muutkin vielä kokemuksianne. Mieltä vähän painaa tämä kipuilu. Se ei ole jatkuvaa, mutta aina välillä tuntuu.
ap
On ollut jo kaksi vuotta. On otettu röntgenkuvia, 2 magneettikuva ja ultria. Ei ole löydetty muuta kuin sappikivet. Minulla ei syömiset vaikuta mitenkään. Kipu on sellaista, että välillä on pahempana ja välillä heikompana. Yleensä hyvin lievää. Alkoi paineen tunteena ja sitten alkoi kipuilla. Minua kummastuttaa, mistä voisi olla kyse, kun ei ole tyypillistä sapelle, että oireilee tasaisesti eikä ruoka-aineista.
Onko sinut ultrattu? Löytyikö laajentuneita sappiteitä tai merkkejä tulehduksesta? Onko senkkasi normaali?
Kerro lisää. Terveisin seiska. Muuten mun maha ja paksusuoli myös tähystettiin varmuuden vuoksi.
Minulla on edelleen sappivaivoja, vaikka leikkauksesta on 10vuotta aikaa.
Ja ennen sitä ne vaivasivat n. 10 vuotta.