Lapsi muuttunut aivan mahdottomaksi. Mitä teen?
Viisivuotiaani on muuttunut yhtäkkiä aivan mahdottomaksi. Ei usko yhtään mitään, ei tottele yhtään mitään, on vain koko ajan pienessä pahanteossa. Mitään muutoksia lapsen elämässä ei ole ollut tai muutakaan joka selkeästi voisi tällaista aiheuttaa. Neuvokaa.
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen kanssa tuollainen touhu yleensä tarkoittaa, että lapsella on jotain mielen päällä. Esim. jotain tapahtunut päiväkodissa tai pelkää jotain mitä olettaa olevan tapahtumassa.
Siihen on auttanut kun kerta kaikkiaan jätän multitaskauksen ja keskityn olemaan lapsen kanssa, esim. pelaamaan tai leikkimään jotain. Homma ei lähde yleensä selviämään heti, mutta jos saa illan oltua tiiviisti yhdessä niin että syntyy sellainen turvallinen kupla, niin viimeistään nukkumaan peitellessä lapsi alkaa kertoilla jostain mikä pyörii mielen päällä.
En ehkä vieläkään tajua tarpeeksi hyvin, miksi lapsi alkaa tehdä turhaa sotkua sen takia että on alkanut pelätä tulevaa hammaslääkäriaikaa, mutta tuollaista tapahtuu ainakin meillä. Touhuilu loppuu, kun lapsi ei enää jännitä.
Tämä ei ollut kamala ehdotus, tämä oli ihan hyvä. Terveisin tuo aiempi kamala-kommentin kirjoittanut.
Kännykkä, pädi, pelit ja mahdollisesti televisio pois näin ensi alkuun. Aiheuttavat suurimman osan näistä ongelmista nykyään.
Kunnon kuri ja kaikki viihdykkeet pois. Ole auktoriteetti, älä kaveri.
Toisen kengän jos naulaa lattiaan, niin ei pääse pahantekoon. Pyörii vain ympyrää.
Onko menossa eskariin nyt syksyllä? Kuulostaa tyypilliseltä eskariuhmalta. Tiukat rajat ja läheisyys sekä positiivinen huomio ovat tärkeitä. Siltihän tuo voi olla hyvin rasittava vaihe vanhemmille, joten pitkiä hermoja ja riittävästi omaa aikaa vain.
Vierailija kirjoitti:
Kännykkä, pädi, pelit ja mahdollisesti televisio pois näin ensi alkuun. Aiheuttavat suurimman osan näistä ongelmista nykyään.
Parempi laittaa suoraan maakuoppaan asumaan. Kaikki 50 000 viime vuoden aikana keksitty aiheuttaa kaikkea pahaa. Terveisin HC-kukkahattutäti.
Vierailija kirjoitti:
Anna kakara pois, jos et pysty pitämään sitä kurissa.
Jos tarjoaa ottajalle rahaa, niin menee paremmin kaupaksi.
Oman kokemukseni mukaan ihan normaalia tuossa iässä. Olin esikoisen kanssa ihan hätää kärsimässä, mitä teen väärin kun aiemmin niin kiltti lapsi muuttui siinä 5v iässä juurikin sellaiseksi, että mitään ei kuuntele, piti sanoa kaikesta monta kertaa ja kirsikkana kakun päälle kauhea kiukuttelu, kun ei saanut tahtoaan läpi.
Vaihe meni ohi kouluikään mennessä, toisen kohdalla olin jo viisaampi joskin vielä enemmän kauhuissani kun tempperamentti tällä oli potenssiin sata. Silloinkin meni ohi kouluikään mennessä.
Joskaan edellä mainittu neuvo lapsen kanssa yhteisestä tekemisestä jossa saa jakamattoman huomion ei ole ollenkaan pöllömpi, koin itsekin sen auttavan, että viikonloput pyhitin aivan kokonaan lasten kanssa yhdessäololle ja heille mieluisille aktiviteeteille muutoin niin hektisen arkiviikon jälkeen.