Kun ruuasta tulee pakkomielle
Koko ajan on mielessä ruoka. Mitä syön seuraavaksi, mitä sen jälkeen ja mitä ensi viikolla. Kun päivän kaloritarve tulee täyteen, odotan nukkumaan pääsyä, että tulisi äkkiä huominen ja uusi syömispäivä. Syöminen ei välttämättä ole epäterveellistä, esimerkiksi tämän päivän aterioina on marjaisa tuorepuuro, kasvisgratiini ja lohikeitto. Olen sairauslomalla vaikean masennuksen vuoksi, minulla on tähän lääkitys venlafaxin ja unettomuuden hoitoon on olantsapiini. Onkohan minulla nyt jokin maniavaihe? Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa, mutta havahduin siihen, kun toivoin uutta päivää pelkästään ruuan vuoksi.
Kommentit (2)
Voi johtua lääkkeestä. Minulla venla ei aiheuta tuollaista mutta monet unilääkkeet aiheuttavat syömistarvetta.
Toisaalta kehon terveyskin on tärkeää masennuksessa, joten on hyvä, että syöt terveellisesti, etkä ole alkanut vaikka ahmimaan,
Tsemppiä