Mikä meni eniten vikaan pihasuunnitelmassasi?
Ei olisi pitänyt istuttaa yhtä ainuttakaan piikkistä pensasta, ei ruusupuskia, ei vadelmia eikä etenkään karhunvadelmia!
Kommentit (1151)
Suomen kesä on liian lyhyt! Talvella pihasta ei ole mitään iloa/hyötyä ja lumityöt on varsinainen riesa.
Pihatie on liian ahdas ja tontti survotu niin täyteen omenapuita, ettei takapihalle pääse millään ajoneuvolla. Pihatiellä ei mahdu kuormurit peruuttamaan, joten multakuormat ja halot kipataan sitten kulkuväylälle. Siinä sitä sitten hypellään halkojen yli mennen tullen.
Ei olisi ikinä pitänyt rakentaa omakotitaloa. Kaikenmoista kivaa tekemistä olisi kyllä keksinyt sillekin ajalle, joka kului ruusupenkkien kaivamisessa, nurmikon perustamisessa, puiden suojaamisessa, puiden kaatamisessa, puiden pilkkomisessa, halkojen kasaamisessa, nurmikon leikkuussa, pensaiden leikkuussa, leikkuujätteiden kuskaamisessa kaatikselle tai maisemoimisessa uudeksi kohopenkiksi, perennoiden siirtelyssä, siirrettyjen perennojen kastelussa, jänisten ja tuhohyönteisten vastaan taistelussa, lumen kolauksessa, pihatien hiekoittamisessa, jäisten portaiden putsauksessa, rännien putsaamisessa, omenoiden mehustuksessa, marjojen keräämisessä ja muussa pihan hommissa.
Vierailija kirjoitti:
...ja ne, jotka eivät rakenna tai joiden koirat eivät räksytä, ne leikkaavat nurmikkoa, tekevät tuntitolkulla halkohommia tai sirkkelöivät risuja. Tai grillaavat, grillaavat ja grillaavat. Ja savustavat muutenkin koko tienoon polttamalla takassaan varmaan jotain märkiä sanomalehtiä, ainakin mustasta savusta päätellen.
Eli tekevät just niitä juttuja joitten takia omakotitalossa halutaan asua. Täytyy muuttaa korpeen jos ei kestä naapurien normaalin elämän ääniä.
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi ikinä pitänyt rakentaa omakotitaloa. Kaikenmoista kivaa tekemistä olisi kyllä keksinyt sillekin ajalle, joka kului ruusupenkkien kaivamisessa, nurmikon perustamisessa, puiden suojaamisessa, puiden kaatamisessa, puiden pilkkomisessa, halkojen kasaamisessa, nurmikon leikkuussa, pensaiden leikkuussa, leikkuujätteiden kuskaamisessa kaatikselle tai maisemoimisessa uudeksi kohopenkiksi, perennoiden siirtelyssä, siirrettyjen perennojen kastelussa, jänisten ja tuhohyönteisten vastaan taistelussa, lumen kolauksessa, pihatien hiekoittamisessa, jäisten portaiden putsauksessa, rännien putsaamisessa, omenoiden mehustuksessa, marjojen keräämisessä ja muussa pihan hommissa.
Voiko olla parempaa tekemistä!? Elämänmakuista elämää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellisen omistajan kaikki istutukset ärsytti. Puskia laitettu joka paikkaan epäloogisesti. Kukkamaat hoitamatta. Nyt istutan itse mitä haluan. Myös Tuija-aita rajalla ärsyttää. Onneksi naapuri samaa mieltä niin vedetään alas ja laitetaan jotain muuta. Ideoita mitä siihen laittaa tilalle? Ei mitään aroniaa tai orapihlajaa
Täydellistä raja-aitapensasta ei taida ollakaan. Pitäisi olla piikitön, härmää kaihtava, tarpeeksi korkeaksi kasvava, tiheä, kaunis ja kukkkiva. Ja etenkin helppohoitoinen, eli sellainen, joka pysyy nättinä leikkaamattakin, jota ei tarvitse suojata kevätauringolta ja jonka kuolleita kasvustoja ei tarvitse jatkuvasti olla uusimassa. Onko sellaista?
Idänvirpiangervo.
Kasvupaikasta riippuen voi levitä ongelmaksi asti.
Ei raja-aitapensas minnekään leviä. Oletan, että toisella puolella on joko naapurin piha tai tie. Metsään ei myöskään leviä eikä pellolle, jos sellanen sattuisi olemaan aidan takana.
Meillä on joku pinkkikukkainen angervo raja-aitana, ehkä rusopajuangervo. Pysyy kurissa kun ruoho leikataan siitä ympäriltä ja kerran vuodessa-parissa ajaa pensasleikkurilla matalammaksi (helppo ja nopea homma).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi ikinä pitänyt rakentaa omakotitaloa. Kaikenmoista kivaa tekemistä olisi kyllä keksinyt sillekin ajalle, joka kului ruusupenkkien kaivamisessa, nurmikon perustamisessa, puiden suojaamisessa, puiden kaatamisessa, puiden pilkkomisessa, halkojen kasaamisessa, nurmikon leikkuussa, pensaiden leikkuussa, leikkuujätteiden kuskaamisessa kaatikselle tai maisemoimisessa uudeksi kohopenkiksi, perennoiden siirtelyssä, siirrettyjen perennojen kastelussa, jänisten ja tuhohyönteisten vastaan taistelussa, lumen kolauksessa, pihatien hiekoittamisessa, jäisten portaiden putsauksessa, rännien putsaamisessa, omenoiden mehustuksessa, marjojen keräämisessä ja muussa pihan hommissa.
Voiko olla parempaa tekemistä!? Elämänmakuista elämää!
Ja toisaalta suunnilleen puolet noista hommista on täysin vapaavalintaisia. Kuka pakotti keräämään ja mehustamaan marjat omenat, siirtelemään ja kastelemaan perennoita ja hakkaamaan halkoja?
Keväällä jaksaa vielä mönkiä pihahommissa, mutta nyt jo laiskotuttaa ja piha saa rehottaa miten haluaa. Linnut, siilit, mehiläiset ja muut ötököt tykkää. Naapurit ehkä ei.
Ei tarpeeksi aikaa pihahommille, kun töissäkin pitää käydä. Ja sitten, jos joskus pääsee eläkkeelle, jaksaakohan enää?
Ei oikein ollut mitään pihasuunnitelmaa. Piha vaan pikku hiljaa toteutui. Yritetty ja erehdytty ja korjattu virheitä on monta kertaa, eikä pihasta ihan täydellistä tullut, mutta riittävän hyvä kuitenkin.
Ruusupensaat! Ruohikon vieressä vielä menettelevät, kun ruohonleikkurilla saa ne pidetyksi kurissa, mutta kun leviävät perennapenkkiin pitkien matkojen päähän, niin kyllä ottaa päähän jokavuotinen uusien ruusunalkujen kiskominen. Ja kun osaavat olla pieninäkin niin mahdottoman piikikkäitä!

Oi mä niin toivoisin että meidän ruusupensaat leviäis, oisin ikionnellinen, mutta ei ne leviä!
Isot puut on helteellä ihanat, mutta joka myrskysäällä saa sydän kylmänä pelätä, milloin joku puu ottaa ja rojahtaa talon päälle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nuo isot vanhat puut olisi pitänyt laittaa nurin jo silloin, kun ne eivät olleet niin isoja ja vanhoja. Nyt ovat vaikeita kaataa, vaativat parempitasoisen osaajan, että saisi puut kaadetuksi taloon osumatta. Tai naapurin taloon. Tai naapurin mersuun.
Ootko seonnut? Mitään hienompaa kuin vanhat puut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaahterat ja pihlajat, joka paikka täynnä pikkuvaahteroita ja pikkupihlajia. Hiemu kiskominen..
Vastaavaa aiheuttaa kylän kesannolla oleva pelto. Näin alkukesästä se on keltaisenaan voikukkia. Päivittäinen kitkentä omalla nurmikolla ottaa selkään ja aivoon.
Ei ole pakko kitkeä. Voikukat parantaa maata.
Meillä on erilaisia ruusupensaita, jotka kukkii vähän eri aikaan, mutta alkukeväästä ja loppukesästä ruusupensasalue on kyllä aika tylsä, kun mikään ei ole kukassa.
En tajua ulinaa, että puut pitäisi kaataa tontilta, että ne sotkevat ja varjostavat. Jos todellakin näin ajattelette, niin miksi ette asu kerrostalossa. Luulis jo ihmisten tajuavan, kuinka tärkeitä puut ovat (en lähde syvemmälle) ja miten paljon ne varjostavat, kun lämpötila on hellelukemissa. En ole kaatanut ainoatakaan puuta tontiltani, isoja koivujakin on kuusi, useampi vaahtera, leppiä ja havuja. Asun Helsingissä, ok-talossa, meren äärellä.
Etupihalle ei olisi koskaan pitänyt kylvää nurmikkoa. Etelän suuntainen piha, joka rajautuu rakennuksiin kolmelta suunnalta. Vähänkään aurinkoisella kelillä piha on kuin Pätsi eikä tarvi olla montakaan tällaista päivää, kun nurmikko on kauttaaltaan ruskea ja kärventynyt. Aikaisin keväällä ja syksystä se on ihan jees, mutta kesän ajan ihan kamalan näköinen. Alkuvuodet yritin kastelemalla pitää sitä hengissä, mutta se oli silkkaa hyödytöntä veden tuhlaamista. Mitään pensaita ja puitakaan ei oikein voi siihen istutella, koska sama alue toimii talviaikaan lumien läjitysalueena. Asutaan seudulla, jossa vielä toistaiseksi on talvisin reippaasti lunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nuo isot vanhat puut olisi pitänyt laittaa nurin jo silloin, kun ne eivät olleet niin isoja ja vanhoja. Nyt ovat vaikeita kaataa, vaativat parempitasoisen osaajan, että saisi puut kaadetuksi taloon osumatta. Tai naapurin taloon. Tai naapurin mersuun.
Ootko seonnut? Mitään hienompaa kuin vanhat puut!
Onhan ne hienoja, kunnes tulevat niin vanhoiksi että on riskinä lahoaminen ja talon päälle kaatuminen.
Liian laiskat omistajat. Rojuja kertyy sinne tänne, kun kukaan ei saa aikaiseksi viedä niitä oikeille paikoilleen.