Lue keskustelun säännöt.
Lapsille hommattiin 6 vuoden kinuamisen jälkeen koira, mutta...
07.05.2023 |
Mutta lapsia ei kiinnosta koira enää pentuajan jälkeen. En tietenkään ottanut koiraa vain lapsille, vaan halusin itsekin koiran kun eläinrakas olen. Harmittaa vain ihan hirveästi. Olivat kuusi vuotta tehneet kaikkea koiran eteen, ja nyt ei kiinnosta koira ollenkaan. Eilen sanoivat että koirasta ei tullutkaan mitään iloa. Eivät myöskään halua hoitaa koiraa, tai tehdä mitään koiraan liittyvää. Ovat 13 ja 15 vuotiaita. :(
Kommentit (28)
Ei siinä muuta kun koira grilliin juhannuksena ja nautitte siitä viimeisen kerran.
Näin meilläkin tehtiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos saa neuvoa, niin kävisin keskustelua siitä, että mitäs me nyt sovittiin.
Meille hankittiin koira ollessamme siskoni kanssa 11v ja 13v ja sovittiin, että koira on nyt meidän tyttöjen projekti (ja joo älkää vetäkö mutkia suoraksi, vastuu oli tietysti aikuisilla, mutta sovimme että me tytöt otetaan nyt hommaksemme lenkitykset ja osallistumme koulutukseen jne)
Siskoni ei olisi jaksanut noita lenkkejä ja vähän yritti luistaa hommasta. Teini-iässä kaverit meinasivat mennä edelle, mutta vanhempani pitivät pintansa, että nyt sanot että sori mä pääsen sitten kun Rekku on hoidettu.
Tämä oli ihan tosi hyvä juttu. Koira eli 14-vuotiaaksi, itse pidin alusta loppuun lupaukseni hoitaa koira ja olen ylpeä siitä. Koira jäi vanhemmilleni asumaan, mutta osallistuin aktiivisesti hoitoon vielä aikuisenakin, hoidin aina kun vanhempani tarvitsivat hoitajaa. Älä luovu koirasta, vaan velvoita! Heti ei lyödä hanskoja tiskiin kun uutuudenviehätys karisee.
Yksi kaverini kertakäyttää eläimiä, ottaa vähän väliä jonkun kissan tai koiran ja antaa pois, kun ei enää kiinnosta. Pitää pari kuukautta, max vuoden. Tuo on väärin, ei ottaisi enää, kun tietää ettei jaksa niitä pitää kuitenkaan. Antaa pois vaikka lomareissun takia, ottaa siksi varmaan eläimiä että saa kuvata someen tai näyttää muille tms. Ei näin, älä opeta tähän.
Todella typerä ikä ottaa koira. Joko niin, että lapsi on aivan pieni ja kasvaa koiran kanssa "yhdessä" tai sitten kuten todettu 10-12.
13-15- vuotias on ehkä oikeasti itsekkäin ikävaihe.
Kanna vastuusi ja hoida koira. Lapsetkin oppivat siinä edes sen, että päätöksistä kannetaan vastuu eikä eläintä vain hylätä jos ei yhtäkkiä kiinnostakaan.
Ap. Se koira on nyt sun oma paras ulkoilukaveri. Juttelette ja opetat sille kivoja leikkejä.
Koirat ovat viisaita ja älykkäitä. Voi myös uskoa sille kaikki huolesi ja salaisuutesi. Se ei kerro niitä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Jos saa neuvoa, niin kävisin keskustelua siitä, että mitäs me nyt sovittiin.
Meille hankittiin koira ollessamme siskoni kanssa 11v ja 13v ja sovittiin, että koira on nyt meidän tyttöjen projekti (ja joo älkää vetäkö mutkia suoraksi, vastuu oli tietysti aikuisilla, mutta sovimme että me tytöt otetaan nyt hommaksemme lenkitykset ja osallistumme koulutukseen jne)
Siskoni ei olisi jaksanut noita lenkkejä ja vähän yritti luistaa hommasta. Teini-iässä kaverit meinasivat mennä edelle, mutta vanhempani pitivät pintansa, että nyt sanot että sori mä pääsen sitten kun Rekku on hoidettu.
Tämä oli ihan tosi hyvä juttu. Koira eli 14-vuotiaaksi, itse pidin alusta loppuun lupaukseni hoitaa koira ja olen ylpeä siitä. Koira jäi vanhemmilleni asumaan, mutta osallistuin aktiivisesti hoitoon vielä aikuisenakin, hoidin aina kun vanhempani tarvitsivat hoitajaa. Älä luovu koirasta, vaan velvoita! Heti ei lyödä hanskoja tiskiin kun uutuudenviehätys karisee.Yksi kaverini kertakäyttää eläimiä, ottaa vähän väliä jonkun kissan tai koiran ja antaa pois, kun ei enää kiinnosta. Pitää pari kuukautta, max vuoden. Tuo on väärin, ei ottaisi enää, kun tietää ettei jaksa niitä pitää kuitenkaan. Antaa pois vaikka lomareissun takia, ottaa siksi varmaan eläimiä että saa kuvata someen tai näyttää muille tms. Ei näin, älä opeta tähän.
Rescuetoiminnan varjopuoli. Tiedän tapauksen joka myös vähän väliä on ottanut jonkun rescuen. Yhden antoi pois 6 kk jälkeen, kun halusi muuttaa vuokrakämppään, johon ei saanut ottaa koiraa. Oikea tekopyhyyden multihuipentuma "pelastaa" joku koiraparka ja dumpata kun täytyy saada se siisti kämppä, jossa on lemmikkikielto.. oikeaa aitoa eläinrakkautta :D
Vähän ohis. Mutta pointti, koira on sitoumus. Ja en syyllistä, mut mietitkö et jos kun ei ne lapset sitä jaksa hoitaa niin mitäs sit. Koiranpennun kanssa voi tulla samanlainen blues kun sillon ku vauva syntyy. Se vaatii totuttelua ja koiranpentu ei useinkaan oo sellainen, kuin omissa mielikuvissa. Ne voi olla aika rasittavia, purra, riehua eikä viihdy paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti silloin 7-9 v iässä koira olisikin ollut heille elämän keskipiste. 15-vuotiaalla alkaa olla jo muutakin mietittävää, pitää päättää mihin pyrkii opiskelemaan ja mitä elämällään haluaa tehdä, yrittää saada hyvät arvosanat ettei loppuelämä mene plörinäksi, seurustelukin todennäköisesti kiinnostaisi ja harrastukset, ehkä mopokortti, ja samaan aikaan kroppa ja hormonit touhuavat omiaan.
Näin se menee, meillä on myös kaksi teiniä ja tämä on osuva kuvaus teinien elämästä.
Meillä kuvioon kuuluu myös tavoitteellinen urheilu, useat treenit viikossa ja viikonloput pelireissuilla.
Koirakuume nostaa päätään ajoittain, mutta jokainen perheessä ymmärtää, että aikaa lemmikille ei olisi tarpeeksi. Olemme sitten tyytyneet ihailemaan ystävien ja siskojeni koiria.
Ketjussa aiempi kirjoittaja totesi, että olisi huolissaan teinistä, joka osaa kantaa vastuuta, totta tämäkin. Olin itse teini, jolle kaadettiin liian iso vastuu perheessä ja kannoin valtavaa taakkaa dynamiikaltaan sairaassa perheessä. Tavallaan se taakka on ikuisesti mukanani, vaikka olenkin aikuisena ymmärtänyt mitä lapsuudessani tapahtui ja asioita käsitellyt, myös terapiassa.
Omat lapseni ovat saaneet lapsuuden ja nuoruuden, olla huolettomia, vastuu käsittää teinille koulun käynnin, urheilun, kesätyöt, oman huoneen.
Aloittaja ei ole ottanut aikuisen vastuuta ja vierittää nyt vastuun nuortensa hartioille. Aikuisen vastuulla on myös sanoa tarvittaessa 'ei'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi et hankkinut koiraa 'vain' lapsille. Eläin ei ole lelu ja sinä taidat itsekin sen ymmärtää. Lapsesi selvästi eivät, he eivät vielä osaa kantaa vastuuta.
Toisaalta itseäni pelottaisi, jos omat teini-ikäiset eivät osaisi kantaa vastuuta. Syytä kannattanee etsiä peilistä, ei lapsista.
Lapsi syntyy 400 piirteen kanssa ja vanhemmat ei voi mitenkään vaikuttaa siihen mitä piirrettä lapsi valitsee lopulta toteuttaa ja kehittää. Vettä ei saa kaivoon kantamalla, se joko on siellä tai ei ole.
Näin puhuu aikuinen, joka ei selvästikään pysty ottamaan vastuuta omista teoistaan. Esimerkiksi tietyt temperamentin osat ovat synnynnäisiä, mutta empatiakyvyn puute, vastuunkannon puute jne. kasvatuksen tulosta. Tässäkin tietysti on poikkeuksena mahdolliset neuroperäiset ongelmat, mutta näistä ei tainnut olla kyse ko. aloituksessa.
Ei kuule tidellakaan empatiakyvyn puute ole kasvatuksen tulosta! Se on ihan synnynnäinen ominaisuus, empatiakykyä ei voi toiselle antaa, ikävä kyllä
Huomaan omissa lapsistani tätä ominaisuutta ja myös suoranaista laiskuutta koiran hoitoa kohtaan.
Ymmärrän hyvin aloittajan kirjoitusta👍🏻
Ei kun niin puhuu lasten neurologit ja ei, et voi vaatia 13-15 vuotiaalta kykyä aikuisen vastuunkantoon. Sen ikäinen on vielä lapsi ja hänen etuaivolohkonsa kehittyy tunne-elämältään vielä seuraavat 10+ vuotta. Heillä ei ole minkäänlaista vastuuta siitä päätöksestä jonka heidän kasvattajansa teki kun hyväksyi päätöksen hankkia ja lemmikki. Asiat on menneet ap:n elämässä ihan oikein ja tässä on hänelläkin opettelun paikka ja oppii virheistään. Lapset saivat myös oppinsa turvallisesti. Minusta sinulla on tässä nyt oppimisen paikka jos kellään.