Henkilötunnukset uudistuvat
Näin kertoo HS. Uudenlaisia tunnuksia aletaan jakaa ensi vuonna mahdollisesti toukokuusta lähtien.
Mutta kun uutisessa sanotaan näin:
"VUODEN alussa voimaan tullut asetus antaa mahdollisuuden käyttää uusia välimerkkejä ja siten varmistaa henkilötunnusten riittävyyden tulevaisuudessa.
Uudistuksen myötä vuonna 2000 tai sen jälkeen syntyneillä on henkilötunnuksessaan nykyisen A-kirjaimen sijaan B, C, D, E tai F. 1900-luvulla syntyneillä uudet välimerkit ovat Y, X, W, V ja U. 1800-luvulla syntyneille ei määritetä uusia välimerkkejä."
Niin, eihän tuo nyt sitten kai tarkoita sitä, että esim. jos minulla on 1900-luvun puolella syntyneenä välimerkkinä syntymäajan ja tunnusosan välillä viiva, niin se muutettaisiin tässä uudistuksessa joksikin muuksi kirjaimeksi tai merkiksi...
Täh+
Ei kai. Eihän siinä olisi mitään järkeä. Kai tuo tarkoittaa, että jos joku muista maanosista tullut 1900-luvun puolella syntynyt saa suomalaisen tunnuksen, niin siinä sitten on jotain muuta kuin tuo viiva...
Kommentit (29)
Vanhat jäävät ennalleen. Eihän siinä nyt olisi tolkun tolkkua ruveta niitä muuttamaan jonkun pimppa- ja pippelikiistan takia.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Olemassa olevia henkilötunnuksia ei muuteta. Mutta tuo perustuu siihen, että jos ja kun Suomeen muuttaa muualta maailmasta ihmisiä, niin ei voi heille antaa samaa henkilötunnusta, joka on jo jollain toisella. Sen vuoksi enää ei riitä nuo - viime vuosisadalla syntyneille ja A tällä vuosisadalla syntyneille.
Ja paljonko sähläys maksaa? Vaikea sanoa. Mä tein yhteen potilastietojärjestelmän osaan tarvittavan muutoksen ja firma laskutti sairaanhoitopiiriä muutaman satasen verran. Laajemmin tietenkin, kun muutos pitää tehdä ihan joka ainoaan tietojärjestelmään, mitä tässä maassa on, maksaahan se.
Mutta ainoastaan koska joku on päättänyt että niille tulijoille jotka eivät tiedä tarkkaa syntymäpäiväänsä annetaan päiväykseksi 1.1. Kaikilta järjestelmämuutoksilta vältyttäisiin yksinkertaisesti arpomalle heille joku päiväys. Muutten hetut riittävät näillä näkymin maailman tappiin saakka.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Olemassa olevia henkilötunnuksia ei muuteta. Mutta tuo perustuu siihen, että jos ja kun Suomeen muuttaa muualta maailmasta ihmisiä, niin ei voi heille antaa samaa henkilötunnusta, joka on jo jollain toisella. Sen vuoksi enää ei riitä nuo - viime vuosisadalla syntyneille ja A tällä vuosisadalla syntyneille.
Ja paljonko sähläys maksaa? Vaikea sanoa. Mä tein yhteen potilastietojärjestelmän osaan tarvittavan muutoksen ja firma laskutti sairaanhoitopiiriä muutaman satasen verran. Laajemmin tietenkin, kun muutos pitää tehdä ihan joka ainoaan tietojärjestelmään, mitä tässä maassa on, maksaahan se.
Kyllä maksaa ja paljon. Itse olen mukana parissakin ns. hetu-projektissa joihin palaa miljoonia. Yllättävän paljon päätellään tai jatkojalostetaan järjestelmissä tuon hetussa olevan välimerkin mukaan asioita. Tai on jätetty välimerkki pois kun tietoa on viety eteenpäin järjestelmissä, koska sen on tähän saakka voinut päätellä suoraan vuosisadasta.
Kuten sanoin aiemmin, vaikea sanoa, paljonko tuo tulee maksamaan. Niissä järjestelmissä, mihin mä tuon muutoksen jo tein, tuo merkki vaikuttaa ainoastaan henkilön iän laskemiseen. Esimerkiksi sukupuolen määrittämiseen merkki ei vaikuta.
Jokaikinen hetun validointi pitää korjata, koska välimerkki voi olla muutakin kuin -, + tai A.
Nimenomaan, yksikään tietojärjestelmä ei hyväksy tänä päivän syöttötietoja validoimatta ja hetulle validointi sisältää muun muassa sallittujen merkkien valikoiman. Muutoshan on vähäinen, mutta on olemassa paljon vanhoja järjestelmiä jotka muuten toimivat eikä kukaan uskalla niihin koskea koska osaajat ovat lähteneet, eikä ole varmaa tietoa mistä löytyy oikea koodiversio vai löytyykö mistään ja vaikka löytyisikin niin se ei käänny nykyisillä kääntäjillä.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Olemassa olevia henkilötunnuksia ei muuteta. Mutta tuo perustuu siihen, että jos ja kun Suomeen muuttaa muualta maailmasta ihmisiä, niin ei voi heille antaa samaa henkilötunnusta, joka on jo jollain toisella. Sen vuoksi enää ei riitä nuo - viime vuosisadalla syntyneille ja A tällä vuosisadalla syntyneille.
Ja paljonko sähläys maksaa? Vaikea sanoa. Mä tein yhteen potilastietojärjestelmän osaan tarvittavan muutoksen ja firma laskutti sairaanhoitopiiriä muutaman satasen verran. Laajemmin tietenkin, kun muutos pitää tehdä ihan joka ainoaan tietojärjestelmään, mitä tässä maassa on, maksaahan se.
Kyllä maksaa ja paljon. Itse olen mukana parissakin ns. hetu-projektissa joihin palaa miljoonia. Yllättävän paljon päätellään tai jatkojalostetaan järjestelmissä tuon hetussa olevan välimerkin mukaan asioita. Tai on jätetty välimerkki pois kun tietoa on viety eteenpäin järjestelmissä, koska sen on tähän saakka voinut päätellä suoraan vuosisadasta.
Kuten sanoin aiemmin, vaikea sanoa, paljonko tuo tulee maksamaan. Niissä järjestelmissä, mihin mä tuon muutoksen jo tein, tuo merkki vaikuttaa ainoastaan henkilön iän laskemiseen. Esimerkiksi sukupuolen määrittämiseen merkki ei vaikuta.
Jokaikinen hetun validointi pitää korjata, koska välimerkki voi olla muutakin kuin -, + tai A.
Tottakai pitää ja koska Suomessa on lukuisia tietojärjestelmiä, jotka käyttävät henkilötunnuksia, kaikkiin pitää tehdä juuri niihin tarvittavat muutokset. Ne järjestelmät, joihin mä tein em muutoksen, käyttävät tuota välimerkkiä ainoastaan iän laskemiseen. Sukupuoli taas päätellään henkilötunnuksen loppuosan kolmannesta merkistä ja siihen ei ole tulossa - ainakaan toistaiseksi - muutoksia. Jos oikein muistan, siihenkin on suunnitteilla jokin muutos, mutta ei vielä muutamaan vuoteen. Ja siis mä ole jo tehnyt tuon välimerkkimuunnoksen niihin softiin, joihin nyt ylipäätään koodaan yhtään mitään. Eli nyt jo mun asiakkailla toimii se, että henkilötunnuksessa voi olla muitakin merkkejä kuin -, + ja A. Ja lisäksi toimii niin, että osaa laskea henkilötunnuksesta iän oikein. Hetun validointi käyttää meidä softissa aina yhtä ja samaa funktiota ja samoin iän laskeminen taas toista funktiota. Kahteen funktioon piti tehdä muutos. Ei ollut vaikea homma tehdä.

Juu tiedän. Ei ole vaikea homma, tosin kai teillä on myös käyttöliittymässä validointi, regex tai jotakin. Sekin pitää korjata. Onko teidän järjestelmänne niin modulaarinen että riittää kun deployaat vain tuon hetumodulin? Meillä pitää vähintään kääntää ja deployata jokainen erillinen järjestelmä, osa on niin vanhoja että niihin ei enää uskalla koskea.
Vierailija kirjoitti:
Ap on hyvä esimerkki siitä, kuinka ei ole mitään ymmärrystä siitä mitä lukee. Ei sinun henkilötunnustasi noin vain muuteta. Jos sitä joudutaan korjaamaan esim. sukupuolenvaihdoksen vuoksi (hetussahan näkyy meillä sukupuoli sen loppuosassa) tai sen vuoksi, että syntymäaikasi on väärin (ulkomaalaisilla on näitä). Silloin saat siis uuden hetun ja jos ko. päivälle on jo ns. numeroavaruus käytetty, niin annetaan tuo uusi välimerkki uuteen hetuusi.
Ja m muuttajat ovat tietyistä maista usein syntyneet esim. 1.1. tietty vuosi ja näiltä "ruuhkapäiviltä" alkavat nuo numeroavaruudet loppumaan. Maailmassa on maita, joissa ei ole niin tarkasti tiedossa syntymäpäivä, joten sitten on tapana laittaa tuon esimerkin kaltainen syntymäpäivä. Ja sitten kun henkilön kaikki viralliset paperit (passit yms) on ko. syntymäpäivälle, niin hetunkin on pakko alkaa ko. päiväyksellä.
Juu, juu. Ja sinä olet se, joka aina tulee tänne haukkumaan ap:t.
Kyllä minä sen ymmärsin, mutta sun oli pakko... Sinä olet aina mollaamassa muita!
Sait taas itsellesi hyvän mielen. Kiitä itteäs.
Ei ymmärtänyt. Kyllähän se ap siinä lopuksi kirjoitti, että ei kai nyt sentään noin, vaan juurikin niin, että jos joku maahan muualta tullut hakee suomalaista tunnusta ja saa sen, niin hänelle tulee sitten näitten uusien systeemien mukainen erotin, vaikka hän olisikin syntynyt 1900-luvulla.
Lähdettäispä joskus kokeilemaan ihan tosissaan kumpi meistä ymmärtää enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Olemassa olevia henkilötunnuksia ei muuteta. Mutta tuo perustuu siihen, että jos ja kun Suomeen muuttaa muualta maailmasta ihmisiä, niin ei voi heille antaa samaa henkilötunnusta, joka on jo jollain toisella. Sen vuoksi enää ei riitä nuo - viime vuosisadalla syntyneille ja A tällä vuosisadalla syntyneille.
Ja paljonko sähläys maksaa? Vaikea sanoa. Mä tein yhteen potilastietojärjestelmän osaan tarvittavan muutoksen ja firma laskutti sairaanhoitopiiriä muutaman satasen verran. Laajemmin tietenkin, kun muutos pitää tehdä ihan joka ainoaan tietojärjestelmään, mitä tässä maassa on, maksaahan se.
Kyllä maksaa ja paljon. Itse olen mukana parissakin ns. hetu-projektissa joihin palaa miljoonia. Yllättävän paljon päätellään tai jatkojalostetaan järjestelmissä tuon hetussa olevan välimerkin mukaan asioita. Tai on jätetty välimerkki pois kun tietoa on viety eteenpäin järjestelmissä, koska sen on tähän saakka voinut päätellä suoraan vuosisadasta.
Kuten sanoin aiemmin, vaikea sanoa, paljonko tuo tulee maksamaan. Niissä järjestelmissä, mihin mä tuon muutoksen jo tein, tuo merkki vaikuttaa ainoastaan henkilön iän laskemiseen. Esimerkiksi sukupuolen määrittämiseen merkki ei vaikuta.
Jokaikinen hetun validointi pitää korjata, koska välimerkki voi olla muutakin kuin -, + tai A.
Tottakai pitää ja koska Suomessa on lukuisia tietojärjestelmiä, jotka käyttävät henkilötunnuksia, kaikkiin pitää tehdä juuri niihin tarvittavat muutokset. Ne järjestelmät, joihin mä tein em muutoksen, käyttävät tuota välimerkkiä ainoastaan iän laskemiseen. Sukupuoli taas päätellään henkilötunnuksen loppuosan kolmannesta merkistä ja siihen ei ole tulossa - ainakaan toistaiseksi - muutoksia. Jos oikein muistan, siihenkin on suunnitteilla jokin muutos, mutta ei vielä muutamaan vuoteen. Ja siis mä ole jo tehnyt tuon välimerkkimuunnoksen niihin softiin, joihin nyt ylipäätään koodaan yhtään mitään. Eli nyt jo mun asiakkailla toimii se, että henkilötunnuksessa voi olla muitakin merkkejä kuin -, + ja A. Ja lisäksi toimii niin, että osaa laskea henkilötunnuksesta iän oikein. Hetun validointi käyttää meidä softissa aina yhtä ja samaa funktiota ja samoin iän laskeminen taas toista funktiota. Kahteen funktioon piti tehdä muutos. Ei ollut vaikea homma tehdä.
Juu tiedän. Ei ole vaikea homma, tosin kai teillä on myös käyttöliittymässä validointi, regex tai jotakin. Sekin pitää korjata. Onko teidän järjestelmänne niin modulaarinen että riittää kun deployaat vain tuon hetumodulin? Meillä pitää vähintään kääntää ja deployata jokainen erillinen järjestelmä, osa on niin vanhoja että niihin ei enää uskalla koskea.
Meillä validointi tapahtuu backendissä. Siis heti, kun käyttäjä syöttää hetun, kutsutaan backendissä olevaa funktiota, joka sitten joko hyväksyy hetun tai palauttaa ilmoituksen, että hetu ei kelpaa. Ja tätä samaa henkilötunnuksen validointia käyttää useampikin meidän tekemä softa. Hetun käsittely on niin tavallinen asia, ettei jokaiseen softaan kannata koodata sitä erikseen vaan käyttää luokkakirjastoa. Muutosta ei siis tarvinnut tehdä mihinkään muualle kuin backendin hetun validointiin liittyvään funktioon sekä iän laskemiseen liittyvään funktioon. Käyttöliittymiin ei tarvinnut koskea lainkaan. Asiakkaallekaan ei tarvinnut viedä kuin backendissä oleva luokka aiemman vastaavan luokan tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Olemassa olevia henkilötunnuksia ei muuteta. Mutta tuo perustuu siihen, että jos ja kun Suomeen muuttaa muualta maailmasta ihmisiä, niin ei voi heille antaa samaa henkilötunnusta, joka on jo jollain toisella. Sen vuoksi enää ei riitä nuo - viime vuosisadalla syntyneille ja A tällä vuosisadalla syntyneille.
Ja paljonko sähläys maksaa? Vaikea sanoa. Mä tein yhteen potilastietojärjestelmän osaan tarvittavan muutoksen ja firma laskutti sairaanhoitopiiriä muutaman satasen verran. Laajemmin tietenkin, kun muutos pitää tehdä ihan joka ainoaan tietojärjestelmään, mitä tässä maassa on, maksaahan se.
Kyllä maksaa ja paljon. Itse olen mukana parissakin ns. hetu-projektissa joihin palaa miljoonia. Yllättävän paljon päätellään tai jatkojalostetaan järjestelmissä tuon hetussa olevan välimerkin mukaan asioita. Tai on jätetty välimerkki pois kun tietoa on viety eteenpäin järjestelmissä, koska sen on tähän saakka voinut päätellä suoraan vuosisadasta.
Kuten sanoin aiemmin, vaikea sanoa, paljonko tuo tulee maksamaan. Niissä järjestelmissä, mihin mä tuon muutoksen jo tein, tuo merkki vaikuttaa ainoastaan henkilön iän laskemiseen. Esimerkiksi sukupuolen määrittämiseen merkki ei vaikuta.
Jokaikinen hetun validointi pitää korjata, koska välimerkki voi olla muutakin kuin -, + tai A.
Tottakai pitää ja koska Suomessa on lukuisia tietojärjestelmiä, jotka käyttävät henkilötunnuksia, kaikkiin pitää tehdä juuri niihin tarvittavat muutokset. Ne järjestelmät, joihin mä tein em muutoksen, käyttävät tuota välimerkkiä ainoastaan iän laskemiseen. Sukupuoli taas päätellään henkilötunnuksen loppuosan kolmannesta merkistä ja siihen ei ole tulossa - ainakaan toistaiseksi - muutoksia. Jos oikein muistan, siihenkin on suunnitteilla jokin muutos, mutta ei vielä muutamaan vuoteen. Ja siis mä ole jo tehnyt tuon välimerkkimuunnoksen niihin softiin, joihin nyt ylipäätään koodaan yhtään mitään. Eli nyt jo mun asiakkailla toimii se, että henkilötunnuksessa voi olla muitakin merkkejä kuin -, + ja A. Ja lisäksi toimii niin, että osaa laskea henkilötunnuksesta iän oikein. Hetun validointi käyttää meidä softissa aina yhtä ja samaa funktiota ja samoin iän laskeminen taas toista funktiota. Kahteen funktioon piti tehdä muutos. Ei ollut vaikea homma tehdä.
Juu tiedän. Ei ole vaikea homma, tosin kai teillä on myös käyttöliittymässä validointi, regex tai jotakin. Sekin pitää korjata. Onko teidän järjestelmänne niin modulaarinen että riittää kun deployaat vain tuon hetumodulin? Meillä pitää vähintään kääntää ja deployata jokainen erillinen järjestelmä, osa on niin vanhoja että niihin ei enää uskalla koskea.
Eikä pelkät sovellukset ja järjestelmät vaan joka ikinen integraatio niiden välillä.