En pidä miehen siskosta
No siinähän se jo otsikossa tulikin. Onkohan suhteellamme toivoa? Miehen sisko on määräilevä ja "hallitseva" persoona. Kun näin hänet ekoja kertoja, niin "kannusti" nirsoa 5v tytärtään syömään ruokaa tunkemalla perunan tämän suuhun ja oma käsi tyttären suun eteen ja raivokas "syö!"-huutaminen päälle. Hän ei tunneilmaisujaan pidättele. Oma lapseni 3-vuotiaana myös juoksi hänen kissan perässä (isän piti vahtia, koska itse imetin vauvaa silloin..), ja sisko hyökkäsi lapsen kimppuun lasta retuuttaen ja huutaen. Sisko eronnut on, ja uudessa suhteessa. En saanut kutsua siskon häihin, mutta me (heidän häiden jälkeen) kuitenkin kutsuimme häihimme koko siskon uusperheen. Välit siskoon ovat aika viileät, eikä minua kiinnosta heillä käydä edes sen vertaa, että lapset tapaisivat serkkujaan. Oma esikoinen nyt 8v (tämä aikoinaan kissaa jahdannut) ja pari muuta nuorempaa lasta. Joka tapauksessa mies hellii ajatusta "ihanasta siskostaan", jota aina joulun lähestyessä esim haluaisi rahallisesti tukea (sisko käy kyllä töissä), ja ostaa lahjakortteja hänelle liikkeisiin. Itseä ei suoraansanottuna kiinnostaisi antaa siskolle edes joululahjaa. On alkanut anoppikin ärsyttää, kun tämäkin hyysää nimenomaan tätä hankalaa lastaan, tytärtään. Sisko oli kuulemma koulukiusattu aikoinaan, ja voin kuvitella syyn olleen se, että pyrki pistämään luokkakaverinsa ruotuun yhdessä opettajan kanssa, koska sen luonteinen hän on. On lapsuudenperheen vanhin lapsi ja "pomo". Nykyisen (uus)perheensä pelokkaat lapset ja räksyttävä koira kuuluvat tietty heidän pakettiin. En vaan jaksaisi siskoa enää yhtään. Enkä oikein miestänikään tämän siskon takia.
Kommentit (45)
Paremmat kun minulla ja on muutenkin kauniimpi ja sivistyneempi. Mitä olen tälläinen ihmisten haukkuja.
Vierailija kirjoitti:
Millaiset tissit miehen siskolla oikein ovat? Itsellä on 22cm jorma!
Enpä tiedä, mutta hän takuulla on mielessään verrannut ja ajattelee ylemmyydentuntoisesti olevansa tälläkin osa-alueella upeampi. Jättimäisestä pallomahasta huolimatta.
Mulla on sama. Olen ratkaissut asian niin, että annan vaan olla. Mies saa hoitaa yhteydenpidon häneen. Eivät kyllä juuri ole yhteyksissä olleet koskaan. Heidän lapsuudenperheensä dynamiikka on sellainen, että sisko saa ja tarvitsee ja ansaitsee aivan kaiken, kahdella veljellä ei juuri ole väliä. Aikuisuudessa sama meno jatkuu. Meillä on suht samanikäiset lapset ja käytännössä miehen vanhemmat ovat kasvattaneet siskon lapset. Me emme ole saaneet juuri apua, kun kaikki resurssit ovat yllättäen menneet näille lokeille. En tajua, miten tässä porukassa ei kukaan herää pohtimaan, että miten yksi lokki voi saada ja viedä kaiken eikä muille jää mitään. Miehen veli on katkaissut kokonaan välinsä lapsuudenperheeseensä.
Ollaan kyllä aika paljon riidelty tästä, kun varsinkin lasten ollessa pieniä oli tilanteita, joissa miehen vanhemmat olivat luvanneet meille jotain ja sitten siskon perhe menikin edelle eikä mies ollut ollenkaan perheensä puolella, vaan lässytti m-nattomana, miten tämä sisko on todellakin tarvinnut taas apua. Kerran heidän piti vahtia meidän lapsiamme, kun olimme miehen kanssa töissä ja päiväkoti kiinni, mutta sitten eivät yllättäen tulleetkaan meille, kun tämän siskon piti päästä kampaajalle.
Te ihmisten vihaajat ette ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia haasteita elämässään. Sairauksia, joista te ette tiedä ehkä eivät henkilöt itsekään. Olette kuin pahimmat koulukiusaajat! Teille on liian helppoa lyödä. Käytöksenne aiheuttaa suurta tuskaa muillekin kuin kohteellenne. Yrittäkää tutustua vihanne kohteeseen kaksin, rauhassa. Kysykää miltä hänestä tuntuu.
Tuskin meistä kukaan on täydellinen tai vailla diagnooseja, jos tutkittaisiin. Opetelkaa mitä on empatia, ymmärrys muita kohtaan, ehkä aivan uusi maailma avatuu sitä kautta.
Millaiset tissit miehen siskolla oikein ovat? Itsellä on 22cm jorma!