Mitä sairauslomalla kuuluu tehdä?
Jouduin lääkärin, työterveyspsykologin ja työnantajan käskystä jäämään muutaman viikon sairauslomalle, uupumuksen vuoksi. Tiedän olevani äärimmäisen uupunut, mutta viimeiseen asti vastustelin lomaa, koska olisin ensisijaisesti halunnut ratkaista uupumuksen aiheuttanutta tilannetta töissä. En ylipäätänsä usko, että ongelmat mihinkään saikulla häviävät, mutta koska koko ajan itkettää ja pää ei toimi kunnolla enää, niin katsoin, että nyt on levättävä.
Haluan kovasti toipua työkykyiseksi ja palata töihin. Olen juuri jäänyt saikulle ja häpeän ja huonon omantunnon tunteet pyörivät vaan päässä. Ekan päivän olen vain lähinnä levännyt, koska voimia ei ole muuhun. Mutta yleensä minua on auttanut aktiivisuus, ei makaaminen. Siksi mietin, että pitääkö tässä vaan pakottaa itsensä ylös ja tekemään jotain. Vai ottaa vain hissukseen? Millä keinoin olette palautuneet sairauslomalla uupumuksesta? Kauanko toipumisessa kesti? Välillä tulee epätoivo, että mitäs jos en koskaan toivukaan. Työuupumuksen lisäksi myös kotirintamalla on ollut surua, joten tilanteeni on oikeasti äärimmäisen kuormittava.
Kommentit (12)
Tee nyt alkuun juuri sitä, mikä hyvältä tuntuu. Ole aktiivinen ja lähde ihmisten ilmoille tai jää kotiin lepäilemään sängyn pohjalle muutamaksi päiväksi, ihan mikä parhaalta tuntuu.
Pidemmän päälle on tietenkin hyvä aktivoitua eikä jumahtaa yksin neljän seinän sisälle, mutta jos nyt tuntuu että kaipaat vain lepoa, niin lepää ihmeessä.
Ota rauhallisesti. Lepäile, käy kevyesti ulkoilemassa voimien mukaan, tee sellaisia asioita mitkä tuntuvat hyviltä ja palkitsevilta. Mutta ennen kaikkea lepää kun siltä tuntuu.
Ehdottomasti tekemään jotain. Liikunta on hyvä, mutta myös muita vaihtoehtoja on. Käyt vaikka lenkeillä, uimassa, seksiklubeilla, mitä nyt sitten omimpana pidät.
8 kk ollut saikulla uupumisen vuoksi. Ei ole tarvinnut miettiä mitä teen koska en ole oikein jaksanut mitään. Pääasiassa levännyt kotona, voinnin mukaan pientä ulkoilua,pakolliset kotityöt. Jotkut selviää parin viikon saikulla,jotkut toipuu vuosia.
Ensin huilaat jonkin aikaa, nukut jos nukuttaa, netflixiä jos siltä tuntuu, tai ei jos et halua. Kun et ole enää rättiväsynyt, käyt kävelyllä, kaupassa ja vaikka kahvilla, jos se tuo sulle iloa.
Teet juuri sitä mikä tuntuu mukavalta ja jotenkin piristävällä. Lue kirjaa, jos jaksat. Tee käsitöitä, jos haluat. Leivo, jos se tuntuisi kivalta. Treenaa, jos se tuntuu hyvältä.
Tsemppiä!
Varaudu siihen, että muutama viikko ei välttämättä riitä, eli unohda kaikki syyllisyys ja häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Varaudu siihen, että muutama viikko ei välttämättä riitä, eli unohda kaikki syyllisyys ja häpeä.
Joo: varaudu passivoitumaan ja viettämään rypevissä ajatuksissasi ainaki vuosi. Mahtava neuvo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaudu siihen, että muutama viikko ei välttämättä riitä, eli unohda kaikki syyllisyys ja häpeä.
Joo: varaudu passivoitumaan ja viettämään rypevissä ajatuksissasi ainaki vuosi. Mahtava neuvo.
Niinkö siinä lukee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaudu siihen, että muutama viikko ei välttämättä riitä, eli unohda kaikki syyllisyys ja häpeä.
Joo: varaudu passivoitumaan ja viettämään rypevissä ajatuksissasi ainaki vuosi. Mahtava neuvo.
Niinkö siinä lukee?
Kyllä, aikalailla noin.
Jos aktiivisuus on se, joka sinua auttaisi, ole sitten aktiivinen. Lähde lenkille, hanki kiikari ja lintukirja, ja lähde bongaamaan lintuja. Olisi sitten jotain muutakin järkevää tekemistä kuin vaan hölkätä pitkin metsiä.
Se työuupumusta aiheuttanut asia voi ratketa sillä aikaa kun sinä olet poissa. Niin uskomattomalta kuin se vaikuttaakin, sinä et ole korvaamaton.
Ota iisisti ja tee vain senverran mitä jaksat. Ulkona liikkuminen on hyväksi, ota tavaksi kävelylenkki joka päivä tms. Sosiaalisuus auttaa myös, kahvittele kavereita tai ota joku uusi harrastus jossa törmäät ihmisiin.
Äläkä soimaa itseäsi. Kun pää vähän selviää, ymmärrät että kuormitit vaan itseäsi liikaa ja nyt kävi näin. Ei se ole niin vaarallista, pikemminkin normaalia pikku lanttulomat tänä päivänä.
Itse en ottanut aikoinaan sairaslomaa kun jalka meni rikki, vaan pyysin pomolta vaihtoehtoisen työn, sain vielä palkankorotuksen.