Näin ovelasti Normal vikittelee nuoria ostoksille Henna Karjalainen, 18, saattaa käyttää satasen heräteostoksiin
Normal on avannut myymälänsä kaupunkien keskustoihin ja ostoskeskuksiin. Niissä paikoissa riittää mahdollisia asiakkaita, joita voi houkutella käymään sisään hetken mielijohteesta.
Sekä Minyn että Normalin pääkohderyhmä on nuoret naiset. Miksi yritystä kiinnostavat erityisesti nuoret asiakkaat, joilla yleensä ei ole vielä kovin paljon rahaa tuhlattavaksi? Pöyry näkee tälle useita syitä.
Kotona asuvilla nuorilla on vielä vaikutusta kotitaloutensa ostospäätöksiin. Nuoret ovat myös edelläkävijäryhmä. Muoti-ilmiöt lähtevät usein nuorten keskuudesta. Ja vaikka keski-ikäisillä olisi paljon rahaa, he istuvat mielellään rahojensa päällä, kun taas nuoret ovat halukkaita kuluttamaan pienetkin rahansa.
Halvat hinnat näyttävät olevan Normalin ja Minyn keihäänkärki. Ketjut myyvät niin paljon tuotteita myymälöissään, että ne pystyvät neuvottelemaan tavaran tuottajilta edullisempia hintoja.
Henna Karjalainen on innoissaan Normalin tuotteista, koska opiskelijalla rahat ovat tiukilla.
Kaikkihan siellä kiinnosta, kun halvalla saa.
Huh, onneksi en ole enää nuori. Pari viikkoa sitten kävin pyörähtämässä ajsnkuluksi meidän kaupungin Normal-kaupassa. Tyhjin käsin menin sisään ja tyhjin käsin tulin sieltä uloskin. Ei tehnyt mieli ostaa mitään.
Nuoria siellä kyllä parveili meikkihyllyjen edessä tungokseen asti. Eli kyllä näyttäs tuo väite pitävän paikkansa että tuollaiset Normal- ja Miny-tyyliset liikkeet ovat varsinkin nuorison suosiossa.
Kommentit (278)
Hyvähän tuo on että Suomeen tulee uusia kauppaketjuja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijat ovat huolestuneita siitä, että erityisesti 18 - 20 -vuotiaiden maksuhäiriömerkinnät ovat lisääntyneet.
Juuri tämäntyyppiset kaupat ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, valitettavasti.
Höpö höpö. Rahan käytön opettelu kuuluu normaaliin aikuistumiseen. Ei mikään kauppa ole vastuussa siitä, jos ihminen laittaa kaikki rahat haisemaan ja ostelee velaksi.
Pikavipit ja velkaantumisen helppous se ongelma on, ei mikään yksittäinen kauppa.
Myy niin halvalla kuin yleensä verkkokaupat. Itse kävin ostamassa Pukka-teetä, joka on Prismassa n. 5 e ja Normalissa 3,5 e. Kauppa on suunniteltu niin, että se vetoaa nuoriin impulssiostajiin. Keski-ikäistä ihmistä tuollaiset pitkät käytävät ärsyttävät ja vanhempia ihmisiä ei liikkeessä näy ollenkaan.
Kaikki osaavat laskea, joten en ymmärrä miten noissa voi ketään huijata. Itsekuri on sitten toinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Satasen saa kulutettua nopeasti mutta sen vähän mitä on tullut käytyä tyttären kanssa Normalissa, niin herää kysymys kuinka paljon tavaraa satasella saa ostettua sieltä? Monen tuotteen kanssa kyllä on halvempaa kuin tavallisessa kaupassa, mutta lähimpään Normalin liikkeeseen on kotoani matkaa 20 kilsaa per suunta, joten eipä sinne tule ajettua jos ei ole samaan suuntaan jotain muutakin asiointia.
No tuskin muutkaan ihmiset edes sitä 20 kilometriä ajaa pelkästään Normalin takia vaan samalla tehdään ostoksia myös muista liikkeistä ostarilla.
Vierailija kirjoitti:
Myy niin halvalla kuin yleensä verkkokaupat. Itse kävin ostamassa Pukka-teetä, joka on Prismassa n. 5 e ja Normalissa 3,5 e. Kauppa on suunniteltu niin, että se vetoaa nuoriin impulssiostajiin. Keski-ikäistä ihmistä tuollaiset pitkät käytävät ärsyttävät ja vanhempia ihmisiä ei liikkeessä näy ollenkaan.
Jos Normalin käytävä on pitkä, niin onko Prisma sitten Karhunkierroksen veroinen vaellusreissu?
Tykkään Normalista lähinnä siksi kun siellä on kätevää ostella. Jos menisin Prismaan, ensin pyörisin siellä ympäri ja miettisin onko kosmetiikkaosasto ylä- vai alakerrassa. Sitten pyörisin siellä ja ihmiset tuuppisi minua ostoskärryillään. Sitten kun olisin löytänyt jotain ostettavaa rupeaisin miettimään että pitäisikö jotain ruokaakin ostaa ja ahdistuisin lopullisesti.
Normalissa ja Rustassa käyn molemmissa. Olen selvillä käyttämieni tuotteiden hinnoista ja näidne kauppojen tarjonnasta löydän tavarat muita paikkoja halvemmalla.
Pidän varastossa juurikin pesuaineita yms. tavaraa niin että esim. deodorantin tai shampoon loppuessa on jo hyväksi havaittua tuotetta seuraava kappale valmiiksi kotona.
Ruokatarvikkeiden osalta itse asiassa sama juttu, hyödynnän Fiksuruoan ja Matsmartin verkkokaupat. Riisin ostan etnisestä kaupasta 5 kilon säkissä.
Vaatii toki sitä on selvillä hinnoista ja ostaa vain sitä mitä todella käyttää.
terv. 50 -vee täti
Oon käynyt 2 kertaa.
Eka oli Triplassa. Kummallista kosmetiikkaa. Pesuaineita, tiskiainetta ei näkynyt. Namia ei tehnyt mieli ostaa. Unimaskeille, pinseteille tms ei ollut tarvetta.
Tuotteet, joita katselin, et edes olleet erityisen halpoja.
Toisella kerralla ostin ehkä jotain?
Ostan normisti halpaa marketista, kasvojen iholle käytän pääasiassa korealaista kosmetiikkaa .
Enkö vaan osaa katsoa valikoimaa läpi?
Vierailija kirjoitti:
Myy niin halvalla kuin yleensä verkkokaupat. Itse kävin ostamassa Pukka-teetä, joka on Prismassa n. 5 e ja Normalissa 3,5 e. Kauppa on suunniteltu niin, että se vetoaa nuoriin impulssiostajiin. Keski-ikäistä ihmistä tuollaiset pitkät käytävät ärsyttävät ja vanhempia ihmisiä ei liikkeessä näy ollenkaan.
Miten pärjäät Prismassa? Enemmän sä siellä joudut kävelemään. Jos happi meinaa loppua noin lyhyellä matkalla suosittelen kuntokuuria ja lihastreeniä.
Vierailija kirjoitti:
Jos tavallista kosmetiikkaa käyttää niin tuotteet on halvempia kuin muualla. Olen ostanut Normalista vain ponnareita ja kynsiviilan. Eipä siellä ole mitään minulle. En ymmärrä hypeä.
Ai myydäänkö siellä poninhäntiä? Käynpä heti ostamassa yhden, kun omat hiukset ei kasva.
Minusta se on ihan yhtä turha krääsäkauppa kun Tiger, ja myös yhtä ärsyttävä sokkelo, josta ei pääse ulos ennen kuin kiertää sen kokonaan. Paristi olen käynyt, mutta mitään en ostanut, koska kaikesta huokuu kertakäyttöisyys, kuluttaminen, turhuus ja krääsä.
En ymmärrä hypeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy niin halvalla kuin yleensä verkkokaupat. Itse kävin ostamassa Pukka-teetä, joka on Prismassa n. 5 e ja Normalissa 3,5 e. Kauppa on suunniteltu niin, että se vetoaa nuoriin impulssiostajiin. Keski-ikäistä ihmistä tuollaiset pitkät käytävät ärsyttävät ja vanhempia ihmisiä ei liikkeessä näy ollenkaan.
Miten pärjäät Prismassa? Enemmän sä siellä joudut kävelemään. Jos happi meinaa loppua noin lyhyellä matkalla suosittelen kuntokuuria ja lihastreeniä.
Joo, en mäkään tajua tota valitusta Normalin kiertämisestä, koska kyseinen kauppa ei ole todellakaan iso. Kyllä on heikot hermot joillakin, kunnosta ei voi olla kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo vanha täti ja kävellyt usen k.o. myymälän ohi. Mitä ne myy? Jos halvalla saa tavanomaisia hygieniatuotteita kuten kosteusvoidetta, änkeän nuorten sekaan surutta.
Eriä kaikesta mahdollisesta. Ainakin tämän kylän halvimmat vanulaput ja kynsilakanpistoaineet löytyy Normalista. Löytyy Doven suihkugeelejä, Lorealin shampoita ja hoitoaineita jne. Osin samoja tuotteita mutta ideana on myös tuotteiden osittainen vaihtuvuus eli asiakkaan pitää mennä paikalle kokemaan, mitä uutta sieltä löytyy.
Toki voi ostaa ihan vaan niitä vanulappuja. 🤠 Mutta paljon mahdollisuuksia on myös tehdä löytöjä heräteostoksena.
Kannattaa katsoa päiväykset tuotteista. Usein jäljellä vain muutama kuukausi.
Usko tai älä, jos päiväys on parasta ennen 1.5.2023, niin shampoo toimii varsin hyvin vielä 1.7.2023.
Meikkejä ja voiteita en ostaisi jos parasta ennen päivämäärä on lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta se on ihan yhtä turha krääsäkauppa kun Tiger, ja myös yhtä ärsyttävä sokkelo, josta ei pääse ulos ennen kuin kiertää sen kokonaan. Paristi olen käynyt, mutta mitään en ostanut, koska kaikesta huokuu kertakäyttöisyys, kuluttaminen, turhuus ja krääsä.
En ymmärrä hypeä.
Ei Normalia ja Tigeria voi verrata. Tiger on täynnä turhaa muovikrääsää, siinä olet aivan oikeassa. Normalissa sitä turhaa on paljon vähemmän, pääsääntöisesti siellä on ihan tavallista kosmetiikkaa ja pesuaineita, halvemmalla vain kuin muualla. Valikoima vastaa ns.kempparia joita ennen oli joka kylässä.
Hyvä ja kiva kauppa, kivat tuotteet, hyvät hinnat. Mieluummin sama tai joku muu vastaava tuote edullisemmin kuin kalliimpi äs,koo, tokm kaupasta. Joku ihme tyyli Suomessa yrittää lytätä uudet em ryhmien ulkopuoliset kaupat ja jos vielä on halvempaa, niin sehän on jo rikos suomalaisten mittapuulla.
Oon käynyt Normalissa useasti. Tykkään käydä katsomassa valikoimia.
Pari juttua ostan aina, tulee käyttöön. Mutta nyt esim voitin laastareita, jotka tulee kesällä matkalle mukaan.
Rahan käyttöä pitää jokaisen opettaa omalle jälkipolvelle. Sitä treenataan mm viikkorahoilla.
Pikavipeistä on puhuttu ja kun näyttää excelin, miten korko kasvaa, on perusteet tehty.
Kollega tilasi Zalancolta kesävaatteita ja osti uuden puhelimen osamaksuna. Meni 2 kk ja sen jälkeen tuli koronan myötä lomautukset.
Sanoi tuli kalliiksi se Zalandon paketti. Mitään hyötyä ei osamaksuista ollut
Tässä oiva esimerkki siitä, miten psykologiaa hyödynnetään ihmisten ostokäyttäytymisessä. Normalin liikkeessä on pakko kulkea koko liikkeen läpi, että pääsee kassoille. Ja siinä matkalla eteesi annetaan lisää edullista tavaraa, niin johan suihkusaippuan ostajalla on mukanaan myös käsirasva, kasvonaamio, minikaktus ja limepuristin. Jos on jonoa, joudut viettämään kauemman aikaa kassan läheisyydessä olevien hyllyjen välissä, jonne pahimmat heräteostokset on sijoitettu (mm karkit). Perussettiä, jota näkee niin monessa kaupassa, Ikea paras esimerkki labyrinttimallista.
Nämä liikkeet luottavat siihen, että asiakas ostaa kerralla euromääräisesti vähän, mutta käy usein ja ostaa aina jotain ylimääräistä. Voi olla, että samat teinit käyvät siellä useamman kerran kuussa, kun taas aikuinen hankkii sen suihkusaippuansa joka kolmas kuukausi (eikä lopulta tuhlaa kaupassa juuri teiniä enempää). Kannattaa siis kohdistaa tarjonta teineille ja nuorille aikuisille, jotka tulevat ostoksille useammin kuin se keski-ikäinen, ja jotka jo edullisuuden puolesta ovat "lukittuja asiakkaita", kun keski-ikäinen voi todennäköisemmin hakea sen lotioninsa myös Ritualsista jos rahaa on.
Itseltäni on aina puuttunut tuo heräteostoksiin lankeamisen ongelma. Ostan ne mitä tarvitsen ja mitä olen ajatellut. En nuorempanakaan ostanut muuulla tavoin. Kaupan kannalta olen siis surkea asiakas. Toisaalta jos olen päättänyt jonkin tuotteen ostaa ja sitä ei kaupassa saatavilla ostan toisaalta vaikka maksaisi sitten enemmän. En osta sellaista tuotetta mikä ei juuri se mieleisin.
Niinpä. Itse käyn välillä ihan muuten vaan, mutta jos en löydä mitään tarpeellista niin en osta mitään.