Näin ovelasti Normal vikittelee nuoria ostoksille Henna Karjalainen, 18, saattaa käyttää satasen heräteostoksiin
Normal on avannut myymälänsä kaupunkien keskustoihin ja ostoskeskuksiin. Niissä paikoissa riittää mahdollisia asiakkaita, joita voi houkutella käymään sisään hetken mielijohteesta.
Sekä Minyn että Normalin pääkohderyhmä on nuoret naiset. Miksi yritystä kiinnostavat erityisesti nuoret asiakkaat, joilla yleensä ei ole vielä kovin paljon rahaa tuhlattavaksi? Pöyry näkee tälle useita syitä.
Kotona asuvilla nuorilla on vielä vaikutusta kotitaloutensa ostospäätöksiin. Nuoret ovat myös edelläkävijäryhmä. Muoti-ilmiöt lähtevät usein nuorten keskuudesta. Ja vaikka keski-ikäisillä olisi paljon rahaa, he istuvat mielellään rahojensa päällä, kun taas nuoret ovat halukkaita kuluttamaan pienetkin rahansa.
Halvat hinnat näyttävät olevan Normalin ja Minyn keihäänkärki. Ketjut myyvät niin paljon tuotteita myymälöissään, että ne pystyvät neuvottelemaan tavaran tuottajilta edullisempia hintoja.
Henna Karjalainen on innoissaan Normalin tuotteista, koska opiskelijalla rahat ovat tiukilla.
Kaikkihan siellä kiinnosta, kun halvalla saa.
Huh, onneksi en ole enää nuori. Pari viikkoa sitten kävin pyörähtämässä ajsnkuluksi meidän kaupungin Normal-kaupassa. Tyhjin käsin menin sisään ja tyhjin käsin tulin sieltä uloskin. Ei tehnyt mieli ostaa mitään.
Nuoria siellä kyllä parveili meikkihyllyjen edessä tungokseen asti. Eli kyllä näyttäs tuo väite pitävän paikkansa että tuollaiset Normal- ja Miny-tyyliset liikkeet ovat varsinkin nuorison suosiossa.
Kommentit (278)
Normalissa hyvä huulirasva 1,40€ pötkö. Nyt kun Lidlistä ei enää löydy sitä 3-pakkausta, joka maksoi (ennen) alle 3€.
Täti 65v
Mä mieluummin ostan tarvitsemani tuotteet ruokakaupasta ja maksan vaikka vähän enemmän, koska ne Normalin mainokset ovat niin ärsyttäviä.
Säästyy myös aikaa, kun ei tarvitse pyöriä sokkeloisessa ärsyttävin mainoksin tapetoidussa kaupassa.
T. Täti minäkin.
Juu, ja multa menee helposti 200€ kun käyn lidlissä. Onko lidl nyt joku suuri saatana joka vie mun vähäiset säästöt?
Vierailija kirjoitti:
Muovikrääsää kyllä on tuokin kauppa täynnä
Mitä muovikrääsää? Käyttöytavaratuotteita, kosmetiikkaa, hygieniatuotteita, siivoustuotteita, herkkuja. No on ne kyllä yleensä muovipakkauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo jutussa mainitut peppunaamiot on joita saa vain Normalista?
Olisiko pepun näköinen naamari?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo jutussa mainitut peppunaamiot on joita saa vain Normalista?
Olisiko pepun näköinen naamari?
Olisko joku pepulle tarkoitettu voidenaamio? No tarkemmin ajateltuna, ei pitäisi yllättää nykyaikana! 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo jutussa mainitut peppunaamiot on joita saa vain Normalista?
Olisiko pepun näköinen naamari?
En tiedä, mutta kuulostaa tuikitärkeältä hyödykkeeltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuo jutussa mainitut peppunaamiot on joita saa vain Normalista?
Olisiko pepun näköinen naamari?
Olisko joku pepulle tarkoitettu voidenaamio? No tarkemmin ajateltuna, ei pitäisi yllättää nykyaikana! 😁
Jos se on tekopeppu instapyllistelyyn?
Joo, jotain voiteella kyllästettyjä kangasriepuja myyvät tissien ja takapuolen kohentamiseksi.
Onhan siellä paljon turhaa mutta ostan sieltä ne tuotteet mitä käytän muutenkin en heräteostoksia. Kakarat siellä tiktoktrendi juttuja haalii.
Vierailija kirjoitti:
Mä mieluummin ostan tarvitsemani tuotteet ruokakaupasta ja maksan vaikka vähän enemmän, koska ne Normalin mainokset ovat niin ärsyttäviä.
Säästyy myös aikaa, kun ei tarvitse pyöriä sokkeloisessa ärsyttävin mainoksin tapetoidussa kaupassa.
T. Täti minäkin.
Mikä sokkelo. Sieltä menee tasan yks käytävä sisäänkäynnistä uloskäyntiin toisin kuin normi kauppoissa.
Itse hämmästyin kasvovoiteiden ja suihkusaippuoiden edullisuudesta normalissa, siis suihkusaippuat ovat useita euroja edullisempia kuin Prismassa, käyn siis hakemassa ne sieltä, kun ovat vierekkäiset kaupat. Myös käyttämäni kasvovoide on Normalissa selvästi Prismaa halvempaa. Ja kun puhutaan muutaman euron tuotteista, niin prosentuaalinen ero on todella merkittävä Normalin eduksi.
Joten joo, hölmöä kohdistaa markkinointi nuoriin, kun minäkin 40+ täti-ihminen siellä mielelläni käyn edullisten hintojen vuoksi.
Ja kaikki, minkä saa hankittua s-mafian ulkopuolelta ja vielä selvästi edullisemmin, on aina plussaa :)
Hslpakauppojen perysajatus onkin myydä asiakkaslle enemmän kuin hän alunperin haluaisi.
Normalissa labyrinttimaisella tunnelmalla kai halutaan heikentää asiakkaan harkintakykyä.
Ostin kerran paketin partateriä, halpoja olivat.
Pitänee hakea taas uusi Wilkinson-pakkaus, kun entinen on lopussa.

Prisman asiakasomistajapäiviltä sain just kosmetiikasta ja siivousaineista -15%. Ja ostin just sitä tavaraa, mitä aina käytän. Valikoimat oli hyvät.
Saahan sieltä hyvinkin edullisesti just hyg.tuotteita, sellaisia minkä hinnat muistaa niin esim. mun käyttämä deo puolet halvempaa, samoin puolison käyttämä hammastahna, verrattuna Prismaan. Päällisin puolin silmäiltynä edullista on, pari kertaa vasta käynyt.
Assburger kirjoitti:
Hslpakauppojen perysajatus onkin myydä asiakkaslle enemmän kuin hän alunperin haluaisi.
Normalissa labyrinttimaisella tunnelmalla kai halutaan heikentää asiakkaan harkintakykyä.
Ostin kerran paketin partateriä, halpoja olivat.
Pitänee hakea taas uusi Wilkinson-pakkaus, kun entinen on lopussa.
Rusta perustuu samaan labyrinttikävelyyn. Menin sinne hakemaan hammastahnaa. Loppusumma just jotain 100 euroo, kun oli pakko kiertää koko kauppa, kun kassalle ei päässyt suoraan. Ja aikaa menee kaupassakäyntiin ihan tuhottomasti.
Tokmannilla en enää käy, kun siellä pakottavat myös kiertämään koko kaupan, mutta sieltä ei löydy ostettavaa.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opintotuet on nähtävästi aivan liian suuria jos "köyhällä" opiskelijalla on varaa käyttää satanen heräteostoksiin.
Oletko tullut ajatelleeksi että suurin osa opiskelijoista käy töissä? Sinulle työttömälle paskalle tämä on tietysti utopiaa
Sinä vaikutat olevan paska ihan muuten vaan
Vierailija kirjoitti:
Opintotuet on nähtävästi aivan liian suuria jos "köyhällä" opiskelijalla on varaa käyttää satanen heräteostoksiin.
Lähes kaikki opiskelijat käyvät töissä myös.
Olen 35v ja ostan normaalista halvemmalla niitä kosmetiikka- ja hygieniatuotteita, joita ostaisin muutenkin. Lisäksi siellä on myynnistä sellaisia karkkeja ja juomia, joita ei monesta muusta paikasta saa, joten ostan niitäkin välillä lapselle.
Typerä haastattelu. Nuoret ovat "edelläkävijöitä" kun taas vanhemmat "istuvat rahojensa päällä". Se ei ole mitään edelläkävijyyttä kun ostetaan mitä tiktokissa mainostetaan. Eikä siinä mitään pahaa kun ei tuhlaa turhuuksiin.
Kuka kateellinen toisen ketjun kauppias täällä haukkuu?