Miehen tökerö kommentti ylipainoon liittyen
Oltiin siis kylpylässä ja siellä oli reilusti ylipainoinen nainen. Mies katsoi naista ja arvasin mitä hän ajattelee. Totesin sitten, että minusta saattaa tulla vielä samanlainen. Siihen mies, että sitten saat tulla kylpylään jonku toisen kanssa. Miehen kommentti oli huumoria, mutta epäilemättä siinä oli puoli totuutta. Nyt mietin, että haluanko enää olla edes tekemisissä noin ulkonäkökeskeisen ihmisen kanssa. Olen siis ihan hyvännäköinen ja normaalipainoinen. Mutta miehen ajattelutapa ärsyttää. Olemme seurutelleet muutaman vuoden ja emme asu yhdessä.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Joskus kysyin mieheltäni että haittaako jos lihoisin kymmenen kiloa. Ei kuulemma. 20 kiloa kuukemma jo haittaisi.
Ei haitannut. Ei haitannut edes reilu 30 kiloa 😬 Kyllästyin tylsään ulkonäkööni ja laihdutin 20 kiloa. Mies ei edes huomannut. Ei huomannut lihomistani eikä laihtumistani. On aina kehunut kauniiksi.
Viimeksi oli puhetta jossain asiayhteydessä siitä että kasvot muuttuu laihtuessa. Sanoin että kyllä minun kasvot olisi ihan erilaiset jos saisin vielä kymmenenkin kiloa pois. Mieheni siihen että siinä tapauksessa hän ei edes halua että laihdun.
Veikkaan silti että pitäisi minua kauniina kunhan saan laihdutettua.
En itsekään ole jättänyt miestäni joka lihonut kymmenen kiloa ja se kaikki tuntuu olevan vatsassa.
Se on vaan se ajatus siitä että toinen muuttuu mutta kun niin käy niin ei se rakkaus mihinkään muutu jos se on aitoa.
Sinulla on ihana mies. Tuollaista suhdetta itsekin toivoisin.
-aloittaja
Lihavuus, tuo yllättävä luonnonvoima joka vaan tulee hurrikaanin tavoin.
Mitä kokoluokkaa se nainen oli. Annika Saarikko vai vielä suurempi. Ei sillä sinänsä väliä ole, junttia arvostella toisten ulkoista olemusta, toivottavasti nainen ei kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miesystävllesi, ett pidit hänen kommentointiaan typeränä.
Typeryyttähän tuo on, jokainen ihminen saa olla sellainen kuin on ja hyvä että tuo "lihava nainen" yleensä rohkenee tulla vähäpukeisena julkiselle paikalle. Miehesi kaltaisia arvostelijoita riittää ja sinuna kyllä harkitsisin suhteenne jatkoa. Ajattelepa, jos vaikka sairastut johonkin sairauteen, jonka seurauksena sinulle tulee ylipainoa?
Tämä juuri. Kysyinkin mieheltä, että entä jos hän itse sairastuisi ja lihoaisi sen vuoksi kun ei pystyisi treenaamaan. Miehen mielestä se on eri asia. En kuitenkaan ole vakuuttunut.

Vielä suurempi ja ei kuullut.
-aloittaja
Todellisuudessa mies raivorunkkasi muistellessaan lihavaa naista ja kuvitellessaan tämän alasti eteensä pyllistämään. Tiesi jo etukäteen tämän tapahtuvan ja yritti noin manipuloida tilannetta, heikoin tuloksin.
Miehet ovat maitisäkkejä, kaunis mätisäkki-nimitys on varattu naisille.
Vierailija kirjoitti:
Pienet asiat kun alkaa ärsyttää seurustelukumppanissa, kannattaa tosissaan miettiä jatkoa.
Kumppanin huomattava ylipaino suhteen edetessä ei ole lainkaan mikään "pieni asia".
Mieheni oli tavatessamme normaalipainoinen, viisi vuotta myöhemmin todella löllö kauttaaltaan. En tykkää. Olen itse pitänyt painoni kurissa. Alussa kuntoilimmekin yhdessä, nyt tuota lähes tuntemattomaksi paisunutta ukkoa ei saa edes rauhalliselle kävelylle.
Uppis kirjoitti:
Lähtisitkö itse kylpylään 365 kiloisen miehen kanssa? Noin 100% varmuudella vastaus on ei, joten oletko läskifoobikko vai sairaan ulkonäkökeskeinen henkilö? Jos sinä katsot oikeudeksesi lihoa muodottomaksi ryhävalaaksi, totta kai miehelläsi on yhtäläinen oikeus miettiä haluaako hän olla ryhävalaan hoitaja, vai sinkku. Varsinkaan, kun kenenkään ei ole pakko syödä itseään sotanorsujen painoluokkaan, se on ihan vapaaehtoista. Toisekseen, lihavuus ei ole kehopositiivisuutta, se on hidas itsemurha, mutta koska joku voi pahoittaa mielensä jos totuus kerrotaan, puhutaan kehopositiivisuudesta sen sijaan, että puhuttaisiin ilmiselvistä terveyshaitoista. Lihavuuden puolustajat: Jokainen teistä näyttäisi hoikkana paremmalta, piste. Se on täysin yksiselitteistä.
Kuinka monta 365-kiloista henkilöä tunnet?
Kukaan näistä miehistä ei oikeasti välitä naisten terveydestä, vai kuinka monta kertaa olet kuullut miehen päivittelevän toisen miehen painoa tähän tyyliin?
Ellei nyt lapsentekohommiin ole tarkoitus alkaa, niin onhan se vähän huolestuttavaa jos toisella on suunnitelmissa lihoa mahdottomasti.
Aloitus on miehen näppikseltä, naisvihaa siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miesystävllesi, ett pidit hänen kommentointiaan typeränä.
Typeryyttähän tuo on, jokainen ihminen saa olla sellainen kuin on ja hyvä että tuo "lihava nainen" yleensä rohkenee tulla vähäpukeisena julkiselle paikalle. Miehesi kaltaisia arvostelijoita riittää ja sinuna kyllä harkitsisin suhteenne jatkoa. Ajattelepa, jos vaikka sairastut johonkin sairauteen, jonka seurauksena sinulle tulee ylipainoa?
Tämä juuri. Kysyinkin mieheltä, että entä jos hän itse sairastuisi ja lihoaisi sen vuoksi kun ei pystyisi treenaamaan. Miehen mielestä se on eri asia. En kuitenkaan ole vakuuttunut.
-aloittaja
Vaikka istuisi päivät sohvalla niin sitten syödään vähemmän, eikä lihota.
Jos mies on järkyttynyt siitä, että hänen naisensa on lihonut, hän on pinnalinen sika, joka ei rakasta naistaan. Jos nainen on järkyttynyt siitä, että hänen miehensä on lihonut, hänen miehensä on sika, joka ei rakasta vaimoaan. Jos hän olisi rakastanut häntä, hän olisi pysynyt kunnossa.
Nyt jo edesmenneessä exässäni oli omat epätäydellisyytensä, mutta yhdessä asiassa olen hänestä edelleen ylpeä. Hän oli kerran ollut yliopiston kirjastossa opiskelemassa jonkun hyvänpäiväntutun kanssa. Ohi oli mennyt lihava nainen ja tämä tuttu oli kommentoinut jotain ivallista. Exä oli vaan tuijottanut sitä jäpikkää, kunnes se ymmärsi hävetä.
Nykyiseni ei missään olosuhteissa kehtaisi arvostella kenenkään ulkonäköä, mistään syystä. Sellaisiakin miehiä on olemassa. Ihan vinkkinä ap:lle.