Huh. Katsoin saksalaista Lemmen viemää um meine Deutsch zu üben ja sain karsean stressireaktion!
kun ohjelmassa tarjoilija tulee kysymään, mitä henkilöt (2 kpl) ottaisivat! Tajusin, että menin salaman siihen aikaan elämääni, jolloin piti koko ajan vain yrittää ja stressata siitä, että oppii. Palstaa kun lukee, niin näkee, ettei täällä pyöri ihmisiä, joilla olisi milloinkaan vaadittu olemaan ja elämään koko ajan mukavuusalueensa ylärajoilla tai niiden ulkopuolella.
Oikein hätkähdin, miten hirveä tuo tunnemuisto oli! Luulin silloin, ettei elämässä muuta ole. Siis mitään alempaa tasoa, joka kenellekään älykkäälle riittäisi.
Sairastuinkin nuorena aikuisena masennukseen ja yrittäminen oli pakko jättää sikseen. Enää en stressaa, mutta enpä puhu saksaakaan.
Tosin olen sitä aikoinaan suht sujuvasti puhunut, joten jos saisin asua jonkin aikaa saksankielisessä maassa, niin varmaan taas puhuisin.
Tarjoilijan aiheuttama stressirektio nyt ilmestyi siis siitä, kun piti liian nuorena jollain Itävallan laskettelureissulla tilata itse ruokia saksaksi.
En ole tajunnutkaan, miten hirveän paljon pahaa yrittäminen itselleni nuoruudessani aiheuttikaan. Mutta minulta vaadittiin sitä, se oli osa kotikasvatustani.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Siis ruoan tilaamisesta stressiä?
Joo, kun se tilanne piti hoitaa saksaksi kun en siis varmaan olisi halunnut. Ja siis monta kertaa, olin Alpeilla hiihtolomalla 2 x viikon silloin noin 15-vuotiaana.
Ap
Ruuvan tilaaminen vastaa kyllä helposti stressitasoiltaan koelentämistä uudella suihkuhävittäjällä tai hätätilassa tehtyä aivoleikkausta parhaalle kaverille, taskulampun valossa, keittiöveitsellä.
Tunnistan nyt, että en olisi halunnut ja olen kärsinyt siitä, että sitä vaadittiin.
Ap
Mutta ei se mitään, jos vastaajana triggeröidyt tästä viestistä muistaessasi, että itse et aina tehnyt mitä vanhempasi vaativat (ja he heikkoina kasvattajina eivät pärjänneet sinulle) mutta olet aikuisena myöhemmin ajatellut itsestäsi, että olitpa nolo ja haluat nyt purkaa sen tunteen minuun, joka en jurottanut otsatukka silmillä lomakohteessa.
Ap
Oliko vanhemmat mukana ja olivat karmeita hirviöitä, joille mikään ikinä tekemäsi ei aiheuttanut kuin häpeää? Muuten ei voi selittää tuollaista reaktiota normaalista arkipäiväisestä tilanteesta, kuin että olet saanut pahoja traumoja vanhempiesi takia.
Mietin vain siis sitä, että äitini oli ihan varma, että se vaatiminen hyödyttäisi minua aikuisena. Enpä tiedä. Kuten sanottua masennuin ja itse olen sitä mieltä, että sellaiset tilanteet eivät kasvata, joissa kokija pelkää. Vaikka tekeekin. Eikä tuollaisessa tilanteessa synny mielestäni onnistumisen iloa, koska kyllä mä kykenin siihen. Ei niissä tapahtunut mitään noloa. Mutta enhän mä silti hyvin saksaa osannut ja olisi esim ymmärtänyt kaikkia nyansseja vastauksissa, se oli sellaista tarpomista. Oxenschwantzsuppe. Ich nehme das.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oliko vanhemmat mukana ja olivat karmeita hirviöitä, joille mikään ikinä tekemäsi ei aiheuttanut kuin häpeää? Muuten ei voi selittää tuollaista reaktiota normaalista arkipäiväisestä tilanteesta, kuin että olet saanut pahoja traumoja vanhempiesi takia.
Miten sinusta ruuan tilaaminen saksaksi on arkipäiväinen asia?
Ap
Teini-iässä sitä nyt on aika herkillä muutoinkin. Kieltä oppii puhumalla, mutta joo, teini-iässä ei ole kivaa, jos koko ajan täytyy pinnistellä ja tehdä kaikkea mukavuusalueensa ulkopuolella. Pitäisi saada kasvurauhaakin ja sopivina annoksina haastaa itseään. On oikeasti tuhoisaa teini-iässä vaatia liikaa yksilön kykyihin nähden. Liian vaativa kasvatus herkässä iässä voi aiheuttaa monia ongelmia, jotka näkyvät vielä aikuisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vanhemmat mukana ja olivat karmeita hirviöitä, joille mikään ikinä tekemäsi ei aiheuttanut kuin häpeää? Muuten ei voi selittää tuollaista reaktiota normaalista arkipäiväisestä tilanteesta, kuin että olet saanut pahoja traumoja vanhempiesi takia.
Miten sinusta ruuan tilaaminen saksaksi on arkipäiväinen asia?
Ap
Siksi, että se on. Jos ei osaa kunnolla saksaa ja menee hiukan pieleen, mitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vanhemmat mukana ja olivat karmeita hirviöitä, joille mikään ikinä tekemäsi ei aiheuttanut kuin häpeää? Muuten ei voi selittää tuollaista reaktiota normaalista arkipäiväisestä tilanteesta, kuin että olet saanut pahoja traumoja vanhempiesi takia.
Miten sinusta ruuan tilaaminen saksaksi on arkipäiväinen asia?
Ap
Ihan samalla lailla kuin nussiminen saksaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vanhemmat mukana ja olivat karmeita hirviöitä, joille mikään ikinä tekemäsi ei aiheuttanut kuin häpeää? Muuten ei voi selittää tuollaista reaktiota normaalista arkipäiväisestä tilanteesta, kuin että olet saanut pahoja traumoja vanhempiesi takia.
Miten sinusta ruuan tilaaminen saksaksi on arkipäiväinen asia?
Ap
Olin kyllä lukenut saksaa 3. luokalta alkaen, mutta se on niin vaikea kieli, että aloin kunnolla osata sitä vasta lukiossa, eikä sekään tarkoita siis sitä, millainen kielitaito itselläni on esim. englannissa tänä päivänä, vaan sitä, mitä puserrat ulos yo-kirjoituksissa. Ja siis olin lukioaikana Saksassa yhteensä 3 + 4 viikkoa, mutta se oli jotenkin jo rennompaa. Ja siis 2-3 vuottakin on tuossa iässä iso ero.
Ap
Es heisst "um mein Deutsch zu üben".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vanhemmat mukana ja olivat karmeita hirviöitä, joille mikään ikinä tekemäsi ei aiheuttanut kuin häpeää? Muuten ei voi selittää tuollaista reaktiota normaalista arkipäiväisestä tilanteesta, kuin että olet saanut pahoja traumoja vanhempiesi takia.
Miten sinusta ruuan tilaaminen saksaksi on arkipäiväinen asia?
Ap
Siksi, että se on. Jos ei osaa kunnolla saksaa ja menee hiukan pieleen, mitä sitten?
Halusin tilata itse sitten vasta, kun osaan enemmän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Es heisst "um mein Deutsch zu üben".
Niin varmaan, siksi halusinkin harjoitella.
Ap
Kukaan nykyinen ystäväni ei tunne sitä minää :( Ja siis ei edes oma kasvattajani, hän ei ole koskaan nähnyt omassa kasvatuksessaan ja toiminnassaan mitään väärää. Eli vaikka kertoisin tästä tilanteesta läheisilleni nyt, he eivät tajuaisi tätä eroa silloisen ja nykyisen elämäni välillä. Tai millaista nuoruuteni oli tuolta osin. Halusin sen unohtaa masennuttuani.
Ap