Painonhallintaohjelmat on usein aivan liian vaikeiksi tehty
Olen monta kertaa pudottanut painoa kaikenlaisilla ruokaohjelmilla, joiden noudattaminen ei ole realistista koko loppuelämän ajan. Tämä johtaa siihen, että paino tulee takaisin ja korkojen kera.
Sillä kerralla, kun oikeasti onnistuin painonpudotuksessa, niin tein vain kolme muutosta:
1. Lopetin kaikkien sellaisten ruokien syömisen, jossa on suolaa yli 1 g / 100 g tuotetta. Tähän syynä oli verenpaineeni. Samalla jäivät kaikkein energiatiheimmät mätöt pois, koska ne sisältävät paljon suolaa. Nyt jos joskus harvoin tekee mieli mättöruokaa (esim. hampurilaiset), niin teen kyseisestä ruoasta terveellisemmän version itse kotona.
2. Lopetin arjessa pahimpien piilosokerituotteiden syönnin (mm. jogurtit ja rahkat, mehut, monet murot, myslipatukat jne.). Annoin itselleni luvan herkutella kerran viikossa hyvin kohtuudella jäätelöllä tai suklaalla, mutta sekin jäi pian pois, kun sokerituotteet alkoivat maistua liian sokerisille ja toivat pahan olon ns. "tottumattomalle". Nyt jos joskus retkahdan herkuttelemaan, niin siitä tuleva olo on itselleni muistutus, miksi olen lopettanut sokerituotteiden syönnin.
3. Tein ateriarytmin, joka juuri minun keholleni ja elämänrytmiini sopii. En enää kiskonut väkisin aamupalaa, kun minulla juuri aamuisin ei tee ruokaa mieli, enkä suostu kuulemaan "aamiainen on päivän tärkein ateria"-hömpötyksiä. Syön neljä kertaa päivässä (lounas, pieni välipala, illallinen, iltapala).
Tein nämä muutokset yksi kerrallaan. Ajan kuluessa nämä automatisoituivat, eikä asiaa tarvitse enää miettiä. Nyt olen syönyt näiden periaatteiden mukaan jo kolme vuotta ja terveyteni on parantunut huimasti.
Kommentit (4)
Ap:lle kiitos, juuri tämmöisiä viestejä tykkään lukea. Että joku on keksinyt oman, toimivan ja järkevän keinon painonhallintaan. Minäkään en syö aamiaista, se ei vaan mene alas. Nyt huomaan että juuri suolaiset ja sokeriset herkut on minullakin se hankala juttu, niistä saa hirveästi turhia kaloreita.
Vierailija kirjoitti:
"Lopetin arjessa pahimpien piilosokerituotteiden syönnin (mm. jogurtit ja rahkat, mehut, monet murot, myslipatukat jne.). Annoin itselleni luvan herkutella kerran viikossa hyvin kohtuudella jäätelöllä tai suklaalla, mutta sekin jäi pian pois, kun sokerituotteet alkoivat maistua liian sokerisille ja toivat pahan olon ns. "tottumattomalle". "
Tosiaan, jos on riittävän pitkään sokereita syömättä tulee kropalta oikea reaktio kaiken maailman sokerimössöihin. Eli sellainen reaktio, että ne maistuvat todella äklöiltä ja tuntee olonsa sairaaksi niitä syötymään. Siinä vasta ymmärtää mitä myrkkyä on työntänyt kroppaansa aikaisemmin. Ymmärtää myös miksi ihmiset ympärillä näyttävät niin sairailta ja ylipainoisilta.
Vatsavaivaisena migreenikkona sen todella ymmärtää vasta nyt kun jätin karkit ja limsat (myös ne keinomakeutetut) pois. Nykyään jos satun syömään vaikka berliininmunkin niin migreeni on taattu, ennen en ymmärtänyt yhteyttä.