Sinä, joka elit ennen someaikakautta..

Vierailija kirjoitti:

Tietovisapelien faktojen tarkistaminen oli saakurin hidasta, kun kiistatilanteissa piti alkaa kirjahyllystä pläräämään faktoja tietosanakirjoista. Yhden vastauksen todentamiseen saattoi mennä 30min. Nykyään googlesta saa sen 10:ssä sekunnissa.

Tulee mieleen kun pelattiin Marjapussia ja tuli sääntökiista, tästä on varmaan 35 vuotta aikaa. No muistettiin, että mökkinaapuri kyllä osaa säännöt ja ei kun Helsingin puhelinluettelo käteen. Miehellä suht tavallinen nimi, ei nyt ihan Matti Virtanen mutta useita täyskaimoja löytyi. Tiedettiin missä päin Helsinkiä asuu, saatiin vähän karsittua ja sitten ei kun soittamaan järjestyksessä.

No huomattiin heti että eka ei ollut oikea ääni ja pyydeltiin anteeksi häiriötä mutta siellä oltiin puheliaalla tuulella ja kun hän kuuli miksi soitetaan, sieltä tuli vastaus kuin tykin suusta. Asia ratkesi.

Se oli upeaa.

Vain yksi sana: keskittymiskyky... Sitä ei enää ole, itsellänikään, ihan somen ja nettimedian takia, ja olen sentään nelikymppinen. Sääliksi käy ihan hirveästi nuoria. Tämä aikakausi ei sovi niille, joilla on huono luontainen itsekuri ja jotka reagoivat herkästi. ADD-diagnooseista varmasti puolet vain netin aikaansaamaa, ilman nettiä reagointitaipumus ei niin monella lähtisi käsistä.

Someaikana kun jostain tyypistä ei pidetä jossain facessa tai palstalla, niin mennään johonkin toiseen paikkaan jauhamaan siitä paskaa, kaivetaan siitä kaikki ja sitten tullaan porukalla vittuilemaan sille sillä ekalla palstalla. Niin halpaa. Netissä juorut lähtevät joskus ihan villeiksi.

Itse esimerkiksi kerran postasin nettiin kuvan vanhasta kesämökistämme.

Kuukauden päästä se oli somessa niin, että "öö, jätkä on landelta, vaikka väittää olevansa Stadista! Öö-öö".

Se oli meidän KESÄMÖKKI, tampiot.

Some on täysin sekopäinen paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietovisapelien faktojen tarkistaminen oli saakurin hidasta, kun kiistatilanteissa piti alkaa kirjahyllystä pläräämään faktoja tietosanakirjoista. Yhden vastauksen todentamiseen saattoi mennä 30min. Nykyään googlesta saa sen 10:ssä sekunnissa.

Tulee mieleen kun pelattiin Marjapussia ja tuli sääntökiista, tästä on varmaan 35 vuotta aikaa. No muistettiin, että mökkinaapuri kyllä osaa säännöt ja ei kun Helsingin puhelinluettelo käteen. Miehellä suht tavallinen nimi, ei nyt ihan Matti Virtanen mutta useita täyskaimoja löytyi. Tiedettiin missä päin Helsinkiä asuu, saatiin vähän karsittua ja sitten ei kun soittamaan järjestyksessä.

No huomattiin heti että eka ei ollut oikea ääni ja pyydeltiin anteeksi häiriötä mutta siellä oltiin puheliaalla tuulella ja kun hän kuuli miksi soitetaan, sieltä tuli vastaus kuin tykin suusta. Asia ratkesi.

Sympaattista.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä somen alkuaika oli ihan kiva. Siis irc-galleria yms. Siellä jaettiin kivoja kuvia omasta elämästä ja sai keskustella muiden nuorten kanssa. Nykyään some on ihan pilalla. Siellä vaan kaikki esittelee filtteröityä naamaansa, siellä tapellaan ja loukkaannutaan, tai sitten otetaan äänekkäästi kantaa johonkin asiaan. Varsinkin Facebookista on tullut joku vanhojen ihmisten tappelukanava.

Joo, mullakin on oikeastaan ihan hyvät kokemukset somen alkuajoista. Sitten se alkoi mennä tällaiseksi tappelemiseksi. Oma kokemukseni on ainoastaan Petsiestä ja Facebookista. Petsie (lemmikkien omistajille tarkoitettu some) kuihtui koska tuli Facebook ja muut. Olin Facessa mukana aika alusta asti ja olin siellä noin 7 vuotta. Siellä muodostui tosi kivoja pienten piirien ryhmiä, joista sain jopa kavereitakin. Mutta sitten niissäkin ryhmissä alettiin sen kuherrusajan jälkeen riitaantumaan keskenään. 

Jotain outoa tapahtui myös itselleni, huomasin oikein hakeutuvani esimerkiksi joillekin kirppiskanaville vain naureskellakseni niille riidoille mitä siellä oli menossa. Seuraavaksi tuli poliittiset taistelutantereet. Viimeinen niitti oli ne miehet joihin ihastuin ja joita tapailinkin facen kautta. Aivan sekopäisiä tyyppejä, jotka osasi kuitenkin verbaalisesti päteä. Tajusin olevani täys toope kun olen yksi tuhansista kirjoittajista näille, eihän kellään tosielämässäkään ole tuhansia kavereita kommentoimassa! 

Lopulta ahdistuin ja poistuin. En ole sen jälkeen, siis noin 6 vuoteen ollut enää missään somessa, mutta kuin nää keskustelupalstat. Mutta näissä on se ero varsinaiseen someen, että ei ole kavereita. Kaikki tutut, ystävät ja sukulaiset on siellä somessa. Ja heistä ei kuulu mitään ellei itse laita whatsapp viestiä. Eli nykyaikana sosiaalinen kanssakäyminen ON OLTAVA somessa. Muuten olet ulkopuolinen, eikä sua oikeastaan juuri edes muisteta. Että se on se ero. Ennen ei kukaan ollut somessa. Ihmiset muistettiin silti.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1975. Aika ennen somea oli hyvää. Nuoruuden mokatkin jäi vain pienen piirin tietoon eikä kaikkien nähtäville keskusteltavaksi ja arvostelun alle. Ulkonäköpaineetkin oli erilaiset. Kiteytettynä ihmiset saivat enemmän suojaa olla mitä ovat.

Tämä on ihan totta, onneksi, mutta on kuitenkin olemassa joitakin henkilöitä, jotka ovat jämähtäneet sinne 80-luvun peruskouluaikoihin ja jaksavat edelleen muistuttaa, mitä Liina teki 14-vuotiaana kaljapäissään :-D  

Vierailija kirjoitti:

En ole aktiivisesti somessa, joten elämäni ei ole paljonkaan muuttunut somen vuoksi. Ihmiset eivät tosin enää ole yhteydessä muuta kautta. Ja kun en ole somessa, niin minuun ei olla yhteydessä.

Tämä on totta. Mulla ei ole some-tilejä eikä pikaviestimiä eikä ihmiset ole missään yhteydessä. On niin vaikeaa soittaa tai laittaa tavallinen tekstiviesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turhista asioista soitellaan jatkuvasti vaikka vartin päästä nähdään kotona taas. Aivan älyvapaata ja aikaa haaskaavaa toimintaa on jatkuva soittelu ja viestittely. 

Minusta taas on elämää rikastavaa se, että oman elämän ihmissuhteita voi hoitaa myös luurilla oli missä tahansa.

Ajanhaaskaukselta tuntuvat ihmissuhteet olen kyllä katkaissut jo ennen someaikaa.

Tarkoitin tuolla että YHDEN perheen jäsenet soittelevat toisilleen 20-50 kertaa päivässä - mitä kotona illalla enää puhutaan, ei kai mitään. Kyllä tuommoinen soittelu on ajanhaaskausta omasta mielestäni. Itse olen kieltänyt soittelemasta minulle turhista asioista päivän aikana jos illalla kerran kotona nähdään. Mihinkään ei voisi keskittyä jos puhelin soi ja/tai viestiä pukkaa jatkuvasti. Varmaan pian keskustellaan puhelimen kautta vaikka istutaan esim. kahvilassa saman pöydän ääressä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole aktiivisesti somessa, joten elämäni ei ole paljonkaan muuttunut somen vuoksi. Ihmiset eivät tosin enää ole yhteydessä muuta kautta. Ja kun en ole somessa, niin minuun ei olla yhteydessä.

Tämä on totta. Mulla ei ole some-tilejä eikä pikaviestimiä eikä ihmiset ole missään yhteydessä. On niin vaikeaa soittaa tai laittaa tavallinen tekstiviesti.

Tämä on myös kummallista. Ihmiset naureskelevat tekstiviestille, mutta ihan samanlaisella näpyttämisellä se toimii kuin muidenkin kanavien kautta lähetetyt viestit. Mikä ero esim Watsapp-viestillä ja tekstiviestillä? 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1975. Aika ennen somea oli hyvää. Nuoruuden mokatkin jäi vain pienen piirin tietoon eikä kaikkien nähtäville keskusteltavaksi ja arvostelun alle. Ulkonäköpaineetkin oli erilaiset. Kiteytettynä ihmiset saivat enemmän suojaa olla mitä ovat.

Aika, jollon netissä oli lähinnä vain tekstiä, ei pahemmin ulkonäköpaineita luonut.

Opiskelin valokuvausalaa ja kuvani kopioin omin pikku kätösin paperikuviksi. Kuvankäsittely tarkoitti "taikoja" labrassa ja kuvan valmistuttua käsin ohutkärkisillä pensseleillä. Kuvausaiheet olivat ihan samanlaisia kuin nytkin ja ihan samalla ajatuksella, että hitto kun just me tajuttiin kuvata ne. Taidetta luotiin urakalla. Ne samat tekniset ratkaisut ja aiheet keksitään joka sukupolvi uudelleen, mutta somen aikana niitä saa katsella yhtenään jonkun "ainutlaatuisina" tuotoksina. Joskus vähän surettaa tämän päivän kuvaajien puolesta, miten samaa kannustavaa palautetta ei saa enää somessa kuin mitä me saimme silloin livenä. Se teki nuoren itsetunnolle tosi hyvää. 

90-l jos halusi äänensä netissä julki piti hyödyntää useinkin liittymän mukana tulevaa 5 MB tai 10 MB levytilaa. Eli piti rakentaa oma kotisivu ja toitottaa asiansa siellä. Yhteys palvelimille (web ja email) hoidettiin soittomodeemilla, nopeus alkuun joku 14 kbps ja lopuksi oli kai 56 kbps. Huiput jos tilaajajohdolla tahdistus toimi, huonolla johdolla ei. Vielä 2000-l alkuvuosina soitettiin ja toissijaisesti sähköpostiteltiin. Oli usieta tämänkin tyyppisiä bulletinboard-lautoja eli keskustelufoorumeita. Joskus 2008 alkaen alkoivat somejätit rynnimään, harva virittelee omia kotisivujaan ja sama kato on käymässä näille keskustelulaudoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole aktiivisesti somessa, joten elämäni ei ole paljonkaan muuttunut somen vuoksi. Ihmiset eivät tosin enää ole yhteydessä muuta kautta. Ja kun en ole somessa, niin minuun ei olla yhteydessä.

Tämä on totta. Mulla ei ole some-tilejä eikä pikaviestimiä eikä ihmiset ole missään yhteydessä. On niin vaikeaa soittaa tai laittaa tavallinen tekstiviesti.

Tämä on myös kummallista. Ihmiset naureskelevat tekstiviestille, mutta ihan samanlaisella näpyttämisellä se toimii kuin muidenkin kanavien kautta lähetetyt viestit. Mikä ero esim Watsapp-viestillä ja tekstiviestillä? 

Tosiaan, nykyisin SMS ja MMS ero hämärtynyt useilla. Edellinen on pelkkää tekstiä ja jos viestissä kuvaa tai ääntä, on se MMS.

Ja ne lapset, jotka soittelee yhtä päätä, monta kertaa päivässä töihin vanhemmille. Ei mitään asiaa tai jotain ihan turhanpäiväistä, jopa tuollaiset 10-vuotiaat. Ja vaikka vanhempi, että en nyt voi puhua että älä soita niin eikö taas kohta. Voi olla että sisarukset vaan riitelee jostain jäätelöstä tms. 

Muistan kun olin koulun kansliassa (80-luvulla), missä oli "keskus" eli yksi meistä, kuka nyt ehti, vastasi siihen ja sitten yhdisti opehuoneeseen eri numeroihin, siis lankapuhelimiin. Tavallisesti vastasi vanhempi nainen ja kerran sitten soitti erään opettajan alakouluikäinen tytär ja opettaja oli tunnilla. Tämä keskus sitten kysyi, että mitä sulla oli äidille asiaa? Ja tyttö sanoi, että olisi kysynyt voiko hän mennä kaverin kanssa uimaan. No tämä keskus sitten sanoi, että mene vaan, menettekö pyörillä, ajakaa varovasti ja olet sitten neljältä kotona kun äiti tulee. 

Moni valittaa, mutta eikö se ole jokaisen oma valinta tyrkyttääkö itseään esille vai ei? Itse käytän älykännykkä silloin kun jossain tarvitsen, mutta menee päiviä etten laita nettiä edes päälle.....niin, aivan totta, kytken sen aina käytön jälkeen pois, säästyy monelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli kaikki asiat paremmin.

Niinpä.

Lapset hoidettiin kotona eikä niitä viety mihinkään säilytykseen.

Perheissä osattiin tehdä ruokaa. Ei tilattu jotain lättyjä Woltista.

Lapsilla oli kaikilla samanlaisia vaatteita. Ei ollut merkkikledjuja.

Huostaanottoja ei ollut vaan vanhemmat halusivat hoitaa lapsiaan.

Milloin tuo aika on ollut Suomessa?

Todellisuudessa ennen lapset hoiti vähemmän työkykyiset, vanhemmat sisarer, lapsipiiat, 15v kotiapulaiset, isovanhemmat ja muut vähemmän työkykyiset.

Ja ruoka oli leipää, tehtiin paljon puuroja ja vellejä, vihanneksia oli vain kesäisin. Ruokavalio oli niukkaa ja köyhää.

Ja aina on ollut "merkkivaatteita" mutta ne teki ompelijat, räätälit jne. Ja heidän ammattitaito ratkaisi ja niitä merkkejä arvostettiin.

Siinä olet oikeassa, huostaanottoja ei ollut, koska lapsilla ei ollut edes ihmisarvoa ja heidät laitettiin jo 10-15v piioiksi ja rengiksi tai huutokaupattiin työvoimaksi.

Tässä ketjussa puhutaan 90-luvusta, ei 50-luvusta. 

Vierailija kirjoitti:

Lomamatkan varaaminen oli monen kuukauden projekti ja silloinkin kohteen faktat perustuivat pelkästään jonkun matkatoimiston prosyyrin tietoihin, jossa kaikki paikat olivat paratiiseja....oikeasti eivät olleet.

Äkkilähtömatkoja tehtiin niin että mentiin kentälle sukset ja aurinkorantavaatteet mukana ja sitten kytättiin peruutuspaikkoja. Jos tuli aurinkomatka niin sukset jätettiin kentälle ja vanhemmat tai kaverit kävi ne hakemassa. Aivan sairaan rasittavaa ja aikaa viepää touhua.

Enpä tiedä kenenkään noin äkkilähtöjä varanneen. Lähinnä muistuttaa tilannetta Risto Jarvan ohjaamasta komediasta "Loma" (vlta 1976), jossa Antti Litja pääosanesittäjänä päätyy hiihtovermeissään aurinkorannalle..

Kyllähän kohteita pystyi bongaamaan vaikka leffoista tai dokkareista. Itse menin naimisiin -95, ja olimme kuukauden häämatkalla Jamaikalla. Syyt: musiikki (reggae) ja kaikki ne siellä kuvatut elokuvat, joista oli jäänyt mielikuvia (mm yksi Bondeista, Tom Cruisen tähdittämä Cocktail - oltiin ekat kaksi viikkoa juuri siinä hotelli Dragon Bayssa, missä kuvattu esim rantabaarikohtaukset, Kelkkajengi eli Cool Runnings etc).

Emme me missään umpiossa eläneet. Päinvastoin, kaikki matkustelivat paljon, ja näitäkin kokemuksia sitten jaettiin. Tarinoita, valokuvia ja videoita. (Kaitafilmit menevätkin sitten jo lapsuuteen.)

Ja kyllähän internet toimi jo kasarilla, vaikka varsinaista somea ei vielä silloin ollutkaan.

Ihan oman keskustelunsa voisikin virittää siitä, millaista elämä oli totaalisesti ennen tietotekniikkaa.

(Ja kyllä, kaipaan joskus myös niitä hassuja ja hulluja postikortteja, joita kaverit lähetteli reissulta - oli nähty vaivaa ja etsitty se banaalein kortti, ja pistetty myös kaikki muut samassa baarissa olleet kirjoittamaan - ja niitä tunteellisia kirjeitä, joissa vuodatimme sydänveremmekin, ja jopa sitä puhelinvastaajaa, jossa oli c-kasetti...oi aikoja, kun sinulle oli joku lukenut nauhalle lempirunojaan tai soittanut lempparibiisinsä...tai vaan purkanut tuntojaan. Oli jotenkin erilaista kelata niitä uudestaan ja uudestaan, verrattuna nykyisiin ääniviesteihin. Niissä oli parhaimmillaan tilaa vaikka tunnin performanssin...)

Paremmin olivat asiat. Silla rokkijutut selvisivät vain suosikkia ja introa tutkien sekä radiota kuunnellen, radio luxenburg oli tietty olemassa ja kuunneltavissa, joten ei pelkästään nuorten sävellahjan kautta tatsissa pysytty.

Sanomalehdet. Aikakauslehdet, seura ja apu, sieltä julkkisjuorut, joku hymy tai viikkouutiset... 

Ei tarvinnut notkua tuntikausia netissä. Pysyi asiat järjestyksessä omassa mielessä kun ei ihan kaikesta älyttömyydestä tarvinnut tietää. Kiusaaminen ja tykkääminen oli ihan erilaista kuin nykyään. Ei joutunut koko maailman silmätikuksi jos jotain teki, sanoi tai kirjoitti. Kaiken maailman ääliöt eivät päässeet melskaamaan toisen ihmisten asioilla. 

Paljon parempi.

Olin teini tai lapsi, ajankohdasta riippuen. Minusta oli ihan hyvä niin, mutta kaikkeenhan sitä tottuu.