Miksi en pysty yhtä ihmistä unohtamaan?

Unohda jo se vanha heila. Jos nykyinen suhde ei toimi päästä se mies elämään. Miksi täällä kyselet? Oletko itserakas?

Vierailija kirjoitti:

Unohda jo se vanha heila. Jos nykyinen suhde ei toimi päästä se mies elämään. Miksi täällä kyselet? Oletko itserakas?

Ihmettelee "miksi en pysty unohtamaan"

Neuvo: unohda

10/10

Koen, että suhde nykyisen kanssa toimii näin paremmin, kun kummallakin on omat huushollinsa. Ja nähdään säännöllisesti pitkin viikkoa. Saa kokea toisen kanssa vain hyviä hetkiä.

Tähän et saa täältä kuin kliseet:

Jotain jäänyt kesken

Ihastut vain mahdottomiin

Sinulla on jokin keskeneräistä henkisesti

Mistäs me tietäisimme.

Vierailija kirjoitti:

Koen, että suhde nykyisen kanssa toimii näin paremmin, kun kummallakin on omat huushollinsa. Ja nähdään säännöllisesti pitkin viikkoa. Saa kokea toisen kanssa vain hyviä hetkiä.

Sitoutumiskammo.

Se on palstamammojen fantasiaa, että läheisen ihmisen voisi unohtaa vain hylkäämällä hänet.

Tai ainakin saa olla kylmä äm, jos siihen pystyy, ja vieläpä useasti.

Porilainen kahdella makkarapihvillä.

Onpa ap saanut täällä tylsiä vastauksia....ymmärrän hyvin, mitä ap tarkoittaa, olen samanlaisessa tilanteessa. En rakastu kovin helposti ja olen hyvin uskollinen suhteissani (mieheeni, ystäviini, työ- ja harrastuskavereihin, sukulaisiin jne.).

Silti mennä pamahdin ihastua vuosia sitten yhteen mieheen. En koskaan tunnustanut hänelle, koska olin itse naimisissa. Välillämme ei tapahtunut muuta fyysisesti muuta kuin yksi halaus.

Tästä on VUOSIA, kuten ap:llakin, enkä vieläkään pysty olemaan normaalisti miehen läheisyydessä. Näemme toisiamme n. 4-5 kertaa vuodessa työasioiden yhteydessä, emmekä puhu muuta kuin työhön liittyvää.

Kuinka epätoivoista....säälittävää.

Tuttu tunne.

Haaveilen ja kaipaan edelleen lähes päivittäin nuoruudenaikaisesta exästäni joka oli suurin rakkauteni. En ole oikeasti rakastanut ketään muuta koko elämäni aikana. Olen ns "yksiavioinen" joka jäi yksin kun en saanut sitä jota oikeasti rakastin. 25v olen kaivannut, välillä se painui vähän taka-alalle kun asuin toisella puolella suomea, seurustelin ja elämä vei mennessään. Mutta kun elän yksin, hän on kuin joku turvasatama johon ajaudun aina. Me emme ole edes pitäneet yhteyttä koska hänellä perhe ja taisi minut unostaa, nyt taas kun asutaan samassa kaupungissa samoilla huudeilla näen häntä satunnaisesti vilaukselta, sydän hyppää kurkkuun, sitten tulee suru ja kyyneleet, ihan hirveä ikävä.

Ei tunteilleen mitään voi.

Mutta jos haluat jonkun pois mielestäsi niinmlopeta yhteydenpito, sehän vaan ruokkii ajatustasi jostain yhteisestä.

Vierailija kirjoitti:

Onpa ap saanut täällä tylsiä vastauksia....ymmärrän hyvin, mitä ap tarkoittaa, olen samanlaisessa tilanteessa. En rakastu kovin helposti ja olen hyvin uskollinen suhteissani (mieheeni, ystäviini, työ- ja harrastuskavereihin, sukulaisiin jne.).

Silti mennä pamahdin ihastua vuosia sitten yhteen mieheen. En koskaan tunnustanut hänelle, koska olin itse naimisissa. Välillämme ei tapahtunut muuta fyysisesti muuta kuin yksi halaus.

Tästä on VUOSIA, kuten ap:llakin, enkä vieläkään pysty olemaan normaalisti miehen läheisyydessä. Näemme toisiamme n. 4-5 kertaa vuodessa työasioiden yhteydessä, emmekä puhu muuta kuin työhön liittyvää.

Kuinka epätoivoista....säälittävää.

Hän saattaa tietää. Sitä on vaikea peittää. Valitettavasti.

Sama täällä. Yksi mies ei unohdu. Tämä mies jopa halusi seurustella kanssani mutta en jotenkin uskaltanut. Torjuin miehen vaikka sydän halusi häntä enemmän kuin mitään.

En tajua itseäni. Vieläkin ikävä. En vaan pysty. Varmaan joku sitoutumiskammo? Kun on todella rakastunut niin pelkää menettämistä niin paljon ettei edes halua aloittaa suhdetta ettei tule hylätyksi.

Haluatte velloa.

Asiassa joka on täysin mahdoton.

Sepä on teidän oikeutenne. Oman elämänne sillä pilaatte, olkaa hyvä vaan.

Itse ihastuin kaksi vuotta sitten. Emme ole sen jälkeen tavanneet, mitä nyt liikenteessä tultu vastakkain. En silti ole pystynyt häntä unohtamaan. Ja olen siis ollut parisuhteessa koko tämän ajan ja sitä ennenkin kauan. Tiedän, että mielikuvani eivät vastaa todellisuutta, en edes tunne tätä kaveria todellakaan hyvin. Sen pienen hetken vaan synkkasi, oltiin niin samaa maata. Ja kyllä, ajatuksissa ruokin ihastustani jatkuvasti. Kehittelen fantasioita, kuvittelen millainen hän on (vaikken edes tiedä). Eli olen ihastunut ihmiseen, jota ei edes ole olemassa kuin päässäni. Kunhan tuon tajuan "oikeasti", uskon että ihastus laantuu.