Miten lapsille on niin kamalasti leluja, vaikka täällä kaikilla on parin lahjan periaate joulunakin?
Tosi moni täällä tuntuu paheksuvan tapaa, että lapset saavat jouluna paljon lahjoja. Jos kukaan ei tunnustaudu materialistiksi, mistä ne leluvuoret sitten kertyvät?
Kommentit (7)
muuten vuoden varrella eivät saakaan juuri mitään, ja kukaan sukulainen tai kummi ei koskaan osta kuitenkaan lapsille mitään. ap
Musta meidän lapsella on jo ihan liikaa leluja, kun ne ei mahdu isohkoon lelulaatikkoon. Sukulaisperheen pojilla on koko lasten huone täynnä roinaa. :)
Sitten, kun olen jutellut tutavaperheiden kanssa niin olen huomannut, että monella on tapana ostella lapsille leluja aika usein. Esim. melkein kerran viikkoon jotain pientä lelua. Ei ihme, että siinä kertyy leluja.
Meillä itsellämme on olut tapana ostaa lähinnä synttäri- yms. lahjoiksi. Muuten saa tosi harvoin leluja. Onneksi isovanhemmat ostelee aika harvoin myös niitä leluja.
meillä ei ole myöskään mitään pleikkareita yms. vaikka lapset " jo" melkein 6-v ja 5-v. 5
Silti lahjoja kertyy vuori, kun kaikki kummit ja isovanhemmat laittavat kortensa kekoon. Ja sama toistuu synttäreillä ja nimipäivillä. Ja mikäpä olisi lapselle mieluisampi lahja kuin jokin lelu. Vaatteet ostetaan sitten muulloin tarpeen mukaan. Mitä nyt mummun neulomuksia mahtuu joululahjoihinkin.