Päiväkirja, vaipaton päivä nro 7
Tällä kertaa taidan jo jättää tuon lapsemme iän pois, kun se tuntuu monia vaivaavan. Siis että ollaan liian myöhään asian kanssa liikkeellä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Ja kuka sanoo ettei KOSKAAN aiemmin oltaisi pottailua harjoiteltu...?
Keskiviikko...
Aamuherätys, pisu ja pikkuhousut. Touhotusta, esikoisen ja vauvan tavaroiden laittamista. Lähdin asioille ja lapset menivät hoitoon tädille. Vähän hermostutti itseäni, kun eka kertaa lapsi menee ilman minua vaipattomana kylään. Vaan onneksi täti on tottunut lastenkaitsija.
Iltapäivällä kotiuduin ja kävin hakemassa lapset. Hienosti oli sujunut, vessassa oli käyty ja yhtään vahinkoa ei ollut sattunut. *taputusta* Kotiin mentyämme, lapsi nukkui myöhäiset päiväunet ja mies tuli töistä. Kävimme jälleen keskustelua vaipattomuusaiheesta ja sanoin miehelleni, että nyt on hänenkin PAKKO löytää pitkää pinnaa tuon asian kanssa. Ettei siitä tule mitään muuten. Keskustelu sujui hyvissä merkeissä ja mies yritti olla jopa ylitsevuotavan kärsivällinen lapsen kanssa. Lapsi heräsi kuivalla vaipalla päiväunilta ja mies vei ensitöikseen vessaan. Illan aikana myös kyseli koko ajan lapselta, tuleeko pissa, tuleeko kakka...
Tämä päivä meni sitten vallan mainiosti. Nukkumaan mennessä yövaippa kehiin ja unten maille... Ilman yhtään pissa- tai kakkasattumaa housuihin. (pyykikonekin lepää yhden päivän) :)
Palaillaan...
Katsotaan nyt sitten vieläkö mies jaksaa toisen päivän tsempata, taputan sitten illalla hänellekin ja annan kenties " makupalan" . ;)
Hmm, nyt mietin sitten, että missäs vaiheessa voimme sitten VIIMEIN ylpeänä kertoa kaikille, jotka vaan viitsivät kuunnella, että meidän X ei tarvitse enää vaippoja...
Kommentit (2)
Laittaisiko pakettiin pari vaippaa -> mummolle ja papalle tulevaisuuden varalle... Heheh...
ap
T:eräs, joka aikaisemmin veikkasi että teillä ollaan viimeistään jouluna täysin vaipattomia