Lehtisaaren arvotalossa asuvaa avioparia epäillään taposta Henkirikos on mahdollisesti tapahtunut jo useita päiviä ennen sunnuntaista operaa...
Lehtisaaren arvotalossa asuvaa avioparia epäillään taposta
Henkirikos on mahdollisesti tapahtunut jo useita päiviä ennen sunnuntaista operaatiota.
IS:N tietojen mukaan Helsingin Lehtisaaren henkirikoksesta epäillään arvotalossa asuvaa kolmekymppistä avioparia.
Mies asuu epäillyssä surma-asunnossa yhdessä varakkaaseen yrittäjäperheeseen kuuluvan naisen kanssa. Viime vuosina naisella ei kuitenkaan ole ollut merkittäviä ansio- tai pääomatuloja.
Pari on avioitunut hiljattain. Lehtisaaressa sijaitsevan rivitaloasunnon omistaa nainen.
Poliisi vaatii nyt kumpaakin vangittavaksi taposta epäiltynä. Rikoksen epäillään tapahtuneen torstain ja sunnuntain välisenä aikana eli 13.16.4. Henkirikos on siis mahdollisesti tapahtunut jo useita päiviä ennen sunnuntaista poliisioperaatiota. Miestä epäillään tapon lisäksi myös ampuma-aserikoksesta.
Helsingin poliisi sai illalla sunnuntaina 16. huhtikuuta ilmoituksen epäillystä henkirikoksesta Lehtisaaressa. Asunnolla käynnistyi mittava, huomiota herättävä poliisioperaatio.
IS:n tietojen mukaan henkirikoksen taustalla on huumekauppaan liittyviä asioita. Poliisi ei ole vahvistanut tietoa.
SURMA-ASUNNOSSA asuva mies on ollut poliisin kanssa tekemisissä ennenkin. Naisella ei ole merkittävää aiempaa rikostaustaa.
Mies on kolmisen vuotta sitten saanut 2 vuoden ja 5 kuukauden mittaisen vankeustuomion velanperintään liittyneestä väkivaltarikoksesta.
Tapauksessa oli kyse siitä, että mies oli mennyt yhdessä kolmen muun miehen kanssa perimään väkivaltaisesti velkaa eräältä nuorelta mieheltä tämän kotiin.
Kommentit (532)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä meni porukalla tunteisiin toi "arvo" sana. Tosi paljon väliä kuka omistaa tontin ja milloin asunto on rakennettu ja miten se on remontoitu tai millä hinnalla vastaavan saa Karjalasta. Menkää töihin ja lopettakaa toi valittaminen ja kateus.
T. Ei tarvii mennä töihin ku on millä piirtää ja oikeasti arvoasunto, hah.Mikä siitä 60-luvun talosta tekee arvoasunnon? Miksi 60-luvun tönö on arvoasunto kalliilla vuokratonilla Lehtisaaressa? Tekeekö siitä arvoasunnon se, että tuolla asuu varakasta väkeä, joka itse pitää noita vanhoja tönöjä arvoasuntoina? Muualla tuollaisia taloja puretaan, kun ei ole järkevää korjata.
Siitä tekee arvoasunnon se, että se on arvokas, eli maksaa paljon. Se on se kysynnän ja tarjonnan laki. Mikä tekee vaikka jostain taulusta arvokkaan vaikka itse maalaisi hienomman? Ja ei ne asukkaat vaan itse pidä niitä arvokkaina vaan kun ne myy, niin niistä saa paljon rahaa = arvokas. 😂
Siis häh? Maksaa paljon. No ei.
Samassa taloyhtiössä myytiin saman kokoinen kämppä 2021:
20.05.2021 8-9h, keittiö, sauna, khh 272,5 m² 499 000 € 1 831 € 985 vrk
Huomaatko että oli 985 vrk myynnissä, eli pitkälti yli 2 vuotta.
Ei taida olla tunkua noihin osoitteisiin.
Ei ole tunkua. Kirkko ei halua myydä tontteja. Se voi kiristää tonttivuokrilla asukkaita vaikka kuinka paljon. Tässä on taas yksi esimerkki kirkon todellisista arvoista.
saikohan myytyä Lehtisaaressa eräs isä jonka poika politiikko, ei taida just tällä hetkellä on, muutti naisen luo joka tunnettu niin Tapiolaan.
Täytyypä tutustua Lehtisaareen, Kaskisaari taitaa olla aika vaurasta aluetta samaten Kuusisaari.
Vierailija kirjoitti:
Pariskunnan nainen 34v ja mies 32v mutta kuvissa näyttävät 45 vuotiailta. Älkää käyttäkö huumeita 👍
Missähän nämä kuvat on näytillä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariskunnan nainen 34v ja mies 32v mutta kuvissa näyttävät 45 vuotiailta. Älkää käyttäkö huumeita 👍
Missähän nämä kuvat on näytillä??
Edellisellä sivulla linkki siihen jännä mieheen. Naisen kuvat voit googlettaa itse. Yritä edes!

No eikyllä ollu mitään kuvaa edellisellä sivulla, haastattelu oli , jossa tutkinnanjohtajaa haastateltii.
Miten googlaa, kun ei tiedä muuta kuin iän ja että on yrittäjäperheen tytär ja mies joku velkojen perijä ym kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariskunnan nainen 34v ja mies 32v mutta kuvissa näyttävät 45 vuotiailta. Älkää käyttäkö huumeita 👍
Missähän nämä kuvat on näytillä??
y-----li-----lau----da-l-----la

Googlaa: yli lauta Lehtisaari tai murh ainfo lehtisaari.
Osataan sitä paremmissakin piireissä. Hitto kun ihmiset ovat niin urpoja, että ne lähtee tommosiin huumekuvioihin mukaan.
Nyt sitten taas yhdet pääsee komeisiin kuviin, joissa ollaan oikeussalissa naamat peitettynä jollain pussilla, lehdellä tai muulla semmoisella. Millä lie tällä kertaa, se jää nähtäväksi.
Vaihtaa taas raha ja omaisuus tilejä, taskuja ja käsiä. Kyllä kannatti. Kaiken vaivan arvoista. Ja linnasta käsin kannattaa tehdä uutisjuttua huonoista vankiloista ja valittaa oikein vuolaasti.
Vajaat 8 kk, niin vietetään taas lusijan päivää. Hyvää lusijan päivää vaan näin etukäteen.
Veikkaus tuomioista: kallu 8v taposta ja muija 2v avunannosta ja kätkemisestä.
Vierailija kirjoitti:
Osataan sitä paremmissakin piireissä. Hitto kun ihmiset ovat niin urpoja, että ne lähtee tommosiin huumekuvioihin mukaan.
Nyt sitten taas yhdet pääsee komeisiin kuviin, joissa ollaan oikeussalissa naamat peitettynä jollain pussilla, lehdellä tai muulla semmoisella. Millä lie tällä kertaa, se jää nähtäväksi.Vaihtaa taas raha ja omaisuus tilejä, taskuja ja käsiä. Kyllä kannatti. Kaiken vaivan arvoista. Ja linnasta käsin kannattaa tehdä uutisjuttua huonoista vankiloista ja valittaa oikein vuolaasti.
Vajaat 8 kk, niin vietetään taas lusijan päivää. Hyvää lusijan päivää vaan näin etukäteen.
Kun on kyseessä rikas epäilty niin ei sinne saliin edes päästetä valokuvaajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä meni porukalla tunteisiin toi "arvo" sana. Tosi paljon väliä kuka omistaa tontin ja milloin asunto on rakennettu ja miten se on remontoitu tai millä hinnalla vastaavan saa Karjalasta. Menkää töihin ja lopettakaa toi valittaminen ja kateus.
T. Ei tarvii mennä töihin ku on millä piirtää ja oikeasti arvoasunto, hah.Kylläpä hesan juntilla menee tunteisiin kun joku vanha kuutio ei olekkaan mikään arvoasunto vaikka olis joskus 50 vuotta sitten ollut moderni hieno kämppä.
Joo ei oo enää.
No, ennenhän asunnot ja talot säilyttivät arvonsa ja jopa nostivat arvoaan. Vielä ku hyvä sijainti, niin oli pelkkää plussaa. Nykyään ajat ovat muuttuneet ja asunnon ostamisesta on tullut samanlaista kuin ostaisit jonkun auton paskan tai fillarin, joka joutaa neljän vuoden jälkeen jorpakkoon. Hinta korkeimmillaan juuri ostohetkellä ja sen jälkeen ei mitään arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Osataan sitä paremmissakin piireissä. Hitto kun ihmiset ovat niin urpoja, että ne lähtee tommosiin huumekuvioihin mukaan.
Nyt sitten taas yhdet pääsee komeisiin kuviin, joissa ollaan oikeussalissa naamat peitettynä jollain pussilla, lehdellä tai muulla semmoisella. Millä lie tällä kertaa, se jää nähtäväksi.Vaihtaa taas raha ja omaisuus tilejä, taskuja ja käsiä. Kyllä kannatti. Kaiken vaivan arvoista. Ja linnasta käsin kannattaa tehdä uutisjuttua huonoista vankiloista ja valittaa oikein vuolaasti.
Vajaat 8 kk, niin vietetään taas lusijan päivää. Hyvää lusijan päivää vaan näin etukäteen.
ei saanut kuvata
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä ihmiset takertuvat tuohon "arvoalue" -sanaan? Ovatko nämä ikinä edes käyneet Lehtisaaressa? Ovat seurakuntien vuokratontteja, juu. Mutta alueet ovat pk-seudun parhaita, rauhallisia pientaloalueita. Tapiola, Kuusisaari, Munkka, Lauttasaari ovat ympärillä, noin muutamia mainitakseni. Ja nämä 60-luvun rivarit ovat haluttuja, ei niitä pureta. Toki joutunut kalliit putkiremontit teettämään. Ja onhan ostarin ympärillä muutama ruma vanha kerrostalo, mutta ranta-alueet ovat kauniita ja varakkaiden suosiossa.
Vettä siinä on ympärillä. Aika pitkä kävelymatka tulee sinne lauttasaareen paitsi jäätä pitkin.
Lauttasaaresta pääsee Kaskisaareen, Lehtisaareen jne, oon vuosia sitten mennyt siitä.
Yritäppä uudelleen. Seurakunta on varannut sen sillan vaan omille huoltotoimilleen.
Lehtisaaressa näkyy olevan paljon kerros- ja rivitaloja, joihin ei ole tehty julkisivuremontteja. Samannäköisiä taloja kuin jossain Jakomäessä tai Varissuolla. Ehkä näidenkin alueiden talot ovat paremmin hoidettuja. 🤔 Lehtisaari on hieno, mutta talot eivät niinkään. Just saying.

Kunhan sanoin.
Unohtuukohan nyt kommentoijilta, että kyseessä on kuitenkin henkirikos ja on kuollut ihminen. Jotenkin halpaa, että teette viihdettä tämmöisestä asiasta. Mun isä tapettiin aikoinaan ja Alibi reteesti ilman lupaa siitä kirjoitteli, tuntui kyllä melko pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Ullanlinnan vaimontappajalla ei ollut omaisuutta, eikä pääomatuloja. Kaikki omaisuus oli vaimon tuomaa ja hänen nimissään. Toki oli koulutukseltaan lääkäri, mutta ei omaisuutta. Vaimolla oli myös osaketuloja , kallis asunto arvo-alueella ja osuus merenranta kiinteistöön ym. Eikä ole enää elossa eikä lapsilla ole äitiä. Sellainen seko ukko puolisona. Yritti myös tappaa lapset aiemmin. Joku täällä turhaan puolustelee miestä.
Mies on lääkäri (psykiatri), eikä mitään omaisuutta? Erikoista. Oliko uhkapeluri vai doku?
Tuskin nainen ampunut.