Onko tämä mielestänne jo henkistä väkivaltaa?
Pitkästä aikaa, kai koska on kevätfiilikset ja haluttaa, ehdotin varovasti vaimolle seksiä. On kieltäytynyt kokonaan kaikenlaisesta fyysisestä kanssakäymisestä jo vuosikausia.
Olin vähän vaikeana siinä ja torjuvana ja että väsyttää ja on huono olo. Mutta lupasi, että katsotaan huomenna illalla sitten.
Laittoi illalla aikaisin nukkumaan ja kääntyi selin niin kuin aina. Varmuuden vuoksi kertoi, että olo on kovasti flunssainen.
On tehnyt tämän muutaman kerran aiemminkin. Miksi ei vaan voi sanoa minulle, että ei tule haluamaan minua enää ikinä? Miksi pitää tehdä tyhjiä lupauksia ja antaa toivoa?
Tunnen itseni hylätyksi, huonoksi , surkeaksi. Kenellekään kelpaamattomaksi.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
No miltäköhän noin niinkuin itsestäsi tuntuu? Mitä väliä muitten mielipiteillä on, sinähän siinä parisuhteessa olet. Ja minusta tuo ei ole "henkistä väkivaltaa", vaan ihan kumppanin haluttomuutta. Siihen on olemassa jokin syy, ja se syy teidän kahden pitäisi selvittää.
Nimenomaan, haluttomuutta. Syy pitää selvittää jos haluaa, että ongelma ratkeaa.
Suosittelen syvällistä keskustelua asiasta ja mielellään jopa pariterapiaa. Kyllä usean vuoden haluttomuus/seksittömyys suhteessa on paha ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hiukan nyt hämmästyttää tämä. Eihän voi mitenkään olla mahdollista, että toista alkaisi yhtäkkiä haluttaa, jos asiaa ei edes valmistella mitenkään. Eli keskustella auki ongelmia, ja huolehdita siitä, että muunlainen läheisyys on kunnossa. Mutta sinä ajattelet asian päin vastoin. Älä ajattele tekeväsi myönnytystä kun et yritä, ja ansaitsevasi sillä jonain päivänä sitten sitäkin enemmän. Tuo on lottovoiton odottelua, ja syytät silloin puolisoa siitä, ettei sitä tule. Hän ei ole Oy Veikkaus Ab, eikä lottopallojen viskely olisi oikein järkevää sekään.
Mieheni on pihdannut koko suhteen ajan enemmän tai vähemmän. Hän on ihmisvihaaja, ja se selittää ilmeisesti riittävästi asian. Yleensä hänellä on aina jotain hampaankolossa minuakin vastaan. Jos hän nyt yhtäkkiä alkaisi lähentyä seksi mielessä tai ehdottaa, kynnys olisi tosi iso minun innostua, koska enhän enää edes tunne häntä siinä mielessä. Yhtä vaikea tai vaikeampi, kuin olisi jonkun muukalaisen kanssa alkaa virittää suhdetta selvinpäin. Koska hänen vieressään kuitenkin on tullut nukuttua vuosia, niin onhan hän vähän niinkuin veli.
Meillä ei ole muunlaistakaan läheisyyttä, koska vaimo ei pidä kosketuksestani eikä läheisyydestäni
-ap
Sit meet ehdottaan suoraan seksiä, et mitä jos lohkeis? Ihmettelet kun toista ei huvita. Hei haloo??!! Ilman kosketustako meinasit sen seksin hoitaa?
Ensin tuo puoli kuntoon, eli miten saatte läheisyyden välillenne taas?
Pitkä tie voi olla, ehkä helpompi ja molemmille parempi vaan erota.
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä haluttomuus johtuu siitä että toinen ei ole haluttava vaan ikävä rasite ja velvollisuus.
Antaisitko itse vonkaavalle miehelle?
Mietippä sitä.Ei se ole mitään vonkausta, jos ihan varovasti ehdottaa.
ap
Tämä taitaa olla se ongelma. Mitä käytännössä tarkoittaa tuo ehdottaminen?!
Sopisiko olla illalla seksiä? Ai et innostunut, no ei sitten vi t u n h u o ra..
Ja saiko se vaimo myös tarjoamastasi seksistä jotain iloa silloin kun sitä vielä oli? Ai et tiedä tai ehkä joskus..
En käytä karkeaa kieltä
-ap
Se ei ole esimerkkini ainut ongelma.

NO jos vaimo ei pidä kosketuksesta niin vaikea sitä on koskea!
Ap, kerro vähän teistä molemmista. Millaisia ihmisiä olette, miten elätte elämäänne ja miten suhtaudutte toisiinne ja suhteeseenne sekä miten te kumpikin tulette toimeen muiden ihmisten kanssa ja oletteko seurallisia vai erakoita. MItä harrastatte? Antamillasi tiedoilla on todella vaikea päästä kiinni siitä, mistä on kyse.
Vaimo voi olla luonnevikainen krooninen perseeseen ammuttu karhu tai sitten ei.
Sen vinkin nyt kuitenkin antaisin, että ensin pitäisi rakentaa suhde sellaiseen kuntoon, että siinä edes voisi olla seksiä. Sitten sitä seksiä voi ehdottaa sanoilla tai kosketuksilla. Pitää olla itsellä haju siitä, että siinä olisi jotkut aidot onnistumisen mahdollisuudet, siihen asti kannattaa olla ehdottelematta. Seksistä voi toki puhua sitä suhdetta rakentaessa, miten siihen suhtautuu, mitä siltä odottaa, mitä haluaisi tarjota toiselle, mitä saada jne. Mutta ei voi puhua ainoastaan seksistä, sillä seksi on vain yksi osa suhdetta.

Mun mielestä on taas aika erikoista sinun suoraan käytönnössä alkaa syyttää vain aloituksen miestä siitä, ettei hänen naisensa halua ja kertoo vain jotain tekosyitä, ei oikeita syitä kauan jatkuneelle haluttomuudelleen. Outoa projisoida noin voimakkaasti omaan tilanteeseesi, joka todennäköisesti on todella erilainen kuin aloittajalla. Kerroit, että oma miehesi on ihmisvihaaja ja käytöksensä ja ajatuksensa ilmeisesti sen mukaisia ? Lisäksi kerroit, että omassa tilanteessasi mies on se, joka on pihdannut koko suhteen ajan. Mistä ihmeestä tukitset, että aloittajalla olisi asiat yhtään verrannollisesti?
Oma neuvoni aloittajalle on: Puhukaa asiasta ja muutenkin suhteestanne avoimesti rauhallisella hyvällä hetkellä. Mitä kumpikin ajattelee suhteesta, mitä toivoo, mihin on tyytyväinen, mihin tyytymötön, millaista muutosta kenties kaipaisi jne. Jos tämä ei kahden kesken onnistu, niin menkää parisuhdeterapautille.
Jos vaimo on kieltäytynyt kaikesta fyysisestä läheisyydestä jo vuosia, ei vain seksistä, niin mielestäni hän on irroittatunut teidän parisuhteestanne jo aikapäiviä sitten. Hänelle ehkä riittää ystäväperusteinen kumppanuus? Puhukaa. En ymmärrä, miten olet ollut tuossa tilanteessa noin monta vuotta, jos kaipaat oikeaa parisuhdetta, läheisyyttä ja seksiä. Millainen vaimosi ja suhteenne muuten on? Onko aitoa välittämistä ja yhteen hiileen puhaltamista tms. kuitenkin? Riittääkö sinulle liitossa pelkkä ystävyys ja muu kumpanuus (jos nyt niitäkään sitten väillänne on) ?
Vierailija kirjoitti:
Tästä huomaa, että seksi on sinulle lähinnä erillinen toimenpide, joka tehdään sovitusti. Olisi hienoa, jos saisit tämän ajatuksen purettua ja liitettyä seksin normaaliin elämään, joka tapahtuu, kun tunnelma ja ilmapiiri on oikea. Seksiin ryhtyminen ehdotuksen perusteella on vaikeaa, sillä naisen aivojenkin pitää olla virittynyt kiihottuakseen. Ehdotus seksistä saattaa vetää naisen halun suppuun, eikä avaa sitä, niin kuin toivoisit.
Nainen tarvitsee tunteen, että on rakastettu ja haluttu omana itsenään, eikä ole vain miehen seksintarpeen tyydyttäjä. Haluttomuus johtuu useimmin siitä, ettei nainen koe olevansa miehen rakkauden kohde.
Kokeile muutaman kuukauden ajan huomioida vaimoasi, kuunnella häntä, arvostaa häntä. Hymyile hellästi, hipaise ohimennen, anna aitoa rehellistä hyvää palautetta. Näytä hänelle, miten ainutlaatuisen tärkeä hän on sinulle.
Uskon, että tilanteenne tulee muuttumaan.
En itse saa mitenkään samaa päätemää tehtyä aloittajasta, kuin tuo kirjoittamasi mustaamani aloituslause.
Ap kirjoitti myös:
"On puhuttu ja sovittu kymmeniä kertoja. Sovittu jopa kerran viikossa tietty aika, jolloin ihan vaan istutaan yhdessä lähekkäin ja jutellaan. Onnistui pari viikkoa, sitten homma unohtui."
Ei kuulostaa kyllä siltä, että ap on yrittänyt aika kokonaisvaltaista lähestymistä ja lähentymistä hyvällä tavalla. Nainen vetäytyy ja kieltäytyy tästä.
Kiinnostaisi tietää, millainen ap:n nainen on muuten luonteeltaan ja käytökseltään. Onko muuten välittävä ja mukava? Ja mistä syistä ollaan vieläkin yhdessä?
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä haluttomuus johtuu siitä että toinen ei ole haluttava vaan ikävä rasite ja velvollisuus.
Antaisitko itse vonkaavalle miehelle?
Mietippä sitä.Ei se ole mitään vonkausta, jos ihan varovasti ehdottaa.
ap
Tämä taitaa olla se ongelma. Mitä käytännössä tarkoittaa tuo ehdottaminen?!
Sopisiko olla illalla seksiä? Ai et innostunut, no ei sitten vi t u n h u o ra..
Ja saiko se vaimo myös tarjoamastasi seksistä jotain iloa silloin kun sitä vielä oli? Ai et tiedä tai ehkä joskus..
Voisitteko nyt oikeasti lopettaa tuon asiattoman projisoinnin. Aika ankeaa, kun tehdään ilman mitään perusteita ap:stä tuollaisia oletuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole henkistä väkivaltaa, sillä kenenkään ei ole velvollisuutta suostua / oikeutta vaatia seksiä.
Sen sijaan vaimo on haluton, hän ei siis enää pidä sinua seksuaalisesti haluttavana. Jos seksi on sinulle tärkeää, niin silloin kannattanee erota.
Ei seksistä kieltäytyminen olekaan väärin, mutta ap kysyikin tuosta tavasta, että vaimo pitää "löyhässä hirressä", että antaa pientä toivoa seksin suhteen, joka ei koskaan kuitenkaan toteudu. Se ei ole toista kohtaan mukavaa ja voi olla ihan vallankäyttöä. Suosittelen myös eroa. Erohan ei tietenkään takaa, että seksiä koskaan saisit muualta, mutta nyt tuskin ainakaan. Ja on joka tapauksessa parempi olla yksin ilman seksiä, kuin tuollaisessa tilanteessa ilman seksiä. Älä itse salli itseäsi kohdeltavan noin, vaan eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hiukan nyt hämmästyttää tämä. Eihän voi mitenkään olla mahdollista, että toista alkaisi yhtäkkiä haluttaa, jos asiaa ei edes valmistella mitenkään. Eli keskustella auki ongelmia, ja huolehdita siitä, että muunlainen läheisyys on kunnossa. Mutta sinä ajattelet asian päin vastoin. Älä ajattele tekeväsi myönnytystä kun et yritä, ja ansaitsevasi sillä jonain päivänä sitten sitäkin enemmän. Tuo on lottovoiton odottelua, ja syytät silloin puolisoa siitä, ettei sitä tule. Hän ei ole Oy Veikkaus Ab, eikä lottopallojen viskely olisi oikein järkevää sekään.
Mieheni on pihdannut koko suhteen ajan enemmän tai vähemmän. Hän on ihmisvihaaja, ja se selittää ilmeisesti riittävästi asian. Yleensä hänellä on aina jotain hampaankolossa minuakin vastaan. Jos hän nyt yhtäkkiä alkaisi lähentyä seksi mielessä tai ehdottaa, kynnys olisi tosi iso minun innostua, koska enhän enää edes tunne häntä siinä mielessä. Yhtä vaikea tai vaikeampi, kuin olisi jonkun muukalaisen kanssa alkaa virittää suhdetta selvinpäin. Koska hänen vieressään kuitenkin on tullut nukuttua vuosia, niin onhan hän vähän niinkuin veli.
Meillä ei ole muunlaistakaan läheisyyttä, koska vaimo ei pidä kosketuksestani eikä läheisyydestäni
-ap
Sit meet ehdottaan suoraan seksiä, et mitä jos lohkeis? Ihmettelet kun toista ei huvita. Hei haloo??!! Ilman kosketustako meinasit sen seksin hoitaa?
Ensin tuo puoli kuntoon, eli miten saatte läheisyyden välillenne taas?
Pitkä tie voi olla, ehkä helpompi ja molemmille parempi vaan erota.
NO jos vaimo ei pidä kosketuksesta niin vaikea sitä on koskea!
Ap, kerro vähän teistä molemmista. Millaisia ihmisiä olette, miten elätte elämäänne ja miten suhtaudutte toisiinne ja suhteeseenne sekä miten te kumpikin tulette toimeen muiden ihmisten kanssa ja oletteko seurallisia vai erakoita. MItä harrastatte? Antamillasi tiedoilla on todella vaikea päästä kiinni siitä, mistä on kyse.
Vaimo voi olla luonnevikainen krooninen perseeseen ammuttu karhu tai sitten ei.
Sen vinkin nyt kuitenkin antaisin, että ensin pitäisi rakentaa suhde sellaiseen kuntoon, että siinä edes voisi olla seksiä. Sitten sitä seksiä voi ehdottaa sanoilla tai kosketuksilla. Pitää olla itsellä haju siitä, että siinä olisi jotkut aidot onnistumisen mahdollisuudet, siihen asti kannattaa olla ehdottelematta. Seksistä voi toki puhua sitä suhdetta rakentaessa, miten siihen suhtautuu, mitä siltä odottaa, mitä haluaisi tarjota toiselle, mitä saada jne. Mutta ei voi puhua ainoastaan seksistä, sillä seksi on vain yksi osa suhdetta.
Sosiaalisia ihmisiä ollaan, kumpikin omalla tavallamme. Olimme pitkän aikaa ystäviä ennen kuin aloimme seurustelemaan. Jotenkin olemme nyt palanneet siihen neutraaliin alkuaikaan .
ap
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä haluttomuus johtuu siitä että toinen ei ole haluttava vaan ikävä rasite ja velvollisuus.
Antaisitko itse vonkaavalle miehelle?
Mietippä sitä.Ei se ole mitään vonkausta, jos ihan varovasti ehdottaa.
ap
Tämä taitaa olla se ongelma. Mitä käytännössä tarkoittaa tuo ehdottaminen?!
Sopisiko olla illalla seksiä? Ai et innostunut, no ei sitten vi t u n h u o ra..
Ja saiko se vaimo myös tarjoamastasi seksistä jotain iloa silloin kun sitä vielä oli? Ai et tiedä tai ehkä joskus..
En käytä karkeaa kieltä
-ap
Se ei ole esimerkkini ainut ongelma.
Mielestäni meillä oli suhteen alkuaikoina molempia tyydyttävä seksielämä
ap
Miks tässä tapauksessa ap:ta ei käsketä laihduttamaan?! Ainiin! Koska miehiähän koskee eri säännöt. Nainen ei voi koskaan olla liian laiha, sen sijaan mies on haluttava vielä superläskinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hiukan nyt hämmästyttää tämä. Eihän voi mitenkään olla mahdollista, että toista alkaisi yhtäkkiä haluttaa, jos asiaa ei edes valmistella mitenkään. Eli keskustella auki ongelmia, ja huolehdita siitä, että muunlainen läheisyys on kunnossa. Mutta sinä ajattelet asian päin vastoin. Älä ajattele tekeväsi myönnytystä kun et yritä, ja ansaitsevasi sillä jonain päivänä sitten sitäkin enemmän. Tuo on lottovoiton odottelua, ja syytät silloin puolisoa siitä, ettei sitä tule. Hän ei ole Oy Veikkaus Ab, eikä lottopallojen viskely olisi oikein järkevää sekään.
Mieheni on pihdannut koko suhteen ajan enemmän tai vähemmän. Hän on ihmisvihaaja, ja se selittää ilmeisesti riittävästi asian. Yleensä hänellä on aina jotain hampaankolossa minuakin vastaan. Jos hän nyt yhtäkkiä alkaisi lähentyä seksi mielessä tai ehdottaa, kynnys olisi tosi iso minun innostua, koska enhän enää edes tunne häntä siinä mielessä. Yhtä vaikea tai vaikeampi, kuin olisi jonkun muukalaisen kanssa alkaa virittää suhdetta selvinpäin. Koska hänen vieressään kuitenkin on tullut nukuttua vuosia, niin onhan hän vähän niinkuin veli.
Meillä ei ole muunlaistakaan läheisyyttä, koska vaimo ei pidä kosketuksestani eikä läheisyydestäni
-ap
Sit meet ehdottaan suoraan seksiä, et mitä jos lohkeis? Ihmettelet kun toista ei huvita. Hei haloo??!! Ilman kosketustako meinasit sen seksin hoitaa?
Ensin tuo puoli kuntoon, eli miten saatte läheisyyden välillenne taas?
Pitkä tie voi olla, ehkä helpompi ja molemmille parempi vaan erota.
NO jos vaimo ei pidä kosketuksesta niin vaikea sitä on koskea!
Ap, kerro vähän teistä molemmista. Millaisia ihmisiä olette, miten elätte elämäänne ja miten suhtaudutte toisiinne ja suhteeseenne sekä miten te kumpikin tulette toimeen muiden ihmisten kanssa ja oletteko seurallisia vai erakoita. MItä harrastatte? Antamillasi tiedoilla on todella vaikea päästä kiinni siitä, mistä on kyse.
Vaimo voi olla luonnevikainen krooninen perseeseen ammuttu karhu tai sitten ei.
Sen vinkin nyt kuitenkin antaisin, että ensin pitäisi rakentaa suhde sellaiseen kuntoon, että siinä edes voisi olla seksiä. Sitten sitä seksiä voi ehdottaa sanoilla tai kosketuksilla. Pitää olla itsellä haju siitä, että siinä olisi jotkut aidot onnistumisen mahdollisuudet, siihen asti kannattaa olla ehdottelematta. Seksistä voi toki puhua sitä suhdetta rakentaessa, miten siihen suhtautuu, mitä siltä odottaa, mitä haluaisi tarjota toiselle, mitä saada jne. Mutta ei voi puhua ainoastaan seksistä, sillä seksi on vain yksi osa suhdetta.
Sosiaalisia ihmisiä ollaan, kumpikin omalla tavallamme. Olimme pitkän aikaa ystäviä ennen kuin aloimme seurustelemaan. Jotenkin olemme nyt palanneet siihen neutraaliin alkuaikaan .
ap
Teettekö yleisesti asioita yhdessä, nauratteko yhdessä, tunnetteko toisenne? Käyttekö yhdessä lenkillä ja miten vaimo reagoi siihen, jos ehdotat jotain tuollaista? Oletteko läheisyyttä/seksiä lukuunottamatta toisia kunnioittavassa suhteessa/yhteydessä?

Myönnän, että ylipaino on ongelmani enkä ole komea. Siksi tämä sattuukin niin kipeästi.
ap.

Kyllä me jonkin verran tehdään asioita yhdessä, jopa lenkilläkin joskus käydään. Riitelemme paljon ja yleensä ihan pikkuasioista. Ehkä johtuu vaan siitä, että koemme toisemme ärsyttävinä

Lupa erota
Surullista.
Ei kannata jumittaa turhaan suhteessa joka ei tuo itselle tyydytystä.
Tai sitten käy vieraissa tyydyttämässä tarpeesi.
Jätä se pihtari. Olen kerran jättänyt pihtarin. En olisi suhteessa jossa ei seksiä ole. Tekosyitä voi aina keksiä miksei halua mutta pidä sille akalles puhuttelu että olette parisuhteessa ja jos ei seksiä tipu niin lusikat jakoon samantien.

Sinä koet siis vaimosi ärsyttävänä. Onko hänkin sanonut kokevansa sinut ärsyttävänä? Mitä olette yrittäneet tehdä riitelyllenne vai onko teillä sellainen elämänasenne, että paljo riitely on ihanaa ja kuuluu elämään?
Minulta menisi halut riitelevään puolisoon, joka kokee, että vain ärsytämme toisiamme.
Ei mulla muuta kirjoitti:
Jätä se pihtari. Olen kerran jättänyt pihtarin. En olisi suhteessa jossa ei seksiä ole. Tekosyitä voi aina keksiä miksei halua mutta pidä sille akalles puhuttelu että olette parisuhteessa ja jos ei seksiä tipu niin lusikat jakoon samantien.
Niinpä. Itsekin olen jättänyt kolme pihtaria ja olen nainen.
Oletteko puhuneet haluttomuudesta neutraalisti, ilman syyttelyä? Selvittäkää syy vaikka lääkärissä. Onko taustalla hormonit, masennus vai loppuneet tunteet sinua kohtaan? Jos asia ei muutu, ovatko ero tai avoin suhde hyviä ratkaisuja? Nostakaa kissa pöydälle.