Miksi niin moni vauva rauhoittuu, kun siirtyy äidinmaidosta korvikkeeseen?
Itse vielä täysimetän 2,5 kk vauvaamme ja tarkoitus on jatkaa tuonne 6 kk asti jos vaan mahdollista. Ihmettelen vaan, miksi niin moni kertoo että lapsi (ja koko perheen elämä) on rauhoittunut välittömästi kun lapsi saakin korviketta eikä sitä paljon ylistettyä äidinmaitoa, joka järjen mukaan on parasta ravintoa lapselle?
Tämä ihan siksi, että joskus tuntuu aivan älyttömältä koko imetys. Sen vielä kestää, että omia menoja ei juuri tarvitse suunnitella, mutta pahimmalta tuntuu se että lapsi ei oikein koskaan vaikuta tyytyväiseltä, on ollut jos jonkinlaista masuvaivaa ja nyt uusin villitys on vaatia rintaa n.45 minuutin välein. Pitääkö minun luovuttaa ja siirtyä pullomaitoon?
Kommentit (14)
Olen kuitenkin halunnut antaa vauvalle omaa maitoa ja hyvin on sillä kasvanut.
5 kk yritin epätoivoisesti, itkin ja yritin. Imetin ja pumppasin ja ihan mitä vaan mutta vauva vaan itki. Paino alkoi pudota ja silloin otettiin kiireesti pullomaito kehiin ja johan elämä helpotti. Osittain imetin vielä 2, 5 kk (öisin lähinnä).
Toinen lapsi oli kilon esikoista isompi ja ruokahalut sen mukaiset. Pullomaitoa alettiin antaa heti laitokselta asti lisänä ja meillä oli ihana ja rauhallinen vauvakausi.
Ja ihan vaan lohdutuksena muille pulloperheille, jotka syyllistävät itseään, meidän lapset on superterveitä ja super vastustuskykyisiä, nyt jo 7 ja 5 vuotiaita menijöitä :)
Täysimetin 6kk, joten korvikkeella ei vaikutusta asiaan.
En luottaisi mutu-tuntumaan lähipiiristä. Ei ole erityisen tieteellistä...
niin rintamaitoon imeytyy kaikki mitä hän suuhunsa laittaa. Maito,hedelmät ja monet muut aiheuttavat vauvalle vatsanväänteitä!
Asia on mahdollisesti niin, että korviketta saadessaan lapsi saa enemmän kerrallaan vähemmällä työllä, ja siitä syystä pysyykin pidempään tyytyväisenä...
Mutta korvikehan ei ole ihan täysin verrattavissa äidinmaitoon. Äidinmaidosta lapsi saa kuitenkin kaiken tarvitsemansa (paitsi D-vitamiini).
Kaksipiippuinen juttuhan tämä on, mutta ei sitä äidinmaitoakaan turhaan suositella...
Meinaan vaan, että jos äiti syö yksipuolisesti , pääasiassa valmisruokaa, ns. kevytruokaa ja/tai hyvin vilja/sokeri-painoitteisesti niin näin maalaisjärjellä voisi ajatella, ettei äidinmaidosta tule tarpeeksi ravitsevaa.
Suosittelen odottamaan viikon pari ennen kuin mahdollisesti lisäisit korvikkeen äidinmaidon lisäksi.
Voihan vauvallasi olla mm. kasvupyrähdyskin menossa...
Parhaimman henkilökohtaisen neuvon saat kuitenkin neuvolastasi!
että oli lehmänmaidolle (=korvikkeelle) niin allerginen.
Moni on myös minulle sanonut miten korvike on tuonut vatsavaivoja äidinmaitoon verrattuna. Äidinmaitoa nautiskellaan hieman pidempään ja useammin kuin korviketta.
Viljat ja maito/muna ovat yleisimmät vatsaväänteiden aiheuttajat. Jotkut vihannekset ja hedelmät myös.
Vierailija:
Parhaimman henkilökohtaisen neuvon saat kuitenkin neuvolastasi!
Imetän edelleen, vauva 11 kk, korviketta ei ole koskaan saanut ja lapsi on itse rauhallisuus! Esikoinen, korviketta 4 kk ikäisestä saanut, oli ihan toista maata, paljon vaativampi ja rauhattomampi.
Meillä ei kukaan kolmesta lapsesta ole saanut korviketta. Kaikki ovat mielestäni olleet myös ihan rauhallisia vauvoja. Että enpä sitten tiedä miten rauhallisia olisivat olleet, jos olisivat saaneet korviketta syödäkseen...
Mikä viestissäni mättäsi???
Et tainnut ihan loppuun asti miettiä ennen omaa viestiäsi...
Ok, voihan vauvan punnita esim kotonakin... Mutta yleensä neuvolassa.
Tuleeko mieleen semmoinen asia, että jos vauvan paino ei ole noussut ollenkaan /tarpeeksi/laskenut jopa... ???
Tärkeinhän olisi se että terve vauva kasvaa!!!
Silloinhan neuvolasta saa sen henk koht ohjeen.
Esim lisämaito jne!!!
Että utopiassa nro 10llä ainakin näin...!!!
Minä imetin 8kk ja korvikkeeseen siirtymisen jälkeen lapsesta on tullut levoton. Toisaalta oppi enemmän liikkumaankin juuri tuossa vaiheessa, joten en voi sanoa johtuuko levottomuus korvikkeesta vai liikkumisesta.