Lue keskustelun säännöt.
Olen niin kyllästynyt äitiyteen
16.04.2023 |
Haluaisin vaan herätä ja mennä suoraan töihin, eikä huolehtia myös toisesta ja viedä päiväkotiin. Tulla siistiin kotiin, ilman että lelut lojuilee. Syödä silloin kun huvittaa eikä tarvitse huolehtia toisen aamupalasta, lounaasta, välipalasta, päivällisestä ja iltapalasta. Mennä suoraan nukkumaan juuri silloin kun huvittaa eikä tarvitse huolehtia siitä, että onko toinen pessyt hampaat ja mikä kirja luettaisiin.
Minulla on aivan ihana lapsi, rauhallinen mutta jokseekin minuun takertuvainen. Mieheni on vuorotyössä ja tuntuu siltä että olisin yh. Miten te yh oikein jaksatte? En vaan yksinkertaisesti löydä enää iloa äitiydestä, en jaksa leikkiä enkä kestä lapsen itkua yhtään. Onko minussa vika?
Kommentit (12)
Lapsi kasvaa äkkiä. Mulla on 15v teini eikä hänestä ole kovasti työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olis pitänyt vähän ajatella ennen naimista.
Kyllä mä silloin aikoinaan miettinyt tarkkaan, että kannattiko lasta tehdä. Tuli vaan yllätyksenä miten raskasta se on, tämän vuoksi lapsimäärä on jäänyt vain yhteen. Mietin vaan, että onko tämä tuntemus yleistä vai olenko vaan "viallinen äiti".
Mietin myös, että johtuuko väsymys siitä kun teen ihan täyttä työpäivää ja sen lisäksi viikossa menee 10h matkoihin. Arjet tuntuu pelkkä selviytymiseltä.
Helpottaa kun lapsi kasvaa, koululainen on jo ihan erilainen hoidettava kun leikki-ikäinen, pieni lapsi on tietysti takertuva. Juuri tuosta syystä mitä sä aloituksessa kirjoitit on meidän perheen lapsiluku täynnä, mä en todellakaan jaksa enää yhtään pikkulapsiarkea...
ap. älä suorita niin hirveästi, pienen lapsen kanssa voi vähän kodin siisteydestä tinkiä kunhan keittiö ja vessa on puhdas, ja pieni hoidettu hyvin. Muuten saa olla vähän leluja siellä täällä.
Tee pakasteeseen annoksia joita voit sulattaa lapselle, itse ehkä syötte töissä. Välipalojakin voi valmistaa kerralla enemmän.
Puhu puolisosi kanssa, että saat omaa aikaa, olet selväsit uupunut rakkaan lapsesi ja työn kanssa.
Tuntuu, että teiltä nykyäideiltä vaaditaan ihan liikaa, jokainen tekee sen minkä jaksaa. Pikkulapsiarki menee nopsaan, usko pois. Muutaman vuoden kuluttua muistelet kaiholla tätä aikaa, muista ottaa kuvia ihanista hetkistä.
Itse yh. äitinä oli aika rankkaa, kun menin vessaan lapsi konttasi itkien oven taakse.
Luin ilolla, kun kerroit että sinulla on ihana lapsi, kun rakastaa kaikki kyllä selviää.
Olisiko sinulla ystäviä, sukulaisia tai muita ympärilla joiden kanssa puhua jakaa lapsen hoitoa, myöntää että vähän uuvuttaa.
Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai oletko kyllästynyt köyhyyteen? Miehesi palkka ei riitä, sinunkin on käytävä töissä. Mutta kahdesta palkasta huolimatta, olet onneton. Se on Suomessa melko yleisyä nykyään, köyhyys. Ja narsistiset tarpeet, kireällä sävyllä... ainakin aloituksessasi.
Ellei kyse olisi narsistisuudesta, nauttisit perheestäsi. Nyt olet yhdessä yksin, ja voit vain elätellä pakofantasioita. Mutta miksi et pakenisi niissä puitteissa, jotka sinulla on?
Miksi tyytyisit fantasioimaan siitä, että joku muu on laillasi onneton, kun voisit sen sijaan ryhdistäytyä ja pyrkiä näkemään, että perheesi on onnen arvoinen?
Onko miehesi Mies? (Jos ei ole, kompensoi sitä lempeästi, niin perheellänne on "pää", ettekä ajelehdi veltosti.)
Pakene lapsen kanssa vaikka pelien maailmaan! Lapsuuden taikaan. Kun kerran pakenet. Se vaatii vain tahtoa nauttia. Ei tahtoa näytellä, vaan tahtoa rakastaa, vaikka ei kokisi olevan senkään arvoinen...
Muuten nuoruutesi kuuluu katkeruuteen lapsen olemassaolosta, ja aviomiehesi työvuoroista. Silloin et voi ottaa suurempaa vastuuta perheesi onnesta.
Jos tosisan olet sitä mieltä, että rakkautta ei tarvita, koska kurjuus on sinusta riippumattomien olosuhteiden vika, mietit turhia - ethän edes odota muutosta. Sellaisenko elämän haluat?
Varo liian jäykkiä asenteita, ja ilkeyttä niiden varjolla. Ilo jonka kylmäkiskoisuudestasi ehkä saat (lapsen kanssa), ei palvele sinua pidemmän päälle. Ilkeys kostautuu moninkertaisena, aivan kuten hyvyyden saa aina takaisin moninkertaisena. Se on karma - mutta onni suosii rohkeaa!
Vierailija kirjoitti:
ap. älä suorita niin hirveästi, pienen lapsen kanssa voi vähän kodin siisteydestä tinkiä kunhan keittiö ja vessa on puhdas, ja pieni hoidettu hyvin. Muuten saa olla vähän leluja siellä täällä.
Tee pakasteeseen annoksia joita voit sulattaa lapselle, itse ehkä syötte töissä. Välipalojakin voi valmistaa kerralla enemmän.
Puhu puolisosi kanssa, että saat omaa aikaa, olet selväsit uupunut rakkaan lapsesi ja työn kanssa.
Tuntuu, että teiltä nykyäideiltä vaaditaan ihan liikaa, jokainen tekee sen minkä jaksaa. Pikkulapsiarki menee nopsaan, usko pois. Muutaman vuoden kuluttua muistelet kaiholla tätä aikaa, muista ottaa kuvia ihanista hetkistä.
Itse yh. äitinä oli aika rankkaa, kun menin vessaan lapsi konttasi itkien oven taakse.
Luin ilolla, kun kerroit että sinulla on ihana lapsi, kun rakastaa kaikki kyllä selviää.
Olisiko sinulla ystäviä, sukulaisia tai muita ympärilla joiden kanssa puhua jakaa lapsen hoitoa, myöntää että vähän uuvuttaa.
Voimia.
Kiitos sinulle ihanainen, tuli tippa linssiin kun luin tekstiäsi. Koen jotenkin huono omatuntoa jos pyydän apua isovanhemmilta, koska itsehän me lapsen olemme saaneet aikaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vai oletko kyllästynyt köyhyyteen? Miehesi palkka ei riitä, sinunkin on käytävä töissä. Mutta kahdesta palkasta huolimatta, olet onneton. Se on Suomessa melko yleisyä nykyään, köyhyys. Ja narsistiset tarpeet, kireällä sävyllä... ainakin aloituksessasi.
Ellei kyse olisi narsistisuudesta, nauttisit perheestäsi. Nyt olet yhdessä yksin, ja voit vain elätellä pakofantasioita. Mutta miksi et pakenisi niissä puitteissa, jotka sinulla on?
Miksi tyytyisit fantasioimaan siitä, että joku muu on laillasi onneton, kun voisit sen sijaan ryhdistäytyä ja pyrkiä näkemään, että perheesi on onnen arvoinen?
Onko miehesi Mies? (Jos ei ole, kompensoi sitä lempeästi, niin perheellänne on "pää", ettekä ajelehdi veltosti.)
Pakene lapsen kanssa vaikka pelien maailmaan! Lapsuuden taikaan. Kun kerran pakenet. Se vaatii vain tahtoa nauttia. Ei tahtoa näytellä, vaan tahtoa rakastaa, vaikka ei kokisi olevan senkään arvoinen...
Muuten nuoruutesi kuuluu katkeruuteen lapsen olemassaolosta, ja aviomiehesi työvuoroista. Silloin et voi ottaa suurempaa vastuuta perheesi onnesta.
Jos tosisan olet sitä mieltä, että rakkautta ei tarvita, koska kurjuus on sinusta riippumattomien olosuhteiden vika, mietit turhia - ethän edes odota muutosta. Sellaisenko elämän haluat?
Varo liian jäykkiä asenteita, ja ilkeyttä niiden varjolla. Ilo jonka kylmäkiskoisuudestasi ehkä saat (lapsen kanssa), ei palvele sinua pidemmän päälle. Ilkeys kostautuu moninkertaisena, aivan kuten hyvyyden saa aina takaisin moninkertaisena. Se on karma - mutta onni suosii rohkeaa!
En ole kyllästynyt köyhyyten. Olen töissä koska haluan olla muutakin kuin äiti.
Anteeksi, mutta sun teksti menee ihan yli mun ymmärrystä.
Kuulostaa siltä, että olet uupunut. Liikaa työmäärää ja liian pitkiä päiviä. Hanki apua. Yritä saada lapsi viikonlopuksi hoitoon ja lepäät vaan. Ota vaikka sairaslomaa ja asia puheeksi esim. työterveydessä. Tarvitset omaa aikaa myös, kannattaa miehen kanssa puhua työnjaosta.
Olin ihan burn outissa kun lapset olivat pieniä. Myöhemmin tajunnut, että olisi pitänyt pyytää apua. Olisi ollut mukavampi elämä itsellä ja lapsilla, kun olisi jaksanut paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mikset anna sitä adoptioon?
Tekee sitte uuden jos mieli muuttuu.
Jos mahdollista työnantajan puolesta ja taloudellisesti, niin lyhennetty työaika käyttöön. Helpottaa, kun ei mene niin paljon päivästä töihin. En tiedä millä alalla olet, mutta jos on tippaakaan mahdollista etätyöhön, sitäkin kannattaa miettiä.
Olis pitänyt vähän ajatella ennen naimista.