Hoitava lääkäri kiristää mielialalääkkeiden käyttöön

Minulla on hoitokontakti mielenterveyspolille ja siellä tapaamisia sekä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa että ajoittain poliklinikan psykiatrin kanssa. Minulla on diagnosoitu aluksi keskivaikea masennus ja sitten toistuvat masennusjaksot.

Minulle on kokeiltu jo viittä eri mielialalääkettä, joista jokainen on aiheuttanut normaalia elämää haittaavia sivuvaikutuksia ja kaksi viimeisintä aiheuttanut serotoniinioireyhtymän, vaikka minulla on ollut käytössä vain yksi lääke kerrallaan ja aloitusannostus on ollut pieni. Jostain syystä olen siis jo kahdesti saanut yliannostuksen mielialalääkkeestä. Näillä kahdella viimeisellä kerralla olen joutunut sairaalahoitoon oireiden vuoksi. Tätä elimistön reagointitapaa ei tutkita nyt mitenkään, vaan hoitokeino on ollut lopettaa lääkitys ja se on onneksi molemmilla kerroilla myös ollut tehokas hoitokeino.

Nyt minun hoitava lääkärini painostaa todella voimakkaasti minua jälleen uuteen lääkekokeiluun. Olen kertonut miksi en halua lääkekokeilua, mutta lääkäri kiristää koko ajan esimerkiksi sillä, että en varmastikaan saa enää ikinä sairaslomaa, jos tiedoissani on, että olen lääkevastainen, koska se on hoitovastaisuutta. Hän myös sanoi, että saan unohtaa Kelan tukeman kuntouttavan psykoterapian, jos en suostu uuteen lääkekoiluun. Koska lääkkeet ovat tavallisesti hyvin siedettyjä, hän myös kyseenalaistaa sitä, että oireiluissani ollut kuitenkin kyse jostain muusta, eli joko siitä että olen saanut paniikkikohtauksen tai siitä, että olen väärinkäyttänyt lääkkeitä. Olen konsultoinut toista lääkäriä, mutta en kuitenkaan ole uskaltanut vaihtaa hoitavaa lääkäriä, koska pelottaa nykyisen hoitavan lääkärin kirjaukset. Mitä voin tehdä, jos hän kirjaa tietoihin, että olen lääkevastainen tai että väärinkäytän lääkkeitä?

Olen ollut sairaslomalla masennuksen vuoksi, mutta nyt olen ollut työelämässä taas pidempään. Väsyn helposti ja voin välillä huonosti, mutta selviän töistäni ja perheen velvollisuuksista riittävän hyvin. Tavoite on päästä aloittamaan psykoterapia, johon aiemmin ei ollut jaksamisen vuoksi mahdollisuutta. Nyt pelkään, että sitä mahdollisuutta ei enää olekaan, jos lääkäri on oikeassa, enkä voi ilman lääkitystä päästä terapiaan.

Oman masennukseni taustalla on traumaattiset tapahtumat sekä lapsuudessa että aikuisena, ja toisen konsultoimani lääkärin mukaan vaikuttaa todennäköisemmältä oireiden ja kokonaisuuden kannalta, että oikea diagnoosi on ptsd tai c-ptsd, joka vaatisi myös toisenlaista hoitoa kuin tavanomainen masennus.