7 kk ja " uhmaikä" ? Voiko temperamentti alkaa muuttua jo tässä iässä?
Siinäpä se kysymys olikin.. eli tietääkö joku miten aikaisemmin niin arinkoisesta ja rauhallisesta tytöstä on noin 7 kk:n iässä tullut melkoinen känkkäränkkä? Välillä huudetaan niin lujaa että ikkunat särkyy, masu on täynnä eikä väsytäkään ja vaippa just vaihdettu. Kipuja en usko että hänellä on kun syö normaalisti ja nukkuu pitkät yöunet, herää pari kertaa tuttia kaipaamaan mutta sen saatuaan yleensä nukahtaa taas.
Kai tää ihan normaalia on mutta muutos on vaan niin iso ja äkillinen että ihmetyttää.
Kommentit (5)
Tuntuu ainakin meidön temperamenttista seiskakuista kiukuttavan. Kiukku tulee usein vähän väsyneenä, esim. kun lapataan ruokaa suuhun niin, ettei hän ole ihan itse valmis sitä ottamaan, lelut katoaa tms. Yläleuasta on pukkaamassa varmaakin hampaita, ikeniin näyttäisi sattuvan, kun kovasti järsii jotain ja yhtäkkiä alkaa porun. Oma juttunsa on sitten nukkumaanmeno, sitä ollaankin jumpattu jo noin 6.5kk...
Hampaita pojalle kyllä on tullut tasaseen tahtiin. Olen ajatellut, että pojalle alkaa tulla temperamenttiä ja kun hampaatkin vielä tunkevat ikenistä niin hermo menee helpommin.
Meillä siis ihan selvästi suututaan. Poika jäkittää ja kiristää hampaitaan, eikä itku ole varsinaisesti kipuitkua. just nuo syömiset ja lelun putoamiset tms on kirkumisalttiita juttuja.
Minusta tuntui tuossa vaiheessa, että vauva oli tyytymätön olotilaansa kun ei päässyt eteenpäin. Sitten on mieliala kohonnut joka esitysaskeleen mukana ja nyt kun kävelee on aina iloinen ellei sitten ole väsy tai nälkä. " Uhmaikä" meillä oli kyllä myös syömisen suhteen tuossa 8-10kk mutta sekin ilmeisesti johtui siitä, että olisi halunnut itse syödä eikä osannut. Temperamenttia...
ja sehän voi hyvin olla syy mutta en ainakaan tunne ikenissä mitään ja kiukuttelu on jatkunu nyt jo useamman päivän. Ehkä toi oma tahto on se mikä sitten lopulta on syynä. Tuntuu vaan että mikään ei kelpaa ja jos esim tarjoaa ruokaa kun lapsen ei olekaan nälkä vaan on kiukunnut jostain muusta syystä niin auta armias sitä huutoa. Hermot menee välillä totaalisesti, ja itseluottamus alkaa olla aika hutera kun tähän asti kaikki on menny paremmin kuin hyvin ja nyt vissiin sitten saadaan osamme vaikeuksista.
Täytynee yrittää jaksaa vaan ja pitää ne hermot kurissa, ei kai muukaan auta. Oon vaan aika neuvoton ja ymmärrän nyt vasta miten hyväntuulinen neiti oli tähän asti. Nyt ei viihdy lattiallakaan yhtään yksin vaikka ryömii jo hiukan.
voisiko olla kyse alkavasta eroahdistuksesta? entäs tää ikuinen ehdotus: hampaita?