Lue keskustelun säännöt.
Hei te, joilla oli arvaamaton ja kovapäinen ja fyysisesti päällekäypä lapsi - millainen hänestä tuli aikuisena?
11.04.2023 |
Sellainen, josta ei ikinä tiennyt, mistä tuulee.
Toisinaan saattoi käydä jo lapsena aikuisen päälle. Tai muuten vain mikään kehu eikä rangaistus tehonnut.
Haluaisin myös tietää, miten hänen kanssaan lopulta toimittiin.
Kommentit (46)
Sai teininä asperger-diagnoosin. Juristi, ystäviä on, näyttää nauttivat elämästä. Ei pitkää parisuhdetta, mikä ei sinällään ole suuri yllätys kun en odottanutkaan hänen ottavan muita kuin lemmikkejä reviirilleen. Mut jos sellaista toivoo niin toivottavasti sopiva tyyppi joskus löytyy. Aikuisena/teini-iän jälkeen ei ole ollut aggressiivista käytöstä, 11-vuotiaana piti vielä pitää kiinni pahimmissa tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Sä olet ihan pihalla. Pitää erottaa ns oikeasti väkivaltaiset valtaa haluavat lapset ja neurologiset toisistaan. Saati ne, jotka alkaa vasta teini-iässä väkivaltaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Ai näinkö helppoa se onkin. Kiitos vinkeistä, näitä ei varmaankaan kukaan ole kokeillut.
Ottamatta kantaa siihen, kuka teki ja mitä, niin veljenpojalla nuo toimi. Veljenpoika meni kesäksi mummolaan, oli siellä ukin kovassa komennossa aikansa ja palasi kotiin aivan erilaisena. Ei lyöty, ei oltu ilkeitä, ei pakotettu - kunhan ihan jokaiseen tekemiseen puututtiin ja se väärä toiminta estettiin ja opeteltiin tekemään oikein sekä tunnistamaan se, koska alkaa mennä tunteissa yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Ai näinkö helppoa se onkin. Kiitos vinkeistä, näitä ei varmaankaan kukaan ole kokeillut.
Ottamatta kantaa siihen, kuka teki ja mitä, niin veljenpojalla nuo toimi. Veljenpoika meni kesäksi mummolaan, oli siellä ukin kovassa komennossa aikansa ja palasi kotiin aivan erilaisena. Ei lyöty, ei oltu ilkeitä, ei pakotettu - kunhan ihan jokaiseen tekemiseen puututtiin ja se väärä toiminta estettiin ja opeteltiin tekemään oikein sekä tunnistamaan se, koska alkaa mennä tunteissa yli.
Totta kai se toimii, jos vika on siinä, ettei lasta ole kasvatettu. Tämä aloitus liittyy lapsiin, jotka eivät olleet edes lapsena tavallisia tallaajia
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapsella todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Nyt on 16 v. Ei ole enää aggressiivinen, mutta mielialat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Monta vuotta meni ennen kuin sai oikeaa hoitoa. Aika näyttää millainen aikuinen hänestä tulee.
Meillä auttoi bipoon olantsapiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni tappeli välillä sisaruksensa kanssa, muuten ei ollut aggressiivinen. Mutta oli täysin oman tiensä kulkija, johon mitkään kehut ja rangaistukset eivät vaikuttaneet mitenkään. Aspergerin syndrooma diagnosoitiin alakoulun loppupuolella. Oli joitain aivan karmeita vuosia jumittumisten ym. kanssa. Lapsi ennemmin vaikka pyörtyi kuin antoi periksi yhtään missään. Nykyisin on parikymppinen ja hänessä tuskin huomaa miten erikoista. Valitettavasti opiskeli alaa, josta oli todella kiinnostunut, mutta työolot ovat siellä yleensäkin kamalat ja Aspergerina etenkään ei töihin kykene. Nyt miettii mitä tekee jatkossa. Mutta siis todellakaan ei jumita mihinkään tuntikausiksi ja kykenee kommunikoimaan eli kaikkea voi elämässä tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Nyt on 16 v. Ei ole enää aggressiivinen, mutta mielialat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Monta vuotta meni ennen kuin sai oikeaa hoitoa. Aika näyttää millainen aikuinen hänestä tulee.
Meillä auttoi bipoon olantsapiini.
Minkä ikäisenä lapsi/ nuori sai dg:n? Meillä 14 vuotiaana. Sitä ennen arvailtiin ADHD:ta ym.."Hoidoksi" esh:ssa ehdotettiin tarravihkoa motivoimaan hyvään käytökseen. Tämä lapselle, jolla oli päällö bipon sekamuotoinen vaihe psykoottisilla läpilyönneillä.
"Hakekaa apua" on ehkä "huonoin" neuvo minkä ole kuullut. Huono siksi, että lasten ja nuorten mt-hoito on täysin retuperällä tässä maassa. On haettu apua ja ihan helvetisti tapeltu sen eteen. Mutta olet jonossa, saat ajan jonnekin kuukausien päähän ja kun hoitoaika lähestyy, se peruuntuukin. Uusi aika tulee joskus taas kuukausien päähän. Tai, kun saat hoitoa, se ei vastaa tarvetta. Bipo- potilasta hoidetaan nepsynä tai käytöshäiriöisenä. Ja joka v....n kerta hoitokokouksessa istuu eri tyypit ruutuvihot käsissään.
Tuetusti asuva,omasta tahdostaan yksinäinen, ahdistuu ja lukkiutuu ihmispaljoudessa.
On töissä kirjastolla ja viihtyy kunhan ei joudu lainaustiskiltä ruuhka-aikaan.
Eläinrakas,löytyy kissa ja marsuja. Taiteellinen.
Aggressiivisesti kohtaukset vähentyneet ja lieventyneet lapsuudesta, diagnoosit Adhd ja lievä Asperger selittävät paljon. Raivostui kun koki ettei tule ymmärretyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Nyt on 16 v. Ei ole enää aggressiivinen, mutta mielialat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Monta vuotta meni ennen kuin sai oikeaa hoitoa. Aika näyttää millainen aikuinen hänestä tulee.
Meillä auttoi bipoon olantsapiini.
Minkä ikäisenä lapsi/ nuori sai dg:n? Meillä 14 vuotiaana. Sitä ennen arvailtiin ADHD:ta ym.."Hoidoksi" esh:ssa ehdotettiin tarravihkoa motivoimaan hyvään käytökseen. Tämä lapselle, jolla oli päällö bipon sekamuotoinen vaihe psykoottisilla läpilyönneillä.
"Hakekaa apua" on ehkä "huonoin" neuvo minkä ole kuullut. Huono siksi, että lasten ja nuorten mt-hoito on täysin retuperällä tässä maassa. On haettu apua ja ihan helvetisti tapeltu sen eteen. Mutta olet jonossa, saat ajan jonnekin kuukausien päähän ja kun hoitoaika lähestyy, se peruuntuukin. Uusi aika tulee joskus taas kuukausien päähän. Tai, kun saat hoitoa, se ei vastaa tarvetta. Bipo- potilasta hoidetaan nepsynä tai käytöshäiriöisenä. Ja joka v....n kerta hoitokokouksessa istuu eri tyypit ruutuvihot käsissään.
Sama meillä. Haettiin apua, mutta kun kaikki vaan ihmettelevät. Ei voi tutkia, koska on masentunut. Ei voi olla bipo, koska mielialat muuttuvat liian usein. Aina vain sanottiin, että jatka vain masennuslääkkeiden syömistä. Vuodet kuluivat ja joka uusi vuosi oli entistä huonompi. Lopulta sanottiin, ettei voi tehdä mitään, koska hoitaa itseään päihteillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Ai näinkö helppoa se onkin. Kiitos vinkeistä, näitä ei varmaankaan kukaan ole kokeillut.
Ottamatta kantaa siihen, kuka teki ja mitä, niin veljenpojalla nuo toimi. Veljenpoika meni kesäksi mummolaan, oli siellä ukin kovassa komennossa aikansa ja palasi kotiin aivan erilaisena. Ei lyöty, ei oltu ilkeitä, ei pakotettu - kunhan ihan jokaiseen tekemiseen puututtiin ja se väärä toiminta estettiin ja opeteltiin tekemään oikein sekä tunnistamaan se, koska alkaa mennä tunteissa yli.
Totta kai se toimii, jos vika on siinä, ettei lasta ole kasvatettu. Tämä aloitus liittyy lapsiin, jotka eivät olleet edes lapsena tavallisia tallaajia
Ap
Tämä! Meilläkin puututtu aina, silti eskari-ikäisellä oireilu jatkuvasti pahenee, apua haetaan mutta etenee kovin tahmeasti. ADHD-epäily alustavasti, ehkä autismikirjon piirteitä mukana. Jotenkin todella loukkaavaa puhua lapsista jotka on "aina saaneet mätkiä menemään", kun suurin osa näiden ongelmalasten vanhemmista on oikeasti tehneet kaikkensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarukseni on tuollainen, ollut jo noin 1-2-vuotiaasta alkaen.
Ei diagnoosia. Erittäin menestynyt ihminen, yrittäjä, toimitusjohtaja. En ole missään tekemisissä kyseisen henkilön kanssa enkä perheensä kanssa vapaaehtoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Ai näinkö helppoa se onkin. Kiitos vinkeistä, näitä ei varmaankaan kukaan ole kokeillut.
Ottamatta kantaa siihen, kuka teki ja mitä, niin veljenpojalla nuo toimi. Veljenpoika meni kesäksi mummolaan, oli siellä ukin kovassa komennossa aikansa ja palasi kotiin aivan erilaisena. Ei lyöty, ei oltu ilkeitä, ei pakotettu - kunhan ihan jokaiseen tekemiseen puututtiin ja se väärä toiminta estettiin ja opeteltiin tekemään oikein sekä tunnistamaan se, koska alkaa mennä tunteissa yli.
Totta kai se toimii, jos vika on siinä, ettei lasta ole kasvatettu. Tämä aloitus liittyy lapsiin, jotka eivät olleet edes lapsena tavallisia tallaajia
Ap
Tämä! Meilläkin puututtu aina, silti eskari-ikäisellä oireilu jatkuvasti pahenee, apua haetaan mutta etenee kovin tahmeasti. ADHD-epäily alustavasti, ehkä autismikirjon piirteitä mukana. Jotenkin todella loukkaavaa puhua lapsista jotka on "aina saaneet mätkiä menemään", kun suurin osa näiden ongelmalasten vanhemmista on oikeasti tehneet kaikkensa.
Niinpä. Ja samalla, kun itse kaikkensa yrittää, katsoo sivusta oikeasti ongelmaperheen (jossa äiti alkoholisti ja isä skitsofrenikko) lapsia, niiden heitteilläoloa ja kasvattamatta jättämisiä, ja katsoo, kuinka nämä kasvavat yhteiskuntakelpoisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun serkkupoika oli juuri sellainen. Luulin, että hänestä tulisi vankilakundi. Vanhempamme eivät olleet paljonkaan tekemisissä, joten en tiennyt hänen nuoruus- ja aikuisuusvaiheista. Muutama vuosi sitten pidimme sukujuhlat, jossa tapasin serkkuni. Hän työskentelee nykyään hiukkasfysiikan tutkijana Cernissä Sveitsissä. Hämmästyttää, sillä lapsena hänellä oli kärpäsen kärsivällisyys eli pystyi keskittymään suunnilleen kolmeksi sekunniksi kerrallaan.
Ystäväni poika oli oli myös arvaamaton häirikkö, johon ei kukaan saanut otetta. Parikymppisenä hän ilmoitti päässeensä Ranskaan opiskelemaan sirkusalaa. Ei ollut kenellekään kertonut ja niin läksi ja menestyi hyvin. Nykyään koordinoi Usassa usean sirkuksen kiertueita ja omistaa asuntoja monessa osavaltiossa. Perhe myös on ja kolme poikaa.
Aika erikoiset kuviot. Muuten, tuon aloituksen kaltainen oli myös marsalkka Mannerheim.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Ai näinkö helppoa se onkin. Kiitos vinkeistä, näitä ei varmaankaan kukaan ole kokeillut.
Kyllä lasten kasvattaminen on maailman helpoin homma. Siksi ihmetten miksi nykyään niin moni tyhmä ihminen lisääntyy, eukä osaa edes lastaa kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Sulla ei selvästi ole ollut väkivaltaista lasta. Siis tottakai sille lapselle kerrotaan joka kerta, että ei saa satuttaa, miksi ei saa ja mitä tunteita se herättää. Meillä ainakin tehtiin niin heti ensimmäisestä satuttamiskerrasta taaperona eteenpäin. Mutta ei sillä ollut mitään tehoa.
Satuttaminen saatiin lopulta loppumaan 9-vuotiaana, kun otettiin tiukat rangaistukset käyttöön. Jälkikäteen ajateltuna rangaistukset olisi pitänyt ottaa jo aiemmin käyttöön, mutta jokapuolelta saa lukea, että ne on huonoja kasvatuskeinoja. Ja osittain ajattelen itsekin yhä niin. Joissain tilanteissa niillä on silti paikkansa. Eivätkä rangaistuksetkaan kaikkiin lapsiin tehoa, ei lainkaan.
Noh, nykyään juo ja välillä vetää piikkiä suoneen. On istunut vankilassa t a b 0 n yrityksestä. Myy huumeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Sä olet ihan pihalla. Pitää erottaa ns oikeasti väkivaltaiset valtaa haluavat lapset ja neurologiset toisistaan. Saati ne, jotka alkaa vasta teini-iässä väkivaltaiseksi.
Pitääkö sitä sitten odotella vuosia itsekseen että onko nyt "oikeasti" väkivaltainen vai "vaan" nepsy?
Kyllä edelleen olen sitä mieltä että apua täytyy lähteä hakemaan jo kun lapsi on taaperoiän ohittanut eikävaan odottaa ja odottaa että meneekö ohi.
Toki jos on vasta teininä alkavat pulmat niin asia eri eikä niistä kai edes keskusteltu?
Kai niidenkin jotka tajusivat lapsen ollessa jo kymmenen että kotikonstit ei auta niin pitänyt lähteä hakemaan apua jo paljon aiemmin.
Voi olla että olen sitten niin pihalla ja paras keino on vaan antaa tilanteen olla ja odottaa mutta maalaisjärjellä ajateltuna sitä apua pitää hakea jo silloin kun lapsi on alle kouluikäinen. Mielellään jo reilusti ennen eskari-ikää että on jo vahvasti tuen piirissä siinä kohtaa kun eskarit ja koulut alkaa. Myös ne nepsyt tarvitsevat avun mahdollisimman varhain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin myöhään ihmiset hakevat apua lapsilleen. Kyllä 10-vuotias alkaa olla jo aika vanha.
3-4-vuotiaan kanssa kannattaa jo lähteä hakemaan apua eikä jäädä odottelemaan. Eikä niellä niitä "odotellaan ja katsellaan" kommentteja mitä kasvatusalan ammattilaiset tarjoaa.
Myös kotona täytyy ottaa kunnon otteet käyttöön. Enkä tarkoita mitään kiinnipitoja. Niistä ei lapsi mielestäni opi mitään. Tietysti jossain kohtaa sekin varmasti on tarpeen mutta sen täytyy olla se viimeinen keino.
Lapselle täytyy kertoa selkeästi seuraukset mitä hänen tekonsa aiheuttaa ja miltä se muista tuntuu. Paras olisi että lapsi oppisi itse miettimään mitä seuraa kun hyökkää toisen kimppuun ja sen että haluaako aiheuttaa toiselle kipua ja pahaa mieltä. Tuota voi myös kysyä miksi haluaa tehdä toiselle niin. Ja näitä alkaa opettamaan heti kun lapsi vähänkään ymmärtää puhetta ja syy-seuraussuhteita. Ei ehkä enää kouluikäiselle toimi jos saanut sitä ennen mätkiä menemään minkä kerkiää.
Tuossa että tunteita sanoitetaan ja seurauksista kerrotaan lapselle kehittyy samalla empatiakykyä sen lisäksi että oppii halllitsemaan tunteitaan.Millaisia te luulette näiden väkivaltaisten aikuisten olleen lapsina? He ovat olleet niitä väkivaltaisia lapsia.
Ai näinkö helppoa se onkin. Kiitos vinkeistä, näitä ei varmaankaan kukaan ole kokeillut.
Ottamatta kantaa siihen, kuka teki ja mitä, niin veljenpojalla nuo toimi. Veljenpoika meni kesäksi mummolaan, oli siellä ukin kovassa komennossa aikansa ja palasi kotiin aivan erilaisena. Ei lyöty, ei oltu ilkeitä, ei pakotettu - kunhan ihan jokaiseen tekemiseen puututtiin ja se väärä toiminta estettiin ja opeteltiin tekemään oikein sekä tunnistamaan se, koska alkaa mennä tunteissa yli.
Totta kai se toimii, jos vika on siinä, ettei lasta ole kasvatettu. Tämä aloitus liittyy lapsiin, jotka eivät olleet edes lapsena tavallisia tallaajia
Ap
No ne jotka ei ole tavan tallaajia niin sitä apua tarvitsevatkin. Niin pian kuin mahdollista.
Pitkäjänteisyys ja järkkymättömyys myös kotona on kaiken a ja o. Ei ole mitään pikaratkaisuita vaan vuosia kestävää työtä.
Olen tuo, jonka lapselle haettiin apua 10-vuotiaana. Silloin tajusimme, ettei nuo sinun mainitsemasi keinot auta. Sitä ennen mietittiin aina jälkikäteen seurauksia, ja lapsi osasi kertoa seuraukset ja hän ymmärsi, miltä toisesta tuntuu. Hän osasi itse sanoittaa tunteita todella tarkasti, kuten perheneuvolassa totesivat, etteivät ole koskaan tavanneet sen ikäistä lasta, joka oli siinä niin hyvä.
Sitä hän ei osannut kertoa, miksi suuttuu niin.