Tähdet, tähdet 2023 virallinen
Kommentit (2384)
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin menny maku koko formaatista.
Kaipaanko Veitolaa, vai mitä, mutta jokin puuttuu, eikä ilahduta se, ettei ole oopperaosuutta. Se olis näyttänyt todelliset taidot.
Puvustus oli tylsää. Se ainakin puuttui. Jaffan asu (lienee oma?) ja Susannan asun yläosat ainoot hyvät.
No sinne jää sitten jäljelle +75 mummelit joilta saat äänet kunhan laulat Suomeksi.
Mikäs on tämä uusi musiikkiohjelma, jota mainostetaan, jossa Heikki Paasonen juontaa? Taas joku uusi musiikkiohjelma, jossa samat tyypit. Se, jonka mainoksessa Jonna Tervomaa näyttää kiusaantuneelta.
Samin naama oli kyllä näkemisen arvoinen kun tulos julkistettiinoletti ilmeisesti hänen esiintymisensä oleva niin mahtava että laskeskeli menevänsä päätyyn saakka. Ei pelkällä lanteen vemputuksella ja vatsan heilutuksella skapassa pärjää. Aina samat manööverit, pitäisi osata myös laulaa.
Löllönaama tippui. Olipa hölmistynyt ilme, oli varmasti sitä mieltä että oli illan paras. Putosi korkealta ja kovaa.
Hedberg ei ollut huolehtinut sukulaisia/faneja katsomoon. Aika outo konsepti että noin pieni satunnaisotos pääsee päättämään. Jos siis noin todella on - luulis että n käsikirjoitettujoten mikä näpäytys Hedbrgille?
Vierailija kirjoitti:
Susanna Laine olisi voinut olla vähän kannustava ja ymmärtäväisempi pudonnutta Samia kohtaan. Miten Laineella on tommonen vauhti päällä?
Laine ei jotenkin kunnolla keskity, höseltää vaan menemään.
Maria Lundihan noista on ylivoimasesti taidokkain laulaja ja voittaja pitäisi olla selvä jos laulutaidon perusteella palkinto jaetaan. Mutta hömppä hömppä viihdettähän tämä on joten lopputulosta ei voi tietää.
Laineen sähellys ihmetyttää. Ei tullut Samillekaan sympatiaa.
Vierailija kirjoitti:
Kilpailu on tähdet tähdet ja se aika on mennyt Suvaksesta ohi muutama vuosikymmen sitten.
Saralla sitä aikaa ei ole koskaan ollutkaan
Hedbergin ja Meijun esitykset pilasi huohottaminen. Pitää olla paremmassa kunnossa, jos mielii laulamaan ja tanssahtelemaan ja esiintymään.
Minusta tämän illan huonoin oli Meiju. Varsinkin huomioonottaen hänen lahjansa. PB:n Mikaelin olisin laittanut toisena pois. Hedbergin laulu ei ollut huonointa, mutta lookki ei ollut rock! Lihapulla tikkujaloilla ja -käsillä. Olisi nyt ainakin pukenut mustaa päälle häivyttämään pyöreyttä. Tai mustaa nahkaa niin kuin Lennyllä aina on.
Tämäkin ohjelma oli joskus tasokkaampi.
Koko ohjelma huonosti, halvalla tehty.
Laine on hyvä juontaja, mutta tämä ohjelma on niin surkea, että yrittää liikaa.
Pieni porukka, pienessä studiossa, halvoilla tuoleilla jököttää ja äänestää, ei hyvää päivää.
Ei pystynyt katsoa enää tänään alkua pidemmälle, kanava vaihtui.
Mistä viha Sami Hedbergiä kohtaan oikein kumpuaa??
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ohjelma oli joskus tasokkaampi.
Niin, esimerkiksi viime kaudella orkesteri oli hienosti esillä ja näkyi solistin esiintyessä. Vaikka ohjelma tehtiin koronan takia ilman yleisöä (paitsi finaali), niin fiilis oli paljon parempi.
Mikael, nyt oli kova meno! Yllätyin, miten hyvin ja rockisti veti!
Monipuolisimmat esiintyjät ja parhaimmat laulajat ovat ehdottomasti Maria ja Lauri.
Tosi tylsää, että Konsta Hietanen on taas mukana. Ei kukaan muukaan edelliskausien voittajista ole ollut "puolustamassa titteliään", joten miksi Konsta on taas esillä? Yritetäänkö tällä promota juuri ilmestynyttä albumia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ohjelma oli joskus tasokkaampi.
Niin, esimerkiksi viime kaudella orkesteri oli hienosti esillä ja näkyi solistin esiintyessä. Vaikka ohjelma tehtiin koronan takia ilman yleisöä (paitsi finaali), niin fiilis oli paljon parempi.
Konstan Fear of the dark oli niin hyvä vuonna 🔥🔥🔥
Hedberg sentään osaa laulaa, Forsby ei.
Tänä iltana kaikki olivat keskinkertaisia, paitsi Forsby joka on väärässä ohjelmassa.